perjantai 10. helmikuuta 2006

Tyhjää täynnä?

Uijui. Jännittävää. Kirsun elämää kirjoihin ja kansiin - tätäkö tää nyt sitten on? Onhan näitä päiväkirjaviritelmiä ollut aiemminkin - jokin ihmeellinen voima vain yleensä saa aikaiseksi kirjallisten projektieni lussahtamisen.

Mene ja tiedä. Tällä hetkellä olo on kuin superkokin uhriksi joutuneella sitruunalla; eilisiltainen istuminen Juttutuvassa oli sanalla sanoen mielenkiintoinen.. On pelottavaa (ja samalla myös hurmaavan vapauttavaa) kertoa itsestään Asioita. Uusia Asioita, joita toinen ei vielä tiedä. Onneksi ei kuitenkaan ole rapula. Eikä edes vapina.

Ystävyys on merkillinen asia. Sen olemassaoloa - tai edes puutetta- ei välttämättä arkielämässä huomaa ajatella. Sitten taas toisaalta on hurjan vapauttavaa huomata, että elämässäni on ihmisiä, jotka koskettavat. Puhelimessa numeroita, joihin haluan soittaa. Ja tarvittaessa tapaaminen hyvien tyyppien kanssa järjestyy ilman sen suurempaa häslinkiä. Olen siis onnellinen. Mutta elänkö?

Illalla menossa Lauran tupareihin. Mukava nähdä hyviä ystäviä - ja paljon uusia naamoja. Suurimmalla osalla vieraista on kuulemma puoliso ja lapsi. Mistäköhän mahtaa johtua opiskelukavereideni perheettömyys? Eriskummallinen ilmiö, sanoisin. Liekö Vaasan ilmastolla on oma osuutensa asiaan. Tai sillä opiskeluelämän vastuuttomuudella?

Saapa nähdä kuinka tämän kirjoitusviritelmäni käy. Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja: