tiistai 18. huhtikuuta 2006

Kärppien pronssijuhlat

Historian siipien havinaa.

Oulussa, keväällä 1995 - ja sittemmin 2004 ja 2005. Kadut täyttyy paitsi askelista, myös autojonoista, ensiksi suomen- ja myöhemmin Kärppälipuista ja torvien tööttäämisistä. Jääkiekko ON hieno asia, kerrankin elämässä jopa Oulussa osataan ottaa muut autoilijat huomioon ja antaa liikenteessä tilaa muille kuljettajille. Elämöintiä kaikilla kolmella kerralla jatkui pitkälle puoleen yöhön; ihan hyvin voi siis ajaa rinkiä tyytti pohjassa tunti toisensa jälkeen.

16.4.2006, Kärppäjengi voittaa HIFKin ja saa kaulaansa kotipelissään pronssimitalit.

Autenttinen puhelu isiltä (I, Oulun Kauppatori) Kirsille (K, Helsingin Punavuori)..
I: "Terveiset Kärppien mitalijuhlista!"
K: (ilahtuneena) "Ai, ne voitti sitten jotain? Hienoa. Onk siellä paljonkin porukkaa liikenteessä..?"
I: "Joo. Torilla neljä henkeä kärvistelee Kärppä-lipun ympärillä ja sitten meidän autoseurue."
K: "Kotipelin jälkeen?"
I: "Joo. Eikä kukaan aja pilistä ympäri kaupunkia torvi pohjassa." ((mihin allekirjoittanut veljensä kanssa siis syyllistyi keväällä 2004, vanhempieni siemaillessa kuohuvaa takapenkillä ja hävetessä rytmikkäitä tyyttäyksiämme..))
K: "Just. Hyvä se sitten on. Kiitos hei."

Mulla on tosi erikoinen perhe. Siihen on vuosien varrella kummallisten kaksijalkaisten lisäksi kuulunut erinäinen määrä elukoita. To mention a few: Nöpö-marsu - jonka isi palautti lemmikkiliikkeeseen omistajan allergisoiduttua; akvaario - josta äiti lahtas paskovat kultakalat; kaksi kääpiöhamsteria - joista toisen kissa söi, ensimmäisen kuoltua syöpään; Roosa-kani - joka vapautti itsensä pihalla olevasta häkistään; kissoja 1-12 kappaletta - pari pentuetta siis, joista kantaäiti-Viiru eli 17-vuotiaaksi. Sekä tietty kanarialintuja 4 kappaletta, joista olisi myös saanut iltapäivälehtiin lööpin: "Mustasukkainen Nätti-Jussi tappoi poikansa ja morsiamensa".. Heh. Ei taida olla kotieläimelle suurikaan lottovoitto päästä meidän residenssiin asumaan..?

Muita perheessämme hetken viihtyneitä juttuja ovat allekirjoittaneen viisikielinen kannel, pikkuveljeni pyytämättä ja yllätyksenä joululahjaksi saatu kitara (ja kitaratunnit), äiteen piano, siskoni isälle veistämät "Annu-ski" -puusukset, joilla iskä jopa vedonlyönnin seurauksena laski yhden mäen Vuokatissa sekä ovikello, jonka soimista kaikki perheenjäsenet yhtä lailla edelleen säikähtävät. Ko. kello kun on soinut parinkymmenen vuoden aikana keskimäärin 10-15 kertaa. Yhteensä.

Huomionarvoista lienee myös vanhempieni pyristelyt luomuviljelijöinä - maallemuuttoa seuraavana kesänä 1989 laitettiin oma pottupelto pystyyn ja naapurin traktorin avustuksella saatiin jopa siemenperuna maahan. Syksy koitti ja jollakin käsittämättömällä ponnistuksella osa sadosta saatiin jopa nostettua vintille säilöön. Ja sieltä ne sitten keväällä muistuttivat olemassaolostaan, valumalla pitkin alakerran työhuoneen tapettia. Alakerran tapiseerauksen jälkeen ei maanviljelystä ole juuri saanut meidän perheessämme puhua. Hih.

Ps. Helsingissä on kesä. Ruttopuiston kulmalle oli jo ilmestynyt jätskikoppi. Vielä, kun sinne saataisiin myyjäkin *wirn*

Ei kommentteja: