maanantai 19. kesäkuuta 2006

[Rakpi], lyhyt oppimäärä

Nohonni. Kesän piknik-kausi avattiin lauantaina sitten senkinkaltaisella ryskeellä, että oksat pois. Myllypuroon pääsee metrolla, paikallisväestö puhuu sittenkin suomea ja kesäiset lauantait pallokentän laidalla on ilmeisenkin suursuosiota nauttivia melko monenkin ihmisen mielestä. Huisaa.

Kolme asiaa, jotka meidän kisatsudiomme rugby-neitsyeille (eli mulle ja Katjalle) jäivät epäselviksi:

1. Miksi, voi miksi niitä poikia pitää olla sen suikion ("pallo", joka on suikean muotoinen) perässä niimvitun paljon? Monia kymmeniä miehiä ähisee ja kirmailee ja ryntäilee melko päättömän oloisissa muodostelmissa edestakaisin pitkin nurmikenttää. Mun pikkuveljen alle 10-v nappulafudisjoukkuekin pelasi aikoinaan omaa paikkaansa helvetin paljon kurinalaisemmin. Jotain rotia sentään!

2. Entä sitten ne eturynnäköitsijät, joita pelikaverit aina sivurajaheittotilanteessa (sori, termi selkeästi väärästä lajista) nostavat shortseista ilmaan. Siis parimetristä kundia nostetaan ilmaan shortsinpuntista, pallontavoittelumielessä. On siinä nyt jo värkitkin vaarassa ja vallan mutkalla moisen pyörityksen seurauksena. ((ei silti, näissä tilanteissa meidänkin huomio kiinnittyi takaisin olennaiseen, eli peliin :)). Mikä on tämä vehkeenvenytyksen tarkoitus ja mitä sillä haetaan?

3. Voisiko joku myös kertoa, missä kohtaa kuuluu taputtaa? Silloinko, kun aloituspuskennan (kymmenen miestä tiukassa linjassa puskee halaillen toisiaan) seurauksena suikio vihdoin löytää omistajansa? Vai silloin, kun rymistely ja ryske siirtää suikiota kentällä eteen- tai taaksepäin useiden metrien matkan? Vai silloin kun asiasta perilläolevammat huutavat niin hemmetin lujaa, että "täkltäkltäkl" (lue: tackle, toim. huom.)..? Eijjummarra.

Mutta mennään ehdottomasti uudestaan. Päätettiin lukea vaan ensin jotain sääntövihkoa ainakin pari-kolme sivua, jotta vastaus edes osaan ylläolevista ei olisi ihan omasta päästä keksittyä.

Muita mieltäaskarruttavia asioita ovat myös seuraavat: mikä siinä on, että tyttöjen ja poikien urheilu- ja sosiaalisten piirien kulttuurit on niin eri planeetoilta. Rugbyseuralaisellani oli mielenkiintoinen ajatusmalli - ko. pelissä pelannut Poikahan siis aloitti harrastuksensa saman viikon tiistaina. Tapahtumajana on suunnilleen seuraavanlainen; Poika meni spostikeskustelun jälkeen ventovieraaseen sakkiin reeneihin tiistaina, tuli kotiinsa intoa puhkuen tyyliin "hemmetin hyvää porukkaa, torstaina seuraavat reenit ja lauantaina sit eka peli" ja sit pelin jälkeen lauantaina saunailtaan tällä samalla porukalla.

Tytöt vastaavassa tilanteessa miettii, että olis kiva mennä jumppaan - mutta ei sinne nyt yksin ainakaan kehtaa mennä. Sitten, jos jumppakaverin saa houkuteltua mukaansa, aina voi hieman pukukopissa luimistella muita ja niiden varustuksia - ja eturiviin nyt ei ainakaan voi tunnin aikana mennä. Ja jumpan jälkeen sitten alkaa spekulointi siitä, oliko jumppamaikka kiva/tehokas/hyvä vai nou jne.... Joissakin asioissa tuo miehinen maailma kuulostaa melko paljon yksinkertaisemmalta.

Ps. tänään on suuri päivä. Tulin tasan kymmenen vuotta sitten kotiin USA:sta. Plus rakkaat vanhempani (ja Silvia & Kaarle-Kustaa) on olleet tänään sellaiset 30 v. naimisissa. Onnea taas kaikille maailman eniten!

Ei kommentteja: