maanantai 31. heinäkuuta 2006

Nimityksiä

Sunnuntain hesarin perheuutiset on mitä viihdyttävintä luettavaa - erityisesti jos EI ole krapulassa eikä kuolinilmoituksissa mainita lapsia/koskettavia runoelmia/kaikkia Konginkankaan onnettomuudessa kuolleita nuoria samalla sivulla (mikä oli suhteellisen kamalaa. Oikeastikin).

Erityisen viihdyttäviä nämä sivustot ovat, mikäli niitä lukee seurassa. Perheeni on koko kesän ajan ollut ihmeissään mummotyylilleni lukea ääneen kuolinilmoituksia "..jaa-a, vai on se pitkäsen hilippakin sitten kuollut.." Mielestäni noita kommentteja pitää todellakin harjoitella heti näin nuoresta pitäen - uskoakseni vanhempana ei sitten yksinäisissä sunnuntaiaamuissa juuri olekaan mitään muuta päiviteltävää. Vai?

Kasteilmoitukset ovat kanssa oma hupinsa ja taiteenlajinsa - onnelliset äipät ja iskät surffaavat ilmeisesti netissä koko odotusajan löytääkseen ilmoitukseensa just sen sopivan riimin..

"Katsos murre, sorsapesueeseemme/fudisjoukkueeseemme/puhallinorkesteriimme on liittynyt kolmas/neljäs/viides (jonka jälkeen vanhemmilla on jo muutakin tekemistä kuin lähetellä lehti-ilmoituksia) jäsen.. Iskän pikku pökäle ja äitin raksulainen pissipötkö, sai tänää kasteessa nimekseen Jacob Caarle Olawi Virtanen. Innosta pihisten ja onnesta ymmyrkäisinä, iskä, äitee ja karvaveljesi Joppe."

Tsiisus. Piiiiiitkän aikaa hmmm..kauneimman annetun nimen titteliä piti itsellään muutama vuosi sitten kastettu Bella Tähti-Kuningatar (seriously, tämä tarina on tosi!). Tänään B T-K sai kuitenkin kilpailijan. Eräskin poikalaps on nyt sitten kastettu Volmari Into Ananias'iksi. Haloo. Volmari Into Ananias. Tolla nimellä on parempi olla erinomaisen vahva tausta ja selitys - tai pikku-Volmari saa ikänsä kuulla "nou gurkku, nou wihannes, nou ananias" -läppää jakomäen ala-asteen pihalla.

Vaan on sitä osattu aikaisemminkin. Äitini (jolla oli siis mun kohdalla vielä periaatteita), halusi antaa mulle nimeksi Kukka-Maaria. Ihan tosissaankin. Sitten sisaruksista olisi voinut tulla Meri-Tuulia, Pyry-Harakkaa ja muuta vastaavaa. Luojan kiitos iskällä sentään välähti tuolloin - hän ei kuulemma olisi suostunut pihalla huutamaan Kukka-Maariaa syömään. Ahihi. Myöhemmin äitiliini sitten kompensoi tätä tappiotaan mm. kieltämältä multa värityskirjat, muovilelut sekä farkut. Piirtää kyllä sai, mutta värityskirjat tarkkoine rajoineen olisivat vaikka voineet tyystin tappaa mun luovuuden. Ja ekat farkut sain sittemmin mummoni avustuksella yläasteella. Jihuu!

ps. Barbien merkitys naiskuvalle onkin sitten jo toinen tarina - siitä(kin) ehkä lisää later.

lauantai 29. heinäkuuta 2006

Kesälomakatsaus

Näin viime metreillä ennen hektiseen (mutta rennon leppoisaan, as we all know, ha!) järjestöelämään paluutani on hyvä lienee tehdä osavuosikatsaus allekirjoittaneen kesälomaan. Tunnettu faktahan on siis se, että ensi viikon kuumimpia keskustelunaiheita niin kaffi- kuin terassipöydissäkin on "no, oliko onnistunut loma.." Tässä siis allekirjoittaneen lyhyt yhteenveto eli alustus teemaan - lisää saa pyydettäessä henkilökohtaisestikin. Ehkä.

Casa de Keskitalo (sijainti lat/long: 65.0167, 25.4667)

Yksinkertainen ja suosittu, päärakennuksesta, autotallista sekä kasvihuoneesta koostuva huoneistohotelli, jossa on korkeampaankin laatuun tottuneelle hyvä palvelu. Hotelli sijaitsee Lapinkankaan keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä Päivärinteen juoppoparantolasta ja Pueblo Mañanalta. Pikkaralaan on matkaa n. 2 km. Hotellin edustalla on pieni aurinkoterassi, jossa on kaasugrilli, aurinkotuolit ja snackbaari.

Ilmastointi: Vain autossa, ei sisätiloissa. Keskuslämmitys sensijaan löytyy.
Uima-allas: Ei.
Lastenallas: Kyllä. Pikkuveljen pool partyjen jäljiltä tosin tyhjennetty.
Baari: Ööh. Kyllä. Erityisesti musta Freixenet ollut suuressa kulutuksessa.
Ravintola: Ainoastaan allekirjoittaneen toimesta. Mutta safka sitäkin maukkaampaa. Erinomainen hinta-laatusuhde.
Keskilämpötila: 16-22ºC. Alavilla mailla tosin hallan vaara erityisesti yöaikaan.

Paikallinen keskusta (Oulu) 19,5 km. Autolla ylinopeutta n. 16 minuuttia.

Oulussa yhdistyvät keskiaikainen pohojoispohojammaalainen kulttuuri sulavasti kansainväliseen huvielämään. Yhdessä hetkessä kiertelet pitkin pissinhajuisia, kapeita katuja ja kujia, joiden varsilla on haitarinsoittajia, lapsia leikkimässä, kahviloita ja kalijabaareja. Seuraavassa hetkessä voit olla pitämässä hauskaa paikallisten julkisuuden henkilöiden, eli julukkisihimisten (mm. rallikuski Jasmin Mäntylä ja wannabe-julkku Henna Ylilauri) suosimissa kaupungin trendikkäimmissä ja kansainvälisissä ravintoloissa, baareissa ja diskoissa (lue: Giggling ja Onnela - joista molemmista ilmeisesti tulee kohta Onneloita. Lisäksi kaupungista löytyy myös Sassi. Arvannette, minkä ketjun paikasta kyse..?).

Oulu on enemmän kuin osiensa summa. Se on itse asiassa kolme erilaista paikkaa yhdessä, joissa liikut hetkessä tunnelmasta toiseen. Vaella vanhan torikeskuksen nostalgiasta (eläkeläiset munkkikahvilla muovituoleillaan, viuluviikareiden vinguttaessa soittimiaan karkkirahojen toivossa kahvilan ulkopuolella) vilkkaaseen yliopistokaupunkiin (puskaan pissivää nuorisoa ilta-aikaan enemmän kuin sieniä sateen jäljiltä), ja sieltä pitkälle, auringon kultaamalle hiekkarannalle (Nallikariksikin kutsuttu kahluuallas - meri syvenee uimakuntoiseksi noin 1,8 km kahlaamisen jälkeen. Jos siis sitten vielä tarkenee uida, yleensä kyllä ei!).

Hyvät oli siis lomat. Kaikin puolin. Luettujen kirjojen saldo ei tänä kesänä valitettavasti nousse yli kymmeneen, mutta vastaavasti teeveetä olen kostomielessä katsonut ainoastaan kolmesti. Ja vain Sinkkuelämää siis.

Hienoa on myös päästä takaisin "omaan" elämään. Eli sii juu suun, beibs, koskas pidetään syyskauden avajaisjuhlat?!

perjantai 28. heinäkuuta 2006

Teiniangst, osat 2-6

Mun mielentilasta huomaa kyllä, että olen viimeiset kaksi viikkoa nukkunut teiniaikojeni huoneessa; melkoista bon voyage -meininkiä ollut nimittäin sielunmaisemassani havaittavissa. Kaapit pursuilee lukiokirjoja ja muistiinpanovihkoja ja perfektionisti-Kirsi oli jopa arkistoinut kaikki yläaste- ja lukioaikaiset kokeensa. Tsiisus oolmaity! Myös kauhistuttava oli se havainto, että vitsit sentään sitä olen joskus ollut fiksu ja tiennyt kaikenlaista. Mihin kaikki tuo äly/ulkoaopeteltu nippelitieto on sittemmin ehtinyt katoamaan..?

Eilisilta oli kuitenkin kaiken teiniangstaamisen ruumiillistuma - pidettiin isin ja äiteen kanssa harjoitusluontoiset rapukekkerit kiinalaisilla pakasteörveleillä, ja sen jälkeen rykäistiin naamariin miehekkäät 3 ploa skumppaa sekä sixpäkki siideriä JA olutta. Kolmisin. Soitettiin musiikkia otsikolla "elämäni suuntaa-antavat kappaleet" (kaikkien piti siis valita kolme biittiä) ja keskusteltiin syvällisiä mm. maailmasta. Ahehe. Yllättäen kello oli kohta kolme ja känni melko kaamea. Ja toki (niinkuin aina aiempinakin vuosina) allekirjoittaneen piti jossain vaiheessa iltaa murrosikäiselle tyypillisesti a) haastaa riitaa, b) kyseenalaistaa vanhempieni tekemiä valintoja sekä c) itkeä lohduttomasti. Hihi. Hienoa huomata, että kymmenen vuotta sitten on ollut tasan yhtä epätasapainoinen persoona kuin tänäänkin on. Jolteensakin lohduttavaa!

Aamun krapulatuntemukset kuitenkin parantuivat hyvinkin sukkelasti - löysin kirjahyllyni kätköistä kirjan, jonka dialogi häikäisee jopa noissa kommenteissakin siteeratut demi-teinixit.. Vai mitäs sanoisitte tästä:

"Kun he pääsivät kouluun asiat kääntyivät vähän parempaan päin. Hän törmäsi heti Kellyyn ja Donnaan ja he pääsivät harjoittelemaan uusinta puhetyyliä.

- Kelly, Brenda sanoi.
- No. Brenda, Kelly sanoi.
- No. Myöhässä.
- No. Uutta?
Brenda pudisti päätään ja sormeili Kellyn puseroa.
- No. Nätti, hän sanoi.
- No. Kiitos.
- No. Moi-ii, Brenda sanoi.
- No. Moi-ii, Kelly sanoi.
- No. Moi-ii, Donna sanoi."

Oscar-tasoista vuorovaikutusta ja syvällistä keskustelua LA. Beatin, eli BH90210 -tsubujen tyyliin. Ihanat tytöt West Beverlyssä. Kyllä se sarjan televisiointi silti nuo kirjat peittoaa, siinä ainakin sai ihailla ihq-Steveä, jonka kanssa halusin palavasti yhteen tuossa taannoin. Kirsi Sanders, miltäs kuulostais?

Toimistokuukkeli

Koska kesälomani on jo melkein pulkassa (eli ensi tiistaina palaan töihin), voinen hetken jo tässä vaiheessa leikkiä toimistokuukkelia, tuhlaten miljaardien bloggaajien työaikaa seuraaviin virikkeisiin... Ohessa on huisa tiivistelmä siitä millaisilla sanoilla näille mun sivuilleni on muutamina kuluneina päivinä päädytty - ts. mitkä on ne taikasanat, joilla tää verbaalinen taivas aukeaa -ainaskin googlen mukaan..?!

1. Nukkasihti ((aina hyvä - ja erinomaisen tarpeellinen pala arkista elämää. Erityisesti silloin kun soon hukassa.))
2. Vitsi työhakemus ((täh? Koskaan en ole töitä hakenut, enkä hae.. Ainakaan vitsinä!))
3. Hunks Margus ((Kahdesti. No comments. Ihuna meis?))
4. Kalan savustin
5. Ketjukirjeitä

Ja tän täytyy olla se mielenkiintoisin:
6. "please take your door positions" ((miks, oi miksi, kukaan hakisi netistä kamaa tuolla lauseella...))

Lisäksi vielä:

7. Paras pick-up line ((again, as said, mun neuvoihin kannattaa just luottaa!))
8. Hajuvesi tax free
9. Levoton tuhkimo viroksi ((Haettu MONESTI! Ihana biisi. Ihanin tunnelma.))
10. Kolibakteeri ((ainakin miljuuna hakua jo - onkohan tää joku epidemia?))
11. Viikko häihin
12. Sukkahousujen ((iik, heti tuli vähän likainen olo - miksi kukaan haluaisi etsiä netistä tietoa sukkahousuista..?))
13. Kirsin blogi ((haku siis tehty ihan Kreikassa asti. Mun suokkari so far..))
14. Sininen hammas
15. Saako wc-pöntön vaihtaa ((täh? Miksi? IMHO: KYLLÄ SAA!!))
16. Zio Pepe ((saiskohan mun promootiosta ilmaiset cannelonit?))
17. Vitsit häistä
18. Kasteilmoitukset ((reps ja LOL))
19. Vesimaksu vieras
20. Kolmenkympin kriisi

Kollektiivinen anteeksipyyntöni siis kaikille uhanalaisille, jotka ovat yllämainittuja juttuja oikeasti intterwebistä etsineet. Multa ei heru mitään vastauksia kenellekään, mihinkään yllämainituista kysymyksistä - ainakaan vielä! Ehkä pitäis silti aloittaa sellainen viisas FAQ-palsta ja itse asiassa etsiä aina tietoja koskien noita kuukkelointeja. We'll see.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2006

Party Zone

Oulussa oli ysikytluvun alkupuolella nuorisoasiainkeskuksessa viikoittainen disko, jonka nimi oli Party Zone. Ikäraja luonnollisesti K-15 ja ne khuuleimmat, vanhimmat, kauneimmat ja suosituimmat tyypit pääsi tietty Party Zoneen töihin, joko Järkiksi tai Yrkiksi. Järkät tarkisti papereita ovella (ja satunnaisesti myös pulloja sekä sitä, kuinka saatanan humalaan omppupompusta ja aurorasta voi tulla) - yrkät puolestaan päivysti vessoissa - no, sitä itseään... ((mental note; miten hienoa se nyt sitten on voinut olla, että on saanut istua perjantai-iltansa oksennuksen seassa, kännisten ja itkevien teinien keskellä. Not my kind of job, after all!))

Jos diseen pääsi sisälle asti (eli oli siis omat paperit ja ei kaatunut/oksentanut/itkenyt poken nähden), niin luonnollisesti kaikki mimmit heilutti itseään tanssilattialla - ja pojat syljeskeli lattialle vieressä. Yhtä lailla luonnollisesti mestoilla oli myös kahvila, josta sai ostaa limua sekä aulassa karaokelaitteet, joita taas ne khuuleimmat, kauneimmat ja suosituimmat tytöt käytti. Laulaakseen sellaisiakin ulkomaankielisiä hittejä kuin "Crazy for You", "Lady in Red" ja Fa! -mainoksesta tutun "I'm So Excited.." Yllättäen kaikki kundit oli ihan liekeissä ja pissi vaan hunajaa näiden esitysten edessä - meidän ei-suosittujen, ei-kauniiden ja ei-khuulien harmaavarpusten nyyhkiessä taustalla ja itkiessä vessassa. "Se pate ei ees huomaa että mä olen täällä..eikä kukaan rakasta mua ja porukatkin vittu vaan huutaa! Ja ens viikolla on enkun sanakoe ja vittu siihen pitäis lukea ainakin neljä sivua, yhyhyhyyyyyyyyyyy.."

Mä olin tuolloin ihan järjettömän kateellinen niille kaikille mimmeille, joiden äidit oli olleet kaukaa viisaita ja päästäneet teininsä CityDancen diskotanssikursseille. Parhaimpia/pahimpia kaikista bile-eläimistä oli The CityDancersit, joilla oli oma suosittujen tyttöjen tanssiryhmä ja omat kuviot - ja joita ne myös käytti hikisennahkeassa jumppasalissa minkä tahansa diskorytkeen tahdissa. Needless to say, että meidän kantelekerhon koreografialla ei juurikaan toiveita saanut eläteltyä - tai ylipäätään tullut edes tanssilattialle uskallettua. Maksimissaan uskaltautui illan hitailla siihen rinkiin, joka kiersi tanssilattian ympäri tantsukutsun toiveessa. Reps.

Opiskeluaikoina tehtiin galluppia aiheesta - melko monella pohojanmaalaisella paikkakunnalla nuorisodiskoja yhdistävä tekijä on juuri tuo hitaiden aikaan pyörivä piiri. Oikein high tech -versiossa kundit kiersi yhteen suuntaan ja mimmit toiseen, meillä Oulussa muistaakseni kaikki meni vaan yhteen ja samaan suuntaan. Ja oi voi sitä noloutta, jos tyyppi joka oli jo pyytänyt tanssimaan tuli vielä toisen kerran vastaan seuraavalla kierroksella. Mikä kamala tunnelma.

Mutta olisikos siistiä, jos edelleen baari-ilta päättyisi viimeisten hitaiden alkaessa hienoon rinkiin.. Siinä vois vielä tsekkailla markkinat: vapaat ja varatut sekä huudella jatkoja mielenkiintoisten tyyppien sattuessa kohdalle. Lisäksi illan raportointi poissaolleille kävisi oikeinkin sutjakkaasti, kon tietäisi tasan kuka tanssi kenen kanssa - millä syvyysasteella ja miten baari-ilta päättyi...?

Diskofiilikset päättyi tuolloin mun kohdalla aina puolenyön jälkeen kon isäni tuli autolla hakemaan kotiin. Kerran sain luvan olla kummitädillä yötä - piiiiitkä tarina johon kuuluu yksi viiniflinda, moneja ysiluokkalaisia, meikäläisen muistinmenetys ja järjetöntä nöyryytystä. Eli you'll hear this story some other time.

Silti, Ace of Basea, Snappia ja Haddawayta ei hymyilemättä voi kuunnella. I wish I had been a CityDancer myself... :)

tiistai 25. heinäkuuta 2006

..sano, että jääääääät..

Tänään olen huvittanut itseäni (sekä sekalaista joukkoa meluisia perheenjäseniäni) pitämällä viherhuoneessamme toivekonsertin otsikolla "Yksinäisten Balladien Ilta". (Joo, rasittavia nää sulkiot, mutta menkööt nyt silti: niille, jotka eivät kotonani ole käyneet tiedoksi siis, että kyseisessä huoneessa on kasakaupalla viherkasveja, seedeelevyjä sekä mankka - ja useimmiten ko. tilaa käytetään perjantai-iltaisin juurikin musiikinkuuntelu- ja viininjuontitarkoituksiin).

Koska toivekonsertin juontajana toimi vanha radiotuttavuus jo oululaisen paikallisradio-Megan sekä siskoni (mikrofonillisen magnetofonin onnellinen omistaja) kanssa perustaman Radio Lissabonin aalloilta (lue: allekirjoittanut), niin surullisia balladeja kuultiin Yön, Norah Jonesin ja Tervomaan Jonnan esittäminä. Snif. Äitiä tämä esitys huvitti jostain syystä suuresti - kuulemma kesäisenä iltana ei kuulu istua yksin valoisassa huoneessa kynttilän kanssa ja pitää surumielisiä puheita yksinäisille sydämille..! Ja miksi ei, kysynpä vaan. Käsittämätöntä suppeutta.

Äitini on tosin muutenkin melkoisen ristiriitainen hahmo - eräät tahot muistavat hänet naisena, joka roikistelee takapihallamme auringossa täysin yläosattomissa ja saattaa kiskaista flindan skumppaa lauantaipäivän leivontahetkeä vauhdittamaan. Ihan totta. Itselläni koomisin muisto taitaa olla jostain tuolta yläasteen loppupuolelta, kun äitee suoritti oikein Heltsinskissä asti seksiterapeutin tutkintoa. Yksi ilta rouva tuli kotiin jonkinlaisen valokuvakansion kanssa - tempaisi sen ruokapöydälle auki ja aloitti keskustelun kommentilla: "Kirsi, oletko koskaan nähnyt penistä erektiossa..?" Hieman meni ehkä murupottua väärään kurkkuun sekä meikäläisellä että sisaruksilla - mutta tulipahan termiitit selviksi.

((Pakko lisätä - hyvin tuntuu olevan opit meikäläisen kohdalla menneen perille, kun olen siis sisarusparvesta vanhin ja se ainoa, jonka parisuhteista tällä vuosituhannella ei ole mitään todisteita. Molemmilla siskoilla on vaahtosammuttimen mittaiset mukulat ja veljkulta hengaa parhaillaan romantillisella lomalla tyttiksensä kanssa jossain Välimeren rannalla. Hihi.))

Perjantaina meillä on kreikkalaiset iltamat - Tenskun turistien possujuhlatyyliin. Meinasin väsätä lampaan jalasta kleftikoa, juustosta paistettua herkkua eli saganakia ja kanoista vartaita eli souvlakia. Lisäksi luukutetaan täysillä zorbasta, vedetään pullon suusta ouzoa - ja siskokultani esittää perinteisen kreikkalaisen lautastanssin. Ja kaikki on kutsuttu.

Ps. Taas. Oi oi oi, kun oli hottis hollywoodilaispoika tänään telkussa. Todistettavasti syyllisessä, esitti blondipolliisin pahispoikaystävää Rayta. Ui ja ai - en ehkä pysty nukkumaan viikkoon! Mistäköhän sen fanijulisteen sais?

maanantai 24. heinäkuuta 2006

Hiekkalaatikolla

Hiekkalaatikoita on monen kokoisia - ja moni meistä pääsee vaikuttamaan sellaiselle jo hyvin nuorella iällä. Toisaalta taas sosiaaliset piirit vähän vanhempanakin muistuttavat pelottavasti omanlaistaan hiekkalaatikkoa; toisten leluilla ei saa pyytämättä leikkiä, ja jolteensakin kaikkialta tuntuu löytyvän ainakin yksi kauhukakara (vanhempi taikka nuorempi) joka terrorisoimalla muita pyrkii nostamaan itseään. Ja omaa arvoaan.

((Mistä tulikin mieleeni eräskin baari-ilta Vaasassa herran vuonna 2002, jolloin allekirjoittanut vetäis melkoisetkin itkupaskahalvausraivarihemelit, kun eräällä oppilaskuntakollegalla oli pokkaa kutsua ainejärjestötoimintaamme hiekkalaatikkopuuhasteluksi.. ;) Boy, was he right after all - mitä tosin ei tarvinne hänelle itselleen koskaan myöntää, eihän..?))

Näihin riemullisiin kielikuviin päädyin tänään heilutellessani varpaita Ainolan puiston hiekkalaatikon reunalla. Yllättävän äkkiä sitä kaivamalla löytyi märkää hiekkaakin, josta sai juuri sopivia kilpikonnia (moderni versio perinteisistä hiekkakakuista) pikkumiesten rikottavaksi. Silti, käytöskoodit kuulemma kyseisillä lootilla on usein erinomaisen tarkat - tosiaan, muiden hiekkaleluja voi varovaisen ystävällisesti pyytää lainaan, mutta tavaranomistaja-mukulan itsepäisyydestä hieman riippuen vastaukset vaihtelevat yleisesti.

Oliskohan se oikeasti vielä siistiä olla siinä iässä, että pikkuautoilla kruisailu hiekkalaatikolle rakennetulla ralliradalla on ehkä hienointa maailmassa?

Toinen päätäni tänään vaivannut kysymys kuuluu: mistä tulevat (lue: kenen käsittämättömän imbesillin kasvattamia ovat) ne naftisti kouluikäiset, ilman vanhempiaan reissussa olevat pikkupojat, jotka huutelevat puistossa toisilleen "saatanan homo, ne on mun kolme omenaa.." ja vastaavasti mopoikäisinä versioina käryyttävät yhtä lailla kumia kuin kessua ja herättävät pahennusta patiolla päiväkaffiaan nautiskelevassa tätikansassa..?

Musta tulis ihan kamala mutsi. Järjetön nipopihtaaja, joka kieltäisi järkiään KAIKEN kivan - ihan vaan siitä syystä, ettei mukulat saisi päähänsä ryhtyä esimerkiksi yllämainittuihin puuhiin. Siinä mielessä siis hyvin lohduttavaa, ettei ihan vielä ole kenellekään ollut suurta hinkua ryhtyä kasvattajaksi mun kanssani. Silti, pöytäkirjaan merkittäköön, että jotain lievästi terapeuttista pikkumukuloiden kanssa puuhastelussa on. Vähän samalla tavalla kuin kiikkustuolissa istumisessa. Tai karjalanpiirakoiden rypyttämisessä. Tai vaasalaisen päähieronnan suorittamisessa.

Mmmmm. Karjalanpiirakoita..

Ps. Tää oli sitten mun postaus number 70. Jja päivän suurin järkytys tuli vasta-asentamaltani sivulatauslaskurilta.. Täällä on tänään käyty 97 kertaa! Kenen hemmetin toimesta, kysynpä vaan *wirn*!?

sunnuntai 23. heinäkuuta 2006

Iskeelmädiskooo

Pakko aloittaa pienellä hehkutuksella. Oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kiva viikonloppu Virossa! Vaikka matka-asiat meni ihan vituilleen kaikin puolin (kaksi kadonnutta matkalaukkua, 1,5h lennon myöhästeleminen, kenttäkuulutuksia tyyliin "matkustaja KK, kiirehtikää portille hevonperseeseen. Kone lähtee.", meno-paluu -laivaliput varattuna HEL-TAL ja HEL-TAL (eikä siis ollenkaan TAL-HEL, heh) sekä viimeisenä silauksena valitettava junalla pysäkin ohi ajaminen - niin silti oli ihan järjettömän mukava kiitosviikonloppu \o/.

Tänään, kun hyvinvalvottujen öiden jälkeen maattiin patjalla tyttöporukassa (kaikki siis OMILLA patjoillaan, hyi sua kun heti ajattelit jotain pervoa!!!) ja kuunneltiin hyvää musiikkia, niin tuli vaan ihan uskomaton yhteenkuulumisen tunne. Mulle siis. Heh. Vaikka tuo jessijengimme onkin ihan uskomattoman eri-ikäistä ja porukka tulee täysin eri maailmoista - niin silti fiilis siitä, että ollaan kuitenkin kaikki samassa jengissä just blows my socks away. Kiitos tytöt :).

Ihana paluu arkeen tapahtuikin sitten juhlavasti, kun ensin vanhahko suomalainen mies halusi tietää vastauksen kysymykseen "mulla on lippu Ruotsin Tukholmaan. Pitääkö mun vaihtaa konetta Helsingissä vai Vantaalla..?" ja seuraavaksi Rovaniemen saapuvasta koneesta pälähti ulos noin kolmevitonen kundi oluttölkkinsä kanssa ja huuteli mennessään, että mistä täältä pääsee sinne Helsinkiin..? Miekkonen myös jututti muutaman ohikulkevan suomalaisnaisen aloittaen keskustelun enkuksi "where are you from" ja kun sai suomenkielisen vastauksen, niin jatkoi.. "ai oot Suomesta, oh, I was in Norway..." Ahihihi.

Mulla on huomenna nimipäivä. Juhlan kunniaksi saatan ehkä käydä suihkussa ja pestä hiukset. Lisäksi mennään mummulaan juomaan mehua ja syömään vanhoja kekuja, eli keksejä. Nami.

Ps. Sunnuntain tähtihetki: pikkubussimme radiosta alkaa kaikua puolimatkassa takaisin Tallinnaan Dingon Levoton tuhkimo. Viroksi. Naisen laulamana. Toki porukkamme yhtyi biisiin suomenkielisillä sanoilla ja herätti tempauksellaan suurta hilpeyttä. Jälleen kerran.

Pps. Vielä yksi (viimeinen) sisäpiiriläppä. Mun esikoiskirjalla on nyt nimi. "Energizers Are For Morons!" ((viitaten siis järjestömme älyttömiin jäänrikkomishyppyytysnöyryytysleikkeihin, joita eräät sakemannit haluaisivat tehdä joka saatanan käänteessä)). Lisää later, ehkä.

torstai 20. heinäkuuta 2006

Bloggaan, siis olen

Ekspatti-Juho pohdiskeli lomansa alkumetreillä (tai työrupeamansa loppumetreillä, ihan kuinka vaan) syitä siihen, miksi bloggaavia kanssaihmisiä on yhä useampia - ja mikä mahtaa olla syy siihen, että miljaardit biljaardit tyypit eri puolella maapallukkaamme käyttävät hirvittäviä aikoja omien juttujensa kirjaamiseen jonnekin kyberavaruuteen.. ((Puhumattakaan noista tuhanista työnantajan ajalla visiteeratuista not-so-work-related webbisivuista..)) Niin, siis tästä kaikesta intouduin pohdiskelemaan omalla kohdallani syytä siihen, miksi olen valinnut mun päiväkirjani muodoksi sen julkisimman - eiköhän tätä itsensähäpäisyä ole tullut jo harrastetuksi ihan riittämiin, ihan livenäkin..?

((Pohdiskeluuni osasyynä saattaa olla myös se, että tänään on juuri se lomapäivä, kun ei ole mitään tekemistä. Päivän huippukohta oli aamulla tapahtunut suihku and that's about it. Pahoitteluni tästä analyysistä jo näin alkumetreillä siis.))

Syy, miksi allekirjoittanut nykyään iltaisin, ja ilmeisesti työpaikalla useimmiten juuri lounaan ympäristössä (kurkatkaa vaikka - tapana on ollut kirjoitella melko täsmällisesti kello 11-13 välisenä aikana. Heh.) yrittää raapia kasaan jotain järjellistä sanottavaa on tietenkin se, että kun kaikilla muillakin on jo blogi, ni määkin haluan. Naturally! Lisäksi olen saanut tarpeekseni siitä, että vajaat sata miljoonaa ihan käsittämättömän hyvää juttua jengimme toilailuista a) Vaasassa, b) SEFE:ssä ja sen erinäisissä toimielimissä sekä c) YFU:stellessa on jäänyt täysin unholaan vuosien varrella. Sanottakoon viinasta mitä vain, niin aivoja se ei ainakaan marinoi hyvällä tavalla - vaan pikemminkin rappeuttaa ne vähätkin solukot, jotka jonkinnäköistä järjestystä päässäni ovat yrittäneet pitää yllä.

Vähän olen kyllä sitä mieltä, että bloggaaminen olisi pitänyt aloittaa saman tien, kun avasin Vaasan Yliopiston opiskelupaikasta ilmoittavan kirjekuoren 13.8.1999. Ja se, jos mikä on Jumalan totuus! ((Niin. Paitsi, että mulla ei taitaisi olla kyllä enää kotia, johon tulla, jos sukulaiset olisivat vähänkään enemmän tietoisia Kirsin seikkailuista länsirannikolla. Ahihi.)) Toisaalta taas mikään taho maailmassa ei antaisi lastensa/naapureidensa lasten/ventovieraiden tai kenenkään muunkaan hakeutua Vaasaan opiskelemaan - jos kaupungin ..hmm..sanalla sanoen hieman ehkä antava meno olisi yleisemmin tiedossa. Kysykää vaikka samaiselta Juholta, tai keneltä tahansa siinä universumissa hetken aikaa asuneelta. Heh.

Ei silti, hyvähän se on, että meistä jää joku jälki tähän maailmankaikkeuteen - ja koskapa valtaisista etsinnöistä ja lukuisista pyynnöistä (no, yhdestä) huolimatta esikoisromaanini (johon siis aiemminkin jo viitattiin) ei ole ONNEKSI löytynyt, niin tämä saa siis olla se mun ikioma jälkeni. Koettakaa kestää, eli kiitos ja anteeksi!

ps. Liityin Finnairin plussajäseneksi suunnilleen samoihin aikoihin, kun aloitin tän blogin. Lievästä huolimattomuudesta johtuen (ai miten niin se väliaikainen pistenumeropaperi pitäisi näyttää JOKA kerta lähtöselvityksessä?) mulla on enää 4250 pistettä siihen, että saan ihkaoikean plastiikkikortin. Jja vain 19 250 pistettä siihen, kun niistä pisteistä on jotain hyötyä. Paskan marjat sanon minä. Vittuun kaikki etukortit. Millä todennäköisyydellä mä edes elän enää, kun mulla on yli 20 000 lentotoimintaan oikeuttavaa pistettä?

Smoke gets in my eyes

..mutta valitettavasti ei ollenkaan niin yltiöromantillisella tavalla kuin siinä iänikuisen vanhassa laulussa. Koska. Savustin tänään kalan. Eli monikossa: useita kaluja.

Kalunsavustaminen on itse asiassa siitä muksaa puuhaa, että siihen liittyy ihan helvetin monta työvaihetta. Ensimmäinen koettiin heti aikaisin aamulla, kun vanhempani toteuttivat hyväksi havaittua kansanviisautta "aikainen moottoripyöräilijä nappaa mehukkaimman siian". Jostain hassusta syystä täällä ulko-Helsingissä nimittäin kunniallisten ihmisten herääminen tapahtuu AINA aivan järjettömän aikaisin (esimerkiksi viimeistään kello 7), ja useissa perheissä potut (eli lounas) keitellään jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. How nice is that, en olisikaan halunnut nukkua pitkään.

No, siis. Isi ja äiti lähtivät metsälle, eli kalaan urbaanisti Kawasakilla. Ja kävivät sittemmin seuraavanlaisen dialogin kalasatamassa viiden (5) papparaisen kanssa.

Isi: "Huomenta. Täältäkös sitä kalaa saa..?"
Papparaiset: "Täältähän sitä."
I: "Ja mistäköhän täältä?"
P: "No tuolta.." (ja kädellä osoitus ulapalle) "Jos malttaa tovin odottaa, niin kyllä sieltä venekin tulee joskus. Josta kyllä riittää saalista.. ainakin kolmelle!"
I: "Jahas. Päivänjatkoja"

No, siiat saatiin sitten muuta kautta, ja hyvä niin. Kuriositeettina vielä mainittakoon, että perheemme on erikoistunut ns. savustettuihin neekerisiikoihin, mikä tarkoittaa siis sitä, että hyvä kala pilataan savustusvaiheessa liialla lämmöllä. Josta lopputuloksena kalun pinta siis hiiltyy, eikä ole ollenkaan kullanvärinen ja kaunis niinkuin kaikissa kaupoissa hyllyissä on.. Toki näin siis tälläkin kertaa - savustustoimikuntamme löi löylyä pönttöön kääriytyneinä viltteihin, fleeceihin ja toppavarusteisiin, kello kolmelta iltapäivällä. ((Needless to say, että pohjoisessa on ky-ly-mä.))

Silti, valmista tuli. Ja olipa hyvvää. Kyllä musta vielä kalamestari tullee, sanoo vanha kansa. Ehkä päädyn päivystämään laiturille papparaisten kanssa ja vittuilemaan vastaantulijoille. Who knows.

ps. Pikkuveli (se vauva siis :)) sai tänään ajokortin. Luoja mun täytyy olla vanha, jos mun kaikista nuorimmainen sisaruksenikin on jo ajoiässä. Ngh.

pps. Anu; viitaten edelliseen linkkivinkkiisi. Aini: en ole teekkarinörtti, eikä siis sen sivuston intternet-aateekoo-koodausaiheiset quotet kyllä mulle avautuneet. Ainakaan kaikki. Ja lisäksi vielä: noli kirijotettu jollain ulukomaan kielellä. Kyynel.

tiistai 18. heinäkuuta 2006

Kirjoja

Luin tänään kaksi HYVIN erilaista kirjaa. Toisistaan siis poikkeavia, ei ehkä kirjallisuusvaltavirrasta. Aamu alkoi Tuomas Vimman urbaanilla jatko-osalla kirjaansa Helsinki 12 (siis sen mun lukemani kirjan nimi on munahuiskutyyliin "Toinen"). Iltapäivän puolestaan vietin Irakgaten parissa - muutaman vuoden takaisia "pyytämättä ja yllätyksenä" -juttuja lueskellen.

Ensimmäistä kirjaa, sen juonta ja henkilöhahmoja voisi parhaiten ehken kuvailla sanalla helvetin kiimainen - tosin kun kirjan naapurusto on semi-tuttua (eli bunkkaan itse Hki 15:ssa, olkoonkin etten todellakaan muista kaiken maailman meriaiheisten katujen tarkkoja sijainteja ilman karttaa), niin lievää bonusta ko. kirja saa tästä tuttuusaspektista. ((Jostain hassusta syystä mulla vain ei ole yhtä jännittävän kuuloisia siivousvälineitä kaapissani, enkä koskaan ole asuinalueestani huolimatta tilannut Sacher-kakkua Wienistä FedExillä. Toin sitä kyllä itse Austrian Airlinesilla kentän tax freestä. Lasketaankohan tuota..?!))

Mietin vain, että jos itse olisin kirjailija, niin noinkohan kokisin olevani tyytyväinen ton syvyysluokan juttuihin - siis siihen, että juonessa on tasan yksi taso ja suunta, kirjan päähenkilöt joko a) ovat sukua toisilleen ja panneet silti, tai b) painavat ympäri kaupunkia kokkelit nokasta roiskuen ja lisäksi name- ja bränd-dropping on koko kirjan kiinnipitävä voima! Vaikka kuinka ollaankin urbaanin kaupunkikuvauksen ja korkeamman katuelämän ytimessä, niin silti ITSE toivoisin OMALTA esikoiskirjaltani ehken hieman enemmän subbea, eli substanssia.

Ja tämähän nyt siis taas kuulostaa siltä, että mulla on työpöydän laatikot puolivalmiita käsiksiä pullollaan. Ei ihan, ainakaan vielä. Äitini tosin aina pyydettäessä kertoo siitä kesästä 1991, jonka vietin pihamaallamme puussa istuen (kyllä, puussa!) ja kirjoitin intohimoisesti esikoisromaaniani. Romaania, jonka traagisina päähahmoina oli monilapsisen perheen orvot teini-ikäiset tytöt ja heidän kyynelten täyttämä arkensa. Ruah. Ei vissiin tullut monestikaan luettua Pikku Naisia...?

Kröh.

((nimimerkillä kaaso, joka on juuri liittämässä cv:hensä kuvaa kesäkuisista häistä, jossa itsensä haluatkomiljonääriksi-Lehtinen pyyhkii nauraen vettä silmistään mun puheeni aikana. That's how deep and non-shallow I am, hih.))

Muuten, meidän YESsimme on myös intterwebillisten satunnaisotosten mukaan ollut ihan hurja suksee. Vai mitäs sanotte siitä, että irc-galleriassa on yhteisö "YES 2006" JJA lisäksi Mr. Stubb mainitsi meidät toukokuisessa blogimerkinnässään. How cool is that? Mä ainakin olen sitä mieltä, että ainoastaan äm-irkkaajien luomat irkkiyhteisöt sekä isohampaisten europarlamentaarikkojen päiväkirjat TODELLA kertovat miten maailma makaa.

maanantai 17. heinäkuuta 2006

L-O-M-A

Tänään on siis ollut kesän eka virallinen lörväyspäivä. Ohjelmistoon on kuulunut hyvinvalvotun yön (irkkasin, eli surffasin aalloilla vahingossa puoli kolmeen kon näytön kello oli tunnin väärässä) lisäksi olen viihdyttänyt itseäni lukemalla kasakaupalla vanhoja sanomalehtiä, tuskaillut maaseudun paarmatilanteen viimeaikaisista käänteistä ja tingannut kunnon kauppiastyyliin kymmenen euron alennusta näytteilläolleesta vohveliraudasta.

Se, mistä tosiaan huomaa olevansa tällä hetkellä Helsingin ulkopuolella, on erityisesti asiakaspalvelutilanteisiin liittyvä tapakulttuuri. Käsittämätöntä on näin ulkopuolisena seurata, kuinka asiakkaat mammoista teinixeihin selostavat kaiken maailman huolensa ja murheensa vaatekaupan kassaneidille. Takana seisova jono nyökyttelee ymmärtäiväisesti mukana ja odottaa kärsivällisesti vuoroaan - paitsi siis allekirjoittanut, joka naputtaa kelloaan ja saa henkisesti vuotavan vatsahaavan odotellessaan. Kamala kuinka pk-seudun "mulla on kiire - olen siis olemassa" -henkinen ajattelu on vallannut munkin mieleni.

Lomatekemisen kolmen kärki so far:

* Rauhallinen aamukaffihetki takapihalla aamun lehden parissa. Seurana noin sata miljoonaa kolmiopaarmaa ja muutama vihainen ampiainen. Needless to say, että tuosta yhtälöstä on feng shui kaukana - vieläkin ravistuttaa. Vitun paarmat, painukaa suohon. Menee NIIIIIIIIIIIIIN hermot, kun ei saa rauhassa omalla pihallaan edes istua. Saatana.

* Levotonta siirtyilyä sohvalta toiselle, välillä yläkertaan, sitten pihalle ja lopuksi päämäärätöntä haahuilua irc-quotseissa. Hihitystä vedet silmissä - tilannekomiikkaa parhaimmillaan hyvin mielenkiintoisesti esitettynä. Ja taustalla äitee huutelee siitä, kuinka mielenvikaiselta yksin näytön edessä hohottaminen vaikuttaa.

* Kummipoikani oven takana seisoskelu ja odottaminen. Mummulla tuli pieniä miehiä sen verran suuri ikävä (jo vuorokauden erossaolon jälkeen siis), että piti lähteä ex tempore -mielessä tänään kyläilemään ja muka palauttamaan aurinkorasvoja ja muuta rekvisiittaa. Harmi kyllä pojilla äiteineen on muutakin puuhaa kuin kököttää kotona kyläilijöitä odottelemassa - ja niinpä jäi siis kyläluuttuus (eli -luuhaaminen) toiseen kertaan.

Perjantaina lennän Tallinnaan YESsin arviointitapahtumaan. Mielenkiintoista kaikin puolin päästä oikein lentokoneella perille asti. Saatan vaan joutua tällä menolla kaikkien maailman viherpiipertäjien mustalle listalle, kun olen melko tavalla polttanut tuota kerosiinia viime viikkoina.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2006

Täällä taas!

Jei, kesälomani interwebitön osuus on nyt siis juhlallisesti julistettu päättyneeksi, mikä mahdollisesti saattaa ainakin hetken aikaa ilahduttaa tän blogin molempia lukijoita. Ollos siis tervehditty!

Viimeisen kolmen viikon aikana on kyllä sattunut ja tapahtunut semminkin, että hieman edelleen huimaa. On ollut melanheilutusfestifaalia, vaihto-oppilaiden kesäkiimatapahtumaa (josta edelleenkin olen täysin pyörryksissä ja otettu, niin hianosti se meni!) - ja nyt siis viimeisimpänä Kiljusen herrasväen kesämatka Kreikan saaristoon.

Kuluneen viikon lomamatkailun top 5 saattaisi näyttää esimerkiksi tältä:

1. Jos ennen kukonlaulua (eli kello 03:55) on tarkoitus olla Airport Taxissa matkalla kohti lentokenttää, ei välttämättä kannata notkua Kalastajatorpalla ja baarissa noin kolmeen. Lievästi on nimittäin vaikeaa saada neljän jälkeen pe-la -välisenä yönä kyytiä keskustasta kentälle - taksikeskuksen kommentti oli ainoastaan "niin, kannattaisi kyllä tilata ennakkoon.." Joo. Tilasin, join skumppaa ja nukahdin. As simple as that. Hieman on kuultu allekirjoittaneen peliliikkeistä kommenttia ja täysin syystä. Ihanat kiitosjuhlat Munkkiniemessä - ja TODELLA ihana tunnelma kamalassa kapulassa koneessa.

2. Lapsiperheen allaselämästä, osat 1-64. Rantakassien sisältö on sanalla sanoen erinomaisen mielenkiintoinen: on vaippaa, uimavaippaa, ruokapurkkia, lusikkaa, ämpäriä, siivilää, uimahousua, teepaitaa, vaihtoteepaitaa, heijastavaa aurinkorasvaa, nokkamukia, kilisytintä ja kolisutinta niin, että heikompaa huimaa. Kaikki hereilläoloaika menee lievässä usvassa ja järjettömässä härdellissä - jatkuvasti pitää olla kahlaamassa altaassa, rasvaamassa, juottamassa, rasvaamassa, kävelemässä, kävelemässä sillalla ITSE, istumassa kivityömaalla, rasvaamassa ja kahlaamassa. Ja varttitunnin päästä sama alustaks. Ei sen siunaaman rauhaa pikkuihmisillä (jotka by the way on ehkä suloisimmat metrinmittaiset touhuajat tällä planeetalla, toim.huom.).

3. Escort services eli elämää giikkolona.. Parin viikon ajan hotellimme allasalueella keimaillut kolmekymppinen kreikkalaista jumalaa muistuttava pitkähiuksinen adonis oli suureksi järkytykseksemme 55+ saksalaisen kansakoulunopettajan rattopoika. Ilmeisesti. Suhteellisen kiihkeä suhteen kun ei nyt missään mielessä voinut kuvitella olevan ilman rahallisia suorituksia muodostunut. Huuman väljähtymistä oli hauska seurata - loppulomasta tätsykkä keskittyi hiljaisuudessa kirjaansa, kun taas giikkololla oli suuri tarve esitellä varustustaan. Hilpeää. Kysymys vain kuuluu: mistä noita voi tilata, aurinkomatkojen nettisivuilta vai?

4. Finskin lomalennot. Karjavankkurointi on oma taiteenlajinsa - mutta jonottaminen on kaiken a ja o. Ensiksi jonotetaan lähtöselvitykseen, sitten turvatarkastukseen, lähtöportille, kenttäbussiin, koneeseen, vessaan, pois koneesta, matkalaukkuhihnalla ja lopuksi hotellin respassa. Ja sama uusiksi aina tilanteen osuessa kohdalle. Säkenöivin matkustusasu oli lienee eräällä keravalaiseksi ristimällämme (anteeksi Kerava) kolmekymppisellä, luojan luoman kaksivärisen hiuksiston omaavalla naisihmisellä. Läpinäkyvä villapaita, pyöräilyshortsit ja kyllä - pohkeeseen asti ulottuvat lentotukisukat.

5. Paluulentomme Kummelihenkinen kapteeni. Suoria lainauksia matkustamoon suunnatuista kuulutuksista mm. seuraavat:

"Tuossa alapuolella on juuri eräskin moldovalainen paikkakunta, joka on erityisen kuuluisa moottoripyöristään ja ladoistaan. Siis niistä rakennuksista, ei autoista."

"Juuri saamamme tiedon mukaan sää Suomessa on...no hemmetti, mihin se paperi nyt jo ehti hävitä, juurihan se oli tässä..kas, löytyihän se, puolipilvinen."

"Nämä Boeingit on siitä mukavia kapistuksia, että niillä pääsee korkealle - eikä tarvitse välittää allaolevista ukkospilvistä. Ukkospilvet muuten täältä ylhäältä katsottuna ovat oikein herttaisen ja valkoisen näköisiä - eli niitä ei värinsä puolesta täältä käsin edes erota."

"Ollaan tässä juuri ylittämässä viimeistä vesiestettä, eli Suomenlahtea. Tuollahan tuo Helsingin kaupunkikin etuikkunasta jo mukavasti näkyy."

Ja kaikkien englanninkielisten kommenttien päätteeksi herra kapteeni totesi pontevasti "tänk juu veri muts". Ihana kapteeni.

Mukavaa oli auringossa, ja mukavaa on olla kotona. Parhautta lomassa kuitenkin on se, että tätä lystiä jatkuu vielä koko loppukuun ajan.

lauantai 1. heinäkuuta 2006

Monkeyface

Hengissä siis edelleen - ja hymyillen. Saksassa paistaa aurinko, linnut karjahtelee puissa ja paikallisten kulinaristiset tottumukset suorastaan huimaavat. Eli all is well in Werbellinsee!

AirBerlin yllätti positiivisesti, kuusihenkinen seurueemme sai koneeseen parikymmentä ylikiloa ilmaiseksi, lisäksi keravalaisen näköiseksi meikatut emot tarjoilivat halpalennolla ILMAISEKSI sandwicheja ja kokista. Ja kun tosiaan meidän meno-paluulippujen hinta oli hätinä 60e, niin voisi hyvin sanoa, että rahalla saa ja mopolla pääsee. Tai AirBerlinillä. Suosittelen lämpimästi!

Seminaaripaikalla puuhasteltiin ensin päivä keskenämme; viikattiin paitoja ja aakkostettiin nimilappuja - kunnes sitten eilen perjantaina aamusella ensimmäiset vaihtarit saapuivat paikalle. Logistiikan järjestäminen 420 ihastuttavalle teinixille joidenkin potkupallokisojen aikaan on sanalla sanoen haastavaa, mutta lievistä obstaakkeleista (hukkuneista matkalaukuista, ylibuukatuista lennoista ja kisaturistien aiheyttamista lievistä ruuhkista) huolimatta kaikki osallistujat ovat ilmeisestikin ehtineet paikalle ja ihan yhtenä kappaleena. Eeexcellent.

Hehkutusta vielä sen verran, että eiliset avajaiset menivät tuhannesta liikkuvasta tekniikanpalasesta (kaksi läppäriä, kaksi tykkiä, spottivalo, pari seedeetä ja monta näytettävää reeveereetä) huolimatta ihan järjettömän spektaakkelimaisesti - fudismatsista innostuneet teinit olivat niiiiiiiiin mukana alkubiisinä käytetystä Hard Rock Hallelujasta asti. Vallan kaltaistani muinaisjäännettäkin suorastaan liikutti, kuinka jengi oli niinkin fiiliksissä tiimimme aikaansaannoksista. Huimaa. ((ja allekirjoittanut siis tiimivetäjänä vaan on typertyneet ymmyrkäinen siitä, kuinka lahjakkaita ihmisiä meidän porukassa on...))

Ja loppuun mielenkiintoisia faktoja seminaarista so far:

- 1 monkeyface (artist formerly known as atk-asiantuntija) päätti yhdistää mun työläppärin (jossa mm. KAIKKI seminaaria koskeva tieto sekä esim. meidän lehden valmis leiska) printteriin täällä. Lopputulos: kone ei enää tunnista mua käyttäjäksi - eikä meidän administratoria sen puoleen. Lisäksi esim. koko Microsoft Office katosi taivaan tuuleen mun koneelta. Eli hyvin se kundi vetää - ollaan Nakeron kanssa haettu lähestymiskieltoa sille meidän koneisiin seminaarin loppuajaksi.

- Lounas á la DDR: kana-makaroonikeittoa, johon kanttinantäti tärskäyttää keskelle "makupalaksi" kokonaisen makkaran. Eli the true face of makkarakeitto has been found. Saatan ehkä valmistaa tuota kaikelle kansalle AINA tästä eteenpäin. Nami.

- Allekirjoittaneen aloituspuhe n. 400 kuulijalle... Kannattaa aloittaa enkuksi ihan asiallisesti ja sitten jatkaa, että saksankielen taidot on hieman rajalliset. Ainoa, mitä olen oppinut on "Ich komme, Ich komme..." Sillä, jos jollain saa teinien sympatiat puolelleen - ja kanssatiimerit kyselemään toisiltaan, että tietääkö tuo nainen, mitä se tarkoittaa. *wirn*

Netti siis pelaa. Päätän raporttini YES2006 tähän - ja palaan ehkä asiaan hehkuttelemaan lisää myöhemmin.

Peace and respekt!