maanantai 31. heinäkuuta 2006

Nimityksiä

Sunnuntain hesarin perheuutiset on mitä viihdyttävintä luettavaa - erityisesti jos EI ole krapulassa eikä kuolinilmoituksissa mainita lapsia/koskettavia runoelmia/kaikkia Konginkankaan onnettomuudessa kuolleita nuoria samalla sivulla (mikä oli suhteellisen kamalaa. Oikeastikin).

Erityisen viihdyttäviä nämä sivustot ovat, mikäli niitä lukee seurassa. Perheeni on koko kesän ajan ollut ihmeissään mummotyylilleni lukea ääneen kuolinilmoituksia "..jaa-a, vai on se pitkäsen hilippakin sitten kuollut.." Mielestäni noita kommentteja pitää todellakin harjoitella heti näin nuoresta pitäen - uskoakseni vanhempana ei sitten yksinäisissä sunnuntaiaamuissa juuri olekaan mitään muuta päiviteltävää. Vai?

Kasteilmoitukset ovat kanssa oma hupinsa ja taiteenlajinsa - onnelliset äipät ja iskät surffaavat ilmeisesti netissä koko odotusajan löytääkseen ilmoitukseensa just sen sopivan riimin..

"Katsos murre, sorsapesueeseemme/fudisjoukkueeseemme/puhallinorkesteriimme on liittynyt kolmas/neljäs/viides (jonka jälkeen vanhemmilla on jo muutakin tekemistä kuin lähetellä lehti-ilmoituksia) jäsen.. Iskän pikku pökäle ja äitin raksulainen pissipötkö, sai tänää kasteessa nimekseen Jacob Caarle Olawi Virtanen. Innosta pihisten ja onnesta ymmyrkäisinä, iskä, äitee ja karvaveljesi Joppe."

Tsiisus. Piiiiiitkän aikaa hmmm..kauneimman annetun nimen titteliä piti itsellään muutama vuosi sitten kastettu Bella Tähti-Kuningatar (seriously, tämä tarina on tosi!). Tänään B T-K sai kuitenkin kilpailijan. Eräskin poikalaps on nyt sitten kastettu Volmari Into Ananias'iksi. Haloo. Volmari Into Ananias. Tolla nimellä on parempi olla erinomaisen vahva tausta ja selitys - tai pikku-Volmari saa ikänsä kuulla "nou gurkku, nou wihannes, nou ananias" -läppää jakomäen ala-asteen pihalla.

Vaan on sitä osattu aikaisemminkin. Äitini (jolla oli siis mun kohdalla vielä periaatteita), halusi antaa mulle nimeksi Kukka-Maaria. Ihan tosissaankin. Sitten sisaruksista olisi voinut tulla Meri-Tuulia, Pyry-Harakkaa ja muuta vastaavaa. Luojan kiitos iskällä sentään välähti tuolloin - hän ei kuulemma olisi suostunut pihalla huutamaan Kukka-Maariaa syömään. Ahihi. Myöhemmin äitiliini sitten kompensoi tätä tappiotaan mm. kieltämältä multa värityskirjat, muovilelut sekä farkut. Piirtää kyllä sai, mutta värityskirjat tarkkoine rajoineen olisivat vaikka voineet tyystin tappaa mun luovuuden. Ja ekat farkut sain sittemmin mummoni avustuksella yläasteella. Jihuu!

ps. Barbien merkitys naiskuvalle onkin sitten jo toinen tarina - siitä(kin) ehkä lisää later.

Ei kommentteja: