torstai 24. elokuuta 2006

Filmitähteyttä

Olin eilen melkein filmitähti. Siitä juur huomaa asuvansa hurjan fiinillä seudulla, kun naapurustossa kuvataan Salkkareita (Ulla jäi känni-Rikun auton alle ihan naapurissani, eli Huvilakadulla. Muka). Lisäksi japsiturret samoilee siellä oikein rykelmissä jostain leffasta tuttua kahvilaa etsiskellen. Kohtuullisen huvittavaa.

Eilen tilanne kuitenkin sai hurjan mielenkiintoisia käänteitä, kun ihkaoikea elokuvan tuotanto- ja kuvaustiimi pörhelsi Eiran sairaalan kulmilla. Varesta ne kai (tiirailujeni perusteella) siinä pyrkivät saamaan purkkiin. Jänskää. Porukka siis seisoi kadulla rivissä, kun yhtä naista kuvattiin. Tai ei edes kuvattu, vaan joku avustaja suihki siinä edestakaisin valotusjuttujensa kanssa - eli mitenkään mega-actionia kyseinen filkka ei ainakaan eilen vielä tarjonnut. Mutta hienostuneelta homma näytti silti. Kaikin puolin.

Jolteensakin koomista oli myös se, kun tästä kaikesta hollywood-humusta höhkeissäni suuntasin askeleet kohti kotia - siinä Tehtaanpuiston kulmalla oli jälleen eilen se Yhden Miehen ja Yhden Avustajan sananjulistustilaisuus. Ilmeisesti vanha tuttu papparainen siinä kollegansa kanssa mikrofoniin uhkaili kansalaisia kadotuksella. Ja purskahti oikein väräjävään lauluunkin ohikulkiessani. ONNEKSI en räjähtänyt nauruun siinä niiden kohdalla - vaan vasta viiden metrin turvavälin ylitettyäni. Jotain tapoja sentään täytyy olla. Kai.

Illalla huvitin itseäni vahtaamalla CSI:ta kaksi jaksoa melkein putkeen (Kympin uutiset oli tosin välissä. Loppukevennyksestä ei mitään raportoitavaa). Valtaisista veriryöpyistä ja suolenpätkistä johtuen en sitten saanutkaan unta. Ennen kahta. Valvoin ja mietin mm. maailmaa, töitä, koleraa, kapakkatappeluita, ihmissuhteita, isäntäperheitä ja vaikka sun mitä. Ärsyttävää.

Onneks sentään Diilin finaalissa on kaksi naista ja ne ällöttävät know-it-all -miekkoset on heitetty hevon vittuun sieltä. Hyvä Donaldin joukkue - mä ainakin voisin haluta sille duuniin. Sitäköhän se Glorian horoskooppikin tiesi...?

2 kommenttia:

Viljo kirjoitti...

Ravintola Lokkia(MUHAHAA!) ne jaappanilaiset etsii. Käytiin katsomassa kyseinen leffa ja voin suositella. Sisältää loistavan kossukohtauksen.

P.s. Mun mielestä ne kaikki diililäiset oli ihan dillejä sukupuoleen katsomatta. Itsehän olisin huomattavasti pätevämpi.

kirsi kirjoitti...

Oo, kossua pöydälle. Tai boolimaljaan.

Voisit viljo ottaa vaikka neloseen yhteyttä, josko ne haluais tehdä _sun_ ympärillesi tuollaisen yritys- ja opiskelijamaailman tempoiluun perustuvan realitysarjan.

Jaksojen nimiä voisi olla vaikka "v-mäiset ryhmätyöt fuksiluennolla", "tilintirkistäjän avomiehen salatut elämät" taikka "kradulaisarkea oudossa kummussa." Muah. (juu, edelleen: look who's talking).

Kivakiitoshei.