maanantai 21. elokuuta 2006

Kepparitalli

Meinasin kusta housuuni eilen Kymppiuutisten loppukevennyksen aikana. Toimittaja oli eksynyt oikein Kiiminkiin asti, jossa hän siis teki syvähaastattelun kahdesta teini-ikäisestä keppihevostallin omistajasta. KYLLÄ: KEPPIHEVOSTALLIN! Mimmit oli into piukassa ja onnesta soikeena - esittelivät ratsujaan ja kertoivat mm. että jokainen niistä tarvitsee ainakin puoli tuntia liikuntaa päivässä. Ja demonstroidakseen moista, tytsyt hyppeli takapihalla olevien esteiden yli hepoinensa... Needless to say; niitä oli melko monta niitä kepillisiä polleja (yli kymmenen, ainakin) - kuulemma osa on ravureita ja toiset hyppääjiä. Ja osaa käytetään vaan siitostarkoituksiin.

WTF?!?

Jumalauta, jos mun äitini olis antanut mun harrastukseni ilmi Kymppiuutisille 15 vuotta sitten, niin jopas olisikin nykyään mukavaa. Kirsi 12-v. kirjoittaa kirjaa. Puussa. Tai leikkii siskon kanssa Jaakko Kolmosta keittiön ikkunan edessä (sen takana oli se kamera, mille piti juontaa). Kirjoittaa näytelmiä sisaruksilleen ja pukeutuu äitinsä hamosiin lauantai-illan näytelmäkimaraa varten. Tai leikkii köyhälistöä isovanhempien marjapensaiden alla ja syö nälkäänsä merkkareita (kun ei köyhillä ole rahaa ostaa ruokaa). Ruah.

Voin myös kuvitella, että on tsadilaisilla ihqhottispissixillä ollut eilen illalla ilmeissä pitelemistä, kun heidän ikäisensä muikit ihan vakavilla kasvoin selittää keppipollejen luonne-eroja ja sitä, kuinka ne välillä ei suostu hyppäämään esteitä ollenkaan, jos esteen lähestyminen on epäonnistunut... God almighty.

Ja edelleen, tuonkaltaisia aktiviteetteja kyllä lapsosilla pitäisi olla enemmänkin - vertailun vuoksi perjantai-iltana naapurustoni leikkipuiston oli täyttänyt jolteensakin samanikäisten teinien pussikaljaklaani. Siellä ne räki ympärilleen ja huuteli törkeyksiä ojentamaan tulleille tädeille. Äristen väistelin lasinsiruja tänään työmatkalla - mahtaa olla hiekkalaatikolla leikkivillä muksuilla olla aarteita löydettävänään tänään.

Ps. Juhon kirjameemiin vastaan kun jaksan. Ehkä.

pps. Maanantaivitutukseen vielä yksi lisähuipennus: mun perseessä on purkkaa. Istuin napakasti aamulla ratikassa. Suoraan purkkaan. Kuului vaan tymäkkä napsahdus, kun pyristelin poisjäädäkseni - ihana tunnelma kerta kaikkiaan. Semipaljon sellainen "vihaan kanssaihmisiä ehkä eniten" -päivä tänään...

2 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Äärettömän hauska kirjoitus ihan alusta asti, mutta...

Tulit myös jälleen todistaneeksi vanhan viisauden, eli vahingonilo on paras ilo!!! Pidensit mun ikää ainakin muutamalla vuodella!!!

Viltsu kirjoitti...

Mul on kepparitalli, ja voi että on kivaa! Meillä on laidun(tamma ja ori), Pidämme tunteja ja kohta on kisat! Voi kun ne on niin ihanii!