torstai 17. elokuuta 2006

Kyldyyriä

Valtaisan kulturelli olo. Helsingissä alkaa tänään TaideMeneeKapakkiin -festarit, joihin olen päättänyt ottaa aktiivisesti osaa! Kerrankin. Ainakin avajaiskarkelot, eli tuhannen kuorolaisen esiintymistä Senaatintorilla meinaan mennä pällistelemään. Laulumiehistöön kuuluu mm. Helsingin Gay-kuoro "Out'n'Loud". Hih. Sunnuntaina Rantasilanmari laulaa Bakersissa ja ensi viikolla pieni ystävämme Jylppy esittelee Viassaan jauhelihaherkkujen valmistamista. Hih toisenkin kerran. Ihana kun on syksy ja sillä tavalla semi-uudistuksenhaluinen olo, että voi juuri suunnitella osallistumista vaikka mihin keskustelutilaisuuksiin!

Kävin eilen mielenkiintoista messenger-keskustelua (tai lähinnä se meni mun kaakatukseksi ja tätimäiseksi kommentoinniksi) vanhenemisesta ja/tai aikuistumisesta. Eli siis lähinnä siitä, minkälaisia suorituspaineita ympäristö tietynikäisille naisille luo - ja kuinka ahdistavina ne voi halutessaan kokea. Mulla on jolteensakin sellainen kutina, että mun ikäluokkani (ja siis nyt referenssinä lähinnä opiskelukaverit) ei ole enää viime vuosina jaksanut ympäristön uteluihin/odotuksiin jne. enää niin kovin syvällä pieteetillä vastata. Ovat ottaneet oman reitin elämässään ja kulkevat ainakin tän hetken verran sitä tietä pitkin (ainakin ulospäin) tyytyväisinä.

Itse en todellakaan herää aamulla siunaillen aikuisuuttani, tahi sitä, että maagiseen kolmeenkymppiin on enää kaksi vuotta. Herra paratkoon! Kyyninen musta on kyllä tullut, se myönnettäköön - ja teflonista ulkokuortani paikkailen mieluusti aina tilanteen tullen. Mutta muuten olo ei ole ollenkaan erilainen kuin seitsemisen vuotta sitten yliopistoelämään astuessa. Tietyt tilanteet jännittää ja ahdistaa; toisissa on yhtä linjakas liikkeissään kuin aina aiemminkin. Ja ennen kaikkea, edelleen tiliä omista tekemisistään saa (ja pitää) tehdä ainoastaan itselleen. Mikä on huomattavan mukavaa, if I may add!

Lukioikäisenä kolmekymppiset vaikuttivat keski-ikäiseltä täti-/setäkansalta, joilla on vakaa tietämys maailman kulusta sekä selkeät suunnitelmat eläkepäiviensä varalle. Kilinvitut, sanon minä. Mä en edelleenkään tiedä, mitä tapahtuu ensi tammikuussa - let alone parin-kolmen vuoden päästä. Haaveita toki saa olla - mutta tunnetusti totuus on monesti kovin toisenlainen. And that suits me beutifully. Hi.

Kamalaa vuodatusta. Sorry. Päätän asialähetyksen Kaisaniemestä tähän. Tack och adjö, niin ja nähdään Senaatintorilla tänään kello seitsemän!

4 kommenttia:

kaifa kirjoitti...

Huomatkaa iloinen sopraano takarivissä, joka päätti eilen vaihtaa biisien opettelun oluen nauttimiseen. Primavista eli suoraan nuotista se on ennenkin ollut meininki.

Ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta stressistä sen verran, että minulta, 28 -vuotiaalta teiniltä, kysyttiin eilen henkilöllisyystodistus, kun tilasin baarista "kaalsperia".

Muutenkin minulle on ihan sama, mitä pitäisi tai ei pitäisi tehdä tämän ikäisenä. Turha siitä on ahdistua; elämä ei mene suunnitellusti kuitenkaan. Kenenkään arvoa ei pitäisi mitata minkään virstanpyväiden ja suoritusten perusteella.

Pidätän oikeuden vaihtaa mielipidettä sitten, kun olen yhteiskuntakelpoinen keskimäärin 2300 euroa tienaava 1,7 lapsen äiti, jolla on n. 60 000 euroa lainaa ja viitisen vuotta vanha auto.

Viljo kirjoitti...

Itsekin ajattelin osallistua illan kinkereihin(en laula), joten torilla tavataan. Kypsyyskeskusteluun ei löydy mitään fiksua sanottavaa.

kaifa kirjoitti...

Ihan hyvä, ettet päässy paikalle, sillä laulamisesta tuli pää kipeäksi.

kirsi kirjoitti...

Iloiselta takarivin sordiinolta aamulla tullut melko kuvaava sposti (otsikolla Saatanallinen Olo) kuului jolteensakin näin:
....
Moro,

Mulla on ihan vitullinen darra. Illalla pikkunaposteltavat voi mun puolesta vaihtaa pizzaan ja kokikseen. Ihan kauheesti ei just nyt himota mikään haisujuusto.

Eilen kuultua:
- SOL on suihinottajien laulajat. No mikäs POL sitten on?
- Kun te ootte pohjanmaalta, niin annatteks te tytöt helposti (n. 50v mieslaulaja jostain nevarikuorosta)

Mitä helvettiä :D
...
Mutta selvästikin taiteen menenemiselle baariin on huimaa kysyntää.