perjantai 29. syyskuuta 2006

Oodi ystäville

Tällä viikolla on pienessä pääkopassani myllertänyt monta monituista asiaa. Hyviä asioita ja huonoja asioita - ja eilisillan juhlavalmisteluihin kiteytyi niistä se tärkein. Olen hurjan kiitollinen siitä, että mut on vuosien aikana ympäröinyt suuri joukko ei taivaallista, vaan ystävällistä sotaväkeä. Oikeastikin.

Pitkä juttu cut short, en kouluikäisenä (edes itseasiassa lukiossakaan vielä) ollut kovin monilla ystävillä varustettu ihminen. Kolminkertainen skorpioni osaa jo muksusta saakka olla omapäinen, eikä esimerkiksi murkkuikäisenä älytön kouhoaminen opettajille ja muille oikein sopinut mun moraalille. Tästä (sekä ensisijaisesti vanhempieni muutetaanmaallekaikkeapahaapakoon -projektista) johtuen mä en todellakaan ollut mikään suosittu. Jenkkivuosi meni ensisijaisesti omissa oloissani - ja sielunsiskoja alkoi itse asiassa löytyä vasta vaihdosta kotiin palaamiseni myötä.

Muutto Vaasaan oli kuitenkin kaiken hyvän (he - ja pahan) alku; kaveriporukka muodostui lähestulkoon ensimmäisenä opiskelupäivänä - ja tiivis rinkimme vaan laajentui vuosien mittaan. Ne pojat, joiden en koskaan olisi lukioikäisenä voinut edes kuvitella puhuvan mulle (seriously) saivat valtaisaksi yllätyksekseni lisänimen 'ystävä'. Erään jännittävän ainejärjestön peejiin nuija puolestaan laajensi ystäväpiiriä niin itään kuin pohjoiseenkin - ja vapaaehtoishommani viehättävässä nuorisolaisjärjestössäni ikäänkuin viimeistelivät kuorrutuksen. Ja viimeistelevät edelleen!

Mulla on kaikenlaisia ystäviä. Ne on kauniita, ne on surullisia, niitä naurattaa ja niiden hymy yltää silmiin saakka. Ystävilläni on fiksuja juttuja, käsityskyvyn ylittäviä juttuja, kevytmielisiä juttuja, maailmaa parantavia juttuja ja käsittämättömän oksettavia pissakakka-juttuja. Mun ystäväni hoitavat lapsiaan, ulkoiluttavat kissaansa, ostavat huonekaluja (tai asuntoja!), tekevät mainoksia, tarkastavat tilejä, ekstraavat tarjoilijoina, asuvat Sveitsissä, heittävät eks temppore -deejiikeikkaa nuorisolaisdiskossa ja opiskelevat esimerkiksi diplomi-insinöriaa, sosiologiaa, kylteriaa, vanhenemisoppia ja tradenomiaa. Yksi niistä jopa sai kradunsa valmiiksi - viidessä viikossa!

Mun ystävät on pirteitä, laulavaisia, ärsyttäviä, posi- ja negatiivisia (niinkuin esinaiseni sanoisi), jankkaavia, karismaattisia, lapsellisia, älykkäitä, älyttömiä, uskovia, uskomattomia, hurmaavia, hilpeitä ja huikaisevan seurallisia - ja ennen kaikkea, saan kutsua heitä ystäviksi. *blush* What a priviledge I have!

Kiitos siis siitä, että olen saanut kasvaa aikuiseksi kanssanne. Kiitos punaviinin (tai valkoviinin. Tai leijonan. Tai shottien. Tai sniffereiden) täyttämistä illoista, elokuvakeikoista, ruuanlaittotempauksista, kyvystänne myötäelää mun polkuni pienissä ja suurissa ylä- ja alamäissä. Paikkakunnanvaihdoksista huolimatta (ja niitä on muuten ollut suhteellisen monta) mulla on aina ollut tervetullut olo uuteen kotikaupunkiini, mikä se on sattunut olemaankin. Yksinkertaisesti: kiitos kun olette.

Jos olisi sormissani lasi juuri nyt, niin nostaisin maljan. Ystävyydelle. *kil*

ps. Mini-ihanuussoffa on MUN MUN MUN. Se tosin saapuu vasta synttäreideni tienoilla (näppärää triviatietoa, niille jotka sattuvat päivän muistamaan) - mutta siihen saakka kannan lompakossani tulevan perheenjäseneni kuvaa. Ihana viikonlopputunnelma, kertakaikkiaan!

torstai 28. syyskuuta 2006

Tragediapäivä

Meillä oli tänään virman traged..ööö..siis strategiapäivä. Tai MaSupalavereiksi niitä meidän söpössä yleishyödyllisessä yhdistyksessä kutsutaan, vaikkei markkinoinnin suunnittelemisella teoriassa olekaan minkäänlaista yhtymäkohtaa 80% käsiteltävistä asioista kanssa. Nih.

Mä rakastuin eilen. Uuteen sohvaani. Mietin tässä mielenhäiriössä, että mahtuisiko mun 26,5 neliötä tukkimaan vielä yksi söpöläinen yhden ja puolen ihmisen istuttava (tosiaan, kyseessä on nojatuolin ja loveseatin hurmaava välimuoto, eli miniatyyrimallinen) soffa. Soon karmiininpunainen ja pehmiä ja se palvelisi ihan täydellisesti tarkoitustaan. Eli siinä olisi jumalaista löhötä ja lukea kirjaa. Mä en ole koskaan oikein ajatellut olevani sohvaihminen (en myöskään ole koiraihminen enkä kaali-ihminen) - muutin pois kotoa melko lailla tasan seitsemän vuotta sitten, eikä mulla koskaan ole ollut kaipuuta oman sohvan luo. Oikeastikaan. Tähänastisen pedagogiikkani mukaan sängyssä on juuri voinut suorittaa kaikki ne samat aktiviteetit kuin sohvallakin - ja yleensä vielä vähän leveämmin.

Until yesterday. Pieni, punainen (oikeasti, kauniin punainen!) söpöliini vilkutti silmää ja vinkkasi tyynyllä tuossa naapurin tavaratalokompleksissa. Se olisi juur täydellisen kokoinen - ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä värinsä puolesta passaisi myös esimerkiksi mattoon ja verhoon kuin nenä silmään. Mutta. But. Tarviinko mä nyt oikeasti kuitenkaan sohvaa? Oppiiko vanha koira irti karvoistaan - osaisinko mä lukea lehtiä tai kytätä BB-talon elämää muka jostain muusta kulmasta kuin ikiomasta sängystäni käsin?!

Apua. Angst. YYA-neuvottelut rahoituslaitoksen kanssa on vielä alkuvaiheessa (eli en ole ehtinyt soittaa äiteelle aiheesta ja kysellä taiteilija-apurahani perään). Sekään ei silti ole estänyt mua haaveilemasta uuden perheenjäseneni kunniaksi järjestettävistä juhlista. Jos mulla olis sohva, niin vierailla (niillä kaikilla, jotka ei koskaan kuitenkaan saa kutsua mun kotiini kun olen Maailman Huonoin Ihminen) olis jopa oma paikka missä istua. How exciting...

Maentieda. Jos ihmisellä on pesukone, dvd-soitin, fonduepata ja juhlakäyttöön media-aiheisia viinilasinmerkkaajia SEKÄ sohva, niin se ihminen on varmaan sitten aikuinen. Vai?

Ps. Uutispläjäys Helsingin rautatientorilta. Käveltiin siitä juur ohitse ja kappas kummaa, siellä oli linja-autonen liekeissä. Tai ainakin savua oli ihan vietävästi ja muutama piipaa-autokin sinne suuntasi. Huisaa.

Pps. Enää kolme yötä hurrrrjaan 10-v. ystävyysjuhlaan. Brunssilla ainakin poptartseja ja muffinsseja ja muuta pientä purtavaa.

keskiviikko 27. syyskuuta 2006

Herrasmies

Keskiviikkoaamun Top Kolme:

1. Matkalla ratikkapysäkille unelias pariskunta ulkoiluttamassa dalmatialaiskoiravauvaa (oon törmännyt niihin nyt parin viikon aikana ainakin 4-5 kertaa, toim.huom.). Selvästikin koiruli oli oppinut uuden taidon; aitoja vasten seisomisen. Tätä piti nimittäin harjoitella KOKO pitkä matka kirkon vierustaa ja siitä eteenkinpäin. Lievästi koominen näky; nuorimies unenpöppörössä yrittää vakuuttaa koirapoloa siitä, että eteenpäin kulkeminen on aamulenkkien funktio. Ei aidalle kiipeäminen ja sieltä käsin kuikuilu. Hi.

2. Kolmosessa kerrankin valloittavaa dialogia. Fredalta kyytiin nousivat keski-ikäinen nainen ja noin tokaluokkalainen poika. Kuvittelin heidän olevan toisilleen entuudestaan tutut. Keskustelu kulki jolteensakin näin:

Poika: "..Mun äiti on luvannut, että sitten kun oon iso, niin saan sen kaupan.."
Täti: "Niin, meilläkin oli aikanaan kauppa tuossa XX-kadulla. Se oli meidän lasten suuri suosikki, mutta sitten se piti lopettaa, kun se ei enää kannattanut."
P: "..ai miksei kannattanut? Mutta mä olenkin ihan varma, että saan sen meidän äidin kaupan, koska äiti on luvannut ja äiti on opettanut, että jos jotain lupaa niin se lupaus pitää pitää! Mä ainakin pidän aina lupaukseni."
T: "Niinhän se on. Taidat olla oikein kiltti poika, jos et petä lupauksiasi.."
P: "Joo. En oo koskaan edes ollut rehtorin puhuttelussa, vaikka sinne muut monesti joutuukin.."

Tätä keskustelua jatkui parin-kolmen pysäkinvälin verran, juttua oli mm. kiusaajista, judosta (ja itsepuolustuspassista joka pojalla oli "sitä saa käyttää vaan puolustusliikkeisiin, ei vahingoittamiseen!")

Vihdoin oltiin Stockan edessä, jossa nainen jäi pois.

"Ai jäät jo pois..? No hyvää työpäivää vaan teille" sanoi kohtelias pikkumies. Ja sai mukaansa kaikkien kuulolla olleiden sympatiat. Keskustelukumppanina toiminut nainen totesi vielä tuttavalleen, että ventovieras pikkukaveri oli kyseessä. Söpöä silti.

3. Rautatieaseman ratikkapysäkillä istui viisikymppinen mies tuulitakissaan. Jalassa oli oikeaoppisesti lenkkarit - mutta ilmeisesti päälihousut oli unohtuneet kaappiin.. Musta black horse -kalsarimuoti jostain 1990-luvun alkupuolelta kun tuskin on sitä kuuminta hottia. Tai hänenkään julkisen esiintymisensä itse tarkoitus.

Tarinan opetus: meitä on niiin moneen junaan. Ja hyvän tähden sentään sitä pientä miestä koulumatkallaan. Kunpa joku suojelisi hänen lapsenuskoaan ja kykyä nähdä maailmassa se olennainen. Siinäpä tuota haastetta maailmankaikkeudelle, I assume.

tiistai 26. syyskuuta 2006

Vedenalla nukkuva yhteisö

Tänään olen kohdannut MielenHäiriön. Kävin illalla kuuliaisesti heti BB:n lopputunnarin kajahdettua nukkumaan - vain herätäkseni tänään kello kuudelta ihan tikkana ja uusia aktiviteetteja janoten.

Joku mun sisäinen maalaisserkkugeenini on nyt syksyn myötä aktivoitunut - on kerta kaikkiaan on hämäävää herätä tahattomasti, pyytämättä ja yllätyksenä ennen kukonlaulua. Toteutin sitten itseäni keittämällä puurua (mikrossa kylläkin, en maalaisserkkumaisesti hauduttanut sitä leivinuunissa) ja lukemalla aamun lehden. Kello seiskalta kaikki rutiinihommat olikin jo tehty (oikeesti, how disturbing. Olisin voinut nukkua tuostakin hetkestä vielä tunnin - ja ehtiä töihin ihan ajoissa!), eli olen ollut poikkeuksellisen hyvissä ajoin Kaisaniemessä tänään.

Semminkin hilpeää aamuhytinää vielä kannusti söötti HYVIN nuori inttikundi uniformussaan, joka kohteliaasti avasi mulle oven (no, Kluuvin ostarin ovea piti auki edessään) ja toivotti hyvää huomenta. Joko armeija koulutettaa kokelaita olemaan kilttejä vanhoille tädeille aamuisin, tai sitten kyseessä oli vaan poikkeuksellisen hyvätapainen yksilö. Mutta hurmaavaa soli silti! Eikä yhtään ollut tädillinen tunnelma.

Mä olen nyt pari viikkoa hykerrellyt Viiskulman toisen levykaupan ikkunassa komeilevaa mainosjulistetta. Back in the Catering-days (jotkut saattavat muistaakin) työkesääni piristi nimittäin yksi kappaletta vihreäsilmäisiä (oi, niiiiiiiin kauniilla ruskeilla pilkuilla somistettuna), pitkätukkaisia kitaristipoikia. Eli oli ns. pikku kesäschutinaa, johon sisältyi yhteisinä vapaapäivinä mm. ex temppoore -bussimatkoja Siikajärven rannalle mansikka- ja jätskilitran kanssa, siiderinmakuisia pusuja Kaivarissa ukonilmalla, kitaraserenadeja Kampin edesmenneessä jalopuupuistossa sekä villiä piileskelyä työkavereiden katseilta pakkaamon hyllyjen välissä... Hi.

Joka tapauksessa, kyseinen kundi (siis sen bändi, jonka demon itse asiassa ostin jo tuolloin ja sain siihen oikein omistuskirjoituksetkin) on nyt sitten tänä syksynä ilmeisestikin julkaissut levyn - ja tämäkös mua naurattaa. Hyvinhän ne soittivat, jo vuosia sitten, mutta on se nyt silti koomista, että taannoinen kesäkolli on nyt muka levynjulkaissut artisti. (Niin ja oikeasti, niinkuin nyt jollain tuollaisella olis muka yhtään mitään väliä. MUTTA SILTI!)

Huomenna ullakon pöllyistä uloskaivettu Kirsin ja Hannan Kulttuurikerho avaa syyskautensa Helsingin Kaupunginorkesterin konsäärtillä. Kuinka jännittävää...!

maanantai 25. syyskuuta 2006

PR-koulussa

Kaupallista alaa opiskelleena (nii-in; maksoin kuitenkin yo-kunnalle jäsenmaksun ainakin kuutena vuotena, eli teoriassa olisin voinut olla hyväkin opiskelija) allekirjoittanutta on hieman häirinnyt tapaus Sievisten ero ja sen saama eriasteinen julkisuus kaiken maailman keltaisissa lehdissä. PR-näkökulmasta siis, ilmeisesti kun kuitenkin sekä mamma- että pappa-Sievisen on tarkoitus vielä asua jossain tän maan päällä - ja perustaa yritystä, kirjoittaa kirjaa ja toimia juonto- ja koulutustehtävissä myös tulevaisuudessakin..?

Ei niin, hienoahan se on, että on lapsia ja hirsihuvilaa ja uimamaisterin papereita erilaisilla fonteilla kirjoitettuna. Koomisia piirteitä tää koko sotku sai munsta kuitenkin nyt viime viikonloppuna, kun ensiksi iltis julistaa lööpissään Janin Kiihkeästä Yöstä Kahden Skandinaavisen Missin Sviitissä.. Ja hehkuttaa toisaalla samassa lehdessä syysmuotijutussaan CAPS LOCKILLA, että Susanna on sanojensa mukaan "rakastunut".. aviomieheensä Janiin. Ruah.

Niiden perheessä ei ilmeisestikään ole koskaan luettu äitini väitöskirjaa kommunikaatiohäiriöiden merkityksestä lasten kehitykselle - miettikää nyt Sievisten poikapoloja, kun äiti julistaa joka toisessa lauseessa rakastavansa iskää, puhuu seuraavaksi suhteestaan parikymppiseen laulajamieheen ja toimenpiteistään tämän "naaman ja kropan saamiseksi kuntoon." Ja kuvailee huimaksi lopuksi alkoholinkäyttöään kohtuulliseksi, otsikolla "Jonain iltana saattaa mennä lasi viiniä, toisena koko tonkka (melko miehekäs annoskoko, toim. huom.). Ei mulla mitään ongelmia korkin kiinnilaittamisessa ole", sanoo Susse. Hih.

Eilinen kliimaksi tälle kaikelle oli kuitenkin Jantsan juontama missigaala - liekö oli kuulijan korvassa vaikkua vai missä vika, mutta miekkosen tankeroenglanti vaikutti (jos mahdollista) jopa formulakuskejakin tönkömmältä. Erityisen koomista tämä on edelleen siitä perspektiivistä, että kyseinen mies on kuitenkin puhunut esikoispojalleen pelkkää englantia kaksikielisyysmielessä tämän ensimmäiset kolme-neljä elinvuotta. Siitä sujuvasta kielitaidosta on kato niiiin paljon hyötyä tulevaisuudessa.

Miettikää nyt. Mini-Sieviset paitsi elää missien ja idols-tähtien lapsipuolina tästä eteenpäin, myös puhuu "sujuvaa" tankeroa toisena äidinkielenään (kiitsa iskä!) ja pitää normaalina parisuhteena sitä, että vanhemmat repostelee tahollaan omia seksi- ja viinajuttujaan kaikkien lehtien kansissa. Ihana tunnelma. Toivottavasti terapiarahastosäästäminen on jo alkanut.

Viikonloppu meni kovin rauhallisissa tunnelmissa. Which was very nice, indeed.

perjantai 22. syyskuuta 2006

Etkot Embassyssä

Oltiin eilen Ämerikän syyrlähettilään västäänötöllä (ja tuo kaikki siis mahdollisimman newyorkilaisittain lausuttuna, kiitos!). Koskapa hienoilla ja historiallisilla herroilla Morton ja Franklin on suomalaisia sukujuuria, oli rouva Suurlähettiläs joukkoineen järjestänyt vastaanoton näitä 1700-luvulla eläneitä miehiä kunnioittaakseen. Käytännössä tämä tarkoitti siis pönkeisiin pukuihin sonnustautuneita näyttelijämiehiä (ja naista), hevosajelukyytiä, pikkusuolakkaa naposteltavaa cocktailkutsutyyliin sekä muutamia (!) laseja viiniä. Punaista ja valkoista, molempia tasapuolisesti.

Julkkuja ei valitettavasti kyseisessä kulttuuririennossa juurikaan vaivoiksi asti pyörinyt, mutta mukavaa oli silti. Ja jenkkisotilaat passiasemilla yms. paikoissa sai kyllä meidän neitiporukalta suunnattoman määrän vilkkusilmäistä huomiota *wirn*. Jopa siinä määrin, että epäiltiin välillä niiden arvoivan meidät turvallisuusuhkiksi, sen verran piiiitkiä katseita piti heitellä puoleen ja toiseen. Hi.

Lähettilään etkoilta siirryimme sujuvasti lähes naapuriin, eli ravintola Sikalaan. Siellä olikin sitten vallan toisenlainen fiilis, kun julkut toisiaan etsi ja savussa & rasvankäryssä loivat monikulttuurista tunnelmaa. Allekirjoittaneelle illan kulminaatio oli se ylihelsinkiläinen tunne, jonka moisesta ex tempore siideröinnistä jossain illan vaiheessa aiheutui.. Hankala selittää, mutta jotenkin tuntuu vaan ihan überhelsingiltä se, että voi kaveriporukalla ykskaks ja suunnittelematta keskellä viikkoa suunnata legendaariseen ja rasvankäryiseen ravintolaan, jossa samalla viivalla istuvat olaviuusivirrat, pamelatolat ja japanilaiset opaskirjansa huolella lukeneet turistit. Kerrassaan vinkeä fiilis, etten sanoisi.

Viikonloppuun kuuluu maijapoppasointia (mikäli vakkarihoidokkini paranee siis kuumeestaan) ja sunnuntaina -viimeinkin vapaapäivä- kaikkia syksyllisiä puuhia. Eli esimerkiksi kynttilän polttamista ja puhelimessapuhumista.. Ihahahanaa.

Ps. Semi-tunkkaisen perjantaiaamun pelastus oli ratikkaan Ekbergin edestä noussut vanhempi mieshenkilö. Ukkelilla oli mukanaan kassia ja kapistusta, oli kuulemma menossa "susirajan taakse Kainuuseen, jonne ruokakin pitää kantaa mukanaan." Siinä ylistettiin Rydin lahjoja presidenttinä ja pohdittiin Libanonista arkuisssa tulevaisuudessa palaavia rauhanturvaajia. Ystävällinen ja kohtelias (joskin KOVAääninen) mies oli kyseessä - ja vanhan vaihtarin sydäntä lämmitti kohta kertomuksessa, jossa hän jakoi kokemuksiaan stipendiaattivuodestaan USA:ssa vuonna 1958. Saatoin siis vahingossa törmätä yhteen (kolmesta) järjestömme ensimmäisestä vaihtarista... Huisaa!

keskiviikko 20. syyskuuta 2006

Sumussa ja sateessa

Tänään oli ihana aamu. Heräsin kesken unen ihan oma-aloitteisesti ikkunaan ropiseviin sadepisaroihin. Lämpimän suihkun jälkeen myssy päähän ja ulkotiloihin - syksy tuntui oikein roikkuvan puissa, kun sumupilvet on vihdoin vallanneet kaupungin ja kaiken kansan päälle on viritetty iso sateenvarjo. Lisää tällaista fiilistä maailmaan kiitos!

((Todellisuus iski sittemmin vasta avohoitonarikassa, jonka työmatkalaisten lisäksi oli tänään kansoittanut myös kaljoittelevat ja körssittävät hampuusit. Vitsit. Mä en todellakaan halua olla kylmä ja nihkeä, mutta silti ärsyttää niin saatanasti se, että ko. haiseva remmi voi tupakoinnillaan terrorisoida noin sataa muuta, hyväntuoksuista ihmistä.. Ja siltikin pieni ääni sanoo, että munkin pitäisi tässä tilanteessa sympata sitä, että toisilla ei oo kotia ja mulla on. Plää.))

Eilispäivässä oli kaksi ehdotonta kohokohtaa. Vanha tyttökaveriporukkamme oli kerrankin illan saman pöydän (ja kahden toasterin) ympärillä - keskustelu rönsyili lapsista poikaystäviin, A-ranskan opettamiseen ja intterwebin+aateekoon ihmeelliseen maailmaan (mistä lisää myöhemmin, ratkiriemukkaita opetushetkiä oli nimittäin ohjelmassa).

Toinen absoluuttinen kohokohta oli muinaisen lentoyhtiökaimani lähettämä tekstari. Ei olla puhuttu noin miljaardiin aikaan - lähinnä olen vaan tykönäni ainakin aina lentsikassa miettinyt, että mitäköhän kyseiselle catering-kollegalleni kuuluu.. Ja nyt siis tosiaan kävi ilmi, että ex-vantaalainen ysti on muuttanut muualle opiskelemaan, kaikista maailman kaupungeista Ouluun!!! Hi.

Kikan kanssa oltiin kuin paita ja bärsii ne pari kesää tuossa vuosituhannen vaihteessa Finskillä. Fiksailtiin yhteisiä työvuoroja (ja samoissa vuoroissa yhteisiä liukuhihnoja) ja vapaapäivinä haettiin Tiksin alkosta pullot (molemmille oma) leijonaa ja toinen mokoma greippilimsaa. Vedettiin (kyllä, myös minä. Hihi.) sinistä LM:ää askitolkulla ja diskoiltiin joko Tiksin Porkussa tai viitseliäisyyden puuskassa jopa Helsingin legendaarisessa Fenniassa. Kertaalleen ehdittiin myös Järvenpäähän - RT:hen ja sieltä aamun ekalla junalla takaisin Vantaalle, sivistyksen pariin. (Partyhousesta siis lyhennys ärtee niille, jotka ei ko. teinidisessä ole koskaan käyneet). RUAH. Mutta oli niiiiiiiiiiiin kivvaa. Ja on niiiin kivvaa, että moinen vanha ystävä ottaa vuosien jälkeen yhteyttä. Oikeastikin!

Tänään jatkan töissä toimitussihteerin/taittajan/vt. päätoimittajan uraani ja palaan Indesign CS2:n ihmeelliseen maailmaan. Mun ajatuksenjuoksusta kertoo paljon se, että ko. ohjelman jatkokurssille buukkasin kuitenkin itseni vasta ensi viikolle. He. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan?

maanantai 18. syyskuuta 2006

Hooseesää

Tänään aamu alkoi vauhdikkaasti Happoradion biisillä HC-sää. Mitä helvettiä sekin nyt sitten tarkoittaa, että pojut laulaa "Pää painuu, puut taipuu/ Pelkään että kohta selkä pettää/ Ilman sinua on aina on hc-sää." Mikä HC-sää? Helvetin paska sää - vai 'hardcore' sillai tsetsuaalisessa mielessä...? En jummarra.

Viikonloppuna olin töissä. Koko lauantain. Meillä oli tosi mukava koulutus - hedelmällistä ja fiksua keskustelua, mistä sain kyllä kouluttajanakin suuria kipinöitä. Illalla syötiin vielä tuossa Vuorikadun Panda Cityssä. Tosi, tosi hyvää kiinalaista ruokaa - ja kun porukalla vielä tilaa sellaisen kymmenen hengen juhla-aterian, niin ai ja voi. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Tällä viikolla mun sosiaalinen elämäni on vaan ihan valtaisaa. Jännittää jo ehkä vähän näin etukäteenkin - ekaksi huomenna meillä on toastibileet (kyllä; sananmukaisesti viisi tyttöä, kaksi toasteria ja kasakaupalla kaikkia täytteitä niiden leipien väliin). Keskiviikkona työpaikka täytyy bratwursteista ja nahkahousuista - ja torstaina itsensä Ameriikan suurlähettiläs on kutsunut porukkaamme residenssiinsä keskustelutilaisuuteen. Hih. How social can I be anyways?

Lisäksi kaikille uteliaille kulinaristeille - Leean soul foodia noin neljälle syntyy näin:

- ostakaa kaupasta (kauppahalli käy hyvin) kokonainen kananpoika
- valmistakaa yrttivoi; rosmariinia, timjamia tms. huoneenlämpöisen voin sekaan
- pilkkokaa muutama sipuli, paprikanpuolikas ja pätkä purjoa uunipussiin sopiviksi palasiksi
- lohkokaa pari kotimaista omenaa kananpojan mehukkaaksi täytteeksi
- hierokaa yrttivoi kananpojan nahan alle (on melko ällöä, mutta käy loppuviimen melko helposti), suolatkaa ja pippuroikaa kana
- täyttäkää kanan masu omenalohkoilla ja asetelkaa koko komeus paistopussissa makaavien vihannesten päälle
- roiskikaa valkoviiniä sopiva määrä paistopussiin ja sulkekaa se.

Paistoaika on hippasen yli tunti - ja parisataa astetta on oikein sopiva paistolämpö. Kana on kypsä, kun kudosneste on haarukalla tökättäessä kirkasta.

Tarjolle valkosipulilohkoperunoiden sekä paistopussissa kypsyneistä vihanneksista soseutetun kastikkeen kanssa. Nami.

Ps. Kuulostaa hifistelyltä, muttei oikeasti ole hankalakaan ruokalaji toteuttaa. Ja kokin suosio on taattu... *wirn* Mun ja Leean Wacko-and-Drunken Chefs Ltd. juhlapalveluyritys saa vaan niiiin valtaisan suosion sitten aikanaan!

perjantai 15. syyskuuta 2006

Hui haipakkaa

Taas perjantai. Mihin nämä viikot menee?

Tänään mieltä ilahduttavia asioita ovat olleet erityisesti seuraavat:

- kirpeän kuulas syysaamu. Ensimmäinen laatuaan, kun mietti ratikkapysäkillä, että olisikohan sittenkin pitänyt laittaa hamosen alle sukkikset...

- eilinen sivistynyt viini-ilta Laggessa (Casa Largo siis). Tapasteltiin ja suunniteltiin kymmenvuotista ystävyyttä juhlistavia kekkereitä. Vitsit. Mulla on ystävä, jonka kanssa haluan juhlia meidän yhteistä taivalta... How fortunate am I?!

- lyhyt, mutta ytimekäs msn-keskustelu täysi-ikäisen pikkuveljeni kanssa. Soon ihq ja söpö ja charmantti sekä fiksuin tuntemani lukioikäinen. Selvästi siis mun vaikutuksen alaisena kasvanut *wirn*.

- tietynlaisen "rauhan" löytyminen mun suhteessa omiin töihini. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että ollaan tekemässä oikeita asioita oikeassa seurassa. Ja että vankka ystävyys-yhteistyö-avunanto -suhde toimii monen monituisen ihmisen kanssa. Edelleen ihmetyttää: mut on ympäröinyt suurensuuri määrä äärettömän lahjakkaita ihmisiä! Kun vaan osaisi sanoa sen myös heille oikein :).

- linnunlaulu aamutuimaan. Mistä syystä pikkulinnut huutaa puissa vaan alkukeväästä - ja taas uudestaan syksyllä? Onko niillä muka tosiaan niin kiire omissa puuhissaan kesäkuukausien ajan, että lauleleminen unohtuu?

- kanpaaja-aika, jonka vihdoin sain varattua ensi viikolle. Kantapaikassa jälleen kaksivärivärjäysjaleikkaus yhteishintaan 69€. Just couldn't resist!

- tänään tiedossa (pitkästä aikaa!) myös illanviettoa toisen equally as good ystävän kanssa. Ohjelmanumerona kymmenen litraa kanakeittoa (huomisen koulutuksen lounas kahdellekymmenelle henkilölle siis) ja ehkä vähän soul foodia myös kokkikolmosille.

- valokuva yhdeksän vuoden takaa. Autenttinen kommentti ulkopuoliselta: "vitsit te ootte kyllä muuttuneet. Pitää oikein hihittää tuolle hurjalle muodonmuutokselle.."

Hyvää viikonloppua. Taas.

keskiviikko 13. syyskuuta 2006

Keskellä viikkoa

Tähän kohtaan haluaisin painaa pääni. Kun takana on hyvin nukuttu yö (vain yksi painajainen ratikasta, joka ajoi mun irtilentäneen kengän yli) ja päivän työmäärä tuntuu kohtuulliselta. Huomiseksi sovittu treffit hyvän ystävän kanssa - ja eilen vihdoin sain kuukausien painolastin jaettua harteiltani sille, jolle asia oikeasti kuuluu. *puuh* Nyt on hyvä olla - ainakin tämän hetken, kunnes lasti se paskaa tuosta eilisestä räjähtää silmille. So I'll enjoy meanwhile!

Syksyllä on hyvä olla, kai mä sitten olen syysihminen. Ei vaan millään malttaisi odottaa sateisia ja pimeitä iltoja punaviinilasin ja kynttilän ääressä, kerrankin kun tuntuu siltä, että ystäviä moisiin istujaisiin olisi oikein tarjollakin..

Tänään ohjelmistossa on kokoustelua Allianssissa kello 14 alkaen - mennee ainakin kuuteen. Se on jännä taiteenlaji tuo kokoustaminen; toiset sen handlaa ja toisilla ajatus siitä, ettei koko ajan ole pakko olla äänessä, on täysin mahdoton. Tästä lienee yksi jos toinenkin mukava esimerkki esimerkiksi eräästä valtakunnallisesta kauppatieteellisestä kattojärjestöstä. He. Mutta Allianssissa on tosiaan vielä se mukava puoli, että samassa boardissa istuu lisäkseni monenmoista hitihatia ja humanistista hiihtäjää - eli myös ne ns. pehmeämmät arvot pääsevät tuolla edustetuiksi ja tulevat kuulluiksi, toisin kuin useimmissa käydyissä kylteriaktiivien keskusteluissa (sorry vaan, guys!).

Ihmeellistä silti, että taas on keskiviikko. Jo se on jumankauta kumma, että ens kuun jälkeen on jo marraskuu (on, oikeastikin!) ja kaikkia talviasioita pääsee jälleen suunnittelemaan. Musta on tullut vanha, mä haikailen katoavan nuoruuteni perään *snif*. Onneksi sentään vietin eilisillan 15-kesäisten vaihtarihakijoiden parissa, joiden "porukat on natseja" ja yhden isä "ei oo koskaan ollut 15-vuotias tyttö, eli se ei vaan TAJUU"...

Oi ja voi. Niitä aikoja ;-). Jos jotain, niin murkkuikää kyllä ei ole ikävä. Ei todellakaan - vaikkakin viikonlopun ysäridisko niin kovin hymyilyttikin.

Ps. Meidän viikonlopun nuorisolaiset olivat sitten perustaneet galtsuun vielä ihan oman Virrat 06 -kanavansa. Hehhee, tätä nykyaikaa!

tiistai 12. syyskuuta 2006

Metamorfoosi

Mun naapurustossani tapahtuu suuria asioita. Ratikkapysäkin takana sijaitsevan lähikaupan omistajat jäivät eläkkeelle tuossa kesän aikana - ja yllättäen uusi kauppias on hieman pannut tuulemaan sen jälkeen. Ensiksi muuttui nimi - nykyään pelkän lähikaupan sijaan firman nimi on Laivurin Valinta. Sitten rukattiin aukioloaikoja pidemmäksi; vanha kello 9-18 (la 9-13 ja su kiinni) sai väistyä. Nykyään kaupusteluille pääsee aamuseiskasta iltaysiin JA bonuksena kauppa on auki myös sunnuntaisin (jihuu! sanoo kirsusein, jonka virka-aika on tunnetusti melkoisen mielenkiintoinen)..

Viimeisinä melko näkyvinä muutoksina on palvelulihatiskin katoaminen valmissänkkäreiden tieltä, vanhan kahvitermarin muuttuminen espresso/cappucino/muu trendikahviapparaatiksi ja myös kylmäjuomakaappi tuotiin takahuoneesta kaiken kansan eteen, kassojen viereen. Ihan kuin uusi kauppiaspolvi tosiaan olisi koulutettu siihen, ettei aamuisin kannata kelmuttaa kymmeniä sämpylöitä, jos teollisten kolmioleipien säilyvyys on järjettömän paljon parempi. Lisäksi aamun työmatkalaisia kuppi cappucinoa lämmittää melko lailla enemmän kuin termarissa hautunut sumppi. Mene ja tiedä.

Nappi kolmekymppisenä olen toivottanut nää muutokset erittäin tervetulleiksi, mutta kuvitella vaan voi, kuinka pienet eiralaismummot on tästä maailmanjärjestyksestä järkyttyneinä. Lihatiskin jahtimakkarapaketit on vaihdettu antipastilajitelmiksi ja tuoreina leipinä saa ainoastaan "oman uunin" valkosipuliciapattaa. Hallelujah! Myös munakoisot, erilaiset tuoreet sienet, mustajuuret ja muu trendinuorisolaisille sopiva ruuanlaittoaines on löytänyt kaupan pienen hevi-osaston.

Ihmeellinen muodonmuutos. Eikä oikein tiedä tulisiko kiljahdella ilosta vai tuhista nykyajan joutavuuksista... Faktaa nyt kuitenkin on se, että näillä aukioloajoilla kaltaiseni kansalaiset saavat paremmin murua rinnan alle - vaikka kauppaan ei pääsisikään ihan perinteisen virka-ajan sisäpuolella. Which is very, very nice. Mutta silti pelkän trendieineksen osteleminen ei myöskään nappaa - ja se lihatiskin entinen täti kaikessa luisevuudessaan oli ihan mukava. Joskus.

Ps. Hesarille kävi mielenkiintoinen lapsus sunnuntaina. Virroille asti oli aamuksi ehtinyt sellainen versio painokoneesta, jossa C-osan alussa hehkutettiin paavin vierailua Saksassa valtavalla otsikolla "Paavi panee Baijerin sekaisin". (and I'm not kidding here!) Kun illalla ehdin kotiini Smedsgatanille, oli pettymys valtaisa - mun lehden otsikko kuului jotenkin tyyliin "Paavi tuli Baijeriin omiensa joukkoon"... Ihan vähän repeiltiin tuolle ykköstyylin otsikolle - paavin panohommat kun tosiaan on vallan villisti sekoittavat, etten sanoisi!

maanantai 11. syyskuuta 2006

Nuorisolaisleiri

Hih. Viikonlopusta on taas selvitty. Mun bloggauskriisinikin (tai siis ajankäytölliset ongelmat) on toivottavasti taaksejäänyttä elämää - eli tästä eteenpäin täältä taas löytyy jopa uusia juttuja. Välillä.

Met oltiin siis viikonloppu Virroilla, satakunta nuorisolaista ja me tädit. 'Nuorisolainen' sanana kuvaa porukkaa kyllä mitä parhaimmin - juur täysikäisyyden saavuttaneet kauniit ja rohkeat vaihtarit kun vaan hengasivat vallan valtoimenaan toistensa kanssa päivää ja yötä. Tajunnanräjäyttävä elämys sinällään oli tätiosaston (eli meidän yli kaksvitosten, ha ha) järjestämä 'So 90's' -disko... DJ Vatukka soitti levyjä ja allekirjoittanut mikserin hajoamisesta johtuen spiikkasi loppuillan levynvaihtovälit. Soittolistalla ainakin Haddawayta, Spaissareita, NKOTB:ta ja NeonKakkosta.

Myös teinidiskoihin olennaisena osana kuuluvia viimeisiä hitaita tanssittiin enemmän kuin laki sallii - ainakin kuudet "vikat" hitaat oli ohjelmassa. Ja kyllä - meikäkin pääsi tanssimaan kolme biisiä, sen yhden ihqn pojan kaa ;-). Kohtuullisen hyvä peliliike suostua tanssikutsuun esiintymislavalla - kun teinixit bongas mun ja ko. 19-v. kundi kundilaisen tanssin, niin vislaus, kiljuminen ja salamavalojen määrä ehkä hieman häiritsi muuten oi-niin-romantillista tunnelmaa.. *wirn*.

Kauppatieteellistä osa-aluettani lämmitti myös suunnattomasti viikonlopun aikana todentunut vapaaehtoisjohtamisen uusi ns. Hands-on Approach. Eräiden teekkarillisten tahojen harjoittamaan johtamistyyliin kuului olennaisena osana kaunissilmäiset kahdeksantoistavuotiaat pojat - heistä puhuminen 'mun' -genetiivissä sekä kaikkien viimeisten hitaiden tanssiminen oikeinkin paljonlupaavaan malliin. Ko. johtamistyylin saldoa kerätään tässä nyt syksyn aikana - we'll see how effective it works, hi.

Kotimatkalla piipahdin armaaseen lähikauppaani (jonka muodonmuutoksesta lupaan raportoida lisempää vielä tällä viikolla). Herra Murphyä mukaellen tietty kanssani samalla ovenavauksella kauppaan asteli Baari-ohjelmasta ja Iken tekstarikohusta tuttu Olivia. Mallimittainen, suuuuuriin aurinkolaseihin ja trendikkäisiin farkkuihin, saappaisiin yms. accessoreihin pukeutunut, vimpan päälle paklattu mimmi. Hetki siinä meni kassajonossa miettiessä, että noinkohan tuntuisi oma elämä hohdokkaammalta, jos nuotion- ja nuorisolaisleirin hajuisen räjähtäneen olemukseni sijasta näyttäisi sunnuntaisin enemmän tuonkaltaiselta olivialta. Ja jos krapulalimsan ja -einesten sijasta ostelisi vaan iltapalaksi buffalonmaitomozzarellaa ja tomaatteja...

En usko. Oli niii-iin henkeäsalpaava viikonloppu. Tavalla, jota kukaan maailman missukkaolivioista ei vaan kuunaan voi ymmärtää. Oikeastikaan.

Ps. Viisi vuotta sitten olin melkoisen epäuskoisissa tunnelmissa Vaasassa telkkarinräpsäni edessä. Tuntuu ihan siltä kuin se olisi ollut eilen. Mihin tää kaikki aikaa menee?!

torstai 7. syyskuuta 2006

Kiirekiirekiire

Ehei, not to worry. En suinkaan ole kuollut keuhkoahtaumaan vielä. Itseasiassa uusi paras ystäväni antibiootti toimii sellaisellakin teholla, että viikonlopun kemut on pelastettu :). Tää riivattu höyhenenkevyt ja rentouttava järjestötyö vaan vie niin tehokkaasti kaiken työajan, ettei täällä juurikaan kehtaa edes unelmoida bloggaamisesta.

Jonkun allekirjoittaneen järjestämät jotkut syyspäiväkinkerit alkaa nimittäin huomenna - ja vaikka paljon on jo tehtykin, niin edelleen on vaan ihan järjettömästi puuhasteltavaa.

Things to do -listalla mm. seuraavaa:

- muutama viimetingassa ilmoittautuneen rintamerkkien tekeminen (vitsit kun muistais)
- 100 seminaarifolderin taittelu ja täyttö kaiken maailman lippulappusilla
- helvetisti substanssia useisiin (eli moneihin) powerpointteihin
- kauppakäynti; ostoslistalla mm. käristemakkaraa sadalle sekä tarveaineet Finnish Tequilaan (eli siis HK:Ln blöötä, sinappia ja leijonaa joku kolmesataa kiloa. Noin.).
- 1990-luvun bileisiin musiikkia, julisteita ja ilmapalloja (tsih)
- jotain muuta, mitä...iik. Olen unohtanut.

Ngh. Liian monta ajatusta, liian vähän aikaa. Onneksi Erkki the Intern (aus Deutschland) saapui pelastamaan kaoottisen konferenssiemännän - ja ehken on siis apuna tän kaiken viimeistelemisessä huomenissa. Kai.

Äitee saapui eilen pohjolasta ilahduttamaan esikkonsa arkea. Viisasteltiin illalla parvekkeella siiderilasin äärellä (ja ihailtiin suunnattoman kaunista täysikuuta, joka kurkki pilvikerroksen välistä). Äitin kanssa jutustellessa on parhautta se viisikymppisen naisen sisäänrakennettu viisaus - ja ajatusten syvyys. Tänä ihqpissismin kuningataraikakautena on hienoa saada kutsua vanhemmikseen oikeasti sivistyneitä ja ihmisillisiä (ihmisellinen on mummoni kehittelemä sana. Taivutuksen kanssa ehkä hieman ongelmia..?) tyyppejä. Hurjaa.

Illalla mennään oululaisittain tölläämään Peacockiin UIT:n revyytä. Jean S. laulaa siellä - ihanasti. Ja huomenna sitten tosiaan bussin nokka kohti Virtoja. Ilmassa on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua... *wirn*

tiistai 5. syyskuuta 2006

Hermoromahdus

Meidän firmassa on saanut melkoisen mielenkiintoista asiakaspalvelua viime päivät. Allekirjoittaneen toimesta siis. Yskänpuuskieni välissä voi juuri ihanimmin tarttua luuriin ja vastailla Hyvin Mielenkiintoisiin Vaihtariaiheisiin Kysymyksiin. Ja tajuta kesken lauseen, että piakkoin joko a) kurkku kutiaa itsensä kuoliaaksi tai b) joutuu louskimaan yskäänsä puhelimeen. Molempi tietenki suurempi paha - ja melkoisesti säälipisteitä (tai asiakassuhteen päättymisiä, mene ja tiedä) olen köhimiselläni saanut aikaan.

Tästä työkyvyttömyydestä suivaantuneena marssin semminkin aamulla lääkäriin - ja sain nyt sitten hyvissä ajoin antibiootteja, keskushermoston yskänärsytyskeskukseen vaikuttavaa kolmioyskänlääkettä (hyvästi selvä loppuviikko!) - ja ystävällisesti lääkäritäti kirjoitti myös hiivareseptin. Eipä ole moista koskaan aiemmin osunut kohdalle, että suoraan antibioottireseptin kanssa saa varulta myös hiivatulehdukseen lääkkeen... (ja juu, I won't overshare!).

Keskustelu lääkäritädin kanssa meni jolteensakin seuraavasti:

L: Niin, tällainen yskä kyllä kestää usein sen pari-kolme viikkoa..
K: Joo. Ja kun viimeksi mulle täällä sanottiin noin, niin olin sitten keuhkokuumeessa kahden viikon jälkeen.
L: Ahaa...justiinsa. Mä laitan sulle nyt tästä nää antibiootit. Ettei tällä kerralla enää käy noin kurjasti.

Jepulis. Menee nyt sitten viikonlopun kaljakelluntakuviot melko lailla uusiksi - kuulemma kolmiolääkkeiden ja viinan yhdistäminen ei monesti ole kovinkaan suositeltava kuviointi. Toki voisin myös tehdä hyvän diilin dirkkaamalla 10 ml codesan-tömpsyjä teinikseille lauantain diskoiluhuumaa vauhdittamaan. We'll see.

Sitten vielä ajankohtaisia päivityksiä blögimaailmasta - blogilistan mukaan näiden mun kirjoitusten kuumuusaste (whatever) on 36,7C (eli ei paljon paskaakaan), kun heidän tilastojensa mukaan mulla on alle kymmenen lukijaa viikossa *snif*. Ja hihi. Jengi saa ihme kiksejä kummallisista asioista; musta esimerkiksi 197 sijan nousu viikossa on ihan ookoo - mutta verrattuna sijoitukseeni (jossain 4700. alapuolella) ei vissiin kannattaisi vielä suuresti tuuletella..

Ps. Onnea juholle valtaisasta bloggausinnosta (200. postaus rikki eilen, kai). Juhosen epäselvistä lausunnoista johtuen tosin mua ja häntä oli tosin jo luultu blögikommenteissa ihqilupariksi. Ahihi. Jätetään ne rakkausjutut ekspatriaattien kontolle saksanmaalle - mä keskityn olennaiseen, eli mm. töihin. For the time being.

maanantai 4. syyskuuta 2006

Oravainen

Mulla on yksi opiskeluaikainen ystävä, joka puolitosissaan pelkää oravia. Niin, niitä ristihampaisia, pitkähäntäisiä, pieniä karvaisia söpöläisiä. Musta moinen oravakammo on ollut oikeasti mitä suurimmassa määrin koomillista (juu, look who's talking!). Tarinat kun mm. kertovat siitä, kuinka eräskin oravapolonen piti kyseisen keskisuomalaisen kylterin pyörää panttivankinaan - ilmeisesti oikein pidemmän ajan. Mimmi siis ei itse uskaltanut fillariaan lähestyä nurtsilla vaanivan oravan hyökkäyksien pelossa... Hi.

No, päivän lööpithän nyt siis osoittavat, että aikansa edelläkävijä oli tämä oravakammoilija: yksi urhea yksilö nimittäin oli IS:n mukaan ottanut osumaa oopperalaulajan täydessä vauhdissa pyyhältävään polkupyörään - pinnojen väliin siis. Pam! oli vaan kuulunut, kun fillaroitsija äkkipysähdyksestä johtuen retkotti maassa oikosenaan - ja oravapolo luonnollisesti siirtyi autuaammille metsästysmaille. Toisen vahingollehan ei missään nimessä saa nauraa, mutta eittämättä oli lööpintekijällä ollut varmasti kuukauden paras skuuppi: "Orava teloi oopperatähden tajuttomaksi." \o/

Allekirjoittaneen viikonloppu meni jossain yskimisen ja unen rajamailla - tää keuhkoihini aina tähän vuodenaikaan pesivä pöpö veti melkoisen väsyneeksi, ja niinpä juhlistinkin syksyn vikaa vapaata viikonloppua nukkumalla. Yöunia keskimäärin 13h sängyssä ja pari-kolme tuntia päikkäreitä soffalla. How nice. Mutta jälleen vanha kansa tietää nykypäivän antibioottisankareita paremmin: muutama kunnon höyryhengityssessio parantaa kyllä haukkuyskän tehokkaammin (ja pienemmällä damagella, I sure hope) kuin viikon valtaisa lääkekuuri.

Ps. aktiivinen kuluttaja täällä myös hei: kun pääsin juuri kehuskelemasta huollosta saamaani ihunaista nokialaista puhe-elintäni - niin liianpa aikaisin hehkuttelin moista. Sama vika (kuulokkeen toimimattomuus) jatkui kahden viikon huollosta huolimatta heti lauantaina. Eli ei kun mars takaisin puhelinkauppaan, josta valittelivat tapahtunutta ja pyysivät "kiireellistä" huoltoa luuriini. Just juu. Mä luulen, että hyvä tuurini kännymaailmassa on päättynyt ja tästä eteenpäin olen se tyttö, jonka puhelin on koko ajan joko rikki, kastunut, huollossa, varastettu tai hävinnyt. *snif*

Pps. Vielä fukseista yksi hauska juttu tuli mieleen: meillä Vaasassa kun fuksien taloon tulemisen huomasi sokeinkin siitä, että ruokalan edustalla oli reppuja ns. narikassa. Haloo! Juu yläasteella pitää ehkä reput jättää ruokalan ulkopuolelle, mutta että oikein yliopistossa... Melko sukkelaan ne oppivat kuitenkin ne lapsukaiset talon tavoille - eli have fun meanwhile!

perjantai 1. syyskuuta 2006

Nu har vi fest!

Ha. I made it so far. Ihan vähän jos saa hehkuttaa, niin tää tosiaan on mun blöögin sadas (100.) postaus. Jihuu! Juhlan kunniaksi olen onnistunut tartuttamaan itseeni jonkun aasialaisen hyppykupan - kurkku on kipiä ja yskittää. *snif*

Eilen oli ihanimmat vietnamialais-vuohenjuustosalaatillis-amerikkalaiset iltamat tyttöjen (ja KOLMEN pojan, toim. huom.) kanssa. Teekkari-anulla on selkeästi tulevaisuutta myös kevätrulla-alalla (sillanrakennusten lisäksi); sen verran taidolla esimerkiksi friteeraus kahdella pannulla kyllä kävi. *pat pat*

Koska kaikkia kuitenkin kiinnostaa, niin illan aikana päätettiin yksissä naisin pitää ensi viikon viikonloppuna teinixeille "So 90's" -bileet - sillä varauksella tosin, että suurin osa kinkereihin osallistuvista on itse syntyneet 1990-luvun alkupuolella... Hih. Lievää nostalgiaa oli ilmassa, yleisinä puheenaiheina oli mm. MC Hammer -tyyliset kiiltokankaiset pussihousut, NKOTB-lakanat ja vyölaukut sekä nyykkäri-nuken kanssa samassa paketissa olleet haastattelukassut (C-kasetti siis), joista kuuli ihka-aidon Donnien/Dannyn/ketänäitänyton puhuvan.

Ei taida tän päivän ihqd44-pissixet tietää, miltä oikea fanittaminen vaati tuossa kymmenkunta vuotta sitten (11.5.1991 Lahden mäkimontussa - NKOTB 4ever!!). Peace-kaulakorujen, hiuslakan ja ribbipoolojen määrä vaan oli siellä ihan häikäisevä.

Sitten asiasta kiviseinään, taisin tänään olla viekasteleva asiakas ja säästää 50e viikonlopun rientoihini. Sain siis kännykkäni huollosta finally - ja uhkauksista huolimatta ilmeisesti koko masiinan korjaus meni sitten kuitenkin nokialaisen takuun piikkiin. Tai sitten myyjämies vaan ei osannut lukea kuittejaan oikein, ja unohti laskuttaa multa korjauksen osan. Mene ja tiedä. Mutta sinpukka on siis bäks nyt - ja monin verroin parempana kuin aiemmin. Mulla on kyllä lievästi sellainen fiilis, että sain ihan upouuden puhelimen entisen tilalle - on nimittäin melkoisen vetreä peli!

Viikonloppu menee tosiaan Kanpissa, kissan kanssa tolskatessa. Pitääkin muistaa hakea kassikaupalla jotain allergialääkitystä, ettei tän yskimisen lisäksi vielä silmämunatkin ruuvaudu umpeen. Vika viikonloppu sitten pitkään pätkään, että on oikein kaksi päivää vapaata.

Tulis vaan sade ja viima, että saisi hyvällä omallatunnolla lukea sisällä kirjaa ja fiilistellä syksyä. Tule syksy. Tuletule.