perjantai 22. syyskuuta 2006

Etkot Embassyssä

Oltiin eilen Ämerikän syyrlähettilään västäänötöllä (ja tuo kaikki siis mahdollisimman newyorkilaisittain lausuttuna, kiitos!). Koskapa hienoilla ja historiallisilla herroilla Morton ja Franklin on suomalaisia sukujuuria, oli rouva Suurlähettiläs joukkoineen järjestänyt vastaanoton näitä 1700-luvulla eläneitä miehiä kunnioittaakseen. Käytännössä tämä tarkoitti siis pönkeisiin pukuihin sonnustautuneita näyttelijämiehiä (ja naista), hevosajelukyytiä, pikkusuolakkaa naposteltavaa cocktailkutsutyyliin sekä muutamia (!) laseja viiniä. Punaista ja valkoista, molempia tasapuolisesti.

Julkkuja ei valitettavasti kyseisessä kulttuuririennossa juurikaan vaivoiksi asti pyörinyt, mutta mukavaa oli silti. Ja jenkkisotilaat passiasemilla yms. paikoissa sai kyllä meidän neitiporukalta suunnattoman määrän vilkkusilmäistä huomiota *wirn*. Jopa siinä määrin, että epäiltiin välillä niiden arvoivan meidät turvallisuusuhkiksi, sen verran piiiitkiä katseita piti heitellä puoleen ja toiseen. Hi.

Lähettilään etkoilta siirryimme sujuvasti lähes naapuriin, eli ravintola Sikalaan. Siellä olikin sitten vallan toisenlainen fiilis, kun julkut toisiaan etsi ja savussa & rasvankäryssä loivat monikulttuurista tunnelmaa. Allekirjoittaneelle illan kulminaatio oli se ylihelsinkiläinen tunne, jonka moisesta ex tempore siideröinnistä jossain illan vaiheessa aiheutui.. Hankala selittää, mutta jotenkin tuntuu vaan ihan überhelsingiltä se, että voi kaveriporukalla ykskaks ja suunnittelematta keskellä viikkoa suunnata legendaariseen ja rasvankäryiseen ravintolaan, jossa samalla viivalla istuvat olaviuusivirrat, pamelatolat ja japanilaiset opaskirjansa huolella lukeneet turistit. Kerrassaan vinkeä fiilis, etten sanoisi.

Viikonloppuun kuuluu maijapoppasointia (mikäli vakkarihoidokkini paranee siis kuumeestaan) ja sunnuntaina -viimeinkin vapaapäivä- kaikkia syksyllisiä puuhia. Eli esimerkiksi kynttilän polttamista ja puhelimessapuhumista.. Ihahahanaa.

Ps. Semi-tunkkaisen perjantaiaamun pelastus oli ratikkaan Ekbergin edestä noussut vanhempi mieshenkilö. Ukkelilla oli mukanaan kassia ja kapistusta, oli kuulemma menossa "susirajan taakse Kainuuseen, jonne ruokakin pitää kantaa mukanaan." Siinä ylistettiin Rydin lahjoja presidenttinä ja pohdittiin Libanonista arkuisssa tulevaisuudessa palaavia rauhanturvaajia. Ystävällinen ja kohtelias (joskin KOVAääninen) mies oli kyseessä - ja vanhan vaihtarin sydäntä lämmitti kohta kertomuksessa, jossa hän jakoi kokemuksiaan stipendiaattivuodestaan USA:ssa vuonna 1958. Saatoin siis vahingossa törmätä yhteen (kolmesta) järjestömme ensimmäisestä vaihtarista... Huisaa!

4 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Jaa maijapoppasoinniksi sitä nykyään kutsutaan, jos vakio hoito on saatavilla. Aina sitä oppii jotain uutta! (tähän pirunsarvihymiö)

Osakeyhtiö Huovinen kirjoitti...

Ai että kun mä tykkään sun positiivisuudesta: "...syksyllisiä puuhia. Eli esimerkiksi kynttilän polttamista ja puhelimessapuhumista.. Ihahahanaa." :)

kirsi kirjoitti...

POJAT!! Olenk se vaan mää, vai haisooko täällä vittuilu?!

Juhosein, aina pitää olla aallonharjalla keksimässä uutta sanastoa - olkoonkin, että näinä aikoina tuolla maijapoppasoinnilla voi tuossa sun vakiohoitomielessä olla hieman ehkä insestinen kaiku... Kai.

Ja Japa; muuten meni mun syksypuuhastelut ihan hyvin viikonloppuna, paitsi tuo puhelimessapuhumisosio. Joko a) mulle ei vastattu tai b) oli "akku" loppu. *snif* Se siitä positiivisuudesta sitten.

Osakeyhtiö Huovinen kirjoitti...

Emmie mittää vittuile. _Aikuisten oikeesti_ on kivaa kun oot niin positiivinen, etkä silti yhtään ärsyttävä.

Nimimerkillä: "Yltiöpositivismi on paskinta mitä tiedän"