maanantai 11. syyskuuta 2006

Nuorisolaisleiri

Hih. Viikonlopusta on taas selvitty. Mun bloggauskriisinikin (tai siis ajankäytölliset ongelmat) on toivottavasti taaksejäänyttä elämää - eli tästä eteenpäin täältä taas löytyy jopa uusia juttuja. Välillä.

Met oltiin siis viikonloppu Virroilla, satakunta nuorisolaista ja me tädit. 'Nuorisolainen' sanana kuvaa porukkaa kyllä mitä parhaimmin - juur täysikäisyyden saavuttaneet kauniit ja rohkeat vaihtarit kun vaan hengasivat vallan valtoimenaan toistensa kanssa päivää ja yötä. Tajunnanräjäyttävä elämys sinällään oli tätiosaston (eli meidän yli kaksvitosten, ha ha) järjestämä 'So 90's' -disko... DJ Vatukka soitti levyjä ja allekirjoittanut mikserin hajoamisesta johtuen spiikkasi loppuillan levynvaihtovälit. Soittolistalla ainakin Haddawayta, Spaissareita, NKOTB:ta ja NeonKakkosta.

Myös teinidiskoihin olennaisena osana kuuluvia viimeisiä hitaita tanssittiin enemmän kuin laki sallii - ainakin kuudet "vikat" hitaat oli ohjelmassa. Ja kyllä - meikäkin pääsi tanssimaan kolme biisiä, sen yhden ihqn pojan kaa ;-). Kohtuullisen hyvä peliliike suostua tanssikutsuun esiintymislavalla - kun teinixit bongas mun ja ko. 19-v. kundi kundilaisen tanssin, niin vislaus, kiljuminen ja salamavalojen määrä ehkä hieman häiritsi muuten oi-niin-romantillista tunnelmaa.. *wirn*.

Kauppatieteellistä osa-aluettani lämmitti myös suunnattomasti viikonlopun aikana todentunut vapaaehtoisjohtamisen uusi ns. Hands-on Approach. Eräiden teekkarillisten tahojen harjoittamaan johtamistyyliin kuului olennaisena osana kaunissilmäiset kahdeksantoistavuotiaat pojat - heistä puhuminen 'mun' -genetiivissä sekä kaikkien viimeisten hitaiden tanssiminen oikeinkin paljonlupaavaan malliin. Ko. johtamistyylin saldoa kerätään tässä nyt syksyn aikana - we'll see how effective it works, hi.

Kotimatkalla piipahdin armaaseen lähikauppaani (jonka muodonmuutoksesta lupaan raportoida lisempää vielä tällä viikolla). Herra Murphyä mukaellen tietty kanssani samalla ovenavauksella kauppaan asteli Baari-ohjelmasta ja Iken tekstarikohusta tuttu Olivia. Mallimittainen, suuuuuriin aurinkolaseihin ja trendikkäisiin farkkuihin, saappaisiin yms. accessoreihin pukeutunut, vimpan päälle paklattu mimmi. Hetki siinä meni kassajonossa miettiessä, että noinkohan tuntuisi oma elämä hohdokkaammalta, jos nuotion- ja nuorisolaisleirin hajuisen räjähtäneen olemukseni sijasta näyttäisi sunnuntaisin enemmän tuonkaltaiselta olivialta. Ja jos krapulalimsan ja -einesten sijasta ostelisi vaan iltapalaksi buffalonmaitomozzarellaa ja tomaatteja...

En usko. Oli niii-iin henkeäsalpaava viikonloppu. Tavalla, jota kukaan maailman missukkaolivioista ei vaan kuunaan voi ymmärtää. Oikeastikaan.

Ps. Viisi vuotta sitten olin melkoisen epäuskoisissa tunnelmissa Vaasassa telkkarinräpsäni edessä. Tuntuu ihan siltä kuin se olisi ollut eilen. Mihin tää kaikki aikaa menee?!

Ei kommentteja: