torstai 30. marraskuuta 2006

Päivän mietelause

Onpas taas hetki hurahtanut edellisestä ratikkaraportista. Tällä viikolla tapahtumia on ollut taas parin kuukauden edestä - eilen tarkistettiin matkaliput (hui, edelleen!) ja tänään sitten pääsin osalliseksi seuraavaa performanssia..

Yksittäisellä penkillä, siinä lastenvaunutilan "takana" istuu parrakas haisuli, kylläkään ei kännissä vaan muuten vain sosiaalisena. Haisulilla on pipo päässä ja luikkarit jalassa - ja jokaikisen ratikkaan nousijan kohdalla hän toteaa pontevasti "vittumikämulkku..VITTUmikämulKKU!"Pari-kolme kertaa siis, joka hemmetin pysäkillä. Bulevardille päästyämme mies katsoo asiakseen tiedottaa yleisöä myös seuraavasti "kullikuinhevosella..KULLIkuinhevosella", puhuen ilmeisesti itseään. Ja loppukaneettina ennen poistumista kuulimme vielä kommentit siitä, että "jumalavittuileeJUMALAVITTUILEE!"

Mun pokkani piti kuin ihmeen lailla, en agitoitunut vastaamaan miekkoselle mitään "vittukuinhirvelläVITTUkuiNHIRVELLÄ" -juttuja tai muutakaan. Enkä voinut kuin vain olla tyytyväinen oman lääkitykseni tilaan. Tsih. Mutta monenlaista meitä tänne mahtuu - ja edelleen ilmeisesti kaikkiin juniin?

Sitten päivän muihin asioihin:

Kirsuseinina olemisen TOP3, marraskuussa 2006

1. 150 blogimerkintää noin 9 kuukaudessa. Itse asiassa melko perse tilasto - tuossa ajassa joku kasvattaa vauvan melkein valmiiksi mahassaan tai saa aikaiseksi jotain muuta järkevää: mä suollan kyberavaruuteen vaan ihan järjettömän kasan paskaa, enkä edes kovin tehokkaasti after all (~17 postausta kuukaudessa. Hmph.)

2. Melkein 10 000 bonuspistettä meidän kansalliselta lentoyhtiöltä, melko lailla samassa ajassa eli tän vuoden alusta. Fantsua. Enää puuttuu 160 000 pistettä ilmaisesta Nykinmatkasta. Ngh. Tällä matkustusvauhdilla pääsen sinne jo vuonna 2022. Jolloin olen siis vasta 44-vuotias. Hiio-hoi.

3. Mulla on kaksi joulukalenteria. Elämäni ensimmäinen (seriously, en ole koskaan aiemmin saanut sellaista, syy seuraa ohessa) suklaakalenteri sekä perinteinen äitini kokoama pakettikalenteri. Joka siis koostuu noin 24 pienestä ryjäpaketista (tiimarista 3-4 yhden hinnalla -tarjouksina ostetuista tilpehööreistä). Äitee värkkäsi tuollaisen kaikille neljälle lapselleen ensimmäisen kerran vuonna 1988 - eikä semminkään ole mennyt joulua ilman ko. kalenteria. Ei, vaikka olen juhlallisesti jo useampana vuonna ilmoittanut olevani Aikuinen, joka selviää joulunalusahdistuksesta myös ilman pakollisia hajukumeja ja kiiltokuvia.

Toisaalta ihan sympaattista (erityisesti kun muistelee takavuosien tappeluita sisarusteni kesken siitä, kuka saa valita näteimmän paperin ensimmäiseksi kunakin vuonna). Toisaalta ihan älyttömän hullua - 4 kalenteria (jossa kussakin 24 pakettia), 18 peräkkäisenä vuonna tekee yhteensä ainakin 1728 pikkupikkukäärylettä. ((tää tilasto pitääkin kertua äitille heti ensi tilassa!)). Sietäis päästä johonkin tiimariryjä-ennätysten kirjaan tuolla luvulla!

Huomenna Kuusamoon. Ihunaa.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Jouluangst

Mähän siis periaatteessa olen hyvinkin iloinen jouluihminen. En välsyyn innostu ihan soikeaksi jo marraskuussa soivista jinglebellseistä, enkä myöskään yliamerikkalaisesta hapatuksesta. Vaan glögintuoksu, kynttilät ja pohjoisen ikijää (joka erityisen kylmänä vaikuttaa aaton hautausmaakeikalla) on se, joka muhun kolahtaa.

However, tänä vuonna on poikkeuksellisen aikaista tempoilua ollut munkin toimestani jo havaittavissa - jo kuukausi sitten meni toimestani nimittäin painoon firman joulukortit, jotka vihdoin tänään (kaikki 400 kpl) toivottavasti lähtevät kohti uusia kotejaan. Lisäksi olen havahtunut kummin roolissani jälleen kerran, ylivuotiset tätilapset kun jo varmasti intoutuvat pakettien rapinasta ja jotain mukavan kehittävää olisi kiva keksiä.. Any ideas, anyone?

Viikonloppu meni teoriassa töiden merkeissä ja eilispäivän istuin Pasilassa kokouksissa. Huominen menee myös erinäisiin palaverointeihin - tosi produktiivinen fiilis, kun to do -listalla on noin kaksi miljaardia asiaa ja konsulentit vaan vääntää exceliä ja powerpointtia. Tsih.

Silti, eilisen paras uutinen oli ehdottomasti se, että meidän Viisuille on nyt sitten keksitty Teema. Tättädää, "True Fantasy"... Kuulemma koko pääkaupunkimme lavastetaan euroviisuihin ja ne viedään paikkoihin "joissa ei koskaan aiemmin olla oltu.." Lavasteista löytyy niin kalevalaisia hahmoja kuin muutakin mystiikkaa - ja parasta kaikesta, niissä biisienvälysvideokorteissa esitellään Suomea ja suomalaisuutta (sekä meidän ominasipiirteitä) juurikin vastakkainasettelun keinoin. How 1980's can you go..?

As said, YLE:n setien ei missään nimessä olisi pitänyt koskea tikullakaan mihinkään viisujärjestelyihin - ja vaikka kuinka itseironisen lämpimästi haluttaisiinkin tehdä tiettäväksi arvomme maailmassa, niin ei se nyt saatana mistään kalevalaisista hahmoista enää löydy. Hmph.

No, onpahan taas mitä kurmuilla koko loppuvuosi. Oi sitä myötähäpeän määrää. Toivottavasti vieraileviksi esiintyjiksi saadaan Take That, Rednex tai Hansonin veljekset. Tahi jotain yhtä kansallisromanttista. Ja juontajaksi Innon sekä Bjurströmin Markot. Tsädää vaan kaikille.

perjantai 24. marraskuuta 2006

Buy nothing day

Tänään en ole ostanut mitään [enPÄ!]. Vietämme nimittäin juhlavasti kansallista äläostamitäänpäivää, sopivasti perjantaina totta kai.

Ostin ensimmäiseksi aamulla ratikkalipun. Sittemmin olen tempoillut myös ruokakaupassa (salaattia monilla täytteillä kiitos), suutarilla (ne ei paskiaiset myyneet mulle metropolikylttejä meidän uudistettuun toimistoon, kon ei muka ollut kylttien kaivertamiseen tarvittavia koneita), Nordean nettipankissa (joku hiiri on vienyt mun kaikki rahat), systembolagetissa (viiniä tonkkatolkulla, glögiin) ja joulukorttikaupassa.

Hyvähän se on, että meitä kapitalistisikoja pyritään pitämään aisoissa esimerkiksi juuri shoppailun ja yksityisautoilun suhteen. Silti, hirmuisen huonosti olen kyllä samaistunut mihinkään tänkaltaisita puunhalailuprojekteista. Erityisen sykähdyttävä elämäni ensimmäinen autoton päivä vietettiin nimittäin Vaasassa, vuosituhannen vaihteessa, kun yo-kunta-viherpiipertäjä-aktivisti oli päättänyt viedä viestiä eteenpäin. Ja polki siis yksin poliisiauton perässä järjestämässään kulkueessa. Tsihi. Ihan vähän vaan hihitytti parvekkeelta seurata kulkueen etenemistä.

Mun hellanuusimisoperaatio sai myös jännittävän käänteen. Kävi ilmi, että mun valtaisa tilaihme keittiöni on tosiaan sitten vittu muurattu sen hellan ympärille. Tai ainakin lähestulkoon! Ei mitään toivoa saada kitkuteltua paskakasaa kolostaan ulos, ilman että pilkkoo yhden kaapin menneessään. Tai vaihtoehtoisesti palan seinästä. Toisaalta, mikäli sen komeron tosiaan voisi räjäyttää taivaan tuuliin, tulis mun keittiöstäni kyllä ihan üüberhieno (bb-haisenpaskallejapetänkihlattuani-ollia mukaellen). Saattaa mennä lanttulaatikoiden vääntämiset ens vuoden puolelle, ei just jaksaisi innostua massiivisesta tuhoamisesta. Nih.

Muksaa viikonloppua. Mä saan taas leikkiä töitä aina sunnuntai-iltapäivään asti. Jihuu.

torstai 23. marraskuuta 2006

Aikuisuutta

Mulla on ollut melko vinkeä marraskuu. Monessakin mielessä. Lentomaileihin katsomatta on tullut pyörittyä melko eriskummallisissa sfääreissä, opittua itsestä (ja vähän muistakin) sekä kiivettyä mm. Stadionin torniin [no, hissillä]. Only sky is the limit... Olen ottanut myös useita hypähdyksiä kohti aikuisten elämää, omistan tätä nykyä paitsi pesukoneen ja dvd-soittimen, myös sohvan - ja lompakosta löytyy bonuskorttien lisäksi myös luottoa. Omaa ja Firman.

Sushineitsyys tuli menetettyä tasan kaksi viikkoa sitten (vieläkään en tosin ole ihan vakuuttunut siitä, että onko graavisiikarieska sitten kuitenkin parempaa kuin sashimi), samoin omistettujen reeveereelevyjen luku pompsahti uudelle kymmenelle tän kuun aikana. Kuten myös keittoaiheisten kirjojen...

Mutta. But.

Above all, mun väsytystaistelu, uhkailu ja kiristys sai vihdoin palkinnon eilen. Uusi pompsahdus kohti aikuisuutta tapahtui hieman ennen kahta iltapäivällä, kun vihdoin esimieheni suusta kuuluivat ne maagiset sanat: sun työsuhteesi on nyt sitten vakinaistettu. VAKINAISTETTU. Tralaa, vastahan tuota on tosiaan kolmisen vuotta odotettu, hih.

Tempaistiin juhlan kunniaksi oikein kuohuviiniä (ylläri) - viikonloppuna saatamma juhlia vielä lisää erään Hilton-hotellin uima-allasosastolla. Keskellä yötä.

No miltämustasittentuntuu? Ei miltään. Oikeastikaan. Ei mitään äkkinäistä tarvetta rynnätä pankkiin neuvottelemaan miljoonalainasta, ostaa kämppää Kyrkslätistä, tahi tatuoida otsaan leimaa "kohta kolmekymppinen nainen ja silti vakiduunissa". Tai ehkä pitäis... Emmätiedä. Hauskaa silti, että kannukset (kannukset, ei kannut!) vei näinkin pitkälle, nyt on kuulemma sitten uraputki auki. Hyväntekeväisyystöissä, that is. Muah.

Sunnuntaina hotelliaamiaiselle. Viiden tähden sellaiselle. Niiiiiiiiiiin siistiä kyllä! (On tietty substanssillisestikin huikea viikonloppu..mutta silti...hotelliaamiainen kicks ass *wirn*)

keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Rai rai

Selvisin lomalentohelvetistä hengissä - tosin ihmeiden kaupalla. Mikä helvetti siinä on, että kun parisataa suomalaista viedään yhden pienen charter-lennon päähän kotimaastaan, niin suurimmasta osasta kuoriutuu ihan käsittämättömiä tolloja. Jotka kulkee silmät sikkurallaan oppaan perässä, eikä juurikaan osaa/uskalla/pysty/kykene minkäänlaiseen itsenäiseen ajatustoimintaan. Larnakan kentällä meidän invaasioon oli varauduttu neljällä (!) check-in -hahmolla, eivätkä nekään meinanneet riittää, sitten millään. Oli lapsiperheitä, joilla kaksien rattaiden, parin rikkinäisen kapsäkin, neljän muovipussin ja kahden repun (seriously, tää kaikki kuului siis yhdelle nelihenkiselle perheelle) lisäksi oli a) passit, b) liput ja c) tjäreborgin arviointilomakkeet kaikki kristillisesti hukassa... Tota perhettä checkattiin koneeseen tasan 25 minuuttia, kahden ihmisen toimesta. Lähtöselvitysprosessiin kului myös noin rullallinen lentoyhtiön jeesusteippiä, jolla perheen äiti pyrki kursimaan kimpsuja ja kampsuja kasaan.

Ja mua (heidän takanaan) ei vituttanut sitten yhtään!

Älkööt käsittäkö mua väärin, toki nimenomaan lapsperheillä on oikeus lennellä lomaparatiiseihin, ihan siinä samassa kun meillä muillakin (olenhan myös pienen elämäni kuulunut nelilapsiseen kerranvuodessapariksiviikoksietelään -perheeseen). Silti, niitä pikkuaivoja on yleensä saanut myös käyttää ennen julkisiin tiloihin siirtymistä sekä vaikkapa ulkonaliikkumisen aikana. Ja esimerkiksi pyrkiä noudattamaan lentoyhtiöiden antamia rajoituksia kollien lukumäärän suhteen!

Hmm. Ja sitten iloisempiin uutisiin. Munahuiskun Ana on nimittäin Linnanjuhlien kutsuvieraslistalla. Mulla on taas uusi syy elää ja tuiskuttaa ihanasti koko itsepäisyyspäivä. Sen jälkeen siis kun palaan lumilomalta Kuusamosta. Mun elämästäni vois pian tehdä Anttia mukaellen tupla-albumin: Kypros ja Kuusamo. [Ooh - kuinka jännittävä ajatus.] Ei silti, kiva päästä Lapin kaamokseen täältä vesisateen keskeltä, onhan tässä tullut nyt sateisilla kaduilla tarvottuakin..hmm..kaks iltaa!

Kyproksen reissuun pitää vielä palata sen verran, että kaikkien nappi-kaksvitosten keskellä huomasi kyllä oman ikänsä. Tai siis sen, että järki pelasi juur sen verran, että lähti suosiolla puoliltaöin nukkumaan omaan sänkyynsä, eikä väkipakolla ollut tarve dokailla aamuneljään saakka. Kaikkina öinä. Huomasin kalkkeutuneisuuteni myös siitä, että bussissa musta oli mukavampi kuunnella oppaan sepustuksia neoliittisen ajan tapahtumista - takapenkin poikien ysäripopin sijaan. Valehtelematta virolaisella ja itävaltalaisella pojalla oli ehkä universumin huonoin musamaku - ne fiilisteli (seriously: heilutti päätään, tanssi [bussin penkillä siis, istuen] ja eläytyi silmät ummessa) sellaisiakin amisjytkebiisejä, että alta pois.

Ja vielä loppukevennykseksi kollegani puhelinkeskusteluiden huippuhetki viime viikolta. Ääni puhelimessa kauhisteli tiettyjen tilanteiden yllättävyyttä seuraavanlaisesti: "tää tuli ihan yllättäen tää juttu - ihan kuin salami kirkkaalta taivaalta..." Muah ja reps. Jollain ilveellä kollegani sai pidettyä pokkansa luurin toisessa päässä, itse olisin saattanut moisen kommentin kuullessa revetä ihan hillitsemättömään nauruun. Ahihi.

sunnuntai 19. marraskuuta 2006

Halloumia anyone?

Taalla edelleen, reissun paalta matkaraporttia laatimassa. Kolmas ja viimeinen seminaaripaiva siis puolivalissa - huisan hauskaa (ja hyodyllistakin!) ollut kylla. Hienoja ihmisia ja tarkea aihe. Ja edelleen, hurjaa istua taalla ruohonjuuritasolla samassa poydassa israelilaisten, palestiinalaisten, moldovalaisten ja esimerkiksi norskien kanssa! Jollain ihmeellisella tavalla luo uskoa paremmasta huomisesta, kun kuulee vaikkapa palestiinalaisten raja-alueelle perustetusta Deafs For Peace -yhteisosta, joka erilaisista taustoistaan huolimatta pystyy kommunikoimaan viittoen - ja poimimaan seudun oliivit aina satokauden ollessa kaynnissa :). Small steps for men, huge leaps for mankind, vai miten se nyt menikaan...?

Yltiososiaaliseen tyyliini olen myos viihtynyt iltaisin ja lukuisilla bussimatkoilla lukurinkimme seuraavan kirjan (nobelisti Orhan Pamukin Nimeni on punainen) kanssa. Tyylilajiltaan kirja ei todellakaan ole ihan se mun ykkossuosikki, mutta tahan rakoon elamassani sopii oikein hyvin. Hurmaavaa oli eilen tutustua ko. kirjan aikakaudelta (siis 1500-luvun Istanbul) peraisin oleviin maalauksiin ja koristuksiin... Ihan ensi kaden tietoa ottomaanien ja frankkien oikuista tuolta ajanjaksolta siis.

Reissussa kivointa on ollut se, etta kerrankin on seminaari, jossa tietaa olevansa ulkomailla. Ollaan kayty ihmettelemassa kreikkalais-turkkilaisalueen rajaa Nikosiassa ja surffailtu Limassolin vanhan kaupungin kaduilla. Intensiivisen kokoustamisen lisaksi siis. Ruoaksi tarjoillaan souvlakia (ja kaiken kanssa minttua!) seka erilaisia tahnoja, vihanneksia ja hedelmia. Lisaksi taydelta teralta ulkona helottava aurinko on kylla luonut ihan oman positiivisen lisukkeensa tahan foorumiin. Kapylisake kiittaa ja kuittaa, oon nimittain sen verran intensiivisesti pyrkinyt tayttamaan c-vitamiinivarastoja tihrustamalla kaiken liikenevan ajan nokan kohden aurinkoa!

Huomenna takaisin rantaan ja loskaan, horrorlomalento Helsinkiin lahtee puolilta paivin. Ja tiistaina sitten muka pitais keskittya niihin mun oikeisiin toihin. Tsih.

Kavin jo tsekkaamassa oliivi- ja mandariinipuilleni kivan paikan yhden rinteen kupeesta taalta. Enaa ei puutu kuin paikallinen mies ja kiva ravintola jota pyorittaa...

perjantai 17. marraskuuta 2006

Kypros kuittaa

Heipahei, paasin hengissa perille (mummojen lomalennolla, seriously, isonisossa airbussissa oli noin 40 matkustajaa, joiden keski-ika oli ehka 73-v. Kaikki tulossa tanne talvehtimaan - how exciting..). Tosiaan siis Tochnin kylassa, Kyproksen etelaosassa sita vaikutetaan talla hetkella, seminaari pidetaan Limassolin lahella, Governor's Beachilla.

Koska taa homonaamakone ei osaa aakkosia (siis niita aita, missa on pilkkuja), niin pidettakoon taa viesti lyhyena.

Paivan kohokohdat, osa yksi:

1. Seminaari on kaksikielinen. Paaosa puheista siis enkuksi - or so I thought. Puheita pidettiin iso kasa myos ranskaksi, joka ei siis todellakaan ole se mun kieleni. Ekan ranskispuheen aikana en viitsinyt hakea headsettia kaannosta varten (kun siis kuvittelin puheenvuoron olevan ainoa laatuaan) - ja sen jalkeen en enaa kehdannut. Eli istuin yli tunnin kuuntelemassa jannittavia puheita en francais (or whatever), erittain kiinnostunut ilme kasvoillani. Jannittavaa.

2. Kamppiksien virkaa toimittavat yksi ruotsalainen ja yksi syyrialainen tytto. Svedun kanssa puhutaan sujuvaa engelskaa - kolmannen kamppiksen huudellessa edelleen ranskaksi valiin. Ma olen selvasti opiskellut vaaria kielia koulussa, eli kanniroutsia ja saksaa! Ymmarran mimmin puheista kaytannossa ainoastaan lauseet Bon Voyage ja Au revoir.. And that's it. Syyrialaismimmin puolustukseksi taytyy tosin sanoa, etta se yrittaa kovasti. Puhua mulle siis. Ranskaa. Heh. Vuulevuukuseeavekmuasesua....

3. Halloumia on tarjottu vasta kolmesti. Aamupalalla, lounaalla ja illallisella. Eipa silti, soon hyvvaa. Eli mie en valita. En tosiaankaan.

Uteliaille kerrottakoon viela, etta taalla on 23 astetta lamminta ja aurinko paistaa taydelta teralta. Eli life is sweet, so far.

torstai 16. marraskuuta 2006

Kypros here we come

Nohonni, eilisillan käytin järkevästi kavereiden ja siskonmakkarakeittokattilan kanssa seurusteluun - eli samsoniteni pakkaus tuli tehtyä jälleen aamulla hurjassa kiireessä. Siltikin reissuun tässä nyt kai pitäisi kovasti olla lähdössä, hieman tosin jännittää oma perehtyneisyyden tilani, tästä osoituksena eilen piti sitten oikein guuglata, että mitä se UNESCO tarkoittaakaan :).

No mutta. Ainakin siellä etelässä on lämpimämpää (kai) kuin täällä ja sitten siellä tarjoillaan halloumia vaan ruuaksi ajasta ikuisuuteen. Lauantaina on tiedossa myös Cyprus Night, eli villiä tsatsiki-fetaost -meininkiä paikallisten tyyliin. Pitäisköhän mun muuten olla yhteiskunnallisesti tiedostavampi esimerkiksi sen turkkilaisen ja kreikkalaisen osaston konfliktien suhteen...? Ngh. No. En ole.

Things to do:

- käsveskan perkaus kaikesta nestemäisestä. Ainoastaan nobel-voittaja-Pamukin kirja pääsee matkustamoon elähdyttävää lukukokemusta silmälläpitäen.
- nyylonisten polvisukkien hankinta (vitsit, olispa niitä tuossa kookaupassa). Eihän näillä Suomen syksyn haalistamilla säärillä kehtaa missään julkisilla paikoilla esiintyä!
- valuutan vaihtaminen. Minkämerkkisiä dinaareja ne saari-ihmiset oikein käyttää? Puntia? Pesetoita?
- jonkinsortin matkakuumeen kehittäminen. Tällä hetkellä innostumisen aste (koskien tätä reissua siis) on melko lailla pakkasen puolella.. Merkkinä ehkä siitä, että mun tänvuoden lentomailit on jo kerätty. Ei nappaa eikä napostele, ihan yhtään ollenkaan.

Hauskaa loppuviikkoa ja viikonloppua siis. Palannen asiaan tiistaina. Ensi tiistaina, vasta. Jihuu.

keskiviikko 15. marraskuuta 2006

Kuudes aamu ilman uunia

Drama-queen sisälläni on jälleen herännyt. Oon nimittäin tässä kuluneen viikon aikana tehnyt uunittomuudestani sellaistakin taidetta, että oksat pois. Jopa to the extent, että mut on tänään illalla kutsuttu lämpimälle ruoalle ennen reissuani. Kun "pitäähän mun jotain oikeeta ruokaakin saada." *wirn* Lisäksi eilisen lentävä lause (surkutellessani mun työurallisia siirtoja) oli jotain tyyliin "sama mun on hakea töihin vaikka Swahiliaan - mikä mua täällä [Helsingissä] pitää, kun ei mulla ole edes uuniakaan..."

Eiköhän tämä tästä, vuokraisäntä/tuutori kyseli jo eilisellä tekstiviestitse omistamani mittanauhan perään - eli todennäköisesti pääsen käryyttämään pikkujoululaatikot jo sitten ihkauudessa (taikka kierrätyskeskuksesta roudatussa, you never know) uuni uunilaisessa. Jihuu!

Eilispäivän muihin urotekoihin kuului sauerkrauttia pataljoonalle; catering-kollegani aikaansai sellaisetkin hapankaalihuurut tänne byrooseemme, että vieläkin vähän kirvelee silmiä. Salainen resepti pitää sisällään Lidlin säilykekrauttia, valkoviiniä, lihalientä ja pekonia. Sitten vaan uuniin pöhisemään pariksi tunniksi - ja avot. Pikkupikku bratvurstit kruunasivat saksalaiset tarjoomuksemme.

Illalla valmistauduin poikkeuksellisen hyvissä ajoin huomiseen matkusteluuni, eli pesin kaikki kesähamoset (ja sateenpitävät takkini) jo näin etukäteen. Musta on kai tulossa aikuinen. Muistaakseni tähän saakka suurin osa reissuun lähtemisistä on tapahtunut ns. lentävästi, eli olen lähes poikkeuksetta pakannut reppuni/rinkkani (vasta viime aikoina samsoniteni) yöaikaan, ja useimmiten vielä kännissä. Mikäpäs sen mukavampaa kuin sitten määränpäässään arpoa, mitä mukaan sattui osumaan - ja erityisesti joidenkin tiettyjen kännikalallisten pakkaamusten maailmalle kärrääminen (sakset, parittomia sukkia erinäinen määrä, hammastahna -ei harjaa..) on herättänyt usein hilpeyttä.

Hurjia suorituspaineita aiheuttaa myös uudistuneet lentoturvallisuusnestemääräykset. Mun käsilaukusta kun aamun satunnaisotannalla löytyi meikkejä, nenäsuihketta, lääkkeitä, hajuvettä, huulikiiltoa, hammastahnaa, kertishaarukoita ja kasakaupalla muuta roinaa. Mä en kuunaan pääse ton mun rojukassini kanssa mihinkään koneeseen, ainakaan ilman hurjaa ronklaamista. Toisaalta taas, jos olis kaikkia hepeneitä kassit pullollaan, niin ne söpöjen poikien suorittamat penkomiset ei ole yhtään hassumpi ajankäyttömuoto. Valitettavasti vaan useimmiten oon itse joutunut valtavaan myötähäpeään, kun joku viaton turvatarkastaja on joutunut kätensä käsveskaani tunkemaan. *blush*

Ja muuten, jos joku haluais lukea mun puolesta noin 150-sivua UNESCO-aiheista kulttuurienväliseen dialogiin liittyvää tekstiä, niin pliis ilmoittautukaa. Tarvisin briiffin huomiseksi ennen kuutta!

maanantai 13. marraskuuta 2006

Takeout-kansaa

Jenkit on takeout-ruokailussa ihan mun suosikki- eli kärkijoukoissa. Suorastaan kadehdittavalla tehokkuudella niiden mäkkärit, hampparikuninkaat, Arbyt ja Wendyt suoltaa safkaa niistä pienistä ikkunaluukuistaan - ja kiinalaisista ravinteleistakin saa mukaansa viehättäviä pahvisia purkkeja. Juur niinkuin Frendeissä.

Mä olen nyt pakon edessä tehnyt viikonlopun yli (no joo joo, pari-kolme vuotta ainakin) havaintoja suomalaisesta ulkonasyömisen kulttuurista - toki tilanne tällä sykkivällä peekooseudulla on ehkä hieman erilainen kuin esimerkiksi kotiseudullani, jossa oikeastikin noutoruokailu on melkoisen harvinaista herkkua. Täällä joka tapauksessa meidän ikäpolvemme ihmiset syövät melko jatkuvalla syötöllä ravintoloissa, ilmeisen edullista ja kätevää on tilata yksi annos pastaa - ennemmin kuin kuvitella ruokkivansa koko komppania kattilallisella spagettia (ja päätyvänsä heittämään kahden viikon päästä jääkaapissa karvoja kasvavan makaroonikattilan kokonaisuudessan roskikseen!).

Eilen tuli vastaan kuitenkin toisenlainenkin ilmiö. Liekö väestölle tyypillistä käyttäytymistä ainoastaan mun lähiseudulla, mutta tosiaan viikonlopun maalaussessareista selvittyäni päätin palkita itseäni takeout (tai take a way, niinkuin heidän ulkoständissään lukoo) -kiinalaisella. Ruoalla siis, en ihmisellä. Tein tilaukseni ja sain kädenkäänteessä ostokset mukaani tyylikkäässä valkoisessa muovipussissa. Mikä teki seikasta mieltäylentävän oli se, että havaitsin riemukseni joka toisella vastaankävelijällä ihan samanlaisen kapistuksen mukanaan.

Toisin sanoen, me ei ollakaan mitään pullamössökansaa - vaan takeout-muovipussisellaista. Joka parisuhteiden tilasta (tai tilattomuudesta) riippumatta voi sunnuntaisin kantaa ylpeillen lähiravintolan muovikassissa ruokaa kotiinsa. Nukuttuaan ensin puolille päivin. Ja katsottuaan sen jälkeen neljä satunnaista telkkusarjaa putkeen. Vain koska voi..

((Kotikotona ei voisi. Johonkin aikuisten manuaaliin on nimittäin joskus kirjoitettu, ettei kunnon ihmisten kuulu nukkua a) puolille päivin tai b) keskellä päivää montaa tuntia. Siinä samassa manuaalissa myös lukoo, että teeveetä katsotaan hyvän tavan mukaisesti vain maksimissaan 3 tuntia viikossa, ja niistäkin asialähetyksiä (uutiset, kotikatsomo tms.) pitää olla ainakin 60%.))

Torstaina olen jo Kyproksella. Juuri saadun tiedon mukaan "the temperature in Cyprus is 20-22 degrees (celcium..celsius...ihansama). Please bring an umbrella with you." Mieluummin sontikan alla tihkusateessa kuin perse jäässä pakkasessa, sanoisin!

perjantai 10. marraskuuta 2006

Kirsusein kokkaa taas

Lämpimät leivät á la Smedsgatan

Tarvitaan:

- leipää, juustoa, kinkkua, tonnikalaa (ei vedessä, kun se maistuu kakalle), tomaattia
- uuni, pelti, leivinpaperia

Valmistetaan leivät. Asetellaan ne kauniisti pellille ja pukataan uuniin. Joku vajaa 200C. Heittäydytään sängylle/soffalle vaklaamaan Dr. Philiä. Havahdutaan "hassuun" hajuun noin viiden minuutin intensiivisen paistamisen jälkeen.

Napataan leivät pois savuavasta 1970-luvun uunista. Käännetään virta pois. Ai, se ei mene pois. Vaivutaan hetkelliseen epätoivoon "sähkösavunhajuisessa" keittiössä. Avataan ikkuna ja parvekkeenovi, käännetään liesituuletin kaakkoon. Savua tulee uunista edelleen.

Panikoidaan ohikiitävä hetki ("mihin vittuun nyt voi savuavan uunin takia soittaa..poliisi? Palokunta..?"). Herätään todellisuuteen - sähkölaitteet kun kai voi myös sytyttää tulipalon, ainakin lööppien mukaan. Huomataan päävirtakytkimen vieressä sulake, jonka alla lukee keittiö. Napataan sulake irti.

Uuni savuaa edelleen. Tunnelma tiivistyy - ei kai tää saatanan kämppä nyt pala mun viikon ainoan vapaaillan aikana? Jumalauta, kotona tosiaan on vaarallista. Soitetaan isille, otsikolla "paljonko sä tiedät 70-luvun sähköuuneista..?" Saadaan neuvoksi soitto kiinteistöhuoltoon, että tulevat varmistamaan toimenpide "sulakkeenpoisto" riittävyyden sekä vastapalloon kysymys palokunnan numerosta. Vastataan yllättäen väärin. Uuni savuaa edelleen.

Kiinteistöhuollon päivystäjä soittaa ja kertoo, ettei hän paikalle tulemisellaan aiheuta mitään muuta kuin sadan euron laskun. Ja sitä paitsi hella-asiat kuuluu kiinteistön omistajalle (mikä onkin totuus, valitettavasti itse omistaja vaan asuu jumalan selän takana eli Mäntsälässä). Ruikutetaan puhelimeen yksinasuvan naisen kohtalosta. Päivystäjää lähinnä naurattaa epätoivoinen viesti.

Savuaminen vähenee. Tilanne laukeamassa - ikkunat ja ovet on hyvä pitää auki kunnes pahin käry on hävinnyt. Napataan Dr. Phil auki, vielä ehtii katsoa viimeisen neljänneksen. Nautitaan vain vähän savunmakuiset ja mukavasti jäähtyneet leivät leposykkeen lähennellessä noin sataaviittäkymppiä.

Mä en taida enää ikuna kokkailla (ainakaan tuolla hellalla) yhtään mitään. Onneksi ei ollut vieraita.. hih.

Ps. mikä siinä muuten on, että tuonkaltaisessa tilanteessa tulee ensimmäisenä mieleen soittaa iskälle. Se asuu 600 km:n päässä, eikä varmasti ole mikään sähköinsinööri. Toisaalta myös pikkusiskoni soitti samaiselle henkilölle tuossa jokunen aika sitten, kun kummipoikani sairastui ensimmäiseen korvatulehdukseensa. Ja sai ihan pätevät neuvot, iskän varaaman erikoislääkäriajan ja vielä kyytitarjouksen lekuriin.. Ei me turhaan olla siis annettu isille 40-v. lahjaksi "Asiantuntija" -lippistä. *wirn*

torstai 9. marraskuuta 2006

Intterweb-guru

Mä hämmennän itseäni. Kaikilla aateekooaiheisilla taidoilla.

Kolme esimerkkiä:

1. Aloitin aamun hurmaavassa intranettipalaverissa. Jonka aiheena oli siis se, että onko sitä intraa vai eikö sitä oo. No onhan sitä. Ennen pikkujoulusesongin alkua vielä, oli tarkka diagnoosi. Kävin siis sujuvaa dialogia tulevan intramme wikipohjaisuudesta (kyllä, wikipohjaisuudesta!) sekä kaiken maailman selaintukihässäkkävärpättimistä - keskustelu, jossa pyrin voimallisesti vain pysymään kärryissä.. :)

2. Esimieheni lähestyi mua heti ton em. palaverin jälkeen. Keskustelu kuului suunnilleen seuraavasti:
Pomonen-Pomonen: "kirsi, kun noissa sähköposteissa on monilla siellä lopussa ne sellaiset nimi- ja osoitetiedot.."
K: "Niin, signatureksi eli allekirjoitukseksihan sitä on kutsuttu."
PP (ilahtuneena): "..eli voisko mun koneeseenkin saada sellaisen ja jos joo, niin mistä..?"

Sitten me yhdessä leikittiin autluukkia ja tehtiin esinaiselle ikioma signature.

((Terkut vaan Matti Veelle, joka tänään kuulemma on tapaamassa sen gatesinbillin! Kauanpa jaksoi Matti lööppien mukaista eroaan hääunelma-Susannasta surra...))

3. Mun agentti on lähettänyt erääseen tiettyyn galtsu-yhteisöön (irc-galleria siis, toim.huom.) multa Erittäin Tärkeän Viestin. Ottaen siis huomioon, että mun omakohtaiset irkkailut rajoittuu ekaan lukiovuoteen 1994 (boy, were we ahead of EVERYONE!), niin munsta ihanimmin on silti mulla vanhalla tädillä, kaikkia nuorisolaisalakulttuureja edelleen hallussa.. Seuraavaksi menen ehkä rekkautumaan habbohotelliin ja rupean sisustamaan elämääni vielä enemmän virtuaalisesti. Mikä houkutteleva ajatus.

Ekstraa, intraa, intterwebbiä ja aateekoota...mitänäitänyton. Pääasia, että verkko pelaa ja siinä on hyvä surffata.

Ihana melkein-viikonlopputunnelma. Olispa jo huominen!

keskiviikko 8. marraskuuta 2006

Väinön kahvia

Mun tänhetkisessä elämässäni on särö (niinkuin sitä juur eilen pääsin hehkuttamasta). Vastapäisen talon ikkunasta heijastuu talvisen auringon säde suoraan mun silmään! How annoying. Tai siis kivaa, että on aurinkoa (toisin kuin esimerkiksi maanantaina. Tai eilen), mutta voisiko nuo naapurit nyt tehdä ikkunoilleen jotain, jotta tuo säde poistuis mun silmästä. Nih.

Muutenkin, tää meidän toimisto sijaitsee mielenkiintoisessa taloyhtiössä. Tai siis meidän puolisko sisäpihasta on ihan normityyppejä - mutta tuossa vastapäätä (pihan toisella puolella sijaitseva asuintalo siis... kämpissä ranskalaiset parvekkeet sekä isonisot ikkunat suoraan mun työhuoneeni ikkunaan päin) asuu jos jonkinmoisia örkkejä.

Mun lempparinaapurijuttuja parin viime vuoden ajalta:

1. Suoraan vastapäätä, neljännessä kerroksessa asuu paksuhko keski-ikäinen (tai ehkä vähän vanhempikin) nainen, joka tykkää tupakoinnista. Tätsykkä ei ole kai havainnut, että mulla on ihan suora näköyhteys hänen spaddupaikkaansa - tämän todisti mm. se kaunis kesäaamupäivä, jolloin nainen ilmestyi ovenrakoon täysin alasti! Hetki meni mulla puhelimeen köhiessä - se näky paloi nimittäin melko tiukkaan verkkokalvoille. Ahihi.

2. Erityisesti kesäaikaan yhdellä kulmapartsilla on tavattu jonkinkaltainen muusikko/rokkari lojumasta aurinkotuolissaan. Ollaan ihan vakuuttuneita siitä, että sen tatskattu/pitkätukkainen olemus kuuluu jollekin julkkikselle - nimi on tosin edelleen hieman hakusessa.. Ainakaan Rasmuksen Lauri tai Valon Ville se ei ole. Kesäaamuja on ilostuttanut myös ko. kundin vaihtuvat kissat - eräälläkin viikolla partsilta bongailtiin vuoroaamuina tumma- ja vaaleatukkaisia tsubuja...

3. Kyseiseltä rokkaripartsilta saadaan myös tarvittaessa iltaohjelmaa. Kollegani oli eräänä iltana meidän parvekkeella körssitellessään havahtunut epämääräiseen liikehdintään vastakkaisella seinällä. Hetki siinä oli kuulemma mennyt havahtumiseen, kunnes hoksasi, että tarmokas, pumppaava sisään-ulos -liikehän siihen seinään oli heijastettu, oikein videotykillä. Mikäpäs tuossa, tursas vaan esille ja sillä lailla, sanotaan.

Muita hassunhauskoja anekdootteja ei meidän taloyhtiöstä ole näin tässä mielentilassa saatavilla - viehättävää silti vähän salaa vaklata, mitä tyypsät puuhailee kodeissaan. Ei siis millään kiikareilla tai muilla - ihan vaan parveketouhuja ja niin edelleen.

Ps. Ratikassa oli eilen neljä amerikkalaisturistia. Ne oli haljeta housuihinsa, kun ajettiin Bulevardin Wayne's Coffeen ohi.. "Hey, look - that's Wayne's own coffee shop.. wow.. that must be an American chain; even the letters look like in Starbuck's.. So, there is one Wayne in Finland who just one day decided that he wants his own coffeeshop!"

tiistai 7. marraskuuta 2006

Elämä

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
Työjutuissa joulukortteja Forumissa myyvälle naiselle. Siviiliminänä, tavoistani poiketen, yhdelle vapaaehtoiselle muutama viikko takaperin.

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana?
Maaria. Enpä sen tarkempaa tarinaa tiedä. Äiti halus nimetä mut Kukka-Maariaksi (ja kyllä – tämä tarina on tosi). Isi kai kompromissas sen nykyiseen..?

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
Mä teen sujuvasti, pyytämättä ja yllätyksenä omia päätelmiä ihmisistä heidän tekemistensä ja olemuksensa perusteella. En kuitenkaan uskaltaisi koskaan sanoa tuntevani ketään läpikotaisin. Sen verran synkkiä juttuja itsellänikin on edelleen muilta piilossa…

4. Maa tai paikka minne voisit ja haluisit mennä?

Jenkit. Edelleen jatkuva kaukokaipuu sinne. Sitten jonnekin eksoottiseen ja lämpimään.

5. Ihminen jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi?
Ei mulla kai ole sellaisia enää. Oon jo niin aikuinen.

6. Mitä on tehtävä että sinut saa hymyilemään
Ei ole edes hankalaa. Hauska juttu, kasku elävästä elämästä tai joku mukava, mieleenpainuva ele ilahduttaa. Eilen esimerkiksi hymyilytti oikein hilpeästi postiluukusta kolahtanut kehystetty taidekuva ystävästämme A. Tuiskusta. Kiitos Vaasa!

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi...?
George W. Bush. Olis jännä saada sisäpiirin tietoa siitä, millä se oikeuttaa itselleen kaikki edesottamuksensa.

8. Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut?
Juu. Yhdesti.

9. Sana/lause jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?

Hmm. Tak tak, tindemukselle.

10. Onko sinulla unelmia?
Juup. Paljonkin. Kai nyt ihmisellä unelmia pitää olla…!

11. Miksi itkit viimeksi?
Lauantaina, kun luin Hesarin sunnuntailiitteen juttua Irakin sodasta saaduista viesteistä. Se oli hienosti kirjoitettu ja kuvitettu juttu!

12. Mitä haluisit juuri nyt ostaa?

Lounasta. Ihan karsia näläkä.

13. Biisi. Joku joka herättää aina tunteita.

Hmm. Mitäköhän tohon kehtaisi vastata..? Norah Jonesin eka levy tuo kokonaisuudessaan mieleen kesäisen illan kotona, melko kauan aikaa sitten. Istuttiin ulkosalla, ilta oli kauniin kuulas – ja Norahin musiikki kruunasi sen kaiken.
Muoks: Itse asiassa eilen OC:ta katsellessani hoksasin kyllä, että se yksi yksittäinen tunteitaherättävä biisi on kyllä absoluuttisesti That's What Friends Are For.. Sitä biisiä ei voi ilman divine smilea kuunnella, niin uskomattoman hienoja tapahtumia ja ihmisiä sisältyy sen biisin neljään minuuttiin. Huisaa!

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi?
Burkhaa.

15. Fanta, Cokis, Sprite, Kalja?

Sprite tai kookkis.

16. Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
Eipä ole enää edes korvareikiä.

17. Mikä sinusta tulee isona?
Yrittäjä. Ja äiti.

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää?
Tumma.

19. Hokema mistä et pääse eroon?
Heh. Ei mulla mitään hokemia ole.. eiPÄ! Ihq-d44, kiitsa, tajunnanräjäyttävä, jännittävää, työslangi kaikkineen jne. jne. jne…

20. Sänkysi leveys?
120 cm.

21. Oletko herkkä?
Enpä oikeastaan enää. Melkoinen teflonkuori on kehittynyt vuosien varrella, etenkin työelämään siirtymisen jälkeen.

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
Hankala kysymys. Luulen, että siskokulta Oulussa varmasti on kaikki nämä vuodet ollut eniten samalla aallonpituudella. Ystävien keskuudessa tilanne elää – kaikki ovat läheisyyden asteesta riippumatta kuitenkin yhtä tärkeitä.

23. Mitä olet syönyt viimeksi
Jugurttia aamulla. Jäi meidän ruhtinaalliselta brunssilta yli.

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen?
Molen tällä hetkellä ihastunut ainoastaan omaan elämääni. Se on oikeasti melko fantsu juuri nyt. Sitä paitsi oon ihan liian kyyninen nykyään hullaantuakseni.

25. Lempivärisi?
Sisustusvärinä punainen on pop. Ja muutenkin.

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
He bangs, he bangs!

27. Iskurepliikki jota et koskaan unohda?

Kääh. Ei voi muistaa! Joskus kesällä Bottalla joku urpo oli kysellyt kavereilta, että mistäpäin maailmaa mä olen kotoisin, kun olin niin hyvin ruskettunut.. Mutta tosta on kyllä vuosia jo aikaa.

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
No toi Kukka-Maaria on ilmeisesti ollut se ainoa.

29. Kuka näistä voisit olla; Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki
Lumikki. Oon kyllä sen verran vittumainen hahmo, että vetäisin tosin köniin kaikkia kuppaisia siskopuolia, enkä yhtään ottais niiltä mitään shittiä vastaan.

maanantai 6. marraskuuta 2006

Amazing race

Hihii. Perjantain lakonisista tunnelmista on jo selvitty, ihan mahtiviikonloppu takana. Meidän viimekesäinen nuorisolaisleiritiimi kokoontui nimittäin talviauringolliseen Helsinkiin (ja osa vähän Espooseenkin) minijees-tunnelmissa. Lauantain ohjelmaan kuului kuohuviiniä ja wienernougatia allekirjoittaneen merellisessä kodissa - ja siitä sitten tiimit lennähtivät tekstiviestillä saapuvien ohjeiden mukaan eri puolille Tsadia. Rasteihin kuului mm. selvitellä Hilton-hotellin keittiöihmisten kana-nuudelikeittoreseptiä, kynttilänsytyttämistä molvaanirokkareiden muistolle Venäjän suurlähetystön edustalla sekä Ukrainan suurlähetystön bongaaminen Kulosaaresta..

Päivä kirjaimellisesti huipentui Stadionin tornin huipulle - kamalan kaunis näkymä yli talvisen Helsingin avautui sieltä. En ole kyseisessä lokaatiossa koskaan aiemmin käynytkään, mutta suosittelen kyllä lämpimästi! Ja näin talviaikaan kannattaa myös pukeutua lämpimästi! Hih.

Illalla syötiin raclettea Kansallismuseon välittömässä läheisyydessä ja hurmattiin kansaa musiikittomassa Urkin pubissa. Allekirjoittanut esiintyi jälleen rääväsuisen tädin ominaisuudessa ja piti yksinoikeutenaan "tsempata" ihqja vapaaehtoistyttöjä mm. kaikessa elämään liittyvässä. Hah. Jostain hassusta syystä ollaan kuitenkin kaikki edelleen puheväleissä. Kai.. :)

Eilisaamu huipentui viiden tähden aamiaisbuffaan lämminhenkiseen perhetyyliin (käytiin ostamassa ruokaa ihan hulluna kaupasta ja tultiin tänne Kaisaniemen päämajaan niitä syömään) - ja eilisilta menikin sitten ihan fiilistelemiseksi. Sunnuntaiset krapulat on siitä kurjia, ettei angstaamiseltaan ja erityisesti väsymykseltään ehdi tehdä juuri yhtään mitään muuta kuin maata. Sängyssä ja soffalla.

Mutta oli ihan überkiva viikonloppu. Suorastaan henkeäsalpaava, etten sanoisi.

Ps. Tänpäiväinen ilmasto saa kyllä surutta Vuoden KoiranIlman palkinnon. Ihan karsea keli - onneksi aamurutiineihin ei tänääni ollut suihkua enemmän aikaa. Olis kaikki paklaaminen ja tukanlaitto mennyt kyllä ihan kirjaimellisesti harakoille. Hui haipakkaa.

perjantai 3. marraskuuta 2006

Onnenpäivä

YTHS:n hammashuolto on saatanasta. Oikeastikin! Vuoden sisällä olen todentanut ton väittämän kahdesti: ekaksi halkesi juurihoidettu hammas (ne kuulemma tuppaa halkeamaan eventually, kon iso paikka rasittaa hammasta) ja eilen illalla lohkesi palanen pari-kolme vuotta sitten paikatusta takahampaasta.

Erinäisistä viinitonkallisista aspekteista johtuen mun suussani maistui aamulla keskisuuri rämemajava (me juhlittiin työporukalla vielä mun vanhenemistani..kahteen). Tästä huolimatta onnistuin saamaan särkypäivystyshamppilääkäriajan samalle aamulle (hurraa, Helsingin kaupunki!) ja niinpä krapula-aamu alkoi viheliäisellä keikalla hammaslääkärin tuoliin.

Ihmettelen kovasti, etteivät ystävälliset hoitsu ja lääkäri tippuneet tuoleiltaan mua hoitaessaan, sen verran oli kaoottinen tunnelma hoitohetkemme aikana. Ja siis YTHS:n kiroan siitä syystä, että ne olivat jättäneet 3 vuotta aiemmin tehdyn paikan alle hammaspeikkoa just sen verran jäljelle, että se oli siellä keskenään muhiessaan jatkanut reikiinnyttämistä.. Ihanasti pääsee taas juurihoitoon. Yksityiselle, kaupungin ostopalveluna tosin.

Eli siis perjantain highlightit: pää kipiä. Naama puudutusaineesta turta. Ja ihan kamala menstruaalinen kramppi kaikissa sisäisissä lisääntymiselimissäni. Luojan kiitos tänään on edes perjantai!

torstai 2. marraskuuta 2006

Igen har vi fest

Eilen oli ihanan soffan ekat tuparit. Tänään on tokat. Ja lauantaina viimeiset. (huutakaa hep! mikäli tää mun soffakouhotus on mennyt överiksi.. hep). Oli ihan hirmuisen kiva tappa vanha opiskelututtu pitkästä aikaa ja hihitellä vedet silmissä ikivanhoille tapahtumille ja asioille. Yhtenä hulvattomammista mainittakoon erään kanderstegilaisen kooteeämmän takavuosien partiolehden taitto-ohjelma.. Eli siis yo-kunnan käytävän kopiokone, jonka kopiolasille kaikki tarvittavat "artikkelit" oli levitelty satunnaiseen järjestykseen, kuin taittopöydälle ikään. Eräänlaista manuaalista copy-pastea siis, etten sanoisi. Ahihi.

Eilinen oli muutenkin tehokkuuden riemuvoitto, töihin paluuta siivitti sen tuhannen palaveria ja häppeninkiä - eli oikein mitään ei saanut loppuun asti tehtyä. Pelkäsin pahoin tän saman karman seuraavan mua kotiini saakka, mutta onneksi suunta kääntyi ja saatiin catering-kollegani kanssa alle kahdessa tunnissa suoritettua niin kaupassakäynti, taivaallisten juustotikkujen, välimerellisen vuohenjuustopiirakan kuin valkosipulikeitonkin valmistus. Lisäksi piti imuroida mattoa (kyllä, imuroida, ei nuolla!) ja juoruta asioista ja suunnitella viikonlopun eventsien ruokatarjoilua.

Ja kaikki tämä, vaikka molempien korvat olikin täynnä kylmää vettä, sohjoa ja räntää - mitä taivaalta siis on tiputellut nyt jo monena päivänä. Mä en muistanutkaan, että tää pk-seudun merellinen talvi on näin vittumaisen kylmä ja tuulinen.

Kärsä jäätyy, etten paremmin sanois!

Ps. vanhentumiseni muistaneille kaunis kiitos. Juhlajärjestelyt vuodelle 2008 on jo alkaneet - ihanasti osuu lauantaille se suuri päivä sitten (mikäli mun karkauslaskelmat ja pomoltani saatu Kiireenkesyttäjän hyvinvointikalenteri [kyllä, luit aivan oikein!] pitävät siis kutinsa).

keskiviikko 1. marraskuuta 2006

Heruux?

Lyhyt yö, jännittävä myrskytuulilento ja yöllinen bussimatka kotiin Punavuoreen takana.

Riittänee siis herutteluksi, että toteaa seuraavaa: mun kolmekymppisiin on tänään enää tasan kaksi vuotta. Ngh.

Ja silti, for some wicked reason, mä alan kai olla melko zen ton asian kanssa :).

Lomaraportit ja muut seuraa, jahka työnteoltani ehdin.