sunnuntai 19. marraskuuta 2006

Halloumia anyone?

Taalla edelleen, reissun paalta matkaraporttia laatimassa. Kolmas ja viimeinen seminaaripaiva siis puolivalissa - huisan hauskaa (ja hyodyllistakin!) ollut kylla. Hienoja ihmisia ja tarkea aihe. Ja edelleen, hurjaa istua taalla ruohonjuuritasolla samassa poydassa israelilaisten, palestiinalaisten, moldovalaisten ja esimerkiksi norskien kanssa! Jollain ihmeellisella tavalla luo uskoa paremmasta huomisesta, kun kuulee vaikkapa palestiinalaisten raja-alueelle perustetusta Deafs For Peace -yhteisosta, joka erilaisista taustoistaan huolimatta pystyy kommunikoimaan viittoen - ja poimimaan seudun oliivit aina satokauden ollessa kaynnissa :). Small steps for men, huge leaps for mankind, vai miten se nyt menikaan...?

Yltiososiaaliseen tyyliini olen myos viihtynyt iltaisin ja lukuisilla bussimatkoilla lukurinkimme seuraavan kirjan (nobelisti Orhan Pamukin Nimeni on punainen) kanssa. Tyylilajiltaan kirja ei todellakaan ole ihan se mun ykkossuosikki, mutta tahan rakoon elamassani sopii oikein hyvin. Hurmaavaa oli eilen tutustua ko. kirjan aikakaudelta (siis 1500-luvun Istanbul) peraisin oleviin maalauksiin ja koristuksiin... Ihan ensi kaden tietoa ottomaanien ja frankkien oikuista tuolta ajanjaksolta siis.

Reissussa kivointa on ollut se, etta kerrankin on seminaari, jossa tietaa olevansa ulkomailla. Ollaan kayty ihmettelemassa kreikkalais-turkkilaisalueen rajaa Nikosiassa ja surffailtu Limassolin vanhan kaupungin kaduilla. Intensiivisen kokoustamisen lisaksi siis. Ruoaksi tarjoillaan souvlakia (ja kaiken kanssa minttua!) seka erilaisia tahnoja, vihanneksia ja hedelmia. Lisaksi taydelta teralta ulkona helottava aurinko on kylla luonut ihan oman positiivisen lisukkeensa tahan foorumiin. Kapylisake kiittaa ja kuittaa, oon nimittain sen verran intensiivisesti pyrkinyt tayttamaan c-vitamiinivarastoja tihrustamalla kaiken liikenevan ajan nokan kohden aurinkoa!

Huomenna takaisin rantaan ja loskaan, horrorlomalento Helsinkiin lahtee puolilta paivin. Ja tiistaina sitten muka pitais keskittya niihin mun oikeisiin toihin. Tsih.

Kavin jo tsekkaamassa oliivi- ja mandariinipuilleni kivan paikan yhden rinteen kupeesta taalta. Enaa ei puutu kuin paikallinen mies ja kiva ravintola jota pyorittaa...

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hei näpit irti sikäläisistä JOrgoksista! Mä jo tänään esittelin sinut Jürgenille. Paanukatto ja krusifiksit odottavat emäntää.

kirsi kirjoitti...

JES! Koska voi aloittaa...? Emännöinnin siis.

Seriously, melko lailla tuli kaukokaipuu kyllä reissun aikana, musta on ihan huimaa nähdä, että meidän verkkokasseissa asustavat mandariinit ja tölkeistä löytyvät paprikatäytteiset oliivit on _jostain kotoisin_.

Ollapa vaan ihan hulluna rahaa, niin voisi siirtyä jonkun tavernanpidon pariin täältä bisneksestä. Heh.