keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Rai rai

Selvisin lomalentohelvetistä hengissä - tosin ihmeiden kaupalla. Mikä helvetti siinä on, että kun parisataa suomalaista viedään yhden pienen charter-lennon päähän kotimaastaan, niin suurimmasta osasta kuoriutuu ihan käsittämättömiä tolloja. Jotka kulkee silmät sikkurallaan oppaan perässä, eikä juurikaan osaa/uskalla/pysty/kykene minkäänlaiseen itsenäiseen ajatustoimintaan. Larnakan kentällä meidän invaasioon oli varauduttu neljällä (!) check-in -hahmolla, eivätkä nekään meinanneet riittää, sitten millään. Oli lapsiperheitä, joilla kaksien rattaiden, parin rikkinäisen kapsäkin, neljän muovipussin ja kahden repun (seriously, tää kaikki kuului siis yhdelle nelihenkiselle perheelle) lisäksi oli a) passit, b) liput ja c) tjäreborgin arviointilomakkeet kaikki kristillisesti hukassa... Tota perhettä checkattiin koneeseen tasan 25 minuuttia, kahden ihmisen toimesta. Lähtöselvitysprosessiin kului myös noin rullallinen lentoyhtiön jeesusteippiä, jolla perheen äiti pyrki kursimaan kimpsuja ja kampsuja kasaan.

Ja mua (heidän takanaan) ei vituttanut sitten yhtään!

Älkööt käsittäkö mua väärin, toki nimenomaan lapsperheillä on oikeus lennellä lomaparatiiseihin, ihan siinä samassa kun meillä muillakin (olenhan myös pienen elämäni kuulunut nelilapsiseen kerranvuodessapariksiviikoksietelään -perheeseen). Silti, niitä pikkuaivoja on yleensä saanut myös käyttää ennen julkisiin tiloihin siirtymistä sekä vaikkapa ulkonaliikkumisen aikana. Ja esimerkiksi pyrkiä noudattamaan lentoyhtiöiden antamia rajoituksia kollien lukumäärän suhteen!

Hmm. Ja sitten iloisempiin uutisiin. Munahuiskun Ana on nimittäin Linnanjuhlien kutsuvieraslistalla. Mulla on taas uusi syy elää ja tuiskuttaa ihanasti koko itsepäisyyspäivä. Sen jälkeen siis kun palaan lumilomalta Kuusamosta. Mun elämästäni vois pian tehdä Anttia mukaellen tupla-albumin: Kypros ja Kuusamo. [Ooh - kuinka jännittävä ajatus.] Ei silti, kiva päästä Lapin kaamokseen täältä vesisateen keskeltä, onhan tässä tullut nyt sateisilla kaduilla tarvottuakin..hmm..kaks iltaa!

Kyproksen reissuun pitää vielä palata sen verran, että kaikkien nappi-kaksvitosten keskellä huomasi kyllä oman ikänsä. Tai siis sen, että järki pelasi juur sen verran, että lähti suosiolla puoliltaöin nukkumaan omaan sänkyynsä, eikä väkipakolla ollut tarve dokailla aamuneljään saakka. Kaikkina öinä. Huomasin kalkkeutuneisuuteni myös siitä, että bussissa musta oli mukavampi kuunnella oppaan sepustuksia neoliittisen ajan tapahtumista - takapenkin poikien ysäripopin sijaan. Valehtelematta virolaisella ja itävaltalaisella pojalla oli ehkä universumin huonoin musamaku - ne fiilisteli (seriously: heilutti päätään, tanssi [bussin penkillä siis, istuen] ja eläytyi silmät ummessa) sellaisiakin amisjytkebiisejä, että alta pois.

Ja vielä loppukevennykseksi kollegani puhelinkeskusteluiden huippuhetki viime viikolta. Ääni puhelimessa kauhisteli tiettyjen tilanteiden yllättävyyttä seuraavanlaisesti: "tää tuli ihan yllättäen tää juttu - ihan kuin salami kirkkaalta taivaalta..." Muah ja reps. Jollain ilveellä kollegani sai pidettyä pokkansa luurin toisessa päässä, itse olisin saattanut moisen kommentin kuullessa revetä ihan hillitsemättömään nauruun. Ahihi.

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Voi pyhä bratwurst. Nyt mä näen silmissäni miten kirkkaalta taivaalta putoaa salami jonkun nenun eteen.

kirsi kirjoitti...

No niinpä. Mua myös kiinnostaisi salamin koko.. Että onko se joku pikkuinen minisnack, vaiko ihan valtaisa kingsize-luokan megamakkara.

Ahihi. Ja vakavissa asioissa vielä kyseinen keskustelu käytiin. Melkein.