keskiviikko 31. tammikuuta 2007

Asiakaspalvelusta

Tänään olikin keskiviikkopäiväksi vallan huikeasti kaikkia tapahtumia. Bloggauksen otsikko alkoi muokkautua jo työmatkalla - seurasin Mannerheimintien vallanneen ratikkakaaoksen jälkiä Stockan kulmilta rautatieasemalle (oli parikymmentä ratikkaa jonossa keskellä aamuruuhkaa, kun vaihde/raide/whatever) ilmeisesti oli jotenkin vääntynyt väärään asentoon. Lisäksi matkaseurana oli hurmaavan hyväntuoksuisia ihmisiä - eli päivä alkoi itse asiassa varsin jouhakkaasti. Vaihteeksi.

Lounasaikaan oli vuorossa asiakaspalvelukokemus numero 1. Mentiin erääseen kipinöivään ravintolaan tuohon ihan lähistölle ja tilattiin molemmille lounastajille manchegojuustoiset caesar-salaatit. Tilauksen toimittamiseen meni vain hetki, mutta yllätys oli sitäkin suurempi ku lautanen pöydälle laskeutui. Ihan järjetön vehkeen haju (no ok - anjoviksen käry, ewww silti!) laskeutui pöytäkuntamme päälle. Mä en periaatteessa siedä ravintolasafkasta nurputtamista (oikeasti vittumaista muulle seurueelle!), mutta nyt oli ihan pakko väännellä naamaansa. Ja muutaman minuutin miettimisen jälkeen pöytäseuralaiseni vinkkasi tarjoilijalle erittäin ystävällisesti salaatinkastikkeeseen lörähtäneestä anjoviskilosta. Tai parista.. Saatiin muuta ruokaa ihan pyytämättä - ja vielä jälkikäteen kiitokset annosten palauttamisesta. Oli kuulemma mennyt kastiketonkka uusiksi samoin tein palautteemme jälkeen. Väärät mittasuhteet munissa, kaloissa ja muissa, sanoi herra ravintoloitsija. Propsit siis heille!

Kokemuksesta innostuneena päätin lounastuksen jälkeen jatkaa kotini vimmaista sisustamista. Soittaa siis kilautin kansalliseen soffia myyvään yritykseen, ajatuksenani tilata sänky jota viikonlopun hesarissa mainostettiin melkoisen suurella pieteetillä. Ystävällinen (!) mieshenkilö puhelimen toisessa päässä torppasi ideani suoralta laidalta - kuulemma kenkiäkään ei osteta kuvan perusteella, eli hän yksinkertaisesti kieltäytyi myymästä mulle sänkyä ilman reissuani ko. liikkeeseen. Vittu, itäkeskuksen jonnekin takametsään - jonne ei edes julkinen liikenne kulje!

Semisti häkeltyneenä yritin selvittää sitä, että mä en ole ostamassa kiljaardin euron muotoontaputeltua hanhennahasta valmistettua moottoroitua linnaketta, vaan ihan sen mainoksesta tutun tarjouspatjan. Vaan ei käynyt.

Kiitin (ihan vähän vaan vittumaiseen äänensävyyn) ystävällisestä asiakaspalveluhenkisyydestä ja ilmoitin soittavani muualle - ja kilautinkin saman firman toiseen liikkeeseen. Tässä vaiheessa tajusin kuitenkin jo valehdella sen, että olin muka jo käynyt kokeilemassa sänkyä (!) ja nyt olin vain liikenteessä puhelimitse varsinaisen ostopäätöksen kanssa... Seriously, miettikää: mun melkein kolmekymppisenä täytyy jumalauta kusettaa sänkykauppiasta saadakseni ostaa ihan hyvällä rahalla haluamansa tuotteen.

Mitäköhän meidänkin bisneksestä tulisi, jos vaadittaisiin kaikkia asiakkaita näytille pääkonttoriimme, eikä yhtään uskottaisi ostajan omaan vastuuseen valtaisia ostopäätöksiä tehdessä..? Mene ja tiedä.

Ps. päivän pysäyttävin uutinen koski kuitenkin Kirkaa. Melko hurja juttu, kaikkineen.

tiistai 30. tammikuuta 2007

Vikasietotila

Mun sähköposti on rikki. Paska-outlook - herjaa vaan, että kaikki on pilalla. Ja paskasti. Kummasti saa silti tehoa ja potkua työntekoon, kun ei voi närppiä olemattomia spostejaan. Vaan pitäisi muka oikeasti tehdä töitä. Hmh. No, joskopa tää paskuus ei jatkuisi koko viikkoa, vaan esimerkiksi jo huomenna pääsisi kurkkimaan maailman tärkeimpiä asioita. Ja miettikää sitä pettymystä, kun en oliskaan saanut yhden yhtään viestiä.... Mun outlook toimii, olen siis olemassa..?

Jännä, että muussa elämässä vikasietotilat ei ole yhtään noin radikaaleja. Ei mua puristele ollenkaan samalla tavalla esimerkiksi se, että ratikat haisee pissalle tai että maailmankaikkeus on mun perheenperustamisviettiäni vastaan. Sähköposti todella määrittelee ihmisen olemassaolon, hyvässä ja pahassa.

Lomilla esimerkiksi puolet ns. hyvästä lomaltapaluustressistä tulee juuri niistä voivotteluista tyyliin "ai että mun inboksi on jumissa aina lomien jälkeen. Joku neljänneskiljoona lukematonta postia.. Jukraviti, niiden lukemiseen menee ainakin joku kuukausi." Ja sitten kun pääsee päätteelleen ja havaitsee olettamuksensa joko osuneen täysin oikeaan - tulee määrittelemätön korvaamattomuuden tunne. "Ha, mähän SA-NOIN.. Vitsit tää firma ei pärjäis viikkoakaan, jos mä en olis täällä huolehtimassa asioiden sujumisesta." Tai vastaavasti, mikäli inboksi on täyttynyt kuukaudessa ainoastaan neljästä roskapostista, heikommin menestyvät uraohjukset saattavat moisesta jopa masentua. Ja joutua uupumuksen takia eläkkeelle. Tsih.

Muuttoauto on varattu. Samoin sellaiset muoviset laatikot. Sain kollegalta lahjoituksena modeemin (en siis sisustuselementiksi höhlät, vaan käyttöä varten. Parillakympillä kuussa mäkin kuulkaa liityn kotoasurffaajien klaaniin. How exciting..). Ja ulkona paistaa aurinko.

Onk pakko tehä töitä, jos ei muihin asioihin liittyvältä innostukseltaan millään malttais..?

Ps. Hyvinä uutisina kerrottakoon myös kiinnostuneille, että Kaisaniemen Komentokeskuksen salitilassa on kellot nyt vihdoin oikeilla aikavyöhykkeillään. Ja kaupunkikyltit komeasti sinitarrattuina paikoilleen. Terqt siis Otaonnelaan...

maanantai 29. tammikuuta 2007

Tavallinen viikonloppu

Olipa jotenkin normaali viikonloppu. Tai siis toisen päivän, eli lauantain olin töissä - ja itse asiassa sammahdin lauantai-iltana saunalyhdyn lailla jo yhdeksän aikaan. Mutta eilinen oli kaikin puolin tavallinen päivä.. Luin lehteä, jaarittelin puhelimessa, pesin lakanapyykkiä - ja laitoin itselleni (!) ruokaa. Siis en mitä tahansa puolivalmista pastaa, vaan oikein possun sisäfilettä, kun sitä kerran tarjouksesta sai. Hihi. Pitää katsokaas pitää taitoa yllä, jos vaikka vielä joskus saisi suuremmallekin yleisölle kokkailla. Nottei pala sörsselit pohjaan ja sillä lailla.

Huomenna leikin taas maijapoppasta; jos pakkanen napsuisi hieman pienemmillä lukemilla, voitaisiin mennä hoidokin kanssa vaikka puistoon. Muussa tapauksessa tiedossa on villiä riekkumista mun yksiössä. Jossa ei siis ole yhtään leikkikalun näköistäkään asiaa, missään. Mikäs sen mukavampaa. Ja sitten keskiviikkona äitee tullee vihdoin kylään. Oikein yöksi asti!

Kummasti tuo pienenpieni auringonsäde, joka on nyt muutamana päivänä pilkistellyt pilvien takaa piristää sielua ja mieltä. Pakkasenpuremasta nenästä huolimatta ulkona on kiva tarpoa, kun hankikin (eli siis pari-kolme senttiä aurausautolta keräämättä jäänyttä lunta) muka narisee kenkien alla. Ja lapset kiljahtelee luistinradalla. Valituksista huolimatta kyllä tällainen oikea talvi kaikkine lieveilmiöineen ja jatkuvine vilunväreineen on se ainoa tapa viettää tätä vuodenaikaa. Nih.

Mulla on ehkä kahden viikon päästä jo uusi koti. Somaa. Ja jos ei kahden, niin viimeistään kolmen... Jihuu! Enää pitäis valmentaa huonekalut ja astiasto tätä muuttoa silmälläpitäen, ettei niille tule kulttuurishokkia tai jotain muuta kamalaa. Sepäs vasta olisikin, kun esimerkiksi soffanen juuttuisi hissiin, eikä suostuisi yhteistyöhön muuton yhteydessä. Tai että lautaset tieten tahtoen tipahtelisi itsetuhoissaan hyllyitä.

torstai 25. tammikuuta 2007

Hei hulinaa

Mä olen hyvä käymään kokouksissa. En varsinaisesti sertifioitu kokoustelija (kuten eräskin KTM-kamu Kannelmäestä), vaan sellainen joka joutuu käyttämään työpäivästään ison osan kokouksissa. Halusipa sitä tai ei. Ihan hulluutta - tämä päivä on malliesimerkki siitä, kuinka monikansallisessa riistoyhtiössä (eli meillä) pidetään työntekijät ruodussa.

Aamu alkoi kello 08:45 kriisisuunnitelman tekemisellä (2h), tapaamisen välissä pidettiin työhaastatteluita. Lounaan jälkeen oli vuorossa eettisten käytöskoodien suunnittelemiset (1,5h) ja ilta huipentuu 12-päisen vapaaehtoistiimin valmennuspalaveriin. Kotiin ehdin toivottavasti jo idoleiksi.. Tai ainakin viimeistään Houselle.

((Saisko vaan tehdä niitä omia töitään, hyvässä kurissa ja järjestyksessä? Ja voisko joskus myös ehtiä kotiin esimerkiksi kaunareille? Tai edes Dr. Philiin..?))

Viikonloppuna menee lauantai töissä, mutta sunnuntaiksi ei ole vielä mitään suunnitelmia. Kuinka hurmaavaa... Voin ehkä jatkaa kotini raivaamista - tai sit voisi vaikka mennä leffaan. En edes muista, koska viimeksi olen ollut elävissä kuvissa. Tai jaksanut kotonani keskittyä telkkarin ääressä kokonaiseen leffaan. Hmrh. Mä epäilen vahvasti kärsiväni melkoisesti adhd-hiiren puremasta - mun keskittymiskyky on maksimissaan päästäisen luokkaa. Huonoina päivinä ehkä kolibrin?

Ens viikolla tulee äippä kylään, ja pikkuhiljaa kai pitäisi ruveta pakkaamaankin. Koska: tattadadaa - muutto on lähempänä kuin luulettekaan. Vuokrasopimus on jo allekirjoitus ja HUOM: sähkösopimus tehty. Enää odottelen Helsingin Energian massiivisia lahjuksia valintani johdosta.

Mun muuttosuunnitelma on seuraavanlainen:

- Vie muovisäkillinen lakanapyykkiä pesulaan asianmukaisia toimenpiteitä varten.
- Vuokraa noin 15 muuttolaatikkoa ja yksi pakettiauto. Laatikot viikoksi ja paku ehkä 4-6 tunniksi. Riippuu kuinka kovaa kuski uskaltaa ajaa, hihi.
- Valmistaudu muuttoon hyvin. Joka tarkoittaa siis sitä, että kamat on pakattu talkoolaisten saapuessa - eikä talkoolaisten tarvitse aloittaa muuttoa esimerkiksi cd-levykoteloiden kansien pesemisellä.
- Ole reipas, tarmokas ja hyvin vähän vittumainen ihmisille, jotka ovat täysin syyttömiä tilanteeseen.
- Varaa tarvittava määrä muutto-olutta ja -limsaa - olkoonkin, että muutto on näillä näkymin sunnuntaina (11.2.), eli ihan hulluna ei voi dokaa..?
- Tee tarpeeksi chiliä. Että riittää vaikka santsikierroksellekin, heh.

Joo. Eiköhän tämä tuolla selviä..?

Ps. Oululaiset ei osaa käyttäytyä lentokentillä. Kysykää vaikka Kaifalta - se sentään joutui seuraamaan niitä useamman tovin roikkuessaan seutulassa alkuviikosta sumun yllättämänä. Niille ihan oikeasti kuulutellaan siitä, että "oululaiset voivat ihan rauhassa mennä istumaan. Kone on edelleen hieman myöhässä.." *wirn*

tiistai 23. tammikuuta 2007

Täällä haisee kokous

Meillä oli eilen varainhankintaan liittyvää palaverointia merellisissä hotellimaisemissa. Fiskiksellä siis. Hytistiin joukolla kokoustilassa, jonka keskilämpötila oli (seriously, lämpömittarin mukaan) +17C. Ottaen huomioon, että kärsä jäätyi pakkasessa jo matkalla kokoukseen, niin syväjäädytys oli kyllä melkoisen täydellinen neljän kokoustustunnin jälkeen.

However, koska oltiin viiden tähden hotellissa - respan poika otti asiakseen lämmittää jäätynyttä naisjoukkoa, ja tarjosi meille rommitotit. Lämmikkeeksi. Asia luonnollisesti johti toiseen, jonka seurauksena Vuoden 2007 Ehdottomasti Miehekkäin Tempaus meni seuraavasti...

Kollegani marssi puoliltaöin marmoritiskille, eli receptioniin ja tinkasi hotellinjohtajan feivörit-göörleille spesiaalihintaa yöstä kakkosessa. Ei siis kakkosrapussa, vaan kahden hengen huoneessa. Respan kundi meni hieman hämilleen moisista ehdotteluista, erityisesti kun mun nimellä heidän tietokannastaan löytyi ainoastaan nollavarauksia. Eli siis yöpymisiä ilman minkään valtakunnan liikevaihtoa. Päästiin kuitenkin sopimukseen hinnasta (meidän huone viiden tähden aamiaisineen maksoi vähemmän kuin molempien taksit kotiin tuohon aikaan yöstä) - eli siis jatkot oli huoneessa 318. Ja aamulla oli enemmän kuin nautinnollista vaappua liikemiesten kanssa hotelliaamiaiselle. Nami.

Needless to say, että kollegoitamme (jotka siis lähtivät ennen ensimmäistäkään rommitotia kunniallisesti koteihinsa) hieman virnistytti meidän tempaus - ja itse asiassa niin hihityttää muakin. Harvemmin tulee marssittua viiden tähden hotelliin kolmen siiderin jälkeen puoliltaöin, tinkaamaan alennusta - ja onnistuttua itse asiassa huoneen varaamisessakin. Muah.

Illalla menen allekirjoittamaan vuokrasopimuksen, jonka jälkeen selviää siis muuttopäivämääräkin. Toivottavasti. Kiitokset kauneimmat jo näin etukäteen kaikille urheille possuille, jotka talkoisiin ovat jo ilmoittautuneet. Olette ihqja!!!

ps. Vähän vaan on darra. Tai väsyttää.

maanantai 22. tammikuuta 2007

Aurinkoa risukasassa

Pakkasenpureman maanantain kunniaksi loiskukoon hyvä tuuli yltäni myös tän blöögin molempien lukijoiden päälle. Mun viime viikon angst nimittäin päättyi komiasti - sain paitsi ihunaisen kodin itselleni, myös bonuksena lennot Ameriiikan Yhdysvaltoihin. Virman kortilla. \o/ eli wo-hoo!

Perjantaina käytiin siis viimeisillään olevan feng shui -konsulenttini kanssa kiekkumassa Kalliossa - mikä söpöläinen yksiö siellä Linjoilla mua odottikaan. On avokeittiötä, lautalattiaa, hurjasti kaappitilaa, verkkohissiä ja muuta. Ihan vain mua varten. Hölötin sekavia vartin vuokralaiselle - ja soitin seuraavana päivänä hänen äidilleen (eli kämpän omistajalle), vain kuullakseni että "..kyllä me se ihan tosi mielellään vuokrattais sulle." Siis MULLE!!! Mä pääsen toisin sanoen muuttamaan, ihan parin viikon sisällä - I assume.

Minä. Muutan. Ihanaan. Uuteen. Kotiin. Kohta. Onnea ehkä eniten.

Jenkkilän-reissu on selvästikin työmatka: seminaari kestää 4 päivää, mutta vanhana ketkuna varasin tietty lennot kahdeksan päivän väleihin. Saan siis pari-kolme lomapäivää vanhassa kunnon DC:ssä noin niinkuin kaupan päälle. Eli listoja tuliaistoiveista (mac-and-cheese, anyone?) saa laittaa tähän suuntaan ennen maaliskuun puoliväliä...

Viikonloppu meni touhukkaissa tunnelmissa - bondasin mun sisäisen Consuelan kanssa koko lauantaipäivän ja illalla sitten leikittiin kirjapiirin kanssa Pamukia. Ja eilen oli Idols-kisakatsomon kera tonnikalaburgereiden vuoro. Mielenkiintoista, etten sanoisi. Burgereille siis thumbs up (leivottiin itse sänpylätkin), mutta Ibi the Lovea katsellessa tuli jälleen mieleen psyykelääkityksen merkitys maailmankaikkeudelle.

Ps. Muuttotalkoolaisille luvassa chiliä maissileivällä, á la Nigella. Date still to be confirmed.

PPs. Koskapa joillakin ihmisillä on pokkaa ja ne voi, niin nykyisen kotini ostanut rouva X, oli kehdannut esittää vuokraisännälleni myös, että Hän olisi kiinnostunut ostamaan mun tv-tason, pesukoneen, itsepetsaamani ruokapöydän sekä kaksi tuolia. Vitsit, joillekin ei vaan mikään riitä - vie nyt sitten tuhkatkin munasta. Mullahan ei ole mitään intressiä päästä omaisuudestani eroon, mutta jos nyt rouva Üuberrikas haluaa ostaa valmiiksikasattuja IKEA-kamoja, niin hinta on tuhat euroa. Kalujen reaaliarvo ei ehkä ole ihan noin valtaisa, mutta loput onkin korvausta kivusta ja särystä. *wirn* Saa nähdä tarttuuko Hän julmaan tarjoukseeni, vai saako muuttomiehet sittenkin jotain kannettavaa...

torstai 18. tammikuuta 2007

Hajujen kakofoniaa

Kävin eilen kääntymässä kurvissa. Paluumatkalla toljotin ratikkapysäkillä, vain havahtuakseni kasin narikassa kauppakassejaan villisti viuhtovaan Katjaan. Tehtiin irtiotto elämistämme ja karattiin Weeruskaan syömään ja yhdelle - olipa oikeinkin virkistävä ilta.. Mitä ei kyllä notkuvan pastalautasen jälkeisessä masennuksessa (NPJM) olisi ehkä ihan äkkiseltään uskonut.

Weeruska on siitä mukava paikka, että ruoka on taivaallista mutta möys palvelu pelaa. Ja sisätiloissa saa röökata. ((Äiti: siis en polttanut, vaan katja - ja noin puoli muuta baaria, toim. huom.)) Toisin kuin esimerkiksi eräässä tamperelaisessa uhanalaisen eläimen mukaan nimetyn hotellin yökerhossa. ((Äiti: siis en ole käynyt siellä, vaan katja.)). Tässä edistyksellisessä baarissa oli kuulemma vietetty mukavaa, täysin savutonta juhlailtaa viime viikonloppuna.

Kyseisten kokemusten perusteella tehtiin eilen analyysia siitä, mikä hajujen sinfonia meitä körssittömiä odottaakaan tulevaisuudessa, kun päästään savuttomiin juhlatiloihin. Ei haise tukka tupakille eikä tule pää kipiäksi, ainakaan savusta. Mutta, kalseat kokemukset Tanpesterista osoittivat, että aromimaailmaan pääsee tuolloin valloilleen hurmaavien parfyymien lisäksi uusi tuttavuus - pieru!

Ilveksen tanssilattialla oli kuulemma ollut muuten oikein mukavaa, musiikki oli soinut ja tunnelma oli temponut mukaansa - ainoastaan ympärillä tanssivien (sorry guys: yleensä kundiryhmien) jatkuva leijanheitto oli tupannut yököttämään. Kai sitä on porukka baareissa niin tottunut vaan siihen, että melkein saa housuunsa paskoa ennen kuin tupakinhajulta sitä kukaan edes huomaa - ettei sitten juuri moisiin rupsujuttuihin ole ehtinyt aiemmin kiinnittää huomiota. Tai kukaties, ehkä siinä sulkijalihas tanssin tiimellyksessä pääsee löystymään, who knows.

Kyllä kannattais skarpata tässäkin asiassa, ihan oikeasti. Mikään ei liene vastenmielisempää kuin pullon hajusteita päälleen kaatanut ihmishahmo, joka sitten kulkee paukutellen baarissa - vastakkaista sukupuolta iskemässä...?

Ps. Kämppäuutisia sen verran, että ei tullut musta kurvilaista. 'Viihtyisä' tarkoitti taloyhtiötä putkiremontissa, kahdeksaa kerrosta tapetointia (joista päälimmäisen alta näkyi edellisen boordin kuviointi), muovimattoa, 1. kerroksen ikkunaa - kadulle ja keittiötä, jossa käyttämättömän kaasuhellan päälle oli aselteltu gyproc-levy. Jolla siis lepäsi kaksi irtonaista hellan levyä ja pieni mikroltanäyttävä uuni. *ewww* Search continues... Huomenna kaksi näyttöä sekä lauantaina JA sunnuntaina yksi. Mä olen päättänyt voittaa tän kilpailun ennen ensi tiistaita!

keskiviikko 17. tammikuuta 2007

Säälittävää

Olin eilen Turussa. Leikin ensiksi junailua muutaman tunnin - jonka jälkeen tein töitä palkkani eteen, vain päästäkseni pendelöimään kotiin lähempänä puoltayötä. Hurja havainto pendolinosta jostain Salon takamailta, se keikuttaa kuin parempikin tallinnan-laiva - jopa to the extent, että meinasi melkein merisairaus iskeä. Kamalaa.

Mä olen ihan pihalla näiden kaikkien asuntoasioiden kanssa. Työnteosta ei tuu juuri mitään, kun pitää surffata netissä jatkuvasti - josko jostain jotain edes löytyisi. Kiinteistövälittäjien esittelyihin on ihan turha edes suunnitella menevänsä, mä en jaksa olla pirteän vakuuttava ja skabata ruttuisista yksiöistä joidenkin hemmetin kauniaislaisten teinixien kanssa. En jaksa! Tein aamulla myös sen virheen, että soittelin parin hesarin vuokralle annetaan -ilmoituksen perään - viihtyisä yksiö "Kalliossa" onkin itse asiassa keittolevyllä varustettu huone kivenheiton päässä Kurvista. Kurvi on vittu Sörnäisissä, ei Kalliossa. Kalliossa on sivistyneitä, nuoria ja boheemielämään tottuneita dynaamisia ihmisiä. Kurvissa heiluu känniääliöt, nistit ja pyrstönkeikuttajat - ei siellä kunniallinen nuori nainen voi asua. Ehkä.

Menen silti kurkkaamaan sitä kämppää tänään - ei kai tässä auta itku markkinoilla.

Huvittavaa näissä muuttokuvioinneissa on se (ja joo, lupaan - tää on viimeinen paskanherutuspostaus aiheeseen liittyen), että mä itse asiassa päätin viikko sitten, että etsin itselleni uuden työpaikan tän vuoden aikana - ja muutan loppuvuodesta takaisin Ouluun. Meni sitten perseelleen tämäkin suunnitelma, vuokrasopimukset kun tehdään nykyään ensin vuoden määräajaksi ja sitten siitä vasta toistaiseksi jatkuvaksi. Grr.

Ihansamaihansama. Mä leikin vielä vartin marttyyria ja alan sitten taas reipastumaan. Sunnuntaina saa sentään tonnikalaburgeria. Ja lauantaina pääsee analysoimaan piinaavan Pamukin sielunelämää kirjapiiriin. Pääseepähän ainakin hetkeksi ulos tästä "mäenkoskaanlöydäkotia" -ajatusrumbasta. Toivottavasti.

Ps. ai niin. Kohtaus elävästä elämästä, tänään lounaslautasen äärellä. Lämmitin siis kattilassa, kannen alla pakastekeittoa - vain löytääkseni siitä kärpäsen. Vittu kärpäsen, tammikuussa! Otin puhelun asiakaspalveluun, ja kovasti olivat pahoillaan. Kuulemma todella tavatonta moinen, saan kuulemma jonkun jännittävän korvauksen valtaisasta mielipahastani. Varmaan säiliörekallisen kasvissosekeittoa, nami!

tiistai 16. tammikuuta 2007

Perintöprinsessa

Ha. Olin siis eilen Phaagassa elämäni ensimmäisessa asuntoesittelyssä. Tähän saakkahan, aina vuodesta 1999 asti, mulle on jostain aina vaan laskeutunut koti eteeni - kerrassaan jännittävää joutua kakskasina ensimmäistä kertaa seikkailemaan villiin asuntoviidakkoon.

Niin, siis Phaagassa tosiaan oli pieni, kiva yksiö tarjolla - kolmanteen kerrokseen kavuttuani oli havaittavissa lievää ruuhkaa. Oikeasti, kahteenkymmenenyhdeksään neliöön oli ahtautunut varmastikin semminkin 26 ihmistä. Ja mikä mukavinta, kaikki muut oli nappi kakskymppisiä, epämääräisiä opiskelijoita. Paikalla oli jopa yksi lukiolainen isänsä kanssa, for God's sake. Mitä jotkut hemmetin lukiolaiset muka tekee omalla kämpällään?

Tosiaan, yksiö oli kiva (oikein feng shui etten paremmin sano) ja jätinkin yhteystietoni sille yrmeälle tädille joka kurmotti nurkassa ja toisteli neliöitä, vapautumisaikataulua sekä putkiremonttivuotta kaikille, jotka uskalsivat kysyä moista. (Haloo. kuka jaksaa seistä illasta toiseen muiden nurkissa ja kaupata kämppiä ihmisille, joilla ei oikeasti ole niihin varaa!?). Ja siis sain kuin sainkin illalla puhelun välittäjältä - mä olin päässyt kolmen parhaan hakijan joukkoon. Jihuu!

En ole elämässäni varmaan koskaan voittanut mitään, enkä siis loppuviimein saanut tätäkään palkintoa - mutta yllättäen perintöprinsessan titteli nyt ihan vähän kuitenkin lämmitti. Ja erityisesti ottaen huomioon sen, että kyseessä oli kuitenkin mun eka kisa, eikä valmistautuminenkaan ollut ihan se paras mahdollinen... (eli meikit jäi kotiin, mistä johtuen poskipuna oli aamuinen ja hajuvettäkään ei ollut jäljellä!) Toisin sanoen, mulla on ehkä kuitenkin toivoa..? Pitää vaan hankkia jostain joku valkku, joka vetäis villiä treeniä kyynerpäätaktiikoista ja muista. Anyone?

Toivoa olis myös asunnonostopuolella. Vitsin haukat - firman nimeä mainitsematta (niukasti suun ohi mennyttä kämppää siis välitti se vihreä firma), kävin sekä paikan päällä että eilen ja tänään puhelimessa keskustelua "oletko asunnonostoa harkinnut.." Jotenkin se kai on omituista, että melkein kolmekymppinen naisihminen on sillä lailla varautunut, ettei halua työntää naamaansa mihinkään miljoonalainaan (tai edes sataantuhanteen euruun). Yksin. Näillä tuloilla. Ei ihme, että velkasaneeraukset ja muut pikavipit on yleistyneet, jos pilvin pimein oikealta ja vasemmalta tyrkytetään viattomille kansalaisille lainaa. Grr.

Mä kammoan sitoutumista. Enkä todellakaan ole niin järjissäni, että uskaltaisin ostaa kämpän. Hui hulluutta.

Ps. Havaitsin myös kivan kämpän määritelmän. Se on se, että jääkaappi (ja asunnonhaltija) mahtuu keittiöön. Mieluusti yhtä aikaa. Ei tässä iässä nyt jeesustella enää millään keittolevyllä, joka on asennettu roskakaapin päälle.

maanantai 15. tammikuuta 2007

Koditon kirsusein

Viikonlopussa oli kolme kohokohtaa. Sain lauantaina tekstarin Kaifa of Merihaalta. Naudanpyllypaistille tarvittiin lisäsyöjiä, eli pääsin osalliseksi perinneruokakekkereihin (vai miltä kuulostaa tuppipotut, uunipaisti ja jälkiruoaksi hedelmäsalaatti kinuskikermalla?) ihan tuolla tavalla pyytämättä ja yllätyksenä. Kivvaa. Sunnuntaina opin lisäksi frostellinjaninalta, kuinka ja mihin kohtaan ihmisen tulisi poskipunaansa käyttää. Miettikää, olen 28 vuotta paitsi käyttänyt suttuisia värejä silmämeikissäni, myös tuputellut poskipunaa väärään kohtaan, väärällä tavalla. Karmeaa!

Mutta kolmas pudotus oli siis se (joista valveutuneimmat kansalaiset saikin avunhuutotekstarin jo eilen), että mun pitää muuttaa. MUUTTAA, for God's sake. Mun kodista. Juur kun ihanainen hellakin toimii kaikkien neljän levyn ja kuuden nappulan voimalla - mun koti on hilkkua vaille myyty. Needless to say, että hieman pusikon takaa ja yllättäen tuli moinen kolaus, olkoonkin että henkisesti (ja fyysisestikin, pakko myöntää) on halvemmille asuinalueille muutosta ollutkin puhe. Silti. Se kylmä ja julma rouva Rahoittaja, joka mun kämppää olisi ostamassa, haluaisi vuokralaisen (eli mut *snif*) ulos maaliskuun alkuun mennessä.. Maaliskuun! Eli siis kuuden viikon sisällä.

Teoriassahan tuo on varmasti mahdollista, käsittääkseni vapaalla markkinalla on tällä hetkellä ihan hyvin vuokrakoteja tarjolla. Silti, mä en halua (en halua, en en!) muuttaa mihinkään karmeaan roskalaatikkoon vaan siksi, että on pakko. Mistä (ja suomalaisista lakipykälistä, jihuu..) johtuen sanoinkin juhlavasti vuokranantajalle, että parhaani uuden kodin löytymiseksi teen, mutta en lupaa mitään. Mulla on kuitenkin puolen vuoden irtisanomisaika ja jos tässä nyt oikein hankaliksi ruvetaan - niin meikkishän porskuttaa smedsgatanilla vielä heinäkuussa. Nih.

Mutta, toisin sanoen, mikäli kukaan kuulee KIVASTA vapaasta/vapautuvasta kodista (kodista, ei kämpästä) jossain Helsingin suunnalla - ei tartte olla Eiraa eikä Punavuorta, vaan esimerkiksi Kallio-Alppila-Kurvi-Hermanni -akseli kävis hyvin, niin mulle saa kertoa. Näin ennaltaehkäistään mun valtaisan marttyyrikohtalon syntymistä ja edesautetaan sitä, että kaikki innokkaat muuttajat pääsee juhlaviin tupaantulijaisspektaakkeleihin sitten ihan any day het muuton jälkeen. (Seriously, kuka nyt edes jaksaa taas osallistua joihinkin ihmeellisiin muuttotalkoisiin? Onko mitään vittumaisempaa kuin kantaa vieraan ihmisen pesukonetta ja sohvaa kuusi kerrosta ensiksi autoon - ja parhaassa tapauksessa vielä viisi kerrosta toiseen suuntaan. Paskuus.)

Ps. Hesarissa oli kiva juttu Vaasan yliopistosta valmistuneiden poismuutosta. 44% maisteroituneista kuulemma muuttaa Helsinkiin. Mun näkemyksen mukaan prosenttiluku on kyllä lähempänä sataa; meidän parikymmentähenkisestä kaveri/tuttavaporukasta kaikki paitsi noin kaks asuu nykyään PK-seudulla. Erinomaista työllistämispolitiikkaa siis vaasalaisilta, ei kannata just yhtään antaa opiskelijoille kesätöitä koska se voisi vaikka johtaa jengin jäämiseen alueelle myös valmistumisen jälkeen. Niin kerta.

torstai 11. tammikuuta 2007

Pikku Kakkonen

Lastenohjelmat on kivoja. Tai siis oli kivoja - silloin kun niitä vielä viitsi katsoa. Ihan parhautta oli puoli kuudelta alkava "Lasten teevee puoli kuusi" (whatever, siinä alussa oli se iso kello, joka löi puoli kuusi paitsi mauttomasti myös näyttävästi ja kirkasääninen pikkulapsi). Lisäksi piirretyt - semminkin kun niitä sai katsoa esimurrosiässä [kiitos äitini KasvatusPeriaatteiden] kuten Tao Tao, Tohtori Sykerö ja Olipa kerran elämä oli ihan superkivoja. Supersuperkivoja. Eikä pikkukakkosessakaan kai teoriassa ollut mitään vikaa...?

Se, mikä on hämmentävää, on fakta jonka mukaan Pikku Kakkonen täyttää tänään kolkäänt. Eli siis 30 vuotta. Muutaman tunnin kuluttua olisi nähtävissä ihkaoikea juhlaepisoodi, pellehermanneineen kaikkineen. Enpä koskaan pikkumukulana Ransua ja karvakuonoja kytätessäni ajatellut, että ne on vaan vuoden ja risat mua vanhempia.. Että näin sitä kasvetaan yhdessä - itse tosin toivoisin, että hieman enemmän kehittymistä tai positiivisia muutoksia olisi tapahtunut allekirjoittaneessa elinaikanani. Ainakaan uusintoja tempauksistani lapsuusvuosilta ei ole tiedossa vielä pariin vuoteen - taikka massiivista imagonmuutosta suuntaan taikka toiseen. Ehkä.

Huomenna lähden leikkimään Kirkkonummelle muiden kansalaisjärjestöaktiivien kanssa. Mikäpä sen mukavampaa kuin osallistua kaksipäiväiseen koulutukseen, jossa on jo ollut! Viime vuonna, näihin samoihin aikoihin. Tiedossa on ainakin kuivankäppänöitä jorinoita maamme nuorison tilasta... Whatever. Seura on poliittisesti aktiivista (hohhoijakkaa) ja todennäköisesti mua vuosikausia nuorempia. Pääsen siis istumaan puskaan keskelle metsää, välttelemään vasemmistolaisia, hih.

Ei siis kovin eksoottisia suunnitelmia viikonlopulle. Tällä kertaa. Ens viikonloppuna on Huikaisevan Kirjapiirimme suuri Pamuk-ilta ja sunnuntaina miimi kutsui itsensä tonnikalaburgereille. Siis ihkaoikeasta tonnikalasta, ei mistään bulkkipurkkikamasta. How exciting.

Muksaa loppuviikkoa räntäsateen keskeltä Kaisaniemestä. Roger and out.

keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Köyhät ritarit

Olen joskus kai aikaisemmin manaillut (hmm.. en sittenkään ehkä tässä foorumissa) maikkarin köyhienritareiden paskoja ruokaohjeita. Tai ei ne ruuat ole paskoja, mm. se paahdettu valkosipuli -keitto (valkosipulit paahdettiin, ei keitto!) on heidän pohjastaan mukaeltu. Mutta siis ne ohjeet on ihan suolesta - sen siitä saa kun laittaa kolme vain kaunista ihmistä keittiöön mukasekoilemaan kattiloiden ja pippurimyllyjen kanssa. Ne antaa ohjeet noin kolmen litran tarkkuudella - loiskaus sitä ja ruiskaus tätä. Ja sitten annetaan olla uunissa, kunnes liha on kypsä. Eli pari-kolme vuorokautta...?

Ollaan catering-kollegani kanssa naurettu, että meidän taidoilla (mulla itseopittuja, sillä toisella on jopa alan koulutusta. Kai.) meri-tuulin, pyry-harakan ja pierren [tai whatever their names are..] ohjeita voi oikein seurata ja jopa harkita toteuttavansa paremmin, mutta tuollainen Masa Keskivertokokkailija saattaa hieman yskiä lampaankruunu ja tillinippu käsissään. Heh. Joka tapauksessa, ko. ohjelma palaa ärsyttämään ruutuun heti loppukuusta - saanpahan taas jotain, jonka johdosta repiä pelihousuani.

((Niin ja tämä koko purkaus siis siitä syystä, että aamulla ratikassa mua vastapäätä istui ton sarjan toinen niistä ritareista. Eli se Beajoulais-burgoudaisé Franskmanni. Soli tosi pikkuinen se kundi ja kantoi mukanaan marikassia. Eli olkalaukkua. Se mies.))

Sitten päivän suuri newsflash - Sedu sitten otti ja osti alkuviikosta Raumanmeren Juhannuksen. Jumalauta. Mä jotenkin näen mielessäni sen viikonlopun tuossa Helsingin kantakaupungissa. Aamun pikkutunneilla muu jengi tappelee snägärillä viimeisistä makkaraperunoista, kun Sedu uhoaa blingbling-kavereilleen baarinsa kolmesataatriljoonalitraisen akvaarion hämyssä ens vuoden juhannuksesta. "Joo kato, kaikki on jo nähty. Vittu joo, ei mitään tekemistä. No perkele, mä ostan meille festarit - pääasia kato on, että porukalla on hyvä bilefiilis."

Hienoa aloitekykyä sekä huimaavaa taitoa saattaa loppuun aloitetut projektit. Mitä siitä, vaikka klubi Pattayalla (no, siellä jossain) ei ehkä olekaan suomalaisjulkkujen suosiossa. RMJ:n bäksteitsille on aina jonossa asti sekä julkkuja että niiksi haluavia, kun kaikki tahtoo hengaa ismoalankojen ja idolsinhannojen kanssa. Wou-uu.

Kyllä mullakin joskus on noin paljon rahaa. Ihan varmasti on.

maanantai 8. tammikuuta 2007

Ilouutisia

Mä olen palannut normaaleiden ihmisten keittiöstatukseen. Hii-hoi vaan teille kaikille kahdelle lukijalle - mun uudenkarhean hellan sisäänajokekkerit on nyt siis enää päivien päässä. JIHUU!

(Perun täten myös kaikki kitkerät sanani hellanasentajasetien laiskottelusta ja epämääräisistä saikuista. Kärventynen helvetin tulessa ihan valtaisalla voimalla one day - sen verran ikävästi ajattelin sittemmin oikeinkin suloiseksi ja taidokkaaksi osoittautuneesta hellanasentajasta..)

Lauantaiaamu meni siis seuraavasti: nousin myrkkyä niellen jo ysiltä "siistimään" kotiani hellanasennuskuntoon, koko ajan takaraivossa jyskivän ihansamamitätäälläteeneisehellakuitenkaanvieläkääntännetuu -ajatuksen siivittämänä. Mitä sitä turhaa, varttia vaille yksitoista soi ovikello ja sain kuin sainkin vieraakseni maailman söpöimmän ja hauskimman hellanasentajapojun. Kyllä, luit oikein: pojun! Vittu, mikä tätä maailmaa vaivaa - mä olin henkisesti valmistautunut nyrpeilemään jollekin satavuotiaalle viinanhajuiselle vanhalle ukolle, enkä siis ollut ollenkaan hehkeimmilläni ihqn kundin saapuessa. [enkä kehdannut myöskään vetää ovea kiinni tyyliin "hetko vielä, mä meikkaan eka. Ja käyn suihkussa."].

Siinä me sitten asennettiin hellaa - tai siis Hän porasi, raikkosi ja raivasi mun keittiötä ja mä luin eteerisenä (no, melkein!) kuukausiliitettä soffalla. Kundi oli ihan hirmuisen taitava ja nokkela, ja kaiken huipuksi lopulta _nosti_ sen uuden hellan paikalleen (kun se ei junttauksesta huolimatta meinannut sopia koloonsa..miettikää joku nostaa HELLAA, for God's sake!) ja naureskeli ajan patinalle vanhassa rämässä hellassani. Mitänäitänyton 1960-luvun liesiä. Hihii. Ihana tunnelma kerrassaan.

Täten ajattelinkin ehdoittaa helloja myyville kauppialle jonkinlaisen kuvallisen katalogin asentamista nettiin. Pitäishän se nyt olla oikeus ja kohtuus, että voisi tarkistaa etukäteen kotiinsaapuvan asentajan pärstäkertoimen - ja varmasti myös ilahduttaisi myös työntekijöitä. Ha. Kaikki keski-ikäiset eronneet naisihmiset tälläytyisi parhaimpiin läpinäkyviin burberry-asuihinsa ja odottaisivat kynttilänvalossa (keskellä päivää) nuoria asentajia saapuviksi.

Eli ehkä ei, sittenkään.

Ps. Tänään hirmuinen telkkumaratoon. Ekaksi on huippumallia haussa, sitten tuloo epätoivoiset kotirouvat Wisteria Lanella - ja ilta huipentuu L-sanan uuteen tuotantokauteen.

perjantai 5. tammikuuta 2007

Kansallinen myötähäpeä

Ohjelma, jossa tuota urheilulajia (valtaisaa myötähäpeää siis) saa maailman eniten harrastaa, alkoi eilen. Iki-ihana iiiidols nostatti karvat pystyyn ja aiheutti kylmiä väreitä - samalla kun piti välillä vääntää koko toosa mutelle. Ja pahimmillaan vaihtaa kanavaa. Ihan hurjan kurja fiilis moinen, miksi helvetin ilveessä nuorisolaiset ympäri maan kerääntyy valtaisiksi joukoiksi kameroiden ja wannabe-kovistuomareiden eteen, ainoastaan nöyryyttääkseen itsensä kaiken kansan edessä?

En jummarra, sitten yhtään. Ehdottomasti parasta antia oli parkanontrendikäs nuori kundi, joka ei muistanut "Olen suomalainen" -biisin sanaa. Tankkasi sitä kameran edessä aikansa, ja lopuksi lunttasi paperista - ja lausui ne maagiset lyriikat. Kuin runon. Ohjelman lopuksi hän naureskeli kameroille, ettei ole koskaan jäätynyt yhtä pahasti - oli kuulemma suorastaan huvittavaa moinen! Ewww. Miksi teidän pitää tuhlata universumin aikaa moiseen - jäätyilisitte kotonanne, sanon minä. [Ja joo. I know: munkin telkusta löytyy se sulkunappi. Se vaan oli jumissa eilen. He.]

Mun valtaisat viikonloppusuunnitelmat menivät semisti uusiksi, kun paastoava Vuoden Nainen sadeshekkas meidän treffimme. Kuulemma "pizza americanosta houraileva takkutukkainen ihmispolo ei olisi ehkä sitä kaikista miellyttävintä seuraa." Mistä aiheutuukin seuraava gregoriaaninen kysymykseni: miks hemmetissä pitää tyytyä elämässään viikoksi vain porkkanamehuun ja muihin oraista puristettuihin nestemäisiin tuotteisiin, jos välittömänä seurauksena on ainoastaan päänsärky ja paha mieli.

Lisää hedonismia kehiin, Miimi. Koska olet sen arvoinen.

Lähden tästä kohtapuoleen odottelemaan hellan saapumista. Voinkin tässä ens alkuun kärryyttää siellä sokeritoukkia, kun jääkaapissa on vaan valo. Ja palkkapäivä on vasta ens viikolla *snif*.

torstai 4. tammikuuta 2007

Viimeistä viedään

melkein sain eilen. Sen uuden hellan siis. Olin jo varannut kalenteriini etätyöpäivää kokonaista kaksi tuntia ja istuin henkeäni pidätellen indesignin ääressä kotona. Hella-aamukammasta oli kaikki väkäset jo nyhdetty irti - enää piti vain asentajasedän vääntyä kuudenteen kerrokseen hellakamuni kanssa ja lyödä piuha seinään. [Jota muuten saattaa hieman hankaloittaa hissin oveen juntattu lappu: vain 200 kiloa kamaa hissiin kerralla. Hissin rele ei kuulemma kestä enempää, eikä itse asiassa edes ihan tuotakaan.. Lappu on kummastuttanut mua jo useamman viikon - toi on nyt sentään sillä lailla perustavaa laatua oleva vika tuo releen kestämättömyys, että mieluummin kokeilisin esimerkiksi korjata sitä etukäteen kuin lukisin iltiksen lööpistä katkerien eiralaismummojen tilitystä traagisessa hissionnettomuudessa kuolleista sukulaisista.. Noh. Eipä kai kuulu mulle. Eli takaisin asiaan.]

Vaan, kuinkas sitten kävikään. Ei, maa ei avautunut, eikä hissi pudonnut liekkien nielemänä. Mä en myöskään vandalisoinut kuolleen naapurin kotia - vaan asentajasedän assistentti soitti puoliltapäivin vain kertoakseen, että se setä on kipiä. Perkele sairastunut tahallaan juuri sinä päivänä, jolloin sen pitäisi asentaa MUN hella! Korvaukseksi saan nyt päivystää myös lauantaina, josko kaveri olisi päässyt oikein töihin asti - needless to say, että mun toivoni on mennyt. Koko universumi on mun ruuanlaittoani vastaan, mitä muuta tästä voisi muuten päätellä? Hieman ehkä katkeroitunutta tilitystä, mutta se annettakoon anteeksi näin alkuvuoden masennuksen kunniaksi?!

Päätin tuossa myös taannoin alkuviikosta innoittavaan esimerkkiin törmättyäni, että jos joskus päätän alkaa sauvakävelyharrastuksen, teen sen takuulla tyylikkäällä tavalla. Naapurustossani nimittäin koikkelehti eräänä aamuna noin kasikymppinen, trendikäs mummeli. Täys meikki päällä ja hiukset juuri kampaajalla föönättyinä. Siinä se veteli polviin saakka ylettyvä turkki yllään, korkokengissä ja körssi huulessa - sauvakävellen. Kraist oolmaity, meinasin tikahtua tikkariini kyseisen ilmestyksen korskuessa ohitseni. Mutta jumalauta, jo oli rouvassa tyyliä! Enemmän kuin koko kotikadussani yhteensä, luulisin.

Viikonloppuun kuuluu siis malttamatonta odotusta (edelleen!) ja aikuismaista ajanviettoa ihastuttavassa seurassa. Saatetaan myös viettää vuoden Naisen kanssa palkintojenjakogaalaa jossain vaiheessa. Tipatonta, tiätty. Myös Mäntsälään lupauduin kyläilemään - kuinka jännittävää päästä oikein junamatkalle!

Ps. Äiti lukee tätä blogia nyt kans. Pitää ehkä hieman ryhtyä harrastamaan itsesensuuria. Aina välillä. Ehkä. *vilkuttaa terveisiä kotiin*

tiistai 2. tammikuuta 2007

Uusi vuosi

- uudet kujeet. Toivottavasti ainakin! Tässä välissä olis ehken suotavaa tehdä eräänlainen henkinen tilinpäätös vuodesta 2006, jotta voisi hyvillä mielin siirtyä kohti kuluvan vuoden uusia tyrskyjä. Saamani lukijapalautteen mukaan tässä foorumissa ei edelleenkään puhuta tarpeeksi muusta kuin MUN asioista (mä, mä, mä, mä) - eli tässäpä siihen samaan sarjaan jatkoa. Ollos hyvä.

Tepalla oli mukava lista blogissaan (jonne siis halutessaan pääsee tuosta oikealta), eli pohja siis lainattu suoraan sieltä.

Vuoden parhaat trendit
  • yhteydenpito vanhojen ystävien kanssa, eri puolilla ja puolille Suomea. Yllättävän monta arvoituksellista yhteydenottoa sain vuoden 2006 aikana, mikä on tietty mukavaa. Valitettavasti ihan kaikkia suunniteltuja tapaamisia ei ole ehditty vielä toteuttaa, mutta ehkäpä ehditään vielä.
  • bloggauskärpäsen purema. Kiva kuulla jengin mietteitä maailmasta (ja muusta) - toivottavasti myös oma into ja energia tällä saralla jatkuu. Olkoonkin, että mun asioista ei koskaan voi puhua liikaa, kysykää vaikka kal-elilta.
Vuoden parhaat bileet
Vuosi 2006 on mennyt melkoista paljon rauhallisemmissa merkeissä kuin edeltäjänsä - suurimpana syynä tähän luottopunkkukaverini masussa möyrivä lapsenalku. Ja yksinkään ei kehtaa dokaa. Heh.

Muutamia mukavia kinkereitä tosin jäi mieleen:
  • Iskän ja äiteen megalomaaniset syntsäjuhlat toukokuussa. Ihan huippuilta, kaikin puolin. Vaikka järjestelytoimikunnan ressi oli melkoinen, niin lopussa kyllä kiitos seisoi. Ja kossupullo.
  • Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun pelinavaus - parhaiden ystävien väitöskaronkka ja häät osuivat nimittäin peräkkäisille päiville. Niistäkin selvittiin. Molemmista.
  • Jees-seminaarin järjestelytoimikunnan kiitosilta Kalastajatorpalla heinäkuun ekana perjantaina, edelleen hihityttää se skumppainen fiilistely. Ja nolottaa aamun missattu lentokenttätaksi. Kerrankos sitä ihminen nukkuu tunnin unilta pommiin..?
  • Tyttöjen joulukuiset valmistujaiset - ja apinoiden planeetan läksiäiset Vaasassa. Tosi, tosi suuri palautuminen vanhoihin aikoihin, kuviin ja tunnelmiin. Nostalgia-arvosana ainakin 10+.
Vuoden nainen
Vuoden nainen -titteli jaetaan uudella ja yllättävällä tavalla kunnostautuneelle Ihanalle Naiselle - Miimille, jonka läsnäolo lumoaa niin nuoret kuin vanhat.
Muut naisille jaettavat palkinnot:
  • Vuoden aikuinen: Laura, Leea ja Teri
  • Vuoden espoolainen: tytöt TKK:lta
  • Vuoden ahertaja: Nakero of Jyväskylä (ja USA)
  • Vuoden työntekijä (the one for the job): KaiFa
Vuoden mies
Titteli jaetaan miehelle, josta on ollut eniten iloa kuluneena vuonna.
  • Kalle. No explanations there. Hiisineen kaikkineen, erittäin ilahduttava ihminen.
Muut miehille jaettavat palkinnot:
  • Vuoden herrasmies: Erno <3. Joka on ihq. Edelleen.
  • Vuoden yllättäjä: Kunnari. Ei se olekaan niin peloittava, kon äkkiseltään luulisi. Tsih.
  • Vuoden paras poikakaveri (ei siis mun oma): Jiikku. Koska se kuulostaa hauskalta, vaikka en olekaan koskaan häntä saanut tavata.
Vuoden parhaat biisit:
  • That's What Friends Are For (kaikki esittäjät käy)
  • Maneater (Furttaadon Nelly)
  • Promiscious Girl (esittäjäksi sopii myös joku virman paljonlupailevista tytöistä)
Vuoden parhaat leffat:
  • Crash - vaikka se olikin ehkä jo edellisvuoden tapaus. Hyvä raina silti.
  • Karvakamut - pakkosyöttöä lomalennolla.
Vuoden tempaukset:
  • YES-viikko melkein Berliinissä, yli 500 ihmistä tanssi juur meidän pillien mukaan. Ja vielä tosi kauniisti, if I may add.
  • Uudenvuoden juhlallisuudet - Kaisaniemessä oli hirmuisen hilpeät kestit. Ehtoinen emäntä muuttui humalaiseksi hilmaksi vasta puolenyön jälkeen, juur kuten kunnon tuhkimon kuuluukin. Todennäköisyyksiä uhmaten heräsin aamulla yksin omasta sängystäni - sekä käsveskan että baariin jätetyn takin vierestä. Soitetuissa puheluissa (kello 03:04) yksi Helsingin kaupungin hammaslääkäriajanvaraukseen. En ehkä saanut uusittua missaamaani aikaa..?
Ihan oikeesti - tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti. *wirn* Kiitos ja kumarrus kaikille iloitteluun osallistuneille.