torstai 25. tammikuuta 2007

Hei hulinaa

Mä olen hyvä käymään kokouksissa. En varsinaisesti sertifioitu kokoustelija (kuten eräskin KTM-kamu Kannelmäestä), vaan sellainen joka joutuu käyttämään työpäivästään ison osan kokouksissa. Halusipa sitä tai ei. Ihan hulluutta - tämä päivä on malliesimerkki siitä, kuinka monikansallisessa riistoyhtiössä (eli meillä) pidetään työntekijät ruodussa.

Aamu alkoi kello 08:45 kriisisuunnitelman tekemisellä (2h), tapaamisen välissä pidettiin työhaastatteluita. Lounaan jälkeen oli vuorossa eettisten käytöskoodien suunnittelemiset (1,5h) ja ilta huipentuu 12-päisen vapaaehtoistiimin valmennuspalaveriin. Kotiin ehdin toivottavasti jo idoleiksi.. Tai ainakin viimeistään Houselle.

((Saisko vaan tehdä niitä omia töitään, hyvässä kurissa ja järjestyksessä? Ja voisko joskus myös ehtiä kotiin esimerkiksi kaunareille? Tai edes Dr. Philiin..?))

Viikonloppuna menee lauantai töissä, mutta sunnuntaiksi ei ole vielä mitään suunnitelmia. Kuinka hurmaavaa... Voin ehkä jatkaa kotini raivaamista - tai sit voisi vaikka mennä leffaan. En edes muista, koska viimeksi olen ollut elävissä kuvissa. Tai jaksanut kotonani keskittyä telkkarin ääressä kokonaiseen leffaan. Hmrh. Mä epäilen vahvasti kärsiväni melkoisesti adhd-hiiren puremasta - mun keskittymiskyky on maksimissaan päästäisen luokkaa. Huonoina päivinä ehkä kolibrin?

Ens viikolla tulee äippä kylään, ja pikkuhiljaa kai pitäisi ruveta pakkaamaankin. Koska: tattadadaa - muutto on lähempänä kuin luulettekaan. Vuokrasopimus on jo allekirjoitus ja HUOM: sähkösopimus tehty. Enää odottelen Helsingin Energian massiivisia lahjuksia valintani johdosta.

Mun muuttosuunnitelma on seuraavanlainen:

- Vie muovisäkillinen lakanapyykkiä pesulaan asianmukaisia toimenpiteitä varten.
- Vuokraa noin 15 muuttolaatikkoa ja yksi pakettiauto. Laatikot viikoksi ja paku ehkä 4-6 tunniksi. Riippuu kuinka kovaa kuski uskaltaa ajaa, hihi.
- Valmistaudu muuttoon hyvin. Joka tarkoittaa siis sitä, että kamat on pakattu talkoolaisten saapuessa - eikä talkoolaisten tarvitse aloittaa muuttoa esimerkiksi cd-levykoteloiden kansien pesemisellä.
- Ole reipas, tarmokas ja hyvin vähän vittumainen ihmisille, jotka ovat täysin syyttömiä tilanteeseen.
- Varaa tarvittava määrä muutto-olutta ja -limsaa - olkoonkin, että muutto on näillä näkymin sunnuntaina (11.2.), eli ihan hulluna ei voi dokaa..?
- Tee tarpeeksi chiliä. Että riittää vaikka santsikierroksellekin, heh.

Joo. Eiköhän tämä tuolla selviä..?

Ps. Oululaiset ei osaa käyttäytyä lentokentillä. Kysykää vaikka Kaifalta - se sentään joutui seuraamaan niitä useamman tovin roikkuessaan seutulassa alkuviikosta sumun yllättämänä. Niille ihan oikeasti kuulutellaan siitä, että "oululaiset voivat ihan rauhassa mennä istumaan. Kone on edelleen hieman myöhässä.." *wirn*

2 kommenttia:

lartsa kirjoitti...

Tämä kannelmäkinen sertifioitu ktm-kokoustaja ilmoittautuu täten muuttoavuksi. Hyväksyttäneen? - Hyväksytty. :-)

tomppa kirjoitti...

Kriisu, se on oikein: mitä paremmin tavarat pre-pakattu, sen paremmin ja vikkelämmin muutto menee. Ja sitä enemmän aikaa ja syödä eväitä ja juoda sunnuntai-loiventavia.

Paitsi, että jos muuttopäivä on 11.2. niin tää muuttomies joutuu passaamaan. Se on rapakon takana lomalla.