maanantai 15. tammikuuta 2007

Koditon kirsusein

Viikonlopussa oli kolme kohokohtaa. Sain lauantaina tekstarin Kaifa of Merihaalta. Naudanpyllypaistille tarvittiin lisäsyöjiä, eli pääsin osalliseksi perinneruokakekkereihin (vai miltä kuulostaa tuppipotut, uunipaisti ja jälkiruoaksi hedelmäsalaatti kinuskikermalla?) ihan tuolla tavalla pyytämättä ja yllätyksenä. Kivvaa. Sunnuntaina opin lisäksi frostellinjaninalta, kuinka ja mihin kohtaan ihmisen tulisi poskipunaansa käyttää. Miettikää, olen 28 vuotta paitsi käyttänyt suttuisia värejä silmämeikissäni, myös tuputellut poskipunaa väärään kohtaan, väärällä tavalla. Karmeaa!

Mutta kolmas pudotus oli siis se (joista valveutuneimmat kansalaiset saikin avunhuutotekstarin jo eilen), että mun pitää muuttaa. MUUTTAA, for God's sake. Mun kodista. Juur kun ihanainen hellakin toimii kaikkien neljän levyn ja kuuden nappulan voimalla - mun koti on hilkkua vaille myyty. Needless to say, että hieman pusikon takaa ja yllättäen tuli moinen kolaus, olkoonkin että henkisesti (ja fyysisestikin, pakko myöntää) on halvemmille asuinalueille muutosta ollutkin puhe. Silti. Se kylmä ja julma rouva Rahoittaja, joka mun kämppää olisi ostamassa, haluaisi vuokralaisen (eli mut *snif*) ulos maaliskuun alkuun mennessä.. Maaliskuun! Eli siis kuuden viikon sisällä.

Teoriassahan tuo on varmasti mahdollista, käsittääkseni vapaalla markkinalla on tällä hetkellä ihan hyvin vuokrakoteja tarjolla. Silti, mä en halua (en halua, en en!) muuttaa mihinkään karmeaan roskalaatikkoon vaan siksi, että on pakko. Mistä (ja suomalaisista lakipykälistä, jihuu..) johtuen sanoinkin juhlavasti vuokranantajalle, että parhaani uuden kodin löytymiseksi teen, mutta en lupaa mitään. Mulla on kuitenkin puolen vuoden irtisanomisaika ja jos tässä nyt oikein hankaliksi ruvetaan - niin meikkishän porskuttaa smedsgatanilla vielä heinäkuussa. Nih.

Mutta, toisin sanoen, mikäli kukaan kuulee KIVASTA vapaasta/vapautuvasta kodista (kodista, ei kämpästä) jossain Helsingin suunnalla - ei tartte olla Eiraa eikä Punavuorta, vaan esimerkiksi Kallio-Alppila-Kurvi-Hermanni -akseli kävis hyvin, niin mulle saa kertoa. Näin ennaltaehkäistään mun valtaisan marttyyrikohtalon syntymistä ja edesautetaan sitä, että kaikki innokkaat muuttajat pääsee juhlaviin tupaantulijaisspektaakkeleihin sitten ihan any day het muuton jälkeen. (Seriously, kuka nyt edes jaksaa taas osallistua joihinkin ihmeellisiin muuttotalkoisiin? Onko mitään vittumaisempaa kuin kantaa vieraan ihmisen pesukonetta ja sohvaa kuusi kerrosta ensiksi autoon - ja parhaassa tapauksessa vielä viisi kerrosta toiseen suuntaan. Paskuus.)

Ps. Hesarissa oli kiva juttu Vaasan yliopistosta valmistuneiden poismuutosta. 44% maisteroituneista kuulemma muuttaa Helsinkiin. Mun näkemyksen mukaan prosenttiluku on kyllä lähempänä sataa; meidän parikymmentähenkisestä kaveri/tuttavaporukasta kaikki paitsi noin kaks asuu nykyään PK-seudulla. Erinomaista työllistämispolitiikkaa siis vaasalaisilta, ei kannata just yhtään antaa opiskelijoille kesätöitä koska se voisi vaikka johtaa jengin jäämiseen alueelle myös valmistumisen jälkeen. Niin kerta.

6 kommenttia:

kalu & hiisi kirjoitti...

Onnea uuteen kot...*kröhöm*
uuden kodin hankintaan! Otappa hyppy tuntemattomaan ja mene naimisiin pankin kanssa. Etkö sä niitä (lokki)häitä olekin jo tahtonut? Kirsi Nordea kuullostaa aika komealta!

Oman koti alle ja pieni pintaremontti, t.i.l.a., inno, sisustustesti, jokakodinasuntomarinadit, elixir ja napakymppi päälle.

Vaasasta, kesätöistä ja töistä oon samaa mieltä. Sillä tiellä ollaan edelleen. Nimim. Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti

ps. Huomenna julkaistaan hiisipelin laajennus. Musta ei ehkä kuulu kuukauteen mitään. Muahahahaa

mari kirjoitti...

No onpas typerä ajatus. Ei kai kukaan muuta 6 viikon varoitusajalla? Meillä päin olis kivoja yksiöitä tarjolla, mut etätyö ei taida onnistua...

kirsusein kirjoitti...

Kal-el dear, ei kai täällä haise vittuilu? Näillä palkoilla tosiaan saisi pankkilainaa ainakin kolme euroa - ja sillä rahallahan pk-seudulta ei saa edes seutulippua. Saatana! Sitä paitsi, jos ostan kämpän - ostan sen seudulta, jossa ajattelin tulevaisuuteni viettää. Eli en tsadista, vaan esimerkiksi Vorsasta. Tai Oulusta. Muah.

Ja mari: ei onnistu ei, meidän virman ainoa etätyöläinen (also known as pendelöijä Hämmeenlinnasta) sekin otti ja siirtyi opintovapaalle. Eli en taida saada esimieheni kannustusta Hki-Saksa -pendelöinnille. Hee.

Mutta. Ei hätä ole tämännäköinen. Mä menen tänään asuntoesittelyyn. Ekaa kertaa elämässäni!

kirsusein kirjoitti...

Kal-el dear, ei kai täällä haise vittuilu? Näillä palkoilla tosiaan saisi pankkilainaa ainakin kolme euroa - ja sillä rahallahan pk-seudulta ei saa edes seutulippua. Saatana! Sitä paitsi, jos ostan kämpän - ostan sen seudulta, jossa ajattelin tulevaisuuteni viettää. Eli en tsadista, vaan esimerkiksi Vorsasta. Tai Oulusta. Muah.

Ja mari: ei onnistu ei, meidän virman ainoa etätyöläinen (also known as pendelöijä Hämmeenlinnasta) sekin otti ja siirtyi opintovapaalle. Eli en taida saada esimieheni kannustusta Hki-Saksa -pendelöinnille. Hee.

Mutta. Ei hätä ole tämännäköinen. Mä menen tänään asuntoesittelyyn. Ekaa kertaa elämässäni!

kirsusein kirjoitti...

Hmh. Osaan möys kommentoida. Melkein. Sorry, deletointi ei onnistunut. *kyynel*

kalu & hiisi kirjoitti...

Körssi dearest, oletko edes kysynyt?

Sitäpaitsi ensiasunnon ostajia tuetaan aikas paljon...kyllähän sä kylterinä tämän tiedät (www.vero.fi)

Ja ei, ei haissu vittuilu. Oikeesti. Edelleenkään.