torstai 4. tammikuuta 2007

Viimeistä viedään

melkein sain eilen. Sen uuden hellan siis. Olin jo varannut kalenteriini etätyöpäivää kokonaista kaksi tuntia ja istuin henkeäni pidätellen indesignin ääressä kotona. Hella-aamukammasta oli kaikki väkäset jo nyhdetty irti - enää piti vain asentajasedän vääntyä kuudenteen kerrokseen hellakamuni kanssa ja lyödä piuha seinään. [Jota muuten saattaa hieman hankaloittaa hissin oveen juntattu lappu: vain 200 kiloa kamaa hissiin kerralla. Hissin rele ei kuulemma kestä enempää, eikä itse asiassa edes ihan tuotakaan.. Lappu on kummastuttanut mua jo useamman viikon - toi on nyt sentään sillä lailla perustavaa laatua oleva vika tuo releen kestämättömyys, että mieluummin kokeilisin esimerkiksi korjata sitä etukäteen kuin lukisin iltiksen lööpistä katkerien eiralaismummojen tilitystä traagisessa hissionnettomuudessa kuolleista sukulaisista.. Noh. Eipä kai kuulu mulle. Eli takaisin asiaan.]

Vaan, kuinkas sitten kävikään. Ei, maa ei avautunut, eikä hissi pudonnut liekkien nielemänä. Mä en myöskään vandalisoinut kuolleen naapurin kotia - vaan asentajasedän assistentti soitti puoliltapäivin vain kertoakseen, että se setä on kipiä. Perkele sairastunut tahallaan juuri sinä päivänä, jolloin sen pitäisi asentaa MUN hella! Korvaukseksi saan nyt päivystää myös lauantaina, josko kaveri olisi päässyt oikein töihin asti - needless to say, että mun toivoni on mennyt. Koko universumi on mun ruuanlaittoani vastaan, mitä muuta tästä voisi muuten päätellä? Hieman ehkä katkeroitunutta tilitystä, mutta se annettakoon anteeksi näin alkuvuoden masennuksen kunniaksi?!

Päätin tuossa myös taannoin alkuviikosta innoittavaan esimerkkiin törmättyäni, että jos joskus päätän alkaa sauvakävelyharrastuksen, teen sen takuulla tyylikkäällä tavalla. Naapurustossani nimittäin koikkelehti eräänä aamuna noin kasikymppinen, trendikäs mummeli. Täys meikki päällä ja hiukset juuri kampaajalla föönättyinä. Siinä se veteli polviin saakka ylettyvä turkki yllään, korkokengissä ja körssi huulessa - sauvakävellen. Kraist oolmaity, meinasin tikahtua tikkariini kyseisen ilmestyksen korskuessa ohitseni. Mutta jumalauta, jo oli rouvassa tyyliä! Enemmän kuin koko kotikadussani yhteensä, luulisin.

Viikonloppuun kuuluu siis malttamatonta odotusta (edelleen!) ja aikuismaista ajanviettoa ihastuttavassa seurassa. Saatetaan myös viettää vuoden Naisen kanssa palkintojenjakogaalaa jossain vaiheessa. Tipatonta, tiätty. Myös Mäntsälään lupauduin kyläilemään - kuinka jännittävää päästä oikein junamatkalle!

Ps. Äiti lukee tätä blogia nyt kans. Pitää ehkä hieman ryhtyä harrastamaan itsesensuuria. Aina välillä. Ehkä. *vilkuttaa terveisiä kotiin*

2 kommenttia:

kalu & hiisi kirjoitti...

Terveinen Kirsuseinin äidille! Ja iso hali!

kirsusein kirjoitti...

KALLE! Älä yllytä hullua... :)

Ps. Muksaa viikonvaihdetta! Vaasaan(ko)?