perjantai 16. helmikuuta 2007

Ripottelua

Mari kirjoittaa ansioituneesti ripottelusta. Eli siis siitä, kuinka turhauttavaa on päivät pääksytykseen komentaa lähimmäisiään (yleensä alamittaisia, eli kouluikäisiä) korjaamaan jälkensä. Ja kasvatusmielessä päätyy asumaan siis kaaoksen ja sekasorron (sekä erinäisen määrän kotiinripoteltuja asioita) keskellä, koska lapspoloset eivät yksinkertaisesti opi olemaan sotkematta, jos niiden jäljet aina siivotaan heidän puolestaan, esimerkiksi äiteen toimesta. Mun piti ihan hirnahdella koneeni edessä ääneen, kun näin tekstissä jotenkin itseni. En siis komentajana, vaan Poloisena Ripottelijana.

Mun ripottelun kultakausi osui jolteensakin viimeisen viiden vuoden ajalle. Tämä siitä syystä, että kotona esikon rooli viikkosiivouksen mallintajana esti ylenmääräisen sotkemisen (vaikka yritystä kyllä oli!). Opiskeluvuodet asuttiin kimppakämpässä - eikä toisen läsnäollessa kehtaa elää kuin pellossa. Toisin sanoen vihdoin omassa kodissani pääsin toteuttamaan itseäni - eli mitä tahansa käteentarttunutta asiaa on ollut lähestulkoon mahdoton palauttaa omalle paikalleen. Mikä ei sinällään aiheuttaisi vielä suurta ongelmaa. Paitsi kun kyseessä on kuitenkin noin viikon sanomalehdet, valtaisa kasa mainospostia, kirjoja, astioita ja vielä lisäksi (!) satunnainen pino laskuja.

Kodinraikkoaminen onnistuu yleensä vain hampaat irvessä - ja ainoastaan mikäli satunnainen vieras ilmoittaa pari tuntia ennen ovikellon soimista yllätysvierailustaan. Hetkellinen siisteys tuskin on kovin pysyvää - ja lisäksi ympäriinsäripoteltujen asioiden keskellä eläminen on asukille itselleenkin melkoisen piinaavaa - öisillä vessareissuilla joutui aina pelkäämään liukastumista ja hengenmenoa.

However, Marille lohdutukseksi. Mä olen vihdoin uuteen kotiini muuton myötä tehnyt ripottelun itselleni hyvin epämiellyttäväksi. Tai ainakin sotkujen korjaamisen mukavammaksi kuin ennen. Kamalle on tarpeeksi tilaa esimerkiksi kaapeissa - ja epämääräistä mönjää saa kerätä vain yhteen yläkaappiin. Lisäksi nimetyssä siivouskomerossa on tällä kertaa ainoastaan teemaan liittyviä esineitä (mikrokuituliinaa, pesuaineita sun muuta) - eikä esimerkiksi korkeaa palautuspullokassitornia. Eli toivoa siis on, uskallan luvata.

((Sain tänään myös pesulasta sen 17 kiloa puhdasta pyykkiä - liinavaatekaappi siis kutsuu nykyään tuoksupussia, eikä suinkaan pelastuslaitosta. Ihanasti.))

Toisin sanoen, jos the ultimateripottelija-kirsuseinistäkin jo kolmekymppisenä on kuoriutumassa Siisti Ihminen, niin Mari sun lapsellasi ei ole mitään hätää. Kato, se muuttaa jo muutaman vuoden (no, eventually anyways) päästä omaan kotiinsa. Ja todennäköisesti puunaa kämppäänsä aina ennen vierailuasi esittelykuntoon (eli ripottelee sun poissaollessasi, salaa!). Ja sitten - hamassa tulevaisuudessa - näkee joskus ihan oma-aloitteisesti valon, eikä enää jaksa ripotella. Koska raivaustraktoriin tarvitaan hulluna paljon enemmän poweria kuin rikkaimuriin.

Ps. Musta tulee isona ehkä dr. Phil. Hihi.

1 kommentti:

kalu& hiisi kirjoitti...

Ripottelu kunniaan!

Mun koti ainakin muistuttaa normaaliolosuhteissa männävuosien Beirutia. Jos tulee vieraita, niin sitten siivotaan hullunalailla jolloin kämppä on taas siisti ehkä vuorokauden. Sen jälkeen astiat ovat jälleen mystisesti talsineet keittiön kaapista sohvapöydälle/lattialle. Eikä lattian väriäkään voi kuin arvuutella, sillä sen peittää tasaisesti vellova vaatemeri.

"musta tulee isona ehkä Dr. Phill"
Just joo, psyk. tri (Kyökkitieto)