torstai 5. huhtikuuta 2007

Netistä

Vietin aamupäivällä muutamankin ratkiriemukkaan hetken intterwebin ihmeellisessä maailmassa. Vaklaan meidän lähteviä oppilaita muutamallakin foorumilla (kuten heille myös ihan avoimesti kerrotaan useampaankin otteeseen) - ja tänään oli revetä perse kun luin yhden tulevaisuuden toivon kertoilevan elämästään. Kouluarvosanat on kuulemma vitosia (tai nelosia), huumehia olis kiva kokeilla (kun se kerran kohdemaassa on täysikäisille laillista) ja sen Tosi Rakkaudenkin perässä voisi tovin juosta, kun kerran niin romantikko on. Oikeasti. Tyyppi vetää siellä ihan omalla nimellään (ja järjestömme nimellä), eli ei vaatinut suurtakaan salapoliisia ottaa yksi äkäinen puhelu ko. tsibulle.

Vähän mimmi-parka ehkä järkyttyi kun kerroin sille millä asioilla soittelen - ja, että ensi kesän lähtö hyvin pitkälle riippuu nyt sitten niiden lukuaineiden keskiarvosta. Jos ei seiska todistuksessa vilahda, niin ei sielu Damiin myöskään kesällä vilahda. Nih. Meillä on nyt ensi viikolle sovittu iloinen kehityskeskustelu aiheesta - saapa nähdä missä vaiheessa tsibu avautuu samaiselle foorumille allekirjoittaneen natsisikahuora-akkaolemuksesta.

Olen melkoisen vakuuttunut siitä, että me oikeasti tehdään välillä töitä täysien imbesillien kanssa - allaoleva on erään kesän lähtevän suusta: "Mun käsittääkseni terminaali on yks semmonen rakennus mistä lentoja lähtee, joita on isommilla kentillä useempia. Lipussa pitäis sitte kai lukea sen terminaalin kirjain tai numero ja ne pitäis kyllä niistä opasteista löytyä selkeesti." [Joo, ja mun käsittääkseni lentokone on sellainen metallinen putki mikä kulkee ilmassa sellaisten terminaalien (jotka on rakennuksia maassa) välillä eri puolilla ilmaa. Sitten niihin lentokoneisiin tarvitaan sellaiset lentoliput, joissa kerrotaan mihin ne lentokoneet on menossa!]

Vitsin torspot teinit. Kuka lie totesi kuluneella viikolla, että ei ole niin vanhaa kuin lukionsa päättävä - tai niin nuorta kuin opiskelutaipaleensa aloittanut. Baby steps people.

Munaisaa pääsiäistä. Mä ajattelin maata ja lukea Kjell Westöä. Pitää tsempata ens keskiviikon pubivisaan. Saatiin eilen kolme vastausta oikein. Viidestätoista. Ngh.

2 kommenttia:

seiti kirjoitti...

Kauhee romantikko, lol tosiaan. Älkää päästäkö sitä Damiin, lähettäkää se Uppsalaan!

Anonyymi kirjoitti...

>WORD!