torstai 31. toukokuuta 2007

Whitesnake

Huhheijaa. Jo perinteinen kuolleen kalapuikon ja valtaisan rämemajavan mallinen pilvi keikkuu ympärilläni - oltiin siis vähän viihteellä eilen. Työporukalla. Yllättäen ilta päättyi vuolaaseen kyynelehtimiseen allekirjoittaneen kotikolossa - kollegakaan ei ihan kotiinsa asti päässyt kaikelta juhlimiselta. Meitä onneksi nyt kaksi kollektiivikrapulassamme... Aamu alkoi sähäkästi quarter pounder -aterialla, eli kai tästäkin päivästä hengissä selvitään. Ehkä.

Vallan villi kuviointi tapahtui kuitenkin eilisellä taksimatkalla, kun huidottiin itsellemme kumijalka keskustasta Kallioon. Järjetön karvaturrinkainen (oikeasti, tukkaa enemmän kuin Pepe Willbergillä koskaan) otti meidät siis kyytiin ja kuljetti kohti Toveria. Pidetiin melkoista mekkalaa takapenkillä perinteiseen good cop - bad cop -tyyliin. Mirkku siis mussutti kuskille jotain arroganttia ja mä yritin kannustaa häntä positiivisuuteen (otsikolla "muista aina äänensävy"). Ilmeisesti tämä teki kuitenkin melkoisen vaikutuksen whitesnakea-yhtyettäkin muistuttavaan kuskiimme, koskapa hän ensiksikin kyyditsi meidät ilmaiseksi jo sulkeutuneesta Toverista Kallion Pörssiin. Ja toisekseen liittyi (täysin pyytämättä ja yllätyksenä) meidän seurueeseen noin puolen tunnin kuluttua taksikeikastamme.

Needless to say, että allekirjoittaneiden pasmat moinen oma-aloitteisuus sekoitti. Karattiinkin sopivasti pilkun jälkeen (ja siiderituoppi laukussa) baarista kadulle sen kummempia whitesnakelle huutelematta. Tämäkös taksaria vain innosti - se seurasi autollaan meitä muutaman korttelin verran, mun hilpeistä autontaaksepiiloutumisista huolimatta. Seriously. Päästiin kuitenkin onneksi kotiin (tai siis mä pääsin) stalkkerista huolimatta. Ja vetäistiin tosiaan kostoksi vielä vähän likööriä ja vodkaa.

Tästä asiakaspalvelukokemuksesta huolimatta uskaltauduttiin kuitenkin tänään aamulla vielä (universaalisessa laiskuudessa) Helsingin taksin asiakkaaksi - tosiaan karautettiin Linjoilta Kluuvin mäkkäriin aamiaiselle. Ja sitten vasta töihin. *wirn*

Ps. ilta päättyy kultturellisti kirjapiirin tapaamiseen. Vitsit kun vielä muistaisi Paulo Coelhon Zahirin juonenkäänteistä jotain...

keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Apuva!

(Ja tämä tarina on tosi, kai.)

NYT ON APU tarpeen: sunnuntaina 3.6. tulee Turusta rekoilla (kuusi täysperärekkaa!!!) 100 000 gerberaa, jotka pitää asetella eduskuntatalon rappusille ennen ympäristöpäivää ja Norjan kuningasparin vierailua 5.6.2007

Tarvitaan paljon käsiä jotta kukat saadaan paikoilleen - jokainen apulainen saa mukaansa kukkia, paljon hyvää mieltä ja ruokatarjoilun.

Tule mukaan ja pyydä ystäväsikin tekemään taidetta kukista tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen! Yhdessä siitä tulee hauskaa, yksin ei kukaan jaksa...!

Kukkia alkaa tulla sunnuntaina 3.6. klo 12- ja asettelua jatkuu kunnes portaat ovat kukkia täynnä ja rekat tyhjiä! Allekirjoittaneelta saa tiedot siitä, kenelle voi halutessaan asetteluinnostuksestaan ilmoittaa (lähinnä kai tuota tarjoilupuolta ajatellen).

Tehdään tapahtumasta hauska yhdessä. Kaunis se ainakin, on tuhansin kukkasin!

Ps. mites siis olis blogimiitti eduskuntatalon portailla tuhansien gerberoiden keskellä sunnuntaina kello 12..? *wirn*

maanantai 28. toukokuuta 2007

Kaappi

Ehdin viime yönä omaisuuttani vartioidessani miettiä monenlaisia asioita. [Suomennos: en siis uskaltanut nukkua ennen kuin kevään eka valtaisa ukkosrintama oli kokonaisuudessaan pyyhkinyt kotoni ylitse. Olis voinut vaikka koko koti palaa, ihan huomaamatta.] Erityisesti mietitytti kaapit ja niiden sisällöt.

Luin nimittäin viikonloppuna lehdestä, että Serbokraatian (or whatever itäblokki nyt ne Viisut voittikaan) edustaja oli tullut vihdoin kotimaassaankin ulos Kaapista. Eli siis myöntänyt julkisesti, että se viisuareenalla nähty rambohenkinen rekkalesbolook - ja ne käsiään vihjailevasti toisissaan pyöritelleen enkulit siellä taka-alalle tosiaankaan eivät välsyyn puttaile griinillä. So to speak.

Kuinka viehättävää. Mitä siihen menikään, useampi viikko julkista juhlintaa "haluan miehen ja lapsia" -hengessä. Kunnes sitten (onneksi) joukkio myöntyi totuudelle ja päätti kertoa asioiden oikeasta tolasta. Eikä siinä mitään - taaplataan kaikki tyylillämme. Hieman mua edelleen silti ihmetyttää, että mitä yltiökatolisessa ex-Itä-Euroopassa mietitään, kun ens keväänä kaikki Serbian kolme homoseksuaalia kaivautuu kaapeistaan ja rientää Belgradin kaduille ylistämään Todellista Rakkauttaan. *wirn* Saavatpahan paavit ja muut kardinaalit taas jotain mietittävää, oikeasta elämästä.

(Disclaimeri tähän väliin: useista julkisista epäilyistä huolimatta allekirjoittanut ei kuulu seksuaalivähemmistöjä syrjivään rintamaan. Päinvastoin. Musta tänhetkinen vähemmistöjen tilanne vaan kaikkineen on Itä-Euroopassa niin hurja, tietäen esimerkiksi minkälaisia hankaluuksia esim. All different, all equal -kampanjan toteuttamisella joissain maissa on ollut. Nimim. valtionhallinto on kieltänyt kampanjatapahtumat useammissakin maissa, koska eivät halua millään tavalla osallistua tai myötävaikuttaa kyseisiin homostelutapahtumiin. Niin just. Homostelutapahtumiin. Ja valitettavasti tämä tarina on tosi.)

No mutta. Hyvin valvotun yön jälkeen olenkin tänään sitten kostoksi itselleni tehnyt ihan villisti töitä. Ja hihittänyt hurmaantuneesti, kun kummipoika (lauantaina 2-v) kuulemma oli ihastunut tätösen lähettämään synttärilahjaan. Kuulemma tuon ikäisestä on eri hienoa, kun vihdoin on oma VYÖ. Ettäs sen tiedätte, pienet on ilot toisilla.

Ps. Herkullisten sämpylöiden resepti kahden blogimerkinnän päässä. Vitsit, että on tuoreet, itsetehdyt sämpylät hyviä. Oikeasti.

perjantai 25. toukokuuta 2007

Oulu, osa kaksi

Tässäpä viikonlopun lähestyessä voimme jälleen hetken perehtyä oululaisiin ihimisiin, eli paikallisiin kulttuuritekoihin. Oulussahan siis järjestetään monenlaisia kesätapahtumia, joissa kaljanjuonnilla ja rokkimusiikilla on erittäin olennainen sija. Tässä maininta muutamista:

KUUSROKKI
Sillonkö mää olin ihan pieni, Kuusisaaressa (joka siis luonnollisesti on saari keskustan välittömässä läheisyydessä) järjestettiin Kuusrokki. Rokkimussiikkia soitettiin siis niin helevetin lujjaa kaikkien ulukomaisten bändien toimesta, että ikkunat helisi kilometrien päässä festarialueelta. Sittemmin kuusrokista on tullut trendikkäämpi Qstock, joka viettää kuluvana vuonna jo viidettä juhlavuottaan.

Oululaiset osaavat yleensä julkisilla paikoilla kännissä heiluessaan käyttäytyä ihan ihimisiksi, mutta silti varoituksen sana lienee paikallaan. Eräänäkin hämäränä kesäyönä, vuosia vuosia sitten, kun allekirjoittanut toimi Oulun aidstukikeskuksen lipaskerääjänä vastaavankaltaisena massatapahtumassa - ja täysin selvinpäin vietetyn illan jälkeen marssin autooni kotimatkaa ajatellen.. Yllätys oli valtaisa, kun meidän Mazdasta oli pöllitty radio - ja kuskin penkille oli kustu. Ngh.

VALAKOSIPULIYÖ
Kerrassaan perinteinen heinäkuinen tapahtuma, joka siis kerää yhteen koko Pohjois-Suomen oululaiset maistelemaan valakosipulista tehtyjä herkkuja. Ei siis vaan karvakäsipitsaa ja välimerikebabia, vaan ihan oikeitakin gastronomisia elämyksiä. Tapahtumalla oli kai alun alkaen ihan hyväkin maine, mutta nykyään se on vaan yksi hyvä syy nuorisolaisille hakeutua kaupungin tungokseen ja vetää ihan infernaaliset kärsät. Aamulla voi sitten miettiä, että oliko sitä valakosipulia, vai eikö sitä ollut. Yleensä ei. Yleisen hokaruuden (hokara - hajamielinen, unohtelevainen) piikkiin voi toki vähäiset muistikuvat myös pistää. Tai sitten niiden valkosipulischnaabeleiden..

ROTUAARIN PALLO

Wikipedia ossaa kertua, että rotuaari on saanut nimensä ranskan kielen jalkakäytävää (trottoir) tarkoittavasta sanasta. Kun tuossa hartaalla kasikytluvulla kaupunginisät päättivät, että oululaistenkin tulee saada oma esplanadinsa, niin pelkkä kävelykatu ei kuitenkaan riittänyt, vaan pisteeksi iin päälle saatiin paikalle ns. Pallo - keskusaukion kaivohuoneveistos. Käytännössä kyseessä on siis ihan jumalattoman iso, kiveksinen (eli kivestä tehty) pallo - jota kaikkien fysiikan lakien vastaisesti myös perheen pienimmät pystyvät nesteessä pyörittämään. Mukavan tästä kaikkien perheiden viikonloppuharrastuksesta teki tietysti se, että nerokkaat oululaiset päättivät myös käyttää Pallon alustassa virtaavaa vettä esimerkiksi roska- ja pissa-astianaan. Eli lopulta pikkumukulat pyörittivät käsiään, eli palloa mm. kusessa ja muussa mukavassa.

Vuosien ajan Pallo oli myös kaupungin paras (eli ainoa) treffipaikka: "nähhäänkö Pallolla?" tai "tuukkonää kohta Pallolle?" kuului jokaisen kaupunkilaisen sanavarastoon. Sittemmin (ASJ, eli Aikaa Stockan Jälkeen) tapaamispaikaksi on vaihdettu Stockan kello. Valitettavasti. Tästä lisää myöhemmin.

Ps. aito-oululaista mussiikkia voi käydä kuuntelemassa täällä. Ihana järjestömme oululainen nuorisolainen - ihana tunnelma. Arvatkaas mitä mulla on nykyään puhelimessa soittoäänenä?

torstai 24. toukokuuta 2007

Ihanuuksia

Tässä viikossa on ollut paljon ihanuuksia. Esimerkiksi seuraavat:

1. Kampin keskuksen kreikkalais-kreetalais-välimerellisen ravintolan ruoat. Kaikkineen. Parillakympillä sai tajunnanräjäyttävää apetta (saganaki-juustoa ja kebujen äidin, eli gyroksen). Kuulemma myös viininlehtikääryleet ja härkäsouvlaki veivät kielen menneessään. Kaikki kunnia siis kreikkalaiselle ruualle. Oliiviöljyä, valkosipulia, sitruunaa ja jugurttia. Sekä grillattuja liha-asioita. Namskis.

2. Samaisesta keskuksesta sain myös ihan taivaallisen pehmiksen. Ei siis mitään ultratrendikästä benjajerryä, vaan ihan tavallista valion suklaa-vanilja -sekoitusta. Kevään eka ulkosalla nautiskeltu jäätelö, mannerheimintien iltapäiväruuhka, auringon lämmin suudelma kasvoilla - kerrassaan ihan täydellinen nautinto. Ja sen jätskin lipsuttamisen hetken ajan koko universumi tuntui olevan taas kerran paikallaan - ja oikeassa järjestyksessä.

3. Unelmieni raksamies tänään aamulla metrossa. Harmi kyllä olin liikenteessä tavoilleni uskollisena "suoraan suihkusta" - eli juuri ei kauhean kiihkeitä katseita vaihdeltu puoleen eikä toiseen. Mutta se kundi vaan oli ihan hurjan hauskan näköinen, pussattavan lyhyt (mikä on tärkeää meille persjalkaisille) ja muutenkin oikein oiva pakkaus. Pitänee alkaa kulkea noihin aikoihin samalla metrolla. Se kun nimittäin jäi kaffille tohon Kaisaniemen metroasemalle. Voisi siis olla bongattavissa toistekin... *wirn*

4. Valtaisat palopuheet tiistai-illan jenkkilähetystökutsujen jälkeisessä perinnehumalassa. Vietettiin siis kakun ja kolan -täyteinen tunti lähetystössä, jonka jälkeen ripsaistiin itsemme skumppaamaan Ursulaan. La famigliassa nautittujen herkkujen jälkeen vei tie jälleen erääseenkin juottolaan, missä taas allekirjoittanut pääsi kaakattamaan (eli kehityskeskustelemaan) mm. sokkotreffien merkityksestä maailmankaikkeudelle. Ja kyllä: jälleen pyytämättä ja yllätyksenä. Ihana ilta, kaikin puolin - ja ollaan edelleen kaikki puheväleissä. Eli no harm done. I hope. (Vähän silti yleistä sympatiaa Nakerolle. Flikka-parka.)

5. Eilisen aamun (cocktailflunssainen) vierailu Kansallisarkistoon poiki mm. ihan älyttömän hilpeitä vanhojen vaihtareiden - nykyisten julkkisten valokuvia. Lisäksi lehtiotsikoissa 1960- ja 1980-luvuilla kerrottiin mm. "Älä mene Detroitiin - siellä on neekereitä!" sekä "Ydinsaaste huolestuttaa vaihto-oppilaiden vanhempia." *reps* Lisää koottuja viisauksia vuosien varrelta tulette näkemään 7.2.2008 alkaen. I promise.

maanantai 21. toukokuuta 2007

Mediassa

Kevään odotetuin viikonloppu takana - eli valtaisa virne kasvoillaan istuu hän täällä ja bloggaa. Olipa tosiaan huikeat speksit: nuorisolaisuutta, nuotionhajuisia vaatteita ja pitkin metsää yöaikaan koikkelehtivia espoolaisia [meidän valvojien pelossa siis] koko rahan edestä!

Viikonlopun riemut tallentuivat lauantain kymppiuutisiin ja tänaamun Aamulehteen. Täällä voit käydä vielä tällä viikolla katsomassa ton uutisjutun, ihan ilmaiseksi. [Lauantain 19.5. kymppiuutiset siis, otsikko on jotain tyyliin: netin käyttö huolestuttaa vaihto-oppilaita..]

Yllättävän hektistä on tuo mediassa oleminenkin: kamalasti piti kammata tukkaa ja laittaa meikkiä. Puhumattakaan siitä oksennuspallerosta mahassa, joka meinasi tukkia kaikki hengitystiet, kun niin jännitti. Etukäteen, tottakai. Kolmen päivän piina tiivistyi siis kahteen minuttiin lauantain prime timessä - mikäs siinä. Nyt voikin sitten ryhtyä puuhastelemaan elämässään kaikkea muuta. Esimerkiksi perjantaina koeaikansa viimeisenä päivänä irtisanoutuneen kollegan töitä...

Tänään illalla Kanneltaloon kuuntelemaan barbershop-musiikkia. Ja huomenna Jenkkien suurlähetystöön vastaanotolle. Keskiviikko alkaa Kansallisarkiston aarteisiin kaivautumisella - mutta onneksi loppuviikolla on sentään vapaata. Helluntaihinkin on vielä viikko, eli teoriassa edelleen ehtisi hankkia itselleen jonkinlaisen heilan sunnuntaiksi..?

Ihana tunnelma. Ihana nuorisolaisjärjestö. Ihania ihmisiä. Tehtiin ihan villisti töitä perjantai-illasta eiliseen iltapäivään. Kukaan ei valittanut, ei vikissyt, ei nipistellyt toisiaan - vaan iloisen oma-aloitteisesti kantoi vastuunsa ohjelman läpiviemisestä, erinomaisen esimerkillisellä tavalla. Olen äärimmäisen otettu ja vappaaehtoisistani ihan helevetin ylypiä ohojelmakoordinaattori *wirn*

keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Oulu, osa yksi

Koskapa lukijapalaute ilahduttaa vanhaa (ja erityisen kyynillistä) sydäintäni ihan valtavasti, niin tästä eteenpäin, aina hamaan kesäkuuhun saakka lupaan pyhästi blogata ainakin kerran viikossa oululaisuuden erilaisista aspekteista. Siis kuvista, tunnelmista ja niin edelleen, jotta kesäturistit voisivat vapautuneesti hengailla natiivien keskuudessa kaupunkilomillaan Oulussa.

((Näin voin sitten kesän päätteeksi mennä ronumaan kaupunginjohtajalta jotain matkailunedistämispalkintoa tms. kaupungin avaimia moisen kunniatekoni vuoksi. Jihuu!))

Matkakohteet, top 3

1. Oulussahan ei voi sanua käyneensä, mikäli ei ole tutustunut pohojoispohojammaalaisella hulluuvella rakennettuihin ylypeyvenaiheisiin. Eli kirjasto-/teatterikompleksiin (ei kirijasto, by the way) joka on rakennettu järjettömän tuuliselle paikalle mereen sekä yliopistoon joka on rakennettu suolle (seriously, sadan tuhannen kilometrin päähän sivistyksestä, keskelle entistä suoaluetta). Rakennuksethan itsessään siis eivät välttämättä kauneudella ketään hurmaa, mutta paikallisista on aina vitsikästä kertua (ei kertoa) kuinka Oulussa osataan. Paitsi värkätä käläkättimiä (eli kännyköitä), myös rakentaa paikkoihin, joihin ei ehkä kannattaisi...

2. Ehdottoman visiitin arvoinen paikka (ja itse asiassa täysin mahdoton välttää, jos kaupungin keskustaan vahingossa eksyy) on Rotuaari. Eli periaatteessa keskustan ainoa, oikea, virallinen kävelykatu. Tämä autoton keidas, kävelykatu-Rotuaari ilmentää miellyttävällä tavalla oululaisen olohuoneen kirjavat kasvot. Kadun varrelta löytyy kirjakauppaa ja kebuteriaa, sekä kaksi ihanaista kahvilaa (Antteli [ei Antell, niinko se muka kirjoitetaan] ja Bisketti [jotkut ehkä kirjoittais ton Bisquet, paitsi oululaiset]). Oulussa kahavin kanssa juuaan maitua ja syyään örkkyjä. Eli korvapuusteja. Rotuaarilla järjestetään myös valtaisia tapahtumia, erityisesti kesällä, tästä esimerkkinä se ensimmäinen Valakolöökiyö, jossa myydään kaikkea mahdollista valkosipulijäätelöstä -kastikkeisiin ja muihin kynsilaukallisiin tuotteisiin. Reaaliaikaista kuvaa Rotuaarilta voi käydä kurkkimassa täällä. Rotuaarilta löytyy myös Pallo, Stockmann ja Rotuvaari-kilpailu - näistä lisää myöhemmin, I promise.

3. Torinranta - aittoineen, kauppahalleineen ja toripolliiseineen. Valtakunnallistakin (ehkä hieman kyseenalaista) julkisuutta saanut torinranta on paitsi Kiikelin ökytalot ja niiden pihalle kuseskelevia teinejä - myös mitä mukavin paikka piipahtaa. Erityisesti kesällä. Aittarakennuksista saa keskiolutta, kahvia ja pullaa - ja satunnaisesti myös turisteille suunnattuja tuotteita, eli poronsarvia ja -nahkoja. Kauppahallissa (siinä Oulun ainuassa) puolestaan myydään kallaa ja lihhaa (ja olliiveja), ehdottomasti allekirjoittaneen yksi suosikkipaikoista, ever. Torilla voi myös järjestää kultajuhlia, esimerkiksi aina kun koko kylän Kärpät voittaa mestaruuden. Eli noin kolmena vuonna neljästä... Myös viinikyläfestivaalit ja muut kesähäppeningit yleensä täyttävät torin. Paitsi sateella.

Seuraavissa Oulu-katsauksessa perehdymme oululaiseen perinneruokailuun, eriaisiin puhheenparsiin ja yleiseen sanastoon sekä jatkamme paikallisnähtävyyksien esittelyä. Stay tuned.

Ps. Lievä panniikki. Maikkarin uutiset tulee lauantaina tekemään juttua meidän vaihtareiden valmennuksesta. Treenaan tulevaan haastatteluuni katsomalla juutuubista sitä uutisissa toissaviikolla jäätynyttä kommentaattoria. Ngh. Onneksi varasin valmennusta silmälläpitäen kampaaja-ajan täksi illaksi. Jotain iloa sentään tässäkin päivässä!

perjantai 11. toukokuuta 2007

Neiman-Marcus -cookies

(Määrät voi puolittaa)

5 dl voita
680 g suklaalastuja
1 l vehnäjauhoja
5 dl fariinisokeria
2 tl (10 ml) soodaa
1 tl (5 ml) suolaa
5 dl sokeria
500 g Hershey Bar (rouhittuna).
1,25 l sekoitettuja kaurahiutaleita
4 munaa
2 tl (10 ml) leivinjauhetta
2 tl (10 ml) vanilliinisokeria
3,75 dl hakattuja pähkinöitä (voi jättää poiskin)

Mittaa kaurahiutaleet ja sekoita ne sekoittimessa hienoksi jauheeksi. Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja fariinisokeri kuohkeaksi. Lisää munat ja vanilja, sekoita joukkoon jauhot, hienonnetut kaurahiutaleet, suola, leivinjauhe ja sooda. Lisää suklaalastut, suklaapatukka ja pähkinät.

Pyöritä palloiksi, ja laita leivinpaperin päälle n. 5 sentin päähän toisistaan. Paista 10 minuuttia 180 °C:ssa. Ylläolevasta määrästä tulee ±112 keksiä.

Ps. Spostiini kilahtaneen tarinan mukaan tuo resepti on siis myyty pahaa-aavistamattomalle asiakkaalle teksasilaisessa hienostokaupassa eli Neiman-Marcusilla peräti 250 dollarin hintaan. Hyvitystä ei voimallisesta reklamaatiosta huolimatta oltu asiakkaalle luvattu (kun kerran hän oli salaisen keksireseptin jo nähnyt), eli tästäpä syystä keksiohje nyt sitten kiertää sähköisesti maailmaa. Lukijoilleen ihan ilmaiseksi. Tarinan opetus: jos hienossa kaupassa nyrpeä myyjä ilmoittaa tuotteen hinnaksi "two fifty", kannattaa tarkistaa puhutaanko dollareista, senteistä vai kenties satkuista. Hi.

Pps. Nyt jännittää. Sitemeterin mukaan täällä on tänään käyty Pentagonin military-osaston ip-osoitteesta. Olenkohan mä päässyt jo jollekin mustalle listalle..!?

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Kauniisti keskellä viikkoa

Pääsin kuin pääsinkin siis takaisin pääkallopaikalle Helsingin Kallioon - ja yllättäen työ imaisi mukanaan koko naisen sellaisellakin volyymillä, ettei mitään tietoakaan bloggausaktiviteeteista. Paitsi siis tänään, kun olen edelleen seitsemän aikaan täällä kukkumassa. Ngh.

Täällä paistaa nyt lämmin ilta-aurinko aamun kalseasta sumusta huolimatta. Vietin tänään oikeinkin viihdyttävän parituntisen texasilaisten maailmanmatkaajien kanssa. Siskon jenkkipoikakaverin isovanhemmat (kyllä - melkein sukua julkkikselle) kun ovat maailmanympärysristeilyllä (tai ainakin melkein) ja viettivät siis päivän viisuhuuman vaivaamassa pääkaupungissamme. Mukavaa oli, kaikin puolin. Vähän vaan meinasi tulla tikahduttua tikkariin, kun maailmaanähnyt eläkeläispariskunta kysyi Tehtaankadulla, juuri ennen Venäjän suurlähetystöä sijaitsevan niittynyppylän kohdalla, että "is this the down town area here..?" Hih ja hah.

Kolmas linja on entisellään, ja jopa kukkaset olivat selvinneet poissaolostani hengissä. Eivät edes valitelleet suurempia traumoja eilisiltana. Mä tosin kupsahdin jenkkisänkyyni jo ennen yhdeksää - eli en montaakaan tuntia ehtinyt kotonani homehtua.

Viikonloppuna olisi tiedossa massiivista viisuboikottia (en kyllä katso yhtäkään semifinaalia, en, en!) ja sunnuntaina sitten universaalinen cannelonitesti. Vähän vaan mietityttää, että pitäisikö testiä varten hankkiutua otolliseen cannelonitilaan, eli ihan massiivisen cocktailflunssaan? Tämä tosin edellyttäisi valtavaa viinanjuontia lauantaina - mikä taasen puolestaan ei kiinnosta sitten vähääkään. Hmm. Tough life.

Hurjaa, että huomenna on jo torstai - ja viikon kuluttua tän kevään suurin työpuristus on ihan juuri kulman takana. Täytyy myöntää, että ihan semisti kyllä jännittää moinen, tulee ihan vanha hyvä kesäkuu 2006 ja meidän jees-seminaarimme mieleen tästä levottomuudesta...!?

Nyt ehkä kotiin. Ja mahdollisesti pubivisaan myöhemmin illalla. Jos siis se visailun kuningas-mies (jolle ehkä hieman auottiin edellisen visailun jälkeisessä ilakoivassa humalascha päätämme) ei potkaise meitä pihalle siitä skabasta. Koston kierre on suloinen, kaikin puolin.

maanantai 7. toukokuuta 2007

Kuinka hyvin tunnet minut?

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. lastenhoitaja/melkein au-pair Hampurissa
2. lennon esivalmistelija l. pakkaaja
3. opiskelijajuoppo
4. ohjelmakoordinaattoreiden kuningatar

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Rajakylä/Oulu
2. Martinlaakso/Vantaa
3. Leppävaara/Espoo
4. Columbiaville/MI, USA

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Greyn anatomia
2. Gilmoren tytöt (joka kuulemma loppuu tän tuotantokauden jälkeen)
3. Dr. Phil (joo, however pathetic)
4. Kaikki Food Network Channelin ohjelmat. Jenkeissä siis.

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Lanzarote, Espanja 1989
2. Budapest, Unkari 1998 (vai 1999, ei voi muistaa!)
3. Florida, USA 1995
4. Rodos, Kreikka 1997 ja 2005

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. kirsusein.fi ... :) (eiku .blogspot.com)
2. vaihtarit.urli.net
3. www.yfu.fi
4. reittiopas.fi (melkein päivittäin vaan..)

Neljä lemppariruokaani:
1. mitä tahansa, jonka joku muu tekee
2. jenkkiäidin moscattioli
3. hyvä pihvi, kunnon lisukkeilla
4. chicken souvlaki (postaan kreikkalaisherkun reseptin tänne ihan any day now)

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. jossain lämpimässä paikassa, ilman huolen häivää työjutuista
2. sukumme pikkumiesten kanssa tolskaamassa hiekkalaatikolla
3. Jenkeissä. Ihan missä tahansa siellä.
4. lukemassa auringonpaisteisella takapihallamme, jos siellä vaan tarkenisi olla!

sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Coeur de filet Provençale

Leikin lehtovaaraa tänään. Härän (eli naudan, joka on mystisesti navetasta teurastamon kautta Citymarketiin siirtyessään muuttunut siis nautatytöstä härkäpojaksi..) sisäfilettä kuudelle valmistuu aurinkoiseen sunnuntaihin seuraavasti...

[Disclaimerina seuraavaa: tätä tekstiä ei kannata lukea nälkäisenä. Seriously.]

Noin kilo härän sisäfilettä puhdistetaan kalvoistaan ja otetaan hyvissä ajoin ennen paistamista huoneenlämpöön. Murskataan mustapippureita morttelin puuttuessa perunasurvimella. Hierotaan pippurit ja suola (saa olla reilusti) lihan pintaan napakoin ottein. Kyllä. Ennen paistamista siis. [Suolan lisääminen lihaan ennen paistoa ei kuulemma olennaisesti vaikuta sen "kuivumiseen" kypsennyksen aikana. Toisaalta, sen voi myös halutessaan lisätä vasta juuri ennen tarjollepanoa. Tässä asiassa ei kannata ottaa kokkailua liian vakavasti!] Notkistetaan vajaa 100g voita ja sekoitetaan siihen yksi hienonnettu, kynnetön valkosipuli sekä halutessaan esimerkiksi persiljaa. Kääritään maustevoi pötköksi ja annetaan jäähtyä jääkaapissa tahi pakastimessa hetki.

Kuumennetaan voita ja öljyä pannulla. Kuumaksi siis, eli liha lässäytetään paistinpannuun vasta, kun voin sihinä on kokonaan rauhoittunut ja keittiössä on mukavan hiljaista. Pikainen ruskistus kokonaisen fileen jokaiselta kyljeltä; se sulkee sekä lihan syyt (ja estää nesteiden poistumista kypsymisen aikana) että antaa fileelle kauniin värin. Lihalämpömittari on ruokalajin onnistumisen kannalta melkoisen välttämätön - se on hyvä laittaa fileeseen vaakatasossa, siihen paksuimpaan kohtaan.

Uunissa on tässä vaiheessa valmiksi 150 astetta lämmin, joten lihan mittareineen voi siirtää paistoastiaan ja valkosipulivoiviipaleita päälle. Annetaan muhia uunissa, kunnes halutun kypsyistä - 60 astetta oli oikein mukava medium. (Tähän kului tänään n. 45 minuuttia, liekö sitten paljon vai vähän..?) File ulos uunista ja suoraan foliokääreeseen pöydälle, jossa sen annetaan vetäytyä ainakin vartin verran, jotta lihasnesteet ehtivät tasoittua. Leikataan sopiviksi (paksuiksi!) siivuiksi ja tarjotaan Hasselbackan perunoiden sekä sinappi-hunajakastikkeen kanssa.

Passannee niin hienompaankin juhlaan kuin esimerkiksi massiiviseen cocktailflunssaan.

Ps. Käypä hinta annokselle esimerkiksi tuossa mainitsemassani ravintola Lehtovaarassa on sellaiset 30€. Sisäfileen kilohinta oli sellaiset 25€ - eli tuo mun versioni on halpaa kuin saippua *wirn*

perjantai 4. toukokuuta 2007

Paskaa valkokankaalla

Alkuperäinen nimi: Because I Said So (Sekavia suhteita)
Ohjaaja:
Michael Lehmann
Pääosissa: Diane Keaton, Mandy Moore, Lauren Graham, Piper Perabo, Gabriel Macht, Tom Everett Scott, Stephen Collins, Colin Ferguson
Valmistusvuosi: 2007
Valmistusmaa: US of A
Kesto: 1:43 - ihamvitusti liikaa. Tai ainakin 1h ja 33 minuuttia.
Genre: Paskaa valkokankaalla


Sekavia suhteita on elokuva, jota pitää hautoa mielessään yön yli, ennen kuin siitä sanoo sanaakaan. Yön yli hautomisellakaan se ei todennäköisesti parane, etenkään mikäli on erehtynyt maksamaan leffalipun hinnan omasta taskustaan. Valtavan paska casting, alennuksesta kirpputorilta ostettu käsikirjoitus sekä kliseitä sinkoava paskageneraattori varmistavat elokuvanautinnon. Jossain toisessa teatterissa siis.

Ohjaaja Michael Lehmann nivoo oivaltavasti yhteen romanttiseen komediaan kuuluvan "vanhempi nainen puhuu uskaltavasti orgasmeista" tyylin "kaksi altakulmainkurkkija-miestä, joissa molemmissa on vähemmän munaa kuin S. Ruususessa [ent. Kurosessa] taistelevat tarinan päähenkilön suosiosta" - genren kanssa. Moinen mutakakku ei olisi monen mieleen tullutkaan, eikä toivottavasti enää koskaan tulekaan. Ikinä.

Raatiamme miellytti erityisesti Diane Keatonin dialogin ja luonnenäyttelemisen lakoninen unenomaisuus. Sanoipa hänen hahmonsa mitä hyvänsä, kaikkiin kommentteihin sai kuin bonuksena (täysin pyytämättä ja yllätyksenä) erilaisia silmänmuljautuksia, pyöräytyksiä sekä havainnollisia huokailuita. Moni yksittäinen kohtaus oli kuin suoraan kansanperinteestä. Esimerkiksi kolmesta tyttärestä kaksi pääsivät hyvissä ajoin elämässään naimisiin (Tuhkimo), perheen äiti ei koskaan ollut elämässään saanut orgasmia (Tuhkimo) ja perheyrityksen kakkuja paistettiin suuremmalla innolla kuin koskaan missään Hollywood-rainassa ikinä aiemmin (Ööö..Tuhkimo?).

Elokuvan ongelma on olematon juoni ja mitäänsanomaton loppu. Myös elokuvan alun ja lopun välillä on n. 95 minuutin ajan lieviä ongelmia. Esimerkiksi näyttelijäntaitojen, käsikirjoituksen, päälleliimatun ennalta-arvattavuuden yms. osalla. Toisaalta elokuvan puutteita yrittää mieluusti painaa villaisella sen yhden sivuosa-esittäjän takia (
Lauren Graham, Gilmoren tytöt). Täysin turhaan - paska leffa, paska tunnelma, paskaa paskaa. Kaikkialla.

Sekavia suhteita on elokuva, joka kannattaa erityisesti mennä katsomaan ihmisten kanssa, joita ei arvosta hitustakaan. Tai vaihtoehtoisesti ensimmäisillä treffeillä epämiellyttävän tahon kanssa - eipähän tarvitse enää lopputekstien jälkeen koskaan jutella uudestaan. Siskokulta ja mää tosin saatiin kyllä raikuvat naurut leffan jälkeen. Lähinnä siitä syystä, että Ms. Keaton oli niin syvältä. Juur sieltä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

torstai 3. toukokuuta 2007

Sanoja

Joillakin ihmisillä on taito maalata kauniita kuvia ainoastaan kirjaimia ja sanoja apunaan käyttäen. Toisilta taas tuo kyky puuttuu täysin - he lähinnä muodostavat ympärilleen valtaisan myötähäpeän kehän verbaliikallaan.

Tästä kaksi ääripään esimerkkiä eilisestä elämästäni. (Luovaa mielikuvitusta käyttäen voinee päätellä kumpi mykisti allekirjoittaneen.. Toinen sai aikaan lähinnä epätoivoa ja hiustenlähtöä!)

Näyte 1


"..en ole rohkea
sankariainesta
oon liian hiljainen
muoti ei kiinnosta
en osaa kieliä
mut osaan kuunnella

en ole huimapää
oon lentopelkoinen
en näytä tunteita
oon mustavalkoinen
en viihdy juhlissa
mut olen uskollinen

mies
ilman viittaa
ilman sankarin velvoitteita
olla läsnä
pitää kiinni
olla arjessa korvaamaton..."

(Jore Marjaranta, "Mies")

Näyte 2

"Ehkä mitään alkua ei edes ole. Hetkistä voi ottaa minkä tahansa, ottaa ja ajatella.

Esimerkiksi sen, kun on lapsi ja istuu silmät suljettuina ja kädet polvien ympärillä, leuka polvia vasten. Ja toinen siinä, kuljettamassa sormiaan selkänikamia pitkin ja sanomassa (niin kuin sanoisi joskus myöhemminkin, täsmälleen samoilla sanoilla):
- Kokeilen vain. On siellä pieni alku.

Ja hän, kysymässä (niin kuin kysyisi joskus myöhemminkin, yhtä ohuella äänellä):
- Mitä?

Ja toinen, tavallaan vastauksena kysymykseen, tavallaan ei:
- Joillekin kasvaa siivet ja joillekin selkäevät. Ja joillekin ei mitään.

...Aivan mikä tahansa hetki, sillä mitään alkua ei ole paitsi vasta jälkeenpäin. Ja jokainen alku pitää sisällään kaikki toiset alut ja kaikki toiset loput: jokaisen käden kohotuksen ja kosketuksen ja läimäyksen. Höyhenen ja kiven. Narulla kuivuvat vaatteet. Keltaisen muovisen sandaalin."

(Inka Nousiainen: "Arvaa ketä ajattelen")

Kirjaa suosittelen mitä lämpimimmin. Vastaavasti ton biisin kun bongaatte radiosta, niin kääntäkää kanavaa. Teette universumille palveluksen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Lomalla

on kivaa, koska...

- voi yöllä työaiheiseen painajaiseen herätessään todeta, ettei mihinkään toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä välittömästi, vaan vasta ensi viikolla.
- kirjahyllyn lukemattomien kirjojen osasto kutistuu määrätietoisesti. Three down, quite a few still to go.
- leffan katsominen keskellä yötä (tai Hyvin Myöhään Illalla) ei aiheuta valtaisaa väsykriisiä, kun aamulla voisi teoriassa kuitenkin nukkua pitkään.
- kokkikirjassa on edelleen koluamattomia alueita, vaikka esimerkiksi texmex-aiheinen voileipäkakku ja tippaleivät tulikin maanantailla tehtyä.
- ulkona on niin kylmä tuuli, ettei sinne oikeasti tarvitse mennä. Siis saa halutessaan mennä leikkimään Talotaikureita esimerkiksi haravanvarteen, mutta ainoastaan mikäli päällä on toppavarusteiden lisäksi riittävä määrä pitkiä kalsareita.
- kaikkien muiden lähtiessä aamun aikaisina tunteina kohti koulujaan/työpaikkojaan, itse voi joko kääntää vielä lämpimän peiton alla kylkeään - tai vaihtoehtoisesti raahautua koneelle surffaamaan jouten netissä.

Vastaavasti lomailun paskuus aiheutuu esimerkiksi siitä, että tietää työpaikalla odottavan vallan valtaisan kaaoksen ja kiireen ensi viikolla - ei oikein edes ehdi rentoutua näin lyhyessä aikaa. Ainakaan tarvittavassa määrin. Toisekseen vapaaherrattarena olemisessa on toki puolensa, mutta ihminen ei kuitenkaan määräänsä enempää jaksa myöskään maata eli köllöttää.

Jännittävä on myös seuraava ajatus: ens kuun jälkeen on jo heinäkuu! For God's sake, mihin tää kevät on taas mennyt?