keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Lomalla

on kivaa, koska...

- voi yöllä työaiheiseen painajaiseen herätessään todeta, ettei mihinkään toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä välittömästi, vaan vasta ensi viikolla.
- kirjahyllyn lukemattomien kirjojen osasto kutistuu määrätietoisesti. Three down, quite a few still to go.
- leffan katsominen keskellä yötä (tai Hyvin Myöhään Illalla) ei aiheuta valtaisaa väsykriisiä, kun aamulla voisi teoriassa kuitenkin nukkua pitkään.
- kokkikirjassa on edelleen koluamattomia alueita, vaikka esimerkiksi texmex-aiheinen voileipäkakku ja tippaleivät tulikin maanantailla tehtyä.
- ulkona on niin kylmä tuuli, ettei sinne oikeasti tarvitse mennä. Siis saa halutessaan mennä leikkimään Talotaikureita esimerkiksi haravanvarteen, mutta ainoastaan mikäli päällä on toppavarusteiden lisäksi riittävä määrä pitkiä kalsareita.
- kaikkien muiden lähtiessä aamun aikaisina tunteina kohti koulujaan/työpaikkojaan, itse voi joko kääntää vielä lämpimän peiton alla kylkeään - tai vaihtoehtoisesti raahautua koneelle surffaamaan jouten netissä.

Vastaavasti lomailun paskuus aiheutuu esimerkiksi siitä, että tietää työpaikalla odottavan vallan valtaisan kaaoksen ja kiireen ensi viikolla - ei oikein edes ehdi rentoutua näin lyhyessä aikaa. Ainakaan tarvittavassa määrin. Toisekseen vapaaherrattarena olemisessa on toki puolensa, mutta ihminen ei kuitenkaan määräänsä enempää jaksa myöskään maata eli köllöttää.

Jännittävä on myös seuraava ajatus: ens kuun jälkeen on jo heinäkuu! For God's sake, mihin tää kevät on taas mennyt?

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Jännittävä on myös seuraava ajatus: ens kuun jälkeen on jo heinäkuu! For God's sake, mihin tää kevät on taas mennyt?

- tuo oli suomalaisista pessimistilausahduksista suomalaispessimistisin. Ikinä.

Kirsi kirjoitti...

Hihi. Toi kuulostaa musta (pessimismikliimaksista huolimatta) silti yhtä tehokkaalta joka kerta. Etenkin alkukuusta... :)