perjantai 4. toukokuuta 2007

Paskaa valkokankaalla

Alkuperäinen nimi: Because I Said So (Sekavia suhteita)
Ohjaaja:
Michael Lehmann
Pääosissa: Diane Keaton, Mandy Moore, Lauren Graham, Piper Perabo, Gabriel Macht, Tom Everett Scott, Stephen Collins, Colin Ferguson
Valmistusvuosi: 2007
Valmistusmaa: US of A
Kesto: 1:43 - ihamvitusti liikaa. Tai ainakin 1h ja 33 minuuttia.
Genre: Paskaa valkokankaalla


Sekavia suhteita on elokuva, jota pitää hautoa mielessään yön yli, ennen kuin siitä sanoo sanaakaan. Yön yli hautomisellakaan se ei todennäköisesti parane, etenkään mikäli on erehtynyt maksamaan leffalipun hinnan omasta taskustaan. Valtavan paska casting, alennuksesta kirpputorilta ostettu käsikirjoitus sekä kliseitä sinkoava paskageneraattori varmistavat elokuvanautinnon. Jossain toisessa teatterissa siis.

Ohjaaja Michael Lehmann nivoo oivaltavasti yhteen romanttiseen komediaan kuuluvan "vanhempi nainen puhuu uskaltavasti orgasmeista" tyylin "kaksi altakulmainkurkkija-miestä, joissa molemmissa on vähemmän munaa kuin S. Ruususessa [ent. Kurosessa] taistelevat tarinan päähenkilön suosiosta" - genren kanssa. Moinen mutakakku ei olisi monen mieleen tullutkaan, eikä toivottavasti enää koskaan tulekaan. Ikinä.

Raatiamme miellytti erityisesti Diane Keatonin dialogin ja luonnenäyttelemisen lakoninen unenomaisuus. Sanoipa hänen hahmonsa mitä hyvänsä, kaikkiin kommentteihin sai kuin bonuksena (täysin pyytämättä ja yllätyksenä) erilaisia silmänmuljautuksia, pyöräytyksiä sekä havainnollisia huokailuita. Moni yksittäinen kohtaus oli kuin suoraan kansanperinteestä. Esimerkiksi kolmesta tyttärestä kaksi pääsivät hyvissä ajoin elämässään naimisiin (Tuhkimo), perheen äiti ei koskaan ollut elämässään saanut orgasmia (Tuhkimo) ja perheyrityksen kakkuja paistettiin suuremmalla innolla kuin koskaan missään Hollywood-rainassa ikinä aiemmin (Ööö..Tuhkimo?).

Elokuvan ongelma on olematon juoni ja mitäänsanomaton loppu. Myös elokuvan alun ja lopun välillä on n. 95 minuutin ajan lieviä ongelmia. Esimerkiksi näyttelijäntaitojen, käsikirjoituksen, päälleliimatun ennalta-arvattavuuden yms. osalla. Toisaalta elokuvan puutteita yrittää mieluusti painaa villaisella sen yhden sivuosa-esittäjän takia (
Lauren Graham, Gilmoren tytöt). Täysin turhaan - paska leffa, paska tunnelma, paskaa paskaa. Kaikkialla.

Sekavia suhteita on elokuva, joka kannattaa erityisesti mennä katsomaan ihmisten kanssa, joita ei arvosta hitustakaan. Tai vaihtoehtoisesti ensimmäisillä treffeillä epämiellyttävän tahon kanssa - eipähän tarvitse enää lopputekstien jälkeen koskaan jutella uudestaan. Siskokulta ja mää tosin saatiin kyllä raikuvat naurut leffan jälkeen. Lähinnä siitä syystä, että Ms. Keaton oli niin syvältä. Juur sieltä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Mennäänkö ens viikolla katsomaan Spindelmannen eli Hämähäkinkaltainen mies? Siinä ei ole Diane Keatonia eikä mitään turhanpäiväistä länkytystä vaan hiekasta tehty mies (mieti, hiekasta!), iso purkkaklimppi avaruudesta (hubble bubba) ja vihreä mönjä (!!!).

Jooko? Mä tarjoon popcornit!

p.s. mun piti taas käydä lukemassa täältä blogista, mikä on "terminaali". Ruahahaha, vuoden parhaimmat naurut :D

Kirsi kirjoitti...

Hei Kaifa. Mun pitänee ehkä ekaksi katsoa Spindelmannen Yksi ja Kaksi, ennenkö voin mennä tutustumaan trilogian viimeiseen (?) osaan..?

Tai sit sää voit vaan selittää kuka on kuka, ja mitä sitte on tapahtunut ja entä sen jälkeen...?

Ps. Olisko sunnuntai hyvä cannelonitestipäivä?