tiistai 26. kesäkuuta 2007

Savulohipiirakkaa

Sateisen lomapäivän kunniaksi pyöräytin erinomaisen mehukkaan savulohipiirakan. Ja koska olen tätä nykyä kiltti ihminen - tässäpä reseptiikkaa myös muiden pikkusuolakan ystävien kokeiltavaksi. (Aikaa ko. tortsan vääntöön menee maksimissaan parikymmentä minuuttia. Uunissa toinen mokoma. Eli ei kestä kauan, ei käy kipiää.)

1 piirakkapohja (pakastealtaasta, sellainen suolainen)

300g kylmäsavulohta, paloiksi pilkottuna
2 (kyllä, kaksi!) purjoa, siististi siivutettuna
tilliä, sitruunapippuria
puolikkaan sitruunan mehu
2 dl ruokakermaa
3 munaa
1 dl juustoraastetta
öljyä paistamiseen

Ja itse ohjehan kuuluu seuraavasti:

Levitä sulanut piirakkapohja voidellun pyöreän uunivuoan pohjalle. Kuullota silputtua purjoa viitisen minuuttia öljyssä, miedolla lämmöllä. Paloittele kala sopivan pieniksi siipaleiksi ja lisää purjojen joukkoon. Purista pannulle myös sitruunan mehu sekä lisää tilli ja halutessasi pippuri. Hauduta hetki.

Riko munat kerman joukkoon (napakka vatkaisu riittää). Levitä piirakkavuokaan kalat ja purjo ja kaada päälle kerma-munasekoitus. Korista komeus juustoraasteella ja paistele 200C, noin 30 minuuttia - tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Piirakka säilyy kivasti jääkaapissa - ja kestää myös pakastamisen. Mehukkuus paranee entisestään, mikäli antaa muhia kylmässä esimerkiksi yhden yön yli. Ihan superhyvää, I promise!

ps. Loman seitsemäs (wirn) kirja alkoi juuri. Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla on tällä hetkellä työn alla. Kesän lukulista on siis tiedossa tännekin, mahdollisesti jo ennen lähtöä Köpikseen...

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Hermo menöö

Oltiin tänään sateisen lomapäivän kunniaksi kaupoilla. Köpiksen-matka lähestyy uhkaavaa kyytiä - ja nyt kun allekirjoittaneen passikin on vihdoin postissa (!) matkalla lomakotiini, on lienee ihan kiva tehdä myös muita matkustusaiheisia hankintoja... Esimerkiksi vaihtaa rahaa, siinä kelta-mustassa rahanvaihtoliikkeessä.

Ote elävästä elämästä:

Oulun voreksi on ääriään myöten täynnä ihmisiä. Routsinkielinen perhe on häätänyt yhden myyjän takahuoneeseen värkkäämään jotain omiaan. Toinen myyjätär palvelee koko asiointiaikamme yhtä ja samaa suklaanväristä miestä. Ja kolmannen kohtalona on joutua ilmeisen tyrnäväläisen aikamiestytön uhriksi. Ko. naisihminen oli juur meidän edellämme, istunut kymmenisen minuuttia paria ulkomaista setelirahaa käsissään pyöritellen. Kun hänen vuoronsa astua rahanvaihtotiskille koitti, oli dialogi melko lailla seuraavankaltainen:

Nainen: "Ruotsin kruunuja pitäisi saada!!"
Myyjätär: "Jaha, ja paljollako laitetaan?"
N: "No, ennen kuin nyt käyt siihen asiaan, niin voisitko tarkistaa minkä arvoisia nämä kirjekavereiltani (kyllä, Herra ties montako vuosituhatta aiemmin - ei kai kenellekään enää ole kirjekavereita!?) saamani setelit ovat..? Toinen seteli on kai Thaimaasta ja toinen Nigeriasta.. Voisin niitä vaihtaa ruotsin rahaksi, jos onnistuu."
M (epäuskoisena): "No nämä ovat kyllä sen verran vanhoja rahoja, että ei näillä enää ole arvoa.. Pari euroa, arvioisin.."
N (innostuu): "Sanotko kuitenkin ne rahayksiköt vielä, niin kirjoitan ne ylös - netistä (kyllä, ilmeisesti Tyrnävälläkin on jo intterweb) voin sitten yrittää vielä etsiä niiden arvoa."
M (puuskahtaa): "No, netistähän varmaan löytää kaikenlaista.."
N: "Oliko se bahti se toinen - ja missä tässä toisessa lukee se rahayksikkö ja painovuosi..?"

Loppuviimein asiakas (ilmiselvästi neiti-ihmisiä) halusi vielä tietää voiko Tukholman Voreksissa tarvittaessa vaihtaa samaiset kruunut takaisin euroiksi, kuittia vastaan, kun kerran kaveri oli niin osannut kertoa..

Silti - vaikka oltiin lomalla ja kaikkea - niin ihan vähän meinasi olla murhanhimoinen allekirjoittaneen katse, kun tätsykkä lähes kymmenminuuttisen asiakaspalvelutuokionsa päätteeksi kiiruhti ulkosalle. Oululaiseen asiakaspalvelukulttuuriin kuitenkin ilmiselvästi kuuluu tietynkaltainen yltiösosiaalisuus ja suvaitsevaisuus - Helsingissä olisi varmasti vastaavankaltaisessa tilanteessa paitsi lennelleet tomaatit, myös kutsuttu vartijat.

lauantai 23. kesäkuuta 2007

Täti

Kesäloma alkaa teoriassa vasta maanantaina. Käytännössä olen kuitenkin ollut lomailumaisemissa jo ainakin kaksi päivää - toisen tosin ihan kamalassa kapulassa, eli sitä ei lasketa. Mutta toisen täti oli ihan muuten vaan olemassa...

Tätin (eli allekirjoittaneen lomaolemuksen) tunnistaa toistaiseksi ainakin seuraavasta:

- Taskuista löytyy kaikkea mahdollista puolipuhtaista servieteistä jäätelötikkuihin, pillimehuihin ja koirankakkapusseihin. Just in case joku voisi jotain käsittämättömän tarpeellista elämässään tarvita.
- Loma-asenne on lempeän ymmärtävä. No totta kai täti haluaa istua kesähelteellä nimenomaan juuri pahvilaatikossa, lohikäärmepeiton alla. Kiva, kun muistit kysyä, ihana tätilapseni. Kun ei tätillä olisi tietenkään parempaakaan tekemistä. Esimerkiksi kirjojensa parissa.
-Ai pissahätä olisi..? No, ihmeessä lurauta tuohon tädin sukille vaan, kun nyt kerran ulkosalla ollaan. Eipä tässä sen kummempaa puuhaa olisikaan, kuin omia (ja tätilapsien) sukkien ja vaatteiden pesu.
- Aina voi viettää aikaa autotallissa. Ulkona paistaa aurinko, mitä lämpimimmin. However, papan mopo (eli parituhatkuutioinen Kawasaki) viettää aikaansa autotallissa. Ja niinpä autotalli mopoineen onkin mitä miellyttävin lomakohde. Paitsi tädin mielestä.
- Erilaisia ajanviettotapoja (ei siis horisontaalisessa asennossa) on rajaton määrä. Esimerkki: kaksivuotias kiljuu (kyllä, kurkku suorana) ulko-ovella: "Kiiiiiiiiiiiisi-tätiiiiiiiiiiiiiiiii". Johon ainoa oikea vastaus on etsiä huudon lähde - ja viedä se (eli hän) esimerkiksi kasvihuoneeseen. Katsomaan tomaatteja. Mental note: tosin, mikäli kolmantena aamuna peräkkäin erehtyy kysymään samalta kaksivuotiaalta, että missä se mummu tomaattejaan kasvattaa, on vastaus mitä huvittavin: Mummun kas-TI-huo-nees-sa - ihan kuin nyt aiheesta ei aiemmin olisi ollut muka puhetta ja ko. paikassa ei olisi aiemmin muka käyty. Esimerkiksi eilen.

Toisin sanoen; olen mitä onnellisin. Oikeastikin - me is so very häpi nau. Toivottavasti tekin

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Final countdown

24,5h lomaan. And I'm not counting. Vielä ennen villiä irtiottoa arjesta (leikitään Kalliossa huomenna illalla ihanien tyttöjen kanssa), pitäisi
- vastata n. tuhanteen viisumiaiheiseen puheluun
- lähettää pari tärkeää ja sata ei-niin-tärkeää sähköpostia
- imuroida mattoa ja multaa (kotona, ei töissä)
- varustaa outlookin ulkona-tila jollain ilkkuvan härskillä, mutta asiallisella viestillä siitä, että palaan kustannuspaikalle vasta kuukauden kuluttua
- kastella kukat ja tyhjentää roskikset
- yrittää olla ajamatta työkavereita hermoromahduksen partaalle
- hehkuttaa palkallista lomakuukautta (get this: koko kuukaus lomaa!!) kaikille vastaantulijoille
- varata kenttätaksi torstai-aamulle kello 04:35. [Voisi ehkä myös virittää jonkun vedonlyönnin esimerkiksi universumin kanssa siitä, että ehdinkö/heräänkö mä ylipäätään pubivisa-illan jälkeen moiseen kellonlyömään.]
- ostaa tuliaisia innokkaille pikkumiehille - ja ehkä vähän omille sisaruksillenikin. We'll see.

Viikonloppuna oli paitsi juhlavia rintanappitalkoita (ja kyllä: taas oli vasemman käsen etusormessa sijaitseva rintanapintekolihas ihan hullun kipiä!) - myös kulttuuria. Käytiin pikkuvelikullan kanssa tutustumassa Tennarin Oi maamme -valokuvanäyttelyyn sekä Veistoksiin ämerikkäläisestä ynelmästä. Olipa hienoja, molemmat! Ehdottomasti seitsemän euron väärti, meidän molempien mielestä. Eli kannattaa mennä kokeilemaan, mikäli kesäaikaan on tunti ylimääräistä luppoaikaa keskustassa.

Kirsusein kiittää ja kuittaa. Nyt verta luovuttamaan ja sitten iiimuroimaan. Aika maaninen tunnelma; heräsin aamulla 06:21 ja olin seiskaan mennessä paitsi tiskannut, myös pölyttänyt kotini. Ja käynyt suihkussa. Ihanasti.

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Aika kivaa

Eilisillan (ja mahdollisesi myös koko viikon) kohokohta oli eräs kaksitoistavuotias nuorimies. Tavattiin siis tuettavani kanssa eilisellä - ekaa kertaa ihan vaan kahdestaan. Omahoitajan mukaan M. oli onkireissun ajan yrittänyt kiemurrella tapaamisestamme vapaaksi, mutta kuinka ollakkaan jätski-ja-keilareissuehdotus Kamppiin sai pojan pään kääntymään.

Hyppelehdittiin (tuossa iässä vaan ei yksinkertaisesti voi ainoastaan kävellä) siis hohtokeilaamaan, jätskille ja hamppareille. Tätiä jännitti varmasti tasan yhtä paljon kuin Poikaakin - mutta hyvin me vedettiin. M kertoili nonstoppina sukellusveneistä ja sotilasarmeijoista ja Pirates of the Caribbean -leffasta ja onkimisesta ja lokinpoikasista. Ja mä yritin pysyä vauhdissa. Lisäksi mulle auottiin ovia kuin paremmissakin kylteripiireissä. Ja tosiaan kaksi parasta kommenttia lienee hampparipuljun tiskillä kuultu "saanko mä itse valita, mitä otan...? Vitsit mua hemmotellaan!" Ja lastenkotiin paluumatkalla tehty arvio illan kulusta "joo, oli aika kivaa!"

Me mennäänkin sitten mun lomien jälkeen kattomaan uusin Harry Potter ja tehdään itse hampurilaisia. Ja jotain voisi kuulemma leipoakin... Eli mulla onkin ehkä uus frendi, jihuu!

Mutta silti ei vaan voi ymmärtää tän maailman reiluutta, eilenkin siellä lastenkodissa viuhahteli käytävillä niin suloisia pieniä (no, alaluokkalaisia) tyttöjä - jotka eivät varmasti ole kohtaloonsa voineet vaikuttaa. Samalla arvotus alalla toimivia aikuisia kohtaan nousi arvoon arvaamattomaan. M:nkin toisena omahoitajana työskentelee naftisti kolmekymppinen, tosi menevän oloinen kundi - joka on ihan varmasti parasta mahdollista roolimallia pikkukundeille onkivapoineen ja rannetatskoineen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin - paremman sanan puutteessa tyytyväistä viikonloppua itse kullekin säädylle.

torstai 14. kesäkuuta 2007

3,7,8

3 asiaa joita en osaa

1. Juoda kaljaa. Musta olut maistuu vehkeelle ja on ihan kamalan pahhaa – ja ylipäätään moisen myrkyn nauttiminen on mielestäni täysin käsittämätöntä puuhaa. Ewww, sanoo hän ja nyrpistelee nokkaansa.

2. Puhua hitaasti ja selkeästi artikuloiden. Virtain viikonloppuleirin läkähtyneimmät olivat varmasti ne kaksi viittomakielen tulkkia, jotka yrittivät (!) huitoa mun verbaalisen tykitykseni tahdissa molempina päivinä. Mä aina välillä tosissani yritän puhua hitaasti ja korostetun rauhallisesti, mutta muutos ei koskaan ole kovin pysyvä. Shame on me!

3. Olla jännittämättä mulle tärkeiden asioiden onnistumista. En siis saa vatsahaavaa, enkä usein muitakaan fyysisiä oireita. Mutta heittäydyn kyllä jännitykseen, erityisesti mitä tärkeämmästä asiasta on kyse. Yleensä jännityksen asteen näkee vihaisista niskojennakkeluista ja otsassa sykkivästä otuksesta.

7 asiaa joita osaan

1. Kirjoittaa. Mä tykkään kirjoittamisesta, olipa sitten kyseessä yleinen viestittely esimerkiksi sähköpostin välillä, blogipostaukset tai markkinointiviestinnän suunnittelu. Kirjaimet on kavereita ja niillä on kiva leikkiä.

2. Puuhastella keittiössä. Mun henkilökohtaiseen Midaksen kosketukseeni kuuluu yleensä melko olennaisesti kattilat ja pannut. En muista ikinäkoskaanmilloinkaan syöneeni itse tekemääni pahaa ruokaa – korjatkaa tosin, jos olen väärässä.

3. Tunnistaa ihmisten potentiaalin tietyissä asioissa. Olen oppinut jakamaan vastuuta ja motivoimaan ihmisiä erilaisilla salaisilla keinoilla, ihan huikeisiin suorituksiin. Jotka siis toki olisivat olleet mahdollisia ilman mun osallistumistanikin – mutta silti.

4. Kertoa tarinoita. Tuo liittyy ehkä ensimmäiseen asiakohtaan, mutta mulla on ilmeisesti joku kalevalainen tarinankertomisen taito – ja tykkään yleisön edessä puhumisesta. Pienen tai
suuren.

5. Kuunnella. Haluaisin ainakin uskoa osaavani kuunnella ihmisiä, jotka ovat sen tarpeessa. Ainakin satunnaisesti. Enkä ihan aina edes lauo omia mielipiteitäni, vaikka niitä melkoisesti olisikin.

6. Itkeä. Leffassa, mainostauolla, lehtijutun ääressä, puhetta kirjoittaessani – you name it, I got it. Pikku pillitys piristää kummasti ja useimmiten kunnon itkun jälkeinen uni on jotenkin valtavan puhdistavaa

7. Heittäytyä. Nuorisolaisten, lasten, vanhusten, aikuisten, levyseppähitsaajien tai maailmanjohtajien edessä. Uskallan olla kärkäs, nenäkäs, näsäviisas, hurmaava, vilpitön ja kerrassaan pimiä – yleisöstä riippumatta – jos tarve niin vaatii. Välillä.

8 asiaa jotka haluaisin osata

1. Pitää tavarani järjestyksessä. Kansioissa, mapeissa, laatikoissa – ihan missä vain, kunhan ei näissä iänikuisissa kamalissa kasoissa eri puolilla työhuonetta ja kotia. Nimimerkillä takki hukassa – anyone seen it lately?

2. Olla kiivastumatta idiotismin edessä. Mä en yksinkertaisesti kestä tyhmiä, tarpeettomia ihmisiä – ja yleensä puuskahtelen heidän läsnä ollessaan täysin tarpeettomalla tavalla.

3. Taidon pureskella kieltäni, ennen niitä kaikista kiivaimpia kommenttejani. Paha mieli yhdellä – paha mieli kaikilla. Ja mitä hyvää yltympäriinsä tiuskimisestakaan sitten on koskaan seurannut..?

4. Uskalluksen rakastua hetkeen. Siis tilanteisiin, asioihin ja ihmisiin. Ja mielellään siis ihan reaaliajassa tapahtumien aikana, eikä vasta kuukausia niiden jälkeen.

5. Puhua espanjaa enemmän kuin osaamani kolme lausetta. Necessito ir al baño. Yo tengo un perro. Vamos a la playa. *snif*

6. Fysiikkaa sen verran, että ymmärtäisin helposti miten kaikki vimpaimet (esim. lentokoneet ja auton moottori) toimii.

7. Sosialiseerata tärkeännäköisten ihmisten kanssa, merkityksettömistä asioista. Mä en tykkää kokkareiden ”pälyillään itsevarmasti ympäröiviä ihmisiä ja jutustellaan tyhjänpäiväisyyksistä viinilasi kädessä hikoillen” –luonteesta.

8. Jättää muiden ihmisten ala-arvoiset kommentit omaan arvoonsa. Eli jättää ne täysin huomiotta. Mun asiat on MUN asioita – ihan sama mitä joku satunnainen bystander niistä ajattelee. Nih.

Ps. Marille kiitos tekstipohjasta.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Cavaa kalliolla

Meillä oli eilen kesäkaudenavajais/kiitosilta. Katajanokan kasinolla. Ja ehei - emme sortuneet uhkapeleihin (ei kai niitä siellä ole viimeiseen vuosisataan edes tarjottu). Lähinnä nautimme tulitikunperseenkokoisista minimalistisista (mutta hyvistä, I have to admit) ruoka-annoksista ja ranskalaisesta valkoviinistä.

Maailma parantui ehkä puolikkaan piirun verran - ja koskapa samalla tyttöporukalla lähdettiin iltaa päättämään kohti Kalliota, niin tulokset lienee melko ennalta-arvattavissa. Ompuun yhdelle, kuuntelemaan 18-vuotiaiden keravalaisten avautumista tupakkalaista ja poikaystävistään - ja siitä sitten mun kodin kautta vanhalla tutulle kalliolle kera cava-pullon.

Meidän seuruettamme lähestyi skumppahetken aikana parikin tahoa; ensiksi kundi kundilainen halusi lainata paperia jointin käärimistä varten (ei just ollut mukana, snif). Ja toisekseen erään kalliolaisen kirjaston vahtimestari (kyllä - do you see a pattern here?) halusi pummata röökiä. Koska nuorisolaisten asiat on meidän asioitamme, niin istuskeltiin ko. vahtimestari-pummin kanssa hetkonen niillä sijoillamme. Sillä meinasi mennä pasmat vähän sekaisin, kun kuuli että juotiin Kalliossa skumppaa vaan, koska on tiistai. Hihihi.

Mä yövyin tällä kertaa Wallininkadun soffalla - ja tavallemme uskollisina päräytettiin aamulla taksilla aamupalalle. Kluuvin mäkkäriin. Mental note to self: pidä aina taskussa rizloja, jotta hauskannäköiset huumehörhöt saavat harrastuksilleen tukea. Ja jostain syystä aamuaikaan taksin tilaaminen mäkkäriin saa kuskit semisti hämilleen. Kannattaisi ehkä selvittää myös ko. ravitsemusliikkeiden katuosoitteita...?

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Aamukampa

Mun lomaan on yhdeksän aamua. Yh-dek-sän. Noista seitsemän on siis työsellaisia - ensi viikonloppuna vaan olla öllötän. Ihanasti alkaa kesä tosiaan hahmottua jo melko lähellä: neljän viikon ajan tiedossa on massiivista ulkonaravaamista (siis päivä- ei yöaikaan!), grillailua ja lukemista. Sekä ehkä pieneläinpuistoissa ja uimarannoilla piipahtelua. Ihanasti.

Viimeiset neljä päivää meni sellaisessakin höhkeessä, että alta pois. Torstain ja maanantain välisenä yönä olen ehtinyt mm.

- ajaa ratikalla noin kolme tuhatta kilometriä
- syödä kanaa ja liisiä ihanassa, tutussa Rööperin kiinalaisessa
- shoppailla kenkiä, hameita, paahtopaisteja, fetaa ja melonia
- myötähäpeillä Peacokin revyylle (seriously, paskinta kräppiä ever!)
- syödä pehmistä JA hattaraa
- ajaa maailmanpyörässä eli rinkelissä
- väistää täpärästi lokinpaskaosuman torilla
- jutella äitin ja siskokullan kanssa mm. elämästä
- piknikoida Suokissa
- kuunnella Irinan Hiljaisuutta Kaivarissa 60 000 muun fanin kanssa
- avautua nuorisolaisille humalascha
- kadehtia naapureiden piknikeväitä krapulassa
- juoruilla ihmissuhteista (tai niiden puutteista) ja moraalista
- kuunnella puheita omasta olemuksestani
- paistaa puolivalmistepatonkeja - kahdesti
- polttaa kliivitsini ja nokanvarren auringossa

Needless to say, ihan hulluna ollut tekemistä. Tähän väliin tarvitsisi ehkä viikon hengähdystauon omasta elämästään - mutta as said, niin kuolema kuittaa univelan.

Tällä viikolla on tiedossa treffailua erään 12-vuotiaan töölöläisen pikkumiehen kanssa. Olisko kellään mitään hyviä ideoita, mihin moinen kannattaisi (yleisen kiinnostavuuden kannalta siis) keikata...?

torstai 7. kesäkuuta 2007

Suhinaa

Mun päässä kuuluu ääniä. Sellaista pientä pihinää, sihinää ja suhinaa - joka kiivastuu aina iltaa kohden. Ihan kypsää kauraa siis kesälomalle olisin: enää kaksi viikkoa tätä hullunmyllyä, ennenkuin helpottaa. \o/ Jotenkin on taas niin hukassa omien, naapureiden ja muiden osallisten töiden kanssa, että ihan heikottaa - hullu hässäkkä päällä noin suurinpiirtein koko ajan. Ja mikä mukavinta: aina voi öisin herätä miettimään tekemättömiä töitään. Ngh.

Mutta. But. Huomenna on ihana kesäinen vappaapäivä - äitiliini ja siskosein saapuvat illalla lomamatkalleen. Suunnitelmissa on ainakin torigaffittelua ja UIT-revyytä sekä ehkä myös kreikkalaishenkistä ruokailua Kampissa. Namskis. Mä itse haluaisin myös Suokkiin sellaiselle opastetulle kävelykierrokselle, toivottavasti seuralaiset on suosiollisia moiselle idealle..?

Käytiin opiskelukavereiden kanssa Knossoksessa syömässä tuossa joku ilta takaperin, hauskaa oli hihitellä vanhoja hyviä juttuja. Ja ehkä vähän uusia. Mun elämäni uusi suunta kun herätti mitä suurinta hilpeyttä seurueessamme, jopa niin että naapuripöydät olisivat (jos niissä olisi siis istunut joku) ehken häiriintyneet. Onneksi ei ollut naapureita. Täysin häiriintynyt kuva mm. allekirjoittaneesta olisi nimittäin niiden juttujen perusteella saattanut välittyä.

Mutta joo. Elossa siis täällä olen edelleen ja pihisen. Tätä tällaista turhaa blöögihölinää on lienee maailma täysi, eli piste meikkikselle. Ja tälle jutulle. Tähän.

Mukavaa weekendiä - äläkää käristäkö kliivitsiänne auringossa!

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Oulua vasta-alakajille

Olen tässä muutamina unettomina öinä miettinyt kielioppia. Enkä siis mitä tahansa kielioppia, vaan sitä miksi Oulusa puhutaan asioista juuri niinkuin siellä tehdään. Mahdollisesti aiheeseen liittyvät väitöstyöt yms. ovat edelleen hyllyssä - seuraava analyysi esimerkiksi allekirjoittaneen kotona puhuttavasta kielestä on täysin omani. Ja vailla mitään sen suurempaa tieteellistä näyttöä.

1. Oulusa koulusa
Oululaisten inessiivistä puuttuu usein yksi ässä. Tai siis se toinen - miksipä tuhlata konsonantteja, kun vähemmälläkin pärjää..? Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että Oulusa käyvään koulusa, kaupasa ja kyläsä - tai asutaan vaikkapa isäntäperheesä.

2. Lissää polliiseja ja rahhaa Kajjaaniin
Yllämainittu ehkä osaltaan kumoaa kohdassa yksi mainittua konsonanttien säästöpolitiikkaa. Jostain hassusta syystä (ja jos joku siis tietää miksi, niin pliis advise!) paikalliset voivat kuitenkin tuplata konsonantit (ainakin n, s, h, j, k, v. l) tietyissä sanoissa (ks. otsikko). Varmuuden välttämiseksi kannattanee siis ehkä Oulusa liikkuessaan välttää inessiivin tuplaässää ja kahdentaa kaikki muut olemassaolevat konsonantit. Ihanniinkö muutevvaan.

3. Minä ajan autua
Sikäli kun oululainen haluaa ilmaista tekemistään millään tahansa partitiivin muodolla (kaikkihan muistavat yläasteelta nuo kielemme ihanat sijamuodot), tulee partitiivin a-päätettä edeltävä o muuttaa uuksi. Seriously. Auto - autua. Juusto - juustua. Maito - maitua. Keitto - keittua. Sisko - siskua. Tämä ei siis kuitenkaan päde muissa sijamuodoissa - esimerkkinä mainittakoon eräiden helsinkiläisten käyttämä "Minä ajan autulla" - joka on siis oululaisille täysin käsittämätön lausahdus.

4. Ulukona on lehemä
Jälleen, kaksoiskonsonantteja keventämään voidaan lisätä erinäinen määrä ihastuttavia (sanaan mielellään sopivia) vokkaaleja. Lienee lissäilyllä voi olla omat sääntönsäkin, mutta varma nakki tässäkin suhteessa on lisätä ylimääräinen tavu jokkaiseen sannaan, jossa on usiampaa kuin yhtä konsonanttia. Esimerkiksi: tyhymä, kahavi, ylypiä, lehemä, ulukona, kulukia, ihiminen, pölijä, hilijanen ja niin edelleen.

5. Muut esilletulevat sanat

Kuten kaikissa murteissa, myös oulusa on ihan ikiomia sanoja ja sanontoja. Uudelle tuttavuudelle voi todeta "alakkonää mua" - mikä siis referoi yhdessä leikkimiseen ja hengailuun. Oululainen voi myös olla öljöttää (eli chillailla), olla ölövinä (eli olevinaan) tai vaan tolijottaa (eli tuijottaa). Oulussa voi myös pasahtaa, jos onnikka ajjaa pahki esimerkiksi seinään (onnikka - linja-auto, ajjaa pahki - törmätä, pasahtaa - pamahtaa, paukahtaa). Vanha kansa tuntee myös ilmaisut: raatata - puhella, kompiainen - karkki, sontikka eli satteenvarjo, örkky - korvapuusti ja niin edelleen.

Juttua tästä(kin) pohojoispohojammaalaisesta ylypeyvestä riitäis varmasti vaikka kuinka pitkälle, mutta lienee sopiva päättää teksti tähän. Mikäli murreasiat jäivät vaivaamaan, ouluraattorin (muuntaa siis kirjakielistä tekstiä ouluksi) löydät täältä. Onnia vaan kaikille!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Oman elämänsä Tauno

Uijui. Kevään kaunein lauantaipäivä kului perinteisissä navigaatiomerkeissä. Team Ahma (eli Nakero ja allekirjoittanut) otti nimittäin Eniron karttapalvelun avukseen suunnitellessaan viisien lakkiaisten kiertomatkan. Teoriassa kannatettava idea - käytännön toteutuksessa oli vain hieman hankaluuksia.

Aamu alkoi kello 08:30 Linjoilta - ja Turun moottoriväylälle päästiin iloisissa tunnelmissa. Tilanne vaikutti ehkä liiankin lupaavalta, kunnes joukkueemme surautti sataaneljääkymppiä ohi mainitun poistumisrampin. Josta helvetti sitten irtosikin. Reittiohjeet oli nimittäin tehty täysin mahdottomiksi tulkita väärin päin - ja huolimatta vimmaisista pysähdyksistä niin R-kiskalle kuin bensa-asemallekin, ei turkulaista koulua meinannut löytyä millään. Ajeltiin varmaan 50 kilometriä harhaan - ja soitettiin kahdesti (!) telkkarissakin mainostettuun nollasatasataan. Ilman sen suurempia onnistumisen kokemuksia.

However, jonkun kiltin pikkukääpiön taivaallisella johdatuksella autokuntamme löysi periaatteessa täysin vahingossa oikean tien - ja jopa oikeaan kouluuun. Ja päätyi jumppasalin takariviin istumaan vain kuusi minuuttia juhlan alkamisen jälkeen. \o/ Tuore ylioppilas oli lentää persiilleen bongatessaan meidät onnittelijoiden riveistä - eli pelkästään sen hämmästyneen ilmeen näkeminen teki reissun kyllä hintansa väärtiksi. *wirn* ((Mä varmaan näen siitä häkellyksestä unta vielä ysikymppisenäkin, niin vilpittömän ilahtuneen tyrmistynyt oli kuvauksen kohteen ilme, kun meidät bongasi.))

Hurruuteltiin siitä sitten suorilta takaisin Helsinkiin neljiin ylioppilasjuhliin - ja kierrettiinkin ansioituneesti niin Pasilat kuin itä-Helsingitkin. Kakkua, tuulihattuja, skumppaa ja pikkusuolakkaa oli ihanimmin tarjoilla ihan kaikkialla - ja vielä vallan valloittavassa seurassa.

Hilpeimmät naurut irrotti kuitenkin viimeisessä paikassa seuruettamme suunnistuskokemuksillaan viihdyttänyt naisihminen, joka oli nimennyt autonsa navigaattorin Taunoksi. Tauno oli kuulemma opastellut juhlavierasta paikalle mm. erinäisten kävelyteiden ja betoniseinien kautta. Ja herjannut kuljettajaa, kun tämä ei ollut suostunut esimerkiksi autotallin seinän läpi ajamaan. Edes kuljettajan napakka karjaisu "Tauno, kokoo ittes ja neuvo oikea reitti!" ei ollut tilanteeseen luonut helpotusta. Tultiinkin siis siihen tulokseen, että automatiikka opastetilanteissa ei suinkaan ole vanhojen kunnon puhelinluettelon karttojen veroista.

Ja Eniron mainostus puhelinpalveluna saatavasta perilleopastamisesta on täysin ylimitoitettua. Niiden antamilla ohjeilla kierrettäis varmaan edelleen Turun kehäteitä sadanviidenkympin tuntivauhtia... Mur.