maanantai 25. kesäkuuta 2007

Hermo menöö

Oltiin tänään sateisen lomapäivän kunniaksi kaupoilla. Köpiksen-matka lähestyy uhkaavaa kyytiä - ja nyt kun allekirjoittaneen passikin on vihdoin postissa (!) matkalla lomakotiini, on lienee ihan kiva tehdä myös muita matkustusaiheisia hankintoja... Esimerkiksi vaihtaa rahaa, siinä kelta-mustassa rahanvaihtoliikkeessä.

Ote elävästä elämästä:

Oulun voreksi on ääriään myöten täynnä ihmisiä. Routsinkielinen perhe on häätänyt yhden myyjän takahuoneeseen värkkäämään jotain omiaan. Toinen myyjätär palvelee koko asiointiaikamme yhtä ja samaa suklaanväristä miestä. Ja kolmannen kohtalona on joutua ilmeisen tyrnäväläisen aikamiestytön uhriksi. Ko. naisihminen oli juur meidän edellämme, istunut kymmenisen minuuttia paria ulkomaista setelirahaa käsissään pyöritellen. Kun hänen vuoronsa astua rahanvaihtotiskille koitti, oli dialogi melko lailla seuraavankaltainen:

Nainen: "Ruotsin kruunuja pitäisi saada!!"
Myyjätär: "Jaha, ja paljollako laitetaan?"
N: "No, ennen kuin nyt käyt siihen asiaan, niin voisitko tarkistaa minkä arvoisia nämä kirjekavereiltani (kyllä, Herra ties montako vuosituhatta aiemmin - ei kai kenellekään enää ole kirjekavereita!?) saamani setelit ovat..? Toinen seteli on kai Thaimaasta ja toinen Nigeriasta.. Voisin niitä vaihtaa ruotsin rahaksi, jos onnistuu."
M (epäuskoisena): "No nämä ovat kyllä sen verran vanhoja rahoja, että ei näillä enää ole arvoa.. Pari euroa, arvioisin.."
N (innostuu): "Sanotko kuitenkin ne rahayksiköt vielä, niin kirjoitan ne ylös - netistä (kyllä, ilmeisesti Tyrnävälläkin on jo intterweb) voin sitten yrittää vielä etsiä niiden arvoa."
M (puuskahtaa): "No, netistähän varmaan löytää kaikenlaista.."
N: "Oliko se bahti se toinen - ja missä tässä toisessa lukee se rahayksikkö ja painovuosi..?"

Loppuviimein asiakas (ilmiselvästi neiti-ihmisiä) halusi vielä tietää voiko Tukholman Voreksissa tarvittaessa vaihtaa samaiset kruunut takaisin euroiksi, kuittia vastaan, kun kerran kaveri oli niin osannut kertoa..

Silti - vaikka oltiin lomalla ja kaikkea - niin ihan vähän meinasi olla murhanhimoinen allekirjoittaneen katse, kun tätsykkä lähes kymmenminuuttisen asiakaspalvelutuokionsa päätteeksi kiiruhti ulkosalle. Oululaiseen asiakaspalvelukulttuuriin kuitenkin ilmiselvästi kuuluu tietynkaltainen yltiösosiaalisuus ja suvaitsevaisuus - Helsingissä olisi varmasti vastaavankaltaisessa tilanteessa paitsi lennelleet tomaatit, myös kutsuttu vartijat.

1 kommentti:

seiti kirjoitti...

Multa meni kerran Oulusa kukkaro hukkaan. Hävis vain kuin pieru saharaan. No ei siinä mitään, kortteja kuolettelemaan ja uusia hankkimaan. Ei ollut ihan halpa keissi ja kauhea vaivakin siitä tietysti tuli.

Pari kuukautta tapahtuman jälkeen Oulun polliisi lähestyi minua kirjeitse: Hyvä neiti, teidän omaisuuttanne on täällä Oulun polliisin laitoksella. Minä sitten soittamaan, että mitä mitä. Oli kuulemma kukkaro kaikkine kortteineen päivineen lojunut löytötavaraosaston pöytälaatikossa jo sen pari kuukautta. Ja että voisinko tulla hakemaan sen jo pikkuhiljaa. Jumalauta! Vaasasta astiko?

Oululaiseen palvelualttiuteen ei kyllä todellakaan missään määrin kuulu itsenäinen ajattelu saati ripeys. Olis ne nyt voineet ilmoittaa samoin tein. Esimerkiksi silloin, kun kävin seuraavana päivänä hakemassa väliaikaisen henkkarin ja kovasti tiedustelin omaisuuteni perään ehdottaen, että voisivat esimerkiksi soittaa kännykkääni, jos kukkaro sattuisi ilmoittelemaan whereaboutseistaan.

En enää mene Ouluun. Ni. Tulipa jotenkin katkera olo koko pitäjää kohtaan taas.