torstai 26. heinäkuuta 2007

Hormooni, osa 18

Mä olen joutunut anti-Helsinki -hormoonin valtaan. Täällä on liian kuuma/kylmä/tuulista/paisteista/muuten vaan ilmastollisesti hankalaa. Lisäksi mun kotona on hassu haju/sotkuiset kaapit/liian vähän verhoja/puutteellinen taulustus/liian kova lattia, jonka takia puhelin on huollossa/multaa kirjahyllyssä. Ja jotta tässä ei vielä olisi kaikki mulla on liikaa/ei tarpeeksi tekemistä/ei ole mitään luettavaa/ei ole ketään, jonka kanssa jutella/puhelimessa suuri irvistys/kaikki teoriassa ihan hyvin/paitsi ei työpaikkaa Oulussa.

Tästä johtuen mä olen nyt hammasta purren ollut useita päiviä töissä - ja ahdistellut helsinkiläisyyttäni ehkä enempi kuin kuluneina neljänä vuonna yhteensä. Ja jotta soppa olisi mahdollisimman sekava, kaksivuotiaiden tätilasten ääni puhelimessa vaan entisestään yllyttää mun kapinahenkeä. Mitä muka voi sanoa ihmettelevälle lapskullalle, joka kuudensadan kilometrin päästä (vain vähän närkästyneellä äänensävyllä) kyselee kerta toisensa perään "missä sää kirsitäti oot..?" Ja "tuukko leikkiin kirsitäti..?" Paitsi, että on ihan hullu ikävä. Ja, että täti tulee leikkimään heti joulukuussa. Tai joskus.

Perkele.

Juhlava päätös #1: Menen tänään viideltä kampaajalle ja karistan nämä kaikki negaatiot sinne, saksittujen hiuskarvojeni joukkoon.

Juhlava päätös #2: Musta tulee aikuisopiskelija. Ala on vielä hieman auki [heh heh], mutta joka tapauksessa. Onhan se nyt jumalauta kumma, ettei yhtä tutkintoa ihminen saa näillä avuilla (henkisillä, ei fyysisillä) suoritetuksi.

Juhlava päätös #3: Otan itseäni niskasta kiinni ja vien loppuun jo vuosia sitten aloittamani projektit. Ihan sama mitä maksaa tai kuinka kauan kestää.

ps. Pub Sirdie on ollut tällä viikolla kiinni. Ihastuttavan rauhallista iltaisin, kun ei jengi hyvine (!) juttuineen (!!) notku körssillä suoraan avointa ikkunaani vastapäätä. Valitettavasti ne on kuulemma vaan lomalla ja palajavat huomenna. Mä jo luulin, että ravintolalakiasiamiehet olis reippaina ryhtyneet toimenpiteisiin.. :)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Sealed with a kiss

"Rakas kirsusein. Näin lähes kolmekymppisen täti-ihmisen ominaisuudessa haluaisin lähestyä sinua näin tulevaisuudesta käsin, täyttäessäsi huikeat yhdeksäntoista vuotta. Niin se aika rientää, kun on hauskaa...! [Vaikka sun perspektiivistäsi tätä voineekin olla hivenen hankala a) ymmärtää ja b) sisäistää.] Toivon kuitenkin, että voisin jotenkin helpottaa tulevien myrskyvuosien pahimpia kolhuja - tai ainakin näin jälkiviisaana voin sanoa, että "told you so, ei tähän vielä kuoltukaan."

Hämmentävää kyllä, abivuosi sujui suhteellisen kunnialla, eikä kotoa poismuuttokaan suinkaan ollut maailmanloppuun verrattavissa oleva asia. Ainakaan sen ensimmäisen viikon jälkeen. Toisin sanoen, vaikka hylsy yliopistolta tulikin opiskelupaikkojen ensimmäisessä jaossa (ja se, jos joku oli maailmanloppu, believe me!), niin silti me jäämäpalatkin päästiin opiskelemaan. Sisään ja ulos yliopistosta, viidessä vuodessa. Kerrassaan mallikas suoritus. Vaikka kukaan ei tosin puhunut valmistumisesta mitään.

Kirsusein, rakkauskuviosikin selkiintyivät hetkeksi - vaikka kaikista kiivaimmissa turbulensseissa usko maailmankaikkeuteen meinasikin mennä. Lähestulkoon kymmenen vuoden kuluttua saat hyvä ystävä nauttia sellaisestakin tytöt tykkää -kesärenkutuksesta, että alta pois! Tykkää tai ei tykkää - sama sille. Juhlavana neuvona pidettäköön kuitenkin sitä, että ihmisen on 100% parempi olla kokonaan ilman suhdetta kuin olla huonossa suhteessa. Mur. [Nimimerkillä nipopihtareiden aatelia, jo kohta kolmekymmentä vuotta.]

Muutenkin, ylenmääräinen sisäinen mussuttaminen ja dialogi omien asioiden/olemuksen/opiskelujen/suhteen/suhteettomuuden tahi muiden asioiden tiimoilta tulee kohdallasi olemaan melkoisen yliarvostettua. Suorastaan käsittämätöntä. Ei ne pienten ihmisten pienet asiat sillä kummenneet, että niiden takia piti yöuniaan menettää. Ja se vatsalaukuntähystyskin oli täysin itseaiheutettua. Paskaako sitä piti tehdä kesällä yli kasikyttuntista viikkoa jossain kuppaisessa pakkaamossa - ja kumota sitten kaikki ansiot kirkkaina omaan kurkkuunsa. Sen syyskuun ensimmäisen viikon aikana..? No, live and learn. Likviditeettikriisit tosin ovat säilyneet samankaltaisina vuodesta toiseen.

Uskosi Asiaan [asiaan, ei aisaan!] tullee pysymään samana all the years to come. Usko huviksesi. Ja ohikiitävä pelkosi siitä, että universumin reuna sijaitsee jossain Vaasan ja Helsingin välisellä junaradalla oli myös melkoisen turha. Kyllä se kusti polkee edelleen, vaikkei kaikki enää samassa kaupungissa asuneetkaan. [Ps. Tuli ne muutkin järkiinsä, eventually.] Sitä paitsi Tsadissa on just paljon enemmän kaikkia tapahtumia, joissa voi jättää käymättä - hyvin kirsusein sinä sielläkin tulet viihtymään, oman aikasi.

Niin muuten. Sellainen uutispala vielä sinne ysikytluvun loppuun, että ne sinunkin siipesi kantavat pitkälle, melko huikeisiinkin suorituksiin. Eli jos vaan jotenkin saisit tartutettua kanssa-parikymppisiisi sen oikeanlaisen uskon omaan osaamiseensa, niin varmasti maailma muuttuisi rytisten. Toisaalta taas, kun on vähän koko ajan pelko persiissä oman erinomaisuuden riittämättömyydestä, niin on lienee vaara jopa tehdäkin asioita paremmin kuin ne muut.

All in all, ihanainen kaksikymppinen kirsusein: kiirehdi jo, maailma odottaa! Älä hukkaa itseäsi matkan varrelle - ja muista, että naurukohtaus päivässä pitää terapeutit varpaillaan.

Hyvää matkaa, have a pleasant journey! Rakkaudella, yours truly"

ps. Täällä Mari Koon vallan erinomaista asiaa blogikommentoinnista, joka pätee n. 101% myös allekirjoittaneen riipustuksiin... *hintti hintti*

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Nurputusta

Iltapäivälehdissä asti on noteerattu tällä viikolla töihin palaajat. Ihanaiset julkimot lausuvat kilpaa ohjeitaan työmaalle palaamisen vaikeudesta - tai ko. tilan helpottamisesta. Ihan turhaan. Saahan tässä jeesustella päänsä vaikka punaiseksi universumin häpeällisestä vaateesta säännölliseen työntekooni - ja silti on aina aamuisin kustannuspaikalle raahauduttava. Parempi siis avautuminen pivossa, kuin kymmenen oksalla: mä en ainakaan enää jaksa yhtä ainoaa osaaottavaa kommenttia "no, miltäs nyt se töihinpaluu tuntuu..?" Yhtä vittumaiselta kuin aina aiemminkin, erityisesti loman jälkeen.

Muutenkin, lieneekö allekirjoittaneen henkisestä kasvusta johtuen, vai mistäköhän lie, tänä kesänä on tuntunut kaikkia medioita vaivaavan aivan käsittämättömän imbesillien kesähessujen olemassaolo. Ärsytyskynnyksen on erityisesti ylittänyt viime perjantaisen NYTin hassunhauska ravintoaiheinen juttu, jonka kuvitus (lihapiirakka, joka oli jeesusteipattu kiinni a) karuselliin ja b) vuoristorataan) lienee kertoo enemmän kuin koko tarina yhteensä. Kirjoittaja (onnekseen en muista nimeä) söi hattaraa, pehmistä ja popkorneja ilmeisestikin Linnanmäellä - ja raportoi tässä valtakunnallisessa lehdessä julkaistussa jutussaan paitsi suolensa myös vuoristoradan pitämät äänet. "Klonk klonk" vaan teillekin sinne Sanomataloon, toivottavasti oli edes nepotismista kyse - ettei ko. jutun kirjoittajaa ole esimerkiksi yliopistossa koulutettu tehtäväänsä.

Toinen vallankin ärsyttävä piirre aamuissani on tällä viikolla ollut YleX:n aamun hassunhauskat kesäjuontajat. Eilen havahduin siihen, kun naisääni meinasi tikahtua (kyllä, hekottelukohtausta kesti useampia minuutteja) nauruunsa. Omalle jutulleen. Joka vielä oli kaiken kukkuraksi paskin huvitus ever - jostain rantalelusta se kaoottinen kaakatus oli kai alkanut. Hihitys ei meinannut loppua sitten millään. Mä en henkilökohtaisesti tiedä mitään ärsyttävämpää kuin ventovieraan ihmisen tekohauskaan juttuun pohjautuva naurukohtaus. Erityisesti, kun se tapahtuu eetterissä. [Tänään aamulla ei hekoteltu omille jutuille, vaan arvosteltiin vakkarijuontaja-Peltsiä ja hänen tiimiään. Ne on kuulemma ennalta-arvattavia ja fakkiintuneita. On siinä nuorisolaisilla pokkaa - juuri noin kun nimittäin toimii reilun kerhon väki. Ja aina kannattaa krititisoida kesätuurattavaansa, erityisesti suorassa lähetyksessä.]

Ugh. Lopetan ärinäni tähän. Ja harkitsen radion ostamista. YleX kun on toistaiseksi ainoa radiokanava, jota lähetetään myös mun telkkariini...

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Polttarointia Tallinnassa

Kesäloma päättyi siis valtaisan vauhdikkaissa tunnelmissa - kipaistiin tyttöporukalla (morsmaikku etunenässä) Tallinnaan lauantaiaamuna. Juonittiin virolaisella yhteistyöllä morsian länsiterminaaliin muka-passinhakumatkalle ja tempaistiinkin sitten siitä seurueemme suoraan M/S Starille [joka on muuten yllättävän miellyttävä matkamuoto, ainakin toistaiseksi. Sekä tilat että muut matkustavaiset olivat siistejä, eikä missään haissut pissa.]

Laiva oli kiva, puistopiknik vartijoita vältellen oli ihana, suklaahoito day spassa kuulemma mieltäylentävä ja päivän huipennuksena toiminut limusiiniajelu kerrassaan mitä ihaninta. Skumppahuuruisessa limuajelussa oli vielä sekin hauska puoli, että pääsi kerrankin samastumaan Pariseihin ja Jessicoihin ihan uudella tasolla. Sseriously, on nimittäin todella hankalaa päästä matalasta limosta ulos tyylikkäästi niin, ettei hmppa vilahda. Ei onnistunut ehkä kertaakaan, vaikka kovasti yritettiin.

Lisäksi söimme italialaisittain Controventossa ja nautittiin ehkä kesän kauneimmasta päivästä, auringon kimallellessa kännisissä (no, ihan vähän vaan oltiin huiskeessa) silmissämme. Yllättävän hyvin porukka jaksoi pelkkien skumppien ja briisereiden voimalla - heiluimme viehättävässä pöhnässä koko päivän - ja vielä myöhäisillan paluumatkankin, allekirjoittaneen suurista epäilyksistä huolimatta.

Paluumatkan jälkeen alkoi sielu olla jo niin täynnä limuviinaa ja kuulereita, että kostoksi vedettiin baarissa vaan snapseja, shotteja ja siideriä. Yllättäen (itsellenkin) humpattiin (keravalaisten teinihelvetissä X, nimeä ei kehtaa edes ääneen sanoa!) aina pilkkuun asti ja riehkuttiin vielä taksitolpallakin melkein tunti. Melkoista turnauskestävyyttä sanoisin, josta saivat osansa myös tolpan muut asiakkaat - en yhtään ihmettele nakkikiska- ja taksijonoissa tapahtuvia puukotuksia, sen verran imbesillejä on nimittäin liikenteessä yöaikaan. Vallan ärhäkäs seurueemme kun joutui mm. ottamaan kantaa eräänkin kolmevitosen perheenisän varustukseen (tai lähinnä sen pienuuteen) epämiellyttävistä lähentymisyrityksistä johtuen.

Nyt sitten olisi aika villin työnteon - yllättävän hitaasti kuluu aika näin koneen ääressä, vaikka koko ajan onkin muka jotain tekemistä. Ei vaan kukaan ole nykimässä a) sormesta, b) hihasta tai c) hiuksista valloittavan seurani perässä. Vielä. Lähteek joku joskus terassille? Tai syömään? Tai katsomaan pitsinnypläystä...? Anyone, ever...?

ps. Loma alkoi ja päättyi yhtä lailla samankaltaisissa merkeissä - juhlavassa krapulassa. Leikittiin iskän ja äiteen kanssa lomanlopettajaisia perjantaina ja juotiin esimerkiksi koko baarikaappi tyhjäksi. Viskit ja madeirat ja kaikki.

torstai 19. heinäkuuta 2007

Tilastopolkka

Onpa ollut blogityhjiötä elämässä - jotenkin sellainen fiilis, ettei ole oikein mitään kunnollista sanottavaa. Loma on siis viimeistä päivää vaille valmis ja kohtsillään pitäisi taas muka orientoitua työ- ja tsadilaiselämään. Jännittävää. Tai ei oikeastaan edes ole. Rutiini (niin lomailussa kuin Kallion kulmillakin) on melkoisen samanmoinen - aamulla pitää herätä ja päivä puuhastella erinäisten asioiden parissa, ja illalla sitten sammuu sänkyynsä kuin saunalyhty. Oli loma eli ei.

Annoin aiheesta eilen myös lausunnon tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. Joku ystävällinen täti soitti ja halusi tietää noin kaiken mun tänhetkisestä elämästäni [ai miten niin meikkis olisi helppo kohde puhelimarkkinoijamurhamiehille?] Kertoilin hälle sitten iloisesti tänhetkisestä työtilanteestani, kotini sijainnista, koosta ja tyylistä [siis sen, että kyseessä on kalliolainen vuokrayksiö, ei niinkään valitsemastani sisustustyylistä], minkämoisen verkoston kautta olen viimeisen kuuden kuukauden aikana etsinyt töitä [heh, itseänikin nauratti, kun tajusin lähettäneeni peräti kolme työhakemusta. Ai miksiköhän ei ole uutta duunipaikkaa löytynyt...?]. Lisäksi juttelimme työpaikasta, työtunneista sekä vuokrani suuruudesta.

Sepusteltuani siis koko tänhetkisen elämäni tiukkoina faktoina (ja ilmeisesti myös tilastoitavassa muodossa) tälle ystävälliselle naishenkilölle, hän kertoi kommenttieni edustavan kolmeasataa ikäluokkani jäsentä. Anteeksipyyntö siis vaan kaikille elämässään paremmin menestyville 28-vuotiaille, ilmeisesti helsinkiläishahmoille. Teidät on nyt sitten allekirjoittaneen toimesta luokiteltu yksityisen sektorin kansainvälisiksi projektityöntekijöiksi, jotka etsivät töitä (netistä ja lukevat lehti-ilmoituksia) syystä d: muu. Lisäksi teidän kontollenne sälytettiin myös keskikokoinen vuokra-asunto kerrostalossa ja ilmeinen tyytyväisyys opiskeluvapaaseen elämään. Nih.

Hoksasin juuri, että jäi se lupaamani kesälukemistopolkkaus tekemättä silloin alkulomasta. Kirjailen ajatuksiani ehkä ylös viikonloppuna - ja mahdollisesti tänne intterwebin aalloille siis heti alkuviikosta. Tai sitten en.

Ps. kun ilmeisesti on kovin trendikästä esitellä uusia bloggaajia omalle yleisölleen, niin tässäpä mun kontribuutioni. Empan mies muutti Malawiin kesäkuun puolivälissä - ja tässäpä hänen ajatuksiaan elosta Afrikassa. Jännittäviä juttuja, ainakin omiini verrattuina!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Santanaa sateessa

Kesän pakolliset kaupunkifestarit on nyt lusittu. Intouduttiin nimittäin iskän ja äiteen kanssa oikein löökitansseihin perjantaina - tuhoisin seurauksin. Idea sinällään oli oikeinkin innostava; aurinkoinen ilta, kylmää siideriä ja Santanaa soittava bändi - joka esiintyi Oulun torilla. Kesälomaani melko lailla vaivannut vitsaus, eli jatkuva sade löysi kuitenkin tiensä näihinkin juhliin. Eli päädyttiin fanittamaan hyvää musiikkia soittanutta bändiä sateenvarjojen lomasta. Kuten ilmeisesti kaikissa muissakin tänkesäisissä festifaalitapahtumissa on päässyt käymään.. Äitiäni lainaten, ainoastaan mutavelli puuttui muuten autenttisesta festarifiiliksestä.

Tänään pääsi -kuin vahingossa- kärähtämään nokka, kun toljotin aurinkoa sen verran kiihkeästi senkin kahdeksan tuntia. Kuin kostoksi vähistä aurinkoisista päivistä, myös aurinkosuojakertoimissa pihisteltiin tänään.. Tai siis suojasuihketta sumuteltiin - vähän - ja ainoastaan niille kaikista herkimmille alueille (eli dekolteelle). Tästä johtuen olo on ihan semisti punakka, mutta ei auta itku pohjolan aurinkomarkkinoilla. Jos Forecaa on uskominen, niin kaksi aurinkopäivää on tältä kesälomalta enää kärvistelemättä - ja sitten menee sateen merkeissä loppuviikko. *snif*

Yläkerran sisustusprojekti sai viikon lopulla valtaisan hyppäyksen eteenpäin, kun vanhat romano-tv -tyyliset kalusteet siis päätyivät kaatopaikalle - ja uudet (tummanruskeana) saapuvat torstaina. Sitä ennen pitäisi vielä kipaista rasvamatkalle Ikeaan (Haaparannasta kun perinteisesti on aiemmin roudattu voita, sokeria ja BOB:in hilloja). Teeveetaso ja joku kiva soffapöytä on hakusessa. Sitten täytyy enää noudattaa äiteen toivetta sisustuksen tyylistä: "Täällä ei jumalauta saa kyllä sitten näyttää miltään sisustuslehdeltä." Nih. Ettäs sen tiedätte.

Ps. Sisustusideoista puheenollen, sain vihdoin kauniin taulun oman sänkyni päälle ripustettavaksi. Ihanan raikkaan vihreä - ja kerrassaan old school; heittäen yli 35 vuotta on ikää tuolla teoksella. Pitäisköhän järjestää uusintatuparit tän juhlan kunniaksi...?

torstai 12. heinäkuuta 2007

Korvareiät Mäntsälästä

..ja muita kivoja hakusanoja. Tuo suosimani kävijälaskurisivusto (kavereille ihan sitemeter vaan) kertoilee aina ilokseni erilaisia webbihakuja, joiden tuloksena näitä postauksia on päädytty kurkkimaan. Jotenkin tunnen tilastointeja lukiessani useimmiten kuitenkin sydänalassa pienen omantunnon pistoksen. Hihittelyistäni huolimatta toki jokainen haku on tekijälleen huiman tärkeä - ja harvemmin kuitenkaan kirsuseinista on löytynyt vastauksia esimerkiksi seuraaviin google-merkkisiin tiedusteluihin.. (Tässä siis anteeksipyyntöni ko. hakuja tehneille, näin mutu-fiilistelyn pohjalta)

- Matalapaine ja päänsärky (siis todistetustihan jotkut ihmiset kai ennustavat kelejä paitsi sammakonkudusta, myös omaa kehoaan tunnustellen. Tieteellisiä faktoja aiheeseen liittyen ei kuitenkaan valitettavasti mulla ole tiedossani. Joskus sattuu päähän, toisinaan ei. Joskus ukostaa, aina ei kuitenkaan. As simple as that.)

- Milloin vieraasta tulee maksaa vesimaksu (Kalliolaisessa kerrostalossahan täytyi aikanaan ilmoittaa talon emännälle, mikäli vieras viipyy kylässään yli normaalin hajuhaitan, eli kaksi viikkoa. Tämän jälkeen hänen tuli maksaa normaali vesimaksu. Mun mielestäni vieraisiin tosin pätee vanha amerikkalainen kansanviisaus: sekä kala että vieraat alkavat haista yhtä nopeasti - kolmessa päivässä...)

-Kallion nistit (ei niitä mun takapihallani kolmannella linjalla ole ainakaan haitaksi asti pyörinyt - vaikkakin tosin keskimäärin hyvin paljon enemmän kuin esimerkiksi Oulussa.)

-Korvareiät Mäntsälästä (kannattaisi kokeilla paikallista kultasepänliikettä, ma luulen. Vai laittaako nykyään kaikki reikiä korviinsa vaan joissain hurjan jännittävissä tatskaliikkeissä...)

-Lahti NKOTB 1990 (hetken jouduin miettimään kauhuissani, että olinko mä tosiaan missannut Nyykkäreiden Suomen-keikan -vuoden. En onneksi - 11.5.1991 ja Jonathan 4ever!!)

- Kokkiblogi (en tunnusta olevani varsinainen kokkipolkkaaja - lähinnä ripustelen reseptejä tänne silloin tällöin ensisijaisesti omaksi ilokseni. Pastanjauhantaa ja paria muuta oikiaa kokkiblogia seuraan kuitenkin säännöllisesti - ja muutamia ohjeitakin olen onnistuneesti kokeillut. Täytynee tosin myöntää, että on oman kokkiaiheisen blööginkin perustaminen ollut tässä mielen päällä..)

- Nauruterapia Vaasa (mun oikeat terapiakokemukset Vaasassa rajoittuvat kyllä YTHS:n tarjoamiin palveluihin - eli valitettavasti ei kyllä ole sen suurempia ohjeita aiheeseen liittyen. Kannattaisi ehken harkita soittavansa ihan oikeaan terveyspuhelimeen. Vaikka virka-aikaan.)

Ilmeisesti mä olen sitten niin siveyden sipuli, ettei tänne edes kukaan yritä eksyä millään nahka-fetissi-alistus-verkkosukka -hakusanoilla. Kepparitalli sen sijaan on hakusanojen ehdoton kuningatar, jo toista vuotta!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Extreme Feng Shui

Meillä oli eilen siivouspäivä. Eikä siis mikä tahansa siivouspäivä, vaan vintti (eli yläkerran lämmittämätön varastohuone, johon on 19 vuoden aikana syydetty melkoinen määrä sitä itseään) koki hurjan muodonmuutoksen. Iskä raikkosi tavaraa parvekkeelta takapihalle melkoisellakin pieteetillä, kolmen-neljän tunnin ajan. [Allekirjoittanut sai onnekseen lohenloimutusvuoron - eli istuin koko raikkoamisen ajan nuotion ääressä loimuavan kalakaverini ja Tuija Lehtisen (!) kirjan kanssa. Ihanasti.]

Pihalle muodostuneesta paskakasasta löytyi niin allekirjoittaneen eka oma matkalaukku (ks. kuva yllä, muahaha), valtaisa kasa aataminaikaisia liinavaatteita, parittomia kenkiä, jalkapallonappuloita, legoja, lamppuja, kasarihenkistä vaatetusta, pinnasänky, lasketteluvaatteita - sekä loppuviimein myös yläkerran olohuoneen sohvakalusto. Äitee ilmeisesti sai tarpeekseen allekirjoittaneen irvailusta telkkuhuoneen kaatopaikanomaisesta sisustuksesta (kaikki ylimääräinen huonekalusto on kuin ihmeen kaupalla löytänyt pelastuksensa ko. tilasta) - ja niinpä mun toimeksiantonani onkin nyt sisustaa olkkari asuttavaan kuntoon. Tällä hetkellä siellä on yksi ysärihenkinen musta matto ja telkkari - sekä dvd-laitteisto...

Kaikkien osallisten suureksi yllätykseksi takapihan jätekasa roijattiin jo tänään kaatikselle - kaksi kuormaa sinne meni. Kierrätyksestä ei edes kehtaa puhua. Mutta nytpä on valtaisasti uutta tilaa seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi kerätä uusia aarteita vintillemme. Ihan yltiöhauskaa oli aikanaan, lapsempana, penkoa siellä laatikoita ja nyssäköitä. Puuhassa vierähti yleensä useampikin tunti. Eikä lievältä nostalgialta voinut välttyä nytkään: löysin mm. kolmannen luokan ainekirjoitusvihkoni sekä lukioaikaisen äidinkielentunnin kahdeksanminuuttisen kuunnelman "Brooke ja seitsemän maajussia." [Hmm. Miksi musta tuo nimi kuulostaa nykyään melko lailla enemmän aikuisviihteeltä kuin mitä se aikoinaan oli..?]

tiistai 10. heinäkuuta 2007

Sadepäivän iloja

Eilisen opetuksena oli se, että jos pullataikinaan laittaa epähuomiossa 25g hiivaa liikaa, on seurauksena valtaisa taikinaräjähdys - ja ehkä noin kaksisataa korvapuustia. Meinasi pienimuotoinen epätoivo vallata leipuripolon, kun vaikka kuinka kaulas (itsehän puhuisin siis kaulimella kaulimisesta, mutta oikeaoppinen kondiittori kaulaa) ja paistoi niin taikinatiinu sen kuin tuotti lisää ja lisää ja lisää pullataikinaa. Ngh.

Viikonloppuna olisi tiedossa megabileet Vasastanissa - täytyy vielä tehdä meteorologinen analyysi ilmoista tässä automatkaa suunnitellessa. Se on nimittäin surkea fakta, että jos lauantai on viikon ainoa lämmin päivä täällä Pohjolassa, niin mua ei välttämättä saa autoon edes kirveelläkään.. Sen verran nihkeät on lomakelit nimittäin olleet, että pikkuhiljaa pitää kai alkaa varailla rusketussuihkuaikoja jos meinaa parin viikon päästä olla lomailleen näköinen.

Kuvassa esiintyvää kakkua saa nauttia seuraavan kerran maanantaina täällä meillä suvun perinteisissä kreikkalaisissa kyläjuhlissa. Pääseepähän lukioaikoina kurssinkäynyt kondiittori-kirsusein täällä kesäaikaan ihan irti - niin pikkuveljen ja -siskonkin kuin isukinkin synttärit kun on rutistettu parin viikon sisään tähän kesä-heinäkuulle. Eli parhaaseen mansikkakakkusesonkiin. Meinattiin äitin kanssa tarjota kreikkalaisjuhlilla myös tanskalaistyylisiä voikkuleipiä - ihanasti cross kitchen -hengessä.. *wirn*

Ps. Ai miten niin mun keittiöpeukalo on karannut käsistä kahden viikon aikana? Sain myös eilen puhelimitse palautetta siitä, että mun murteenikin on pian täysin ymmärtämätöntä - tai ainakin jo hyvin leviää.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Nostalgiaa

10 vuotta sitten minä..
Olin ruotsin ja matikan kesäkurssilla (pinkona preppasin kirjoituksiin myös kaksi viikkoa kesästä). Olin elämäni tiukimman paikan edessä Helvetinkolun nuorisolaisseminaarissa – viiden vuorokauden aikana vajaa 20h unta. Yhteensä. Viimeisen yön siideripöhnä (koko rahalla siideriä – 2,8l naiseen) ja pöydän ääressä nukkuminen kristallisoi seminaarin. Viikko Rodoksella pikkusiskon kanssa latasi tosin akkuja oikein mukavasti. Loppukesä meni äitini autokuskina – niskatuki välilevyleikkauksen jäljiltä aiheutti jos jonkinsorttista käytännön haastetta. Valmistauduin abivuoteen jos en nyt innosta sinkuen, niin en suoranaisesti kammoksuenkaan.

5 vuotta sitten minä...
Olin ainejärjestön puheenjohtajuusvuoden puolivälissä. Asema yliopiston piireissä oli häilyvä, mutta kuitenkin olemassa. Kesä meni Helsingissä – nykyisen työnantajani palveluksessa. Kaveripiiri oli mitä eriskummallisin: tuttuja ja tuntemattomia tuntui olevan enemmän kuin tajusikaan (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna). Opiskeleminen – ja erityisesti se oma ala – oli pienin murheista: sydämentykytyksiä aiheutti eräskin opiskelijakollega aina noista vuosista eteenpäin. Kylteri on kalsari –megatapahtuma pidettiin opiskelija-aktiivialoitteestamme Himoksessa, ensimmäistä kertaa ever.

3 vuotta sitten minä...
Olin ollut jo puoli vuotta kokonaan pois opiskelijamaailmasta – ja oikeissa töissä. Ensimmäisenä kaveriporukastamme. Jo tuolloin tienaamani muutama viikko palkallista kesälomaa aiheutti ansaittua kadehdintaa kesätyöläisten piireissä. Ehkä vähän samaan tyyliin, kuin nykyään Kauppalehden nimityksiä-palstalta luetut tutut nimet..? Kävin isäntäperheeni luona Jenkeissä, ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen ja sairastin keuhkokuumeen. Syksyllä sain kuulla molempien sisarteni odottavan esikoisiaan.

Vuosi sitten minä...
Olin viettämässä ikimuistoista kiitosiltaa Kalastajatorpalla, kauniin aurinkoisena iltana. Aamulla suunta sekalaisen kolonniamme kanssa Rodokselle. Käsittämättömän tiukka työpuristus oli takana, jonka nollaamiseen ei tainnut ihan kolmen viikon kesälomakaan riittää. Ylpeyden, ilon, uupumuksen ja kiitollisuuden määrää on edelleenkin vaikea pukea sanoiksi.

Tähän asti tänä vuonna minä...
Olen painiskellut olemassaoloni oikeutuksen puolesta, enemmän kuin kuluneina 28 vuoden aikana ehkä koskaan. Olen tehnyt paljon hyvää – ja tietoisesti vähän vahinkoa. Olen lähentynyt eräiden ihmisten kanssa paljon enemmän kuin olisi aiemmin voinut arvata. Vastaavasti jotkut aiemmin hurjan läheiset ihmiset ovat päässeet karkaamaan kauemmaksi. Ainakin hetkeksi aikaa. Olen saanut palkankorotuksen, hakenut töitä, riidellyt esimiehen kanssa, organisoinut, kiroillut, saunonut, laulanut – ja kirjoittanut. Välillä intohimolla, toisinaan ilman.

Eilen minä...
Poltin olkapääni (miksi, voi miksi kukaan ei muistuttanut, että aurinko paistaa biitsillä myös yläselkään jos kyyköttää hiekkalinnan äärellä?). Aloitin Zadie Smithin Kauneudesta. Grillasin halloumia ja ajoin autolla hyvästi yli sata kilometriä.

Tänään minä...
Heräsin aikaisin ja olin kastihuoneessa ihmettelemässä pieniä vihreitä tomaatteja jo ennen kahdeksaa. Join kolme kuppia kahvia (ks. edellinen kohta). Sain Smithin kirjan luetuksi. Tekaisin mansikkakakun. Ajoin pekkajunalla (eli Oulun turistijunalla, Potnapekalla). Leikin kummipojan ja serkkunsa kanssa, mm. legoilla. Viikkasin ja lajittelin eilen pesemiäni kolmea koneellista puhdasta pyykkiä.

Huomenna...
Kaffittelen pikkusiskon synttärin rääppiäisillä ja pyrin raikkoamaan kotikotini vanhempien saavuttavaan kuntoon. Urakka pitää sisällään parin vessan pesut, kiljoonien mattojen tamppauksen, 250 m2:n imuroinnin ja luuttuamisen – sekä pölyjen pyyhkimisen. God only knows, että toivoisin apujoukkojen saapumista projektia siivittämään. Illalla leikitän kummipoikaa, että vanhempansa pääsevät sukulaismiehen synttärijuhlille. "Vain kääntymään."

torstai 5. heinäkuuta 2007

Biitsillä

Torstainen lomapäivä kului rattoisasti Nallikarissa - Pohjois-Suomen Rivieralla siis. Hassua kyllä, meidän mustalaisleirimme lisäksi paikalle oli eksynyt kymmenittäin esimerkiksi norjalaisia turisteja, jotka kai -poloiset- kuvittelivat olevansa kuin paremmallakin etelänlomalla...

Yhtälö kaksi kaksivuotiasta turvaistuimissaan (ja yksi 26-v. ängettynä virityksen keskelle) sekä aikuiset mummun messun (Renault megane, ei mersu - valitettavasti) etupenkillä toimi yllättävänkin hyvin. Lisäksi rantakasseista löytyi tarvittava arsenaali aurinkorasvaa, patonkia, viinirypäleitä, pillimehua ja carnevale-keksejä (niitä pastillivärisiä, joissa on hassuja painokuvioita takapuolella). Tällä kokoelmalla vietimme siis valtaisan viehättävän uimarantapäivän, olkoonkin ettei ko. rannalla varsinaisesti juuri voi uida. Pitää nimittäin kävellä semminkin pari-kolme kilometriä [tai ainakin useampi sata metriä] ennen kuin vesi syvenee uimakelpoiseksi. Parivuotiaiden uimiseen paikka on kuitenkin ihan ehdoton; kahlaamalla nilkkasyvyisessä vedessä kun saa juuri tarpeekseen vilvoitusta. Ei tarvinnut edes napaa kastella.

Ole ystävällinen lähimmäiselle -teemapäivä jatkui samoissa merkeissä. Grillattiin siskokultien kanssa halloumia ja kanaa [oi, kuka pesisi grillin parilan lohkoperunoiden jäljiltä..?] - ja illan päätteeksi vierailin vielä ex tempore -pohjalta omassa mummulassanikin. Yllätysvierasta lahjottiin vissyvedellä ja omenanlohkoilla, kuinkas muuten.

Päivän hilpein keskustelunavaus kuultiin kuitenkin toisen pikkumiehen suusta, joka kaivautui lohikäärmepeitto mukanaan tädin kainaloon satua kuuntelemaan. Hetken änkeämisen jälkeen oli tuomio selvä, oikein tökkäyksen kera: "tätillä on tässä tissi." Johon myöntävän vastauksen saatuaan ko. nuorimies vielä tarkensi: "Tätillä on tässä iso tissi."

Mitäpä tuohon nyt enää sanoisi. On tissimiehiä ja on persemiehiä - näköjään jo nuorella iällä *muah*

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Tanska pähkinänkuoressa

Hieman takautuvasti nyt siis viimeviikkoisen Tyttöjen KaupunkiLoman (TKL) highlighteja.

Fakta 1
Köpis on kiva kaupunki, ja oiva kohde turvalliselle kaupunkilomalle. Turisteja on niin saatanasti (erityisesti Jenkeistä ja Aasiasta), nähtävää on paljon - ja tanskalaisten tietty puolihulluus antaa matkustavaisille ihan omanlaisensa, pikantin aksentin. Ne on oikeasti jotenkin hassuja ne tanskikset. Monellakin tapaa.

Fakta 2
Matkalaukku (joka muuten tänään löysi tiensä taksilla suoraan kotiovelle, toim. huom.) on hyvä pakata täyteen ihan käsittämätöntä roinaa. Desinfiointiaineet, rakkolaastarit, sukkahousut (neljät), aurinkorasvat, sateenvarjot ja muut painavat kuin synti - mutta varmistavat sen, ettei a) sada, b) aurinko ei paista tai c) mätäkuu ei tuhoa kantturoita täydellisesti. Ainakaan loman aikana. Jos luoja suo ja viskaalit sallii - kaiken ylimääräisen sonnan saa myös lennätettyä eri puolille maailmaa lentoyhtiöiden ja oman hauislihaksen kustannuksella.

Fakta 3
"Keskustahotelli" tarkoittaa useimmiten sitä, että hotelli löytyy (teoriassa) kaupungin kartalta. Sieltä oikeasta ylälaidasta. Matkaa kävellen keskustaan on vartin verran - tai vaihtoehtoisesti lähijunalla sen 7 minuuttia. Keskustassa kun kuitenkin ollaan, niin viereisen juna-aseman kuulutukset ja ohisingahtelevat junat kuuluvat luonnollisesti pakettiin. Läpi vuorokauden.

Fakta 4
Kööpenhaminasta löytyy monia tautisen hyviä ruokapaikkoja - vaikkei me edes käyty opaskirjaamme merkityissä, niissä suosituissa. Turkkilainen shish kebab (ravintola Topkapissa Gammel Kongevejillä), aitoitalialainen sardellipizza (La Vecchia Signorassa, löytyy mm. Tivolista) ja paikallisten herkku eli smørrebrød (esimerkiksi ravintola Amadeus, Store Kongensgadella) hakevat vertaisiaan - kauempaakin. Kaupunkilomailuun kuuluvien urheilusuoritusten [eli ulkona (konkreettisesti) syöminen vaikka kaatosateella] olosuhteet on kuitenkin tehty miellyttäviksi - lähes jokaisesta korttelikapakasta löytyi terassilta niin lämmittimet kuin paksuja vilttejäkin.

Fakta 5
Vajaat viisi päivää on mitä erinomaisin mitta TKL:lle. Ehti kipitellä ympäri kaupunkia, kaikessa rauhassa - ilman sen suurempaa huolta siitä ehditäänkö kaikkiin tarpeellisiin kohteisiin. Viidessä päivässä saa myös mukavan lomarutiinin päälle - aamutoimet sujui sutjakasti ja lounaspaikkoja etsittiin kuin yhteisestä sopimuksesta. Viidessä päivässä ei myöskään ehdi tapella verissäpäin, eikä edes kimpaantua jatkuvaan yhdessäoloon. Ainakaan kunnolla.

Fakta 6
Kristianiaan kannattaa ehdottomasti mennä vain ja ainoastaan vanhempiensa seurassa. Mene ja tiedä kummalla osapuolista oli suurempi houkutus ostaa tuliaisiksi joka ikisessä kadunkulmassa myynnissä ollutta oreganon-näköistä tavaraa. Mutta toisen läsnäolo piti houkutukset kurissa - kuka sitä nyt viisikymppisenä hasatötsyissä esiintyisi, tyttärensä nähden...?

ps. Teknologiarajoittunut minäni (joka ei siis omista digikameraa eikä -boksia) pahoittelee kännykamerakuvien huonoa laatua. Parempi huono kuvakin, kun ei kuvaa ollenkaan..?

tiistai 3. heinäkuuta 2007

Lentomatka helvetistä

Aamu alkoi mitä viattomimmin. Kööpenhaminassa, Osterportin (ja tohon oohon sitten se vinkeä vinoviiva) juna-asemalta. Kotiin olisi kova hinku - mukava Tyttöjen KaupunkiLoma (josta lisää myöhemmin) onnellisesti takana, ja edessä parin tunnin (tullessa yhteensä 6h, ovelta ovelle) lennot Helsingin kautta jonottajien alkulähteille eli Ouluun. Kohtalon ivana oli lienee useampaan otteeseen allekirjoittaneen suusta kuultu kiroilu yli kahden (2) tunnin välilaskusta Seutulassa - kommentointi, josta maksoin melkoisen hinnan at the end of the day...

No, lähtökohdallisesti kaikkihan meni päin persettä juna-asemalta lähtien; kaikki kentälle päin menevät junat kun olivat noin 17-33 minuuttia aikataulustaan myöhässä. Kuin ihmeen kautta pääsin kuitenkin Kastrupiin - vain havaitakseni, että noin 80% kaikista tanskalaisista oli päättänyt ahtautua samaan tilaan: SASsin lähtöselvitysaulaan. Mä taistelin ihanaisen laukkuni kanssa kuitenkin kohti sinivalkoisia siipiä ja onnistuinkin mitä sukkelimmin check-inissä - miljaardin intialaisen (kyllä, intialaisen!) kanssamatkustajan keskellä. Jopa kuusi ylikiloa pääsi koneeseen kuin vahingossa, täysin ilmaiseksi!

Turvatarkastuksessa roikkui epämääräisiä ryhmiä kielikurssilaisia opastajinen (joo, meinasi perse revetä, kun nämä kolmeksi viikoksi kotoaan poistuvat sankarit vanhempineen itkeskelivät vuolaasti erotessaan). Varsinaiset Ongelmat (isolla Oolla) alkoivatkin vasta tax free -ostosten jälkeen.. Helsingin-koneen lähtöaikaa siirreltiin useampaan otteeseen, vain noin kolmisen tuntia eteenpäin. Ruokalippuja kysellessä tuli soitettua Suomeen, jossa diagnoosi oli tylympi: se kone, jolla pitäisi siirtymäni väli CPH-HEL, ei ole edes vielä lähtenyt Suomesta.. No, summa summarum: vanhana EasyJetin telkkuohjelman katselijana sain jatkolentoihin vedoten vaihdettua liput aiemmin lähtevään Helsingin-koneeseen. Joka loppupeleissä myöhästyi myös sen 2 tuntia ilmoitetusta lähtöajastaan. Toisin sanoen saapuminen Tsadiin viivästyi lähes 5 tuntia - ja kotimaanlentoa fiksailtiin pariinkin otteeseen.

Mä olin loppumetreillä jo niin kulutettu tän jonotusaiheisen dialogin kanssa, etten enää jaksanut kuin irvistellä, kun Köpiksen-koneeseen ahtautui kanssani noin 300 japanialaista. Jotka ärsyttivät emoja jatkuvalla paikkojenvaihtelulla, lähtökiidon aikana tapahtuvilla vessareissuilla, "mool watel, pliis" -pyynnöillä jne. Täytyy lisäksi tunnustaa, että jos osaa kansa Oulusa jonottaa, niin niin osaavat myös ystävämme Japanista. Täysin ummikkoina kaiken lisäksi.

Oulun-koneen portilla oli perinteiseen malliin jono jo noin 45 minuuttia ennen koneen lähtöaikaa - kävi mielessä käydä kysymässä jonon etummaisilta sitä logiikkaa, jonka mukaan kannattaa viettää yhtä pitkä aika jonossa portilla, kuin itse lennolla Ouluun. En jaksanut. Puolityhjään Airbusiin kun mahtuivat jälleen kaikki halukkaat. Paitsi mun matkalaukku. Se keltainen.

Etsintäkuulutus: jos joku tapaa kauniin keltaisen, mutta toisen etupyörän puuttumisesta johtuen nilkuttavan Samsoniten jossain päin maailmaa, niin saa soittaa. Mulla ei nimittäin ole a) meikkejä, b) hammasharjaa eikä c) oikeastaan mitään vaatteita, whatsoever niin kauan kuin ko. pakaasi on hukassa. *snif*

Ps. Loma itsessään oli erinomainen. Lentomatkustaminen ei vaan selvästikään sovi mulle :).