keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Sealed with a kiss

"Rakas kirsusein. Näin lähes kolmekymppisen täti-ihmisen ominaisuudessa haluaisin lähestyä sinua näin tulevaisuudesta käsin, täyttäessäsi huikeat yhdeksäntoista vuotta. Niin se aika rientää, kun on hauskaa...! [Vaikka sun perspektiivistäsi tätä voineekin olla hivenen hankala a) ymmärtää ja b) sisäistää.] Toivon kuitenkin, että voisin jotenkin helpottaa tulevien myrskyvuosien pahimpia kolhuja - tai ainakin näin jälkiviisaana voin sanoa, että "told you so, ei tähän vielä kuoltukaan."

Hämmentävää kyllä, abivuosi sujui suhteellisen kunnialla, eikä kotoa poismuuttokaan suinkaan ollut maailmanloppuun verrattavissa oleva asia. Ainakaan sen ensimmäisen viikon jälkeen. Toisin sanoen, vaikka hylsy yliopistolta tulikin opiskelupaikkojen ensimmäisessä jaossa (ja se, jos joku oli maailmanloppu, believe me!), niin silti me jäämäpalatkin päästiin opiskelemaan. Sisään ja ulos yliopistosta, viidessä vuodessa. Kerrassaan mallikas suoritus. Vaikka kukaan ei tosin puhunut valmistumisesta mitään.

Kirsusein, rakkauskuviosikin selkiintyivät hetkeksi - vaikka kaikista kiivaimmissa turbulensseissa usko maailmankaikkeuteen meinasikin mennä. Lähestulkoon kymmenen vuoden kuluttua saat hyvä ystävä nauttia sellaisestakin tytöt tykkää -kesärenkutuksesta, että alta pois! Tykkää tai ei tykkää - sama sille. Juhlavana neuvona pidettäköön kuitenkin sitä, että ihmisen on 100% parempi olla kokonaan ilman suhdetta kuin olla huonossa suhteessa. Mur. [Nimimerkillä nipopihtareiden aatelia, jo kohta kolmekymmentä vuotta.]

Muutenkin, ylenmääräinen sisäinen mussuttaminen ja dialogi omien asioiden/olemuksen/opiskelujen/suhteen/suhteettomuuden tahi muiden asioiden tiimoilta tulee kohdallasi olemaan melkoisen yliarvostettua. Suorastaan käsittämätöntä. Ei ne pienten ihmisten pienet asiat sillä kummenneet, että niiden takia piti yöuniaan menettää. Ja se vatsalaukuntähystyskin oli täysin itseaiheutettua. Paskaako sitä piti tehdä kesällä yli kasikyttuntista viikkoa jossain kuppaisessa pakkaamossa - ja kumota sitten kaikki ansiot kirkkaina omaan kurkkuunsa. Sen syyskuun ensimmäisen viikon aikana..? No, live and learn. Likviditeettikriisit tosin ovat säilyneet samankaltaisina vuodesta toiseen.

Uskosi Asiaan [asiaan, ei aisaan!] tullee pysymään samana all the years to come. Usko huviksesi. Ja ohikiitävä pelkosi siitä, että universumin reuna sijaitsee jossain Vaasan ja Helsingin välisellä junaradalla oli myös melkoisen turha. Kyllä se kusti polkee edelleen, vaikkei kaikki enää samassa kaupungissa asuneetkaan. [Ps. Tuli ne muutkin järkiinsä, eventually.] Sitä paitsi Tsadissa on just paljon enemmän kaikkia tapahtumia, joissa voi jättää käymättä - hyvin kirsusein sinä sielläkin tulet viihtymään, oman aikasi.

Niin muuten. Sellainen uutispala vielä sinne ysikytluvun loppuun, että ne sinunkin siipesi kantavat pitkälle, melko huikeisiinkin suorituksiin. Eli jos vaan jotenkin saisit tartutettua kanssa-parikymppisiisi sen oikeanlaisen uskon omaan osaamiseensa, niin varmasti maailma muuttuisi rytisten. Toisaalta taas, kun on vähän koko ajan pelko persiissä oman erinomaisuuden riittämättömyydestä, niin on lienee vaara jopa tehdäkin asioita paremmin kuin ne muut.

All in all, ihanainen kaksikymppinen kirsusein: kiirehdi jo, maailma odottaa! Älä hukkaa itseäsi matkan varrelle - ja muista, että naurukohtaus päivässä pitää terapeutit varpaillaan.

Hyvää matkaa, have a pleasant journey! Rakkaudella, yours truly"

ps. Täällä Mari Koon vallan erinomaista asiaa blogikommentoinnista, joka pätee n. 101% myös allekirjoittaneen riipustuksiin... *hintti hintti*

5 kommenttia:

Kalu kirjoitti...

Mitä vit...Miten muka voi kirjoittaa itelleen kymmenenvuotta sitten? Mää en nyt yhtään suostu leikkimään tätä. Menee yli ymmyrkäisyyden. Inhorealismi on ihana asia.

Jos mä kirjoittaisin itelleni vastaavan kirjeen niin odottaisin niin kauan että joku atk-guru olis keksiny tavan läppästä naamalle TCP/IP yhteyden yli (Aisa K., pistä siihen keksimiseen nyt vauhtia!). Laittasin s-postin liitteeksi itelleni nyrkkiä. Ihan vaan rankaistukseksi kaikista tulevista hölmöilyistä.

Siitä on kohta kymmenisen vuotta kun ollaan tavattu Kirsusein. Ihanasti oon saanut kanssasi matkaa tehdä aikuisuuteen ja hulluuteen. Toivottavasti vielä etiäkkin päin.

ps. voitaisko nähä tänä kesänä? Alkaa hatuttaa kun sulla on aina liian kiire kasvattaa sun kynsiä tai pestä niitä sun akvaariokaluja.

Kirsi kirjoitti...

Kal-el. Me ollaan tavattu vasta alkuvuonna 2001. Eli siitä on siis aikaa maksimissaan sen seitsemän vuotta, jos ihan sitäkään. Toisin sanoen se 10 year re-union (jolloin ehkä voidaan tavata seuraavan kerran) on vielä pienen matkan päässä.... *muahaha*

Ei vaan. Vielä on kesää jäljellä, ja silleen. Killauta jos satut Kallioon :P.

kalu kirjoitti...

kohta kymmenen vuotta on sama kuin seitsemän.

Tuu sä Melaan! 3.8. taas Hakkapeliittaa ja Holjaa (Ootko muka koskaan ollu Bonnie Tylerin keikalla, HÄH?)! Joo, hyvä idea. Kaikki muutkin kaverit kans vois tulla!

Kirsi kirjoitti...

Kal-el,

voidaan toki soitellakin joku ilta. Mutta mä en tona hakkapeliittimarkkinaviikonloppuna pääse Anjalankoskelta mihinkään. Molen töisä. Sorry. Maybe next year?

Vesikeksi kirjoitti...

Ah, Bonnie Tyler. Total Eclipse of the Heart, ah.