torstai 27. syyskuuta 2007

Asiakaspalvelun haastavuudesta

Käytiin tänään italialaishenkisellä lounaalla tuossa Korkeavuorenkadulla (ei siinä uusteriassa, vaan sen yläpuolella). Periaatteessa välimerellinen ruoka on ko. paikassa ollut aina hyvinkin nautittavaa, mm. vasikanmaksa meinasi sulaa suuhun viime viikolla. Tänään oli kuitenkin jonkun ravintoloitsijajumalan selkä päin lounaspaikkaamme - sen verran mielenkiintoista kun näkyi meno olevan parhaaseen lounasaikaan.

(Ja universumin kannaltahan näillä mun huomioilla ei ole minkäänlaista merkitystä. Kunhan nyt jorisen joutessani - silkkaa blogihölinää siis tiedossa).

Saatiin siis paikan viimeinen (!) vapaa pöytä - olkoonkin että loppu salista oli melkosen tyhjä koko ruokailumme ajan. Tilaus tuli tehtyä ja lohi-pinaattipastakin löysi tiensä pöytäämme järkevän ajan puitteissa. Tosin ilman mitään mausteita. Seriously - ainoa positiivinen asia pastassamme oli kypsyysaste, eli penneä ei ollut ylikeitetty. Lohi-kerma-pinaattihöystö maistui ruualta vasta sen jälkeen, kun siihen oli ensin holvattu kilotolkulla suolaa ja pippuria. [Sen kummempia mausteita kun ei pöydästämme löytynyt.] Suomalaiseen ravintola-asiakaskulttuuriin ei kuitenkaan kuulune ko. aspektista huomauttaminen - eli vaimeasti mutisten lapoimme pastat naamariin.

Vinkeän tarjoilijalle vilkuttamisen ja muun huitelun jälkeen saimme myös espressot tilattua ja pöytään - vain, jotta allekirjoittanut sai huomata fasukonvehtinsa kyljestä puuttuvan palan. Oikeasti, se kääreisiin piilotettu pieni suklaapala oli joutunut aiemminkin jonkun suuhun - hampaanjäljet oli melkoisen selkeät. Eww.

Laskua ei sen sijaan saatu pöytään ollenkaan; arrogantti miestarjoilija hengaili vaan baaritiskinsä takana ja kulutti aikaa. Marssiessamme kassalle herkkupastoja maksamaan, satuin kuulemaan pätkän suomalaisesta puhelinpalveluasenteesta. Ilmeisestikin keskustaan eksynyt ryhmä (joka selittäisi myös lukuisat tyhjät pöydät) soitteli tarkempia ajo-ohjeita ko. ravintolaan. Aikansa Korkeavuorenkadun sijaintia selvitettyään tämä ripsakka naistarjoilija heitti kehään viimeisen valttikorttinsa ja tiuskaisi puhelimeen: "Ehkä teidän kannattaisi hankkia opaskoira...!?"

Itse en henkilökohtaisesti tuonkaltaisen kommentin jälkeen vaivautuisi jalallanikaan ko. ravinteliin. Ja nytkin pitää ehkä hetki miettiä, kannattaako moiseen paikkaan vähiä pennosiaan kantaa... Kerrassaan erikoista, indeed.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Sveitsi pähkinänkuoressa

Sveitsi on kaunis maa. Visiitti sinne pitäisi ehdottomasti olla yksi kohta vaatimuslistalla asioista, joita tulee tehdä ennen kuin täyttää 30. Lämpimästi suosittelen myös yksityisautoilua ko. maassa - sitä tietää elävänsä, kun serpentiinitie kiemurtelee ylöspäin puolessatoistatuhannessa kilometrissä ja rankkasade piiskaa Nissanin kattoa. Vielä kun navigaattori pitää mykkäkoulua ja takapuskurissa roikkuu rekka, niin tosiaan voi sanoa eläneensä reunalla, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yhteensä.

Kipaistiin tosiaan loman viimeisen päivän kunniaksi maanantai-iltana vielä Luzerniin, sellaista vuoristomaisemareittiä. Kaunis kaupunki löytyi tunnin ajelun päätteeksi juuri sieltä, mistä sen pitikin - ainoastaan paluumatkalla haasteita aiheutti eräskin suljettu moottoritien liittymä. Siellä matkan alkupäässä. Jonka johdosta päädyttiinkin jälleen (Tomppaa sujuvasti sumuttaen) monien pikkukylien läpi vievän kiertotien kautta takaisin Berniin. Ja ihan aikataulussa vieläpä.

Eilen suhautettiin takaisin Zürichiin, perinteistä motaria pitkin - ja löydettiin jopa autonpalautuskolokin lentokentän parkkitalokompleksista, ihan ensimmäisellä yrityksellä. Kerrassaan oli positiivinen kokemus koko autonvuokrahärdelli - tuli nähtyä paljon enemmän siitä maasta, kuin mitä lentäen tai junalla sutien olisi. Ja oli vapaa kuin taivaan lintu lähtemään ex tempore -ajeluille, aina niin halutessaan. Yhteensä huristeltiin lähes 900 kilometriä viiden päivän aikana - JJA ollaan vielä puheväleissäkin. Picture that *wirn*

Lisäksi autoilun kustannukset oli mitä kohtuullisimmat - Micra oli diiselin suhteen melkoisen pieniruokainen, eli autonvuokrakulujen lisäksi tankattiin löpöä ainoastaan vajaan tankillisen verran. Joka Sveitsinkään hintatasolla ei päätä huimannut, kuutisenkymmentä frangia käytettiin menoveteen yhteensä rahaa. Vertailun vuoksi, tuolla summalla olisi korkeintaan saanut ehkä puolikkaan paikallisjunalipun sveitsiläisten veeärrältä, eli SBB:ltä.

Nyt pitäisi sitten pyrkiä palautumaan takaisin arkeen. Ngh. Onneksi on sentään tiedossa pikamatka Ouluun tuossa parin viikon päästä, ettei ihan pääse paikallinen murre täällä pk-seudulla tarttumaan. Lisäksi meidän pitopalvelu sai ekan maksullisen catering-keikan ensi viikonlopulle. Ei kun kebabliha-voileipäkakkua vääntämään rippijuhliin... Anyone, any recipes?

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Alppinaakka

Sveitsin-valloitus jatkukoon. Tässä vaiheessa lienee disclaimerina todettava, että Tomppa on ihan ihana tuttavuus, jonka johdolla on löydetty niin jazz-konsertteja kuin huikeita vuoristomaisemiakin. Ja kun oikein kaiveli, niin koneen uumenista löytyi myös se teoriassa tietyömaiden kiertelyyn tarkoitettava työkalu. Eli ei siis pidä syyttää kalustoa, mikäli ajohallintalaitteiden käyttäjissä on itsessään se vika. Hih. Anteeksi siis aiheutettu mielipaha...

Eilen leikittiin jälleen kuuliaisia YFU-kultin jäseniä (lisää aiheesta myöhemmin). Vai miltä kuulostaa ensin lauantaiaamun brunssi järjestömme neljän sveitsiläisen aktiivin (sekä yhden pariskunnan Lukas-pojan, vaihtari vuosimallia 2022-23) seurassa - ja illalla syötiin perinteistä suomalais-brittiläistä kanapäivällistä parin muun järjestön vapaaehtoisen kanssa. Ilta päättyi kuohuviinilasin äärelle, puolimaratonia (YFU:laisten juoksemana, totta kai) juhlistavassa seurassa. Vinkeää kaikin puolin.

Tänään aamulla suunnattiin kohti Kanderstegia, eli serpentiiniteiden jälkeen seuraavaan alppinaakkojen kotikylään.. Kuva yllä on äärettömän hyvä esimerkki siitä, missä sunnuntaipäivämme kului. Ajeltiin tuolihissillä pikkiriikkistä mäkeä ylös ja sitten ihailtiin järvimaisemaa, vaatimattomasti vajaassa parissatuhannessa metrissä. Kokiksen ja jätskitötterön jälkeen kesäkelkkaradalle, ja suunta takaisin viehättävään vuoristokylään. Röstiä siellä nassuun iltapalaksi ja sitten moottoritietä (sitä suorinta) takaisin kommuunimme iltapuhteisiin. Ei paskempi suoritus tuollaiseksi keskivertosunnuntaiksi, ollenkaan.

Kahden päivän päästä paluu arkeen. Nimimerkillä sitä kuuluisaa paluukulttuurishokkia odotellessa... Epäilen vahvasti, että allekirjoittaneen sydän taisi jäädä täällä epähuomiossa jonkun vuoren väliin.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Mä kuuntelen tomppaa?

Nohonni, terveinen juuston ja kiharakarvaisten lehmien maasta. Ollaan siis toista päivää ekskursioimassa Alppimaassa - ja harvinaisen odotetuissa merkeissä on kyllä loma alkanut. Arvatenkin yhtälöön kirsusein, kaisa, vuokra-auto ja navigaattori sisältyy jo lähtökohdallisesti melko monta tähtihetkeä.

Alusta aloitettuna tarina menee näin: saatiin eilen Zürichiin saavuttuamme sadallaviidelläkympillä (euroja siis, ei paikallista valuuttaa) simakka, hopeanvärinen uudenkarhea nissani alle. Ei kun nokka (eli navigaattori, also known as Tomppa Saatana) kohti Baselia ja suunta autobaanaa päin. Teoriassa matkaan piti kulutettaman yksi tunti - käytännössä saavuttiin perille kohteeseen, kuten Tomppa vittuilevaan äänensävyyn lopulta ilmoitti, noin 3,5 h startin jälkeen. Ajeltuamme sitä ennen kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä Baselin lähimaastossa - lähinnä massiivisista tietyömaista (joita navigaattoripolo ei tietenkään ymmärtänyt arvata, perkele sentään!) johtuen.

Kieltämättä epäusko oli melkoinen matkan varrella - joku kutsuisi tilannetta jopa surkuhupaiseksi. Erityisesti kuultuaan, että jälkikäteen kävi ilmi, että sekapäinen autojoukkueemme oli ajellut huomaamattaan pitkiä pätkiä myös Saksan puolella. Ihan vahingossa. However, loppu hyvin, kaikki hyvin. Tomppakin lopetti mykkäkoulunsa parin tunnin hiljaiselon jälkeen (me tulkittiin sen suuttuneen meidän itsepäisyyteen, kun ei suostuttu ajelemaan suljetuilla moottoriteillä napakoista käskyistä huolimatta). Ja nyt tuo eilinen sekoilu jo jopa naurattaa. Muahaha.

Ennen sunnuntaista pikkuheidi-henkistä ajelua kohti etelän Alppeja haluaisimme kuitenkin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Näkeekö navigaattori muka pimeässä, ja jos joo, niin miten?
- Onko navigaattorilla kyky tuntea esimerkiksi mustasukkaisuutta, kun se alkaa aina toimia moitteettomasti tasan samalla hetkellä, kun paperikartta avataan?
- Onko ko. vimpaimen asetuksissa sellainen ennakko-odotus, että mittasuhteiden ollessa jaardeissa ja maileissa, kaveri etsii automaattisesti nopeimman (amerikkalaistyylisen) motarin jolla ajella. Kun taas metriseen järjestelmään siirtymisen jälkeen, tyyppi ehdotteli poikkeuksetta ainoastaan moottoriteiden vieressä kulkevia vitun traktoripolkuja. Joita ajellessa oli kiva ohitella maatalouskoneita ja pälyillä kateellisena motarilla kahtasataa kiitäviä mersuja...?

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Bern kuittaa.

ps. Muuten ollut ihan tosi, tosi mukavaa. Ja nokka jopa vähän kärähtänyt, kun täällä on kuitenkin se +19 astetta vielä tähän aikaan vuodesta... :)

pps. Vastauksena otsikon kysymykseen: en enää välttämättä. Ainakaan aukottoman luottavaisesti. Me tullaankin tästä eteenpäin varaamaan pari-kolme tuntia, jokaista ajettavaa parikymmentäkilometristä kohti. Virheistä oppii ja sillä lailla?

maanantai 17. syyskuuta 2007

American pie

Olipa kerrassaan strömsö-henkinen viikonloppu. Ei siis niin, että olisin askarrellut huovasta ja nikkaroinut vanerista ja aina välillä haukannut kiiltäväksisumutettua omenaa, koko ajan ruotsiksi jutellen - vaan niin, että sain kotirintamalla melko lailla aikaiseksi. Ja uuni hohkasi kuumana ihan päntiönään.. Syksyn tulemisen havaitsin itsessäni lauantaina siitä, että oli suorastaan pakko raahata kaupasta kotiin niin puolukoita kuin kotimaisia omppujakin. Kunnon sadonkorjuu-henkeen. Ompuista innostuneena väsäsin ihan tajunnanräjäyttävän Apple Pien [Mummo Ankka -tyyliin, kannet ja kaikki]. Piirakan resepti on sekoitus oman jenkki-mamman ja eilisen Tylerin keittiössä -nimisen Food Network-ohjelman neuvoista.

Ja se menee näin....

Täyte:
1 kg omenoita, mieluusti kahta eri kirpeää lajia
1,5 dl sokuria
2 tl kanelia
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
(muskottipähkinää suhaus, jos sitä on kaapissa)
vajaa 50 g voita

Omenat kuoritaan ja siivutetaan kohtuullisiksi viipaleiksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sitten omenoihin. Nostellaan siivuja niin, että maustuvat mukavasti kaikilta puolin. Annetaan mujua pöydällä taikinan valmistamiseen menevän ajan. [Voihin ei tässä vaiheessa tarvitse vielä kajota].

Pohja:
4,5 dl jauhoja
150 g kylmää voita
0,5 tl suolaa
2 rkl sokeria
vajaa desi jäävettä

Sekoita kuivat aineet. Pilko kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja murustele joko käsin tai koneella jauhojen sekaan. Sekoittele, kunnes seos on rakeisen jauhomaista. Lisää jääkylmä (!) vesi ja sekoita vain niin, että taikinasta tulee pallo. Ei siis ylenmääräistä vatkaamista enää tässä vaiheessa. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Lue vaikka lehteä tässä välissä.

Levon jälkeen jaa taikina kahteen osaan ja pyöräytä palloiksi. Kauli pohjat kahden leivinpaperiarkin välissä ohuiksi ja pyöreiksi - ja vuoraa piirakkavuoka (parikymmentä senttiä halkaisijaltaan) isommalla pohjalla, niin että myös reunoille jää riittävästi taikinaa. Kaada omenat keoksi piirakkavuoan keskelle ja vuole päälle voilastuja. Asettele loput taikinasta kanneksi omenoiden päälle ja nipistele veden avulla reunat kiinni. Taiteellista silmää voi käyttää haluamallaan tavalla - ja vaikkapa muotoilla ihanan aaltokuvion piirakkavuoan reunaa komistamaan. Mä en osannut. Enää.

Pistele kanteen höyryaukkoja, tai leikkaa siihen mummoankkamaisesti pieniä kolmionmallisia koloja. Säikäytä paistos ensin 200C uunin alatasolla (noin vartin verran) ja vähennä sitten lämpötila 175C. Apple pie on valmis 45 minuutin paiston jälkeen - eli yhteensä siis uunissa menee yksi tunti.

Anna jäähtyä kunnolla [!] - omenat saavuttavat helposti satojen asteiden lämpötilan ja kieli palaa varmasti, jos tunget lusikkasi soppaan saman tien. Kylmä vaniljajäätelö kruunaa nautinnon.

Vähän oli ehkä vaivalloinen leipomus, mutta lopputulos vei naisen mennessään. Suosittelen siis lämpimästi. Nopeimmille riitää vielä tänään-huomenna maistiaisia Linjoilla... Anyone?

torstai 13. syyskuuta 2007

Kirsusein miinus

Täytyy tehdä kauhia tunnustus. Olen täysin koukussa BB:iin. Sekä netti että subin tekstiteeveepalvelu on ihan liian aktiivisessa käytössä. [Sinälläänhän tän tiedon ei luulisi ketään ihmetyttävän; mä olen muistaakseni katsonut molemmat aiemmatkin kaudet (ja lisäksi omistan sen ykköskauden alennusreeveereenä)]. Tänhetkinen ihmetyksen kohde ko. sarjassa on niin mulla kuin noin koko universumillakin neiti Tiimiakatemia ja hänen valloittavat tempauksensa. Tämä kaksvitonen jyväskyläläismimmi maksattaa laskunsa äidillään, omistaa hevoisen, söpöilee vittu kirjakielellä omasta mielestään ihqsti rakkaansa kanssa (joka vedättää kyllä tyttöä pohojalaasella kylmäverisyydellä ihan koko rahan edestä), eikä itse asiassa edes tiedä mitä sana habitus tarkoittaa. Hän myös on käyttänyt kolme viikkoa nyt siihen, että kuvittelee koko maailman pyörivän oman erinomaisuutensa sekä riparihenkisen pikkuoravien pusuttelusuhteen ympärillä.

Asiaan hetken perehdyttyäni ei kyllä hulluna sen mimmin erikoinen maanisuus yllätä - niiden Akatemian nettisivuilla kun käy ilmi, että ko. AMKissa ei ole ollenkaan opettajia, vaan heitä kutsutaan valmentajiksi - ja ko. valmennusjohdon johtavina ajatuksina opetuslapsilleen ovat esimerkiksi keskinäinen luottamus, itsekuri ja ylpeys aikaansaannoksista. Ristuksen komiaa, etten paremmin sano.

Hattua kyllä täytyy nostaa kyseisen puljun valmennus- ja konserninjohdolle siitä tavasta, jolla ihanainen Satu on saatu todentamaan Akatemian toimintaohjeita:

1. Tee aloite, älä odota ohjeita.
2. Opi sietämään kaaosta. Se on ensimmäinen askel luovassa prosessissa
3. Tee virheitä. Älä pelkää niitä vaan opi niistä.
4. Kohdista energiasi ratkaisuihin, älä murehtimiseen.
5. Tee parhaasi, laita rimasi korkealle.
6. Näe mahdollisuuksia, älä esteitä.
7. Kokeile.
8. Hymyile ja pidä hauskaa
9. Ole nöyrä ja luo menestyksesi aina uudelleen.
10. Kunnioita kanssaihmisiä ja pidä huoli ympäristöstämme.

Jos niitä hevonpaskabingoplanketteja olisi kellään jakaa, niin pari voisi laittaa tähän suuntaan tulemaan. Nimimerkillä mistä tuota amkkituubaa [suokaa anteeksi syrjintäni] oikein tulee - ja kuka tuohon oikeasti jaksaa uskoa? Erityisesti, kun vielä valtakunnan teeveessä joka jeesuksen ilta yksi aivan täysin vauhkoontunut Akatemialainen kulkee firman mainospaita yllään... Hieman voisi kuvitella opinahjonkin uskottavuuden kärsivän moisesta kyseenalaisesta julkisuudesta!

[Miinuksia allekirjoittaneelle taas BB-aiheisesta polkasta. Anteeksanteeksanteeks - lopetan tän heti joulukuussa, hihihi.]

tiistai 11. syyskuuta 2007

Todella kaunis

Härregud, minkälaiset speksit oli viikonloppuna taas Virroilla. Ällistyksestäni selviän ehkä ensi kuuhun mennessä - ja siirryn sitten potemaan lieviä suorituspaineita keksiä jotain astetta ärhäkämpää ensi vuodeksi. Kraist oolmaiti.

Lähtökohdallisesti sata kaunista ja koreaa ex-vaihtaria sekä oululaisen bändin heittämä keikka ei välttämättä kuulosta ihan niin tajunnanräjäyttävältä kuin mikä lopputulos oli. Lauantai-iltana, kun porukka oli jo kärvistellyt päivän workshopeissaan sekä olympialaisissa, odotukset eivät ehkä kenelläkään olleet ihan älyttömän korkealla. Ja bändillä ehkä vähiten. However, ensimmäisestä biisistä lähtien tunnelma oli katossa - ja jos mahdollista kattoa jopa nostettiin kahden soitetun setin aikana sen pari-kolmisenkymmentä senttiä... [Todellisuudessa vanhan puurakennuksen lattia itse asiassa "niiasi" nuorisolaisjoukon pogoilun seurauksena, vähintään kymmeniä senttejä pahimpien bilepiisien aikana. Musta melko hyvä mittari bändin kuin bändin suosiolle - jos lattialaudat notkuu romahtamispisteessä hittibiisien aikana, niin keikan voi sanoa olleen onnistunut..?].

Ilta kruunautui bändin ihanaisen solistin laulamaan viimeiseen biisiin, Zen Cafen Todella kaunis. Täti-ihminenkin liikuttui yleisestä hurmoksesta - jengi lauloi mukana kaikissa biiseissä tosi hyvin, mutta tuon vikan kappaleen aikana ei bändiä meinannut edes kuulla yleisön laulun joukosta. Ihan huikea fiilis kerrassaan - juuri sitä paljonpuhuttua järjestömme puuttuvaa (?) kulttuuria.. Bändi [joka on tähän saakka siis esiintynyt ainoastaan häiden humppakeikoilla] itse oli myös suosiostaan ehkä hieman hämmentynyt: rumpalin kuultiin ihmettelevän mm. mimmien kiljuntaa, jota valehtelematta kesti tauotta ensimmäisestä soinnusta ihan siihen vihonviimeiseen...

Nyt ei kun ensi vuotta suunnittelemaan - kettu kiittää ja kuittaa. Ja hymisee täällä taas hetken aikaa tyytyväisyyttään. Ihanat nuorisolaiset, ihana tunnelma.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Chicken poop

Sain eilen tuliaisia Jenkeistä. Pyytämäni Almayn ripsivärin (itse asiassa tulkkujen tuoja oli fiksumpi kuin allekirjoittanut - ja toi samalla vaivalla samaa väriä kaksi putkiloa. Saanpahan maalata loppuvuoden silmiäni ihanaisella allergiavapaalla Almayllä). Bonuksena ripsimaaliin sain kuitenkin vielä aito-kansasilaista "Chicken Poop Lip Junk"ia. Kanankakka-huulikamaa siis. Lohdullisesti huulirasvapurkin kyljessä oli kuitenkin teksti: all-natural cosmetic moisturizer - contains no poop. Mutta silti.

Kanankakan kotisivuilta selvisi sekin, että eräskin kansasilainen nuori neiti oli saanut papaltaan neuvon valitettuaan rohtuneita huuliaan. "I know how to fix those dry lips. I'll rub some chicken poop on 'em so you won't be lickin' 'em.." No, nimi jäi elämään - ja samalta valmistajalta löytyy nettimyynnissä myös vegaanidödöä, jonka nimi on "Kill it dead". Vitsikkäällä tuulella nuo ämeriikkäläiset - oma elämä tuntuu taas kaksi astetta hohdokkaammalta, kun sivelee huuliinsa kananpaskarohtoa. [Joka siis edelleen on tehty soybean oilista, mehiläisvahasta, jojobaöljystä jne. Contains no poop - so I've been told.] Netistä voisi tilata myös teepaitoja, joiden tekstit kehottavat vehtailemaan kantajansa kanssa erityisesti juuri siitä syystä, että hänellä on huulissaan kanankakkaa. Muahah.

Tänään (ja huomenna) tiedossa infernaaliset kinkerit Virroilla. [Mikäli muuten Virtain kaupungin/kuntayhtymän/matkailunedistämiskeskuksen tädit koskaan eksyvät tähän osoitteeseen, niin mulle saa koska tahansa myöntää esimerkiksi kaupungin avaimen. Mä olen mielestäni valtaisalla tarmolla kehunut Virtoja edestä ja takaa - niin netissä kuin livenäkin. Ja edistänyt helsinkiläisturistien ryöppyä Helvetinkolun maisemiin ainakin 300 hengen vuositahtia. Mikäköhän niiden keskimääräinen vierailijaluku ylipäätään edes on, noinniinku vuositasolla..?] Tosiaan, riemukkaat hyttibileet, diskoteekki jne. suomalaisine tequiloineen on taas luvassa. Can't wait. Puhumattakaan noin parikymppisten hormoonihuuruista, joiden parissa jälleen huomisilta vietetään. Silmät vaan vilkkuu oikealla ja vasemmalla.

Muksaa viikonloppua ja alkuflunssaisia halauksia vaan kaikille elämässäni tällä viikolla pärskineille. Kiitsat vaan ja sillä lailla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Subeja ja vauvoja

Johan taivaat aukeni, kun alakerran leipäartistimo (seriously, ne etsii netissä Sandwich Artisteja) avasi ovensa viikonloppuna. Meillä haisoo nyt kuulkaa täällä töissä asti tuore sänpylä - ja kaikki lisukkeetkin vielä. Todellisuushan on lienee se, että ihminen voi syödä vain rajallisen määrän subwayta, ennenko tuloo kyllästys. Mutta käytännössä tän viikon saldo on jo kolme puolikasta subia - kolmena päivänä. Eli go figure. Ja tosiaankaan tuo aamuisin jo työhönsaapuvia ilahduttava huumaava leivän tuoksu ei ollenkaan helpota tilannetta...

Sitten meitä kaikkia kiehtoviin, ajankohtaisiin BB-aiheisiin. Ihanasti kävi ilmi, että Tiina (se joku vorsalainen horo, jolla on kaamia tukka ja joka suunnitteli vaan sekstaavansa talossa kaikki hereilläoloaikansa) sai nyt siis tänään tietää olevansa raskaana. Onnia vaan koko maailmalle - pitäisköhän tuota ohjelmaa nyt pidentää puoli vuotta, että nähtäisiin suorassa lähetyksessä myös mukulan synty...? Vähänniinko Hollannissa vuosi-pari sitten, jos en ihan väärin muista.

Sillai vaan vähän laskelmoivalta vaikuttaa moinen yllätysraskaus.. Kun muka menkat on viis päivää myöhässä, niin mimmi säntää heti ensimmäisenä spekuloimaan mahdollista raskauttaan päiväkirjahuoneeseen. [Ja joo, I know this is pathetic, mutta lupaan etten polkkaa aiheesta enää tän enempää!] Kun justhan tuonkaltaisessa paikassa kenelläkään ei koskaan esim. stressin takia ole menkat esimerkiksi viikkotolkulla myöhässä... Entistä epäilyttävämmäksi asian tekee se, että unlike all the other girls, kyseisellä mom-to-be:lla ei sitten -hupsista keikkaa vaan- ole juurikaan yhtään menstruaatiovälineitä mukanaan talossa. [Noi listat siitä, mitä kukanenkin toi mukanaan taloon löytyy netistä. Älkää kysykö, että mistä tiedän.] Kaikilla muilla mimmeillä on siis kasapäin tampaksia ja muuta reppuloisissaan, mutta tällä yhdellä lähihoitajalla ei sitten sopivasti ole pakaaseissaan muuta kuin meikkejä.

Kummallista. Tai sitten se pimu on tosiaan yhtä pimeä, kuin miltä ulospäin näyttääkin. Time will tell.

ps. Sain ameriikasta postipostia eilen. Ihania kirjeitä ja kuvia jenkki-siskonpojista ja mun muista sukulaisista. Ilahduin ihan suunnattomasti moisesta lähetyksestä, tavanomaisten laskujen sijaan! Ja aika villiä ajatella, että pari vuotta nuorempi host-sisko on jo kakkosluokkalaisen (7-v.) pojan äiti. Käsittämätöntä, kuinka aika juoksee.

tiistai 4. syyskuuta 2007

Onnea Vaasa!

Päivän synttäripojille ja -tytöille lämmin onnittelutervehdys *virittelee lauluääntään*. Juhlittiin toisen tiedossa olevan meihen synttäreitä [ilman hänen kyseenalaista seuraansa tosin] eilen, ihan sillai eks temppoore... Seurauksena lattarihenkisestä illallisesta valtaisa jälkihiki (eli krahi) ja melkoinen väsytys. Niin pitkä ja rajallinen on mun muistini, että vallan kaksi päivää rapulan jälkeen on -yllätys yllätys- uusi krapula *ahihi*.

Oltiin kuitenkin sillä lailla sivistyneinä liikenteessä, että käytiin kaupasta hakemassa alennustölkkejä - eikä vaan dokailtu baarissa. Which is quite nice, kun tili huutaa hoosiannaa ja sen saakelin tarkastusmaksun eräpäiväkin lähestyy. Mä ehkä joudun oikeuteen, jos muistan hookooällän smurffeja vasta ensi viikolla, tilipäivän jälkeen...?

Tänään tiedossa viikonlopun avajaisspeksien suunnittelua Toverissa, ihan vaan kylmän kokiksen ääressä. Meinattiin vetää infernaalinen tervetulotilaisuus á la tenskun turistirysät - vielä tosin puuttuu se substanssi. Which is nice.. Olisko kellään selkeitä mielikuvia siitä, mitä moisissa matkaopasjutuissa jutellaan, muuta kuin hanaveden juomakelpoisuudesta ja paikallisten erikoisista tervehdyksistä..? Parhaat ideat palkitaan esimerkiksi shotilla suomalaista tequilaa *wirn*

maanantai 3. syyskuuta 2007

Viikonloppuja

Elokuu oli kyllä bloggausaktiviteeteiltaan universumin hiljaisin kuu. Suorastaan surullista - asiaa kyllä olisi kai ollut, mutta aikaa määränpäättömälle roikkumiselle intterwebin ihmeellisessä maailmassa ei sitten senkään vertaa. Kokonaisuus laittoi ehken hetkellisesti miettimään ikioman kotiwelhon käytännöllisyyttä - mutta toistaiseksi olen kuitenkin sinnitellyt kiusausta vastaan.. Jos ihminen tekee keskimäärin 9h/päivä [paitsi, että elokuun ylitöiden saldo lähenteli 1,5 ylimääräistä viikkoa] töitä ensisijaisesti skriinin edessä, niin vapaa-ajan aktiviteetit voisi olla hyvä hakea jostain muualta. Erityisesti kun meillä kaapelitalouksissa digiajasta huolimatta edelleen näkyy BB. Ja myös FST - eli olen palannut Strömsön ihmeelliseen maailmaan, kuukausien masentavan eron jälkeen...

Viime viikonloppu meni keskivertoa humalahakuisemmissa merkeissä. Vertailtiin perjantaina illalla ensin vitutuksen asteita - ja sittemmin tempaistiin melkoinen känni, ihannoinniinkuvaan vittuillakseen. Ensisijaisesti universumille. Omaa tarinaansa lienee kertoo se, että valitsin "ihan vaan varuilta" alkossa illan juomingeiksi viinitonkan - ettei vaan juoma lopu kesken. [Ei loppunut. Kunto loppui ensin.] Massiivisesta valkoviinionnettomuudesta huolimatta nähtiin illan aikana raketeita Tokoinrannassa - ne oli kyllä semisti ehkä hienompia eilen Nelosen koosteessa, kun kuuli sen mussiikinkin. Kiva ilta kaikkineen, vaikkakin lauantai meni kokonaisuudessaan Pelastusarmeijalle. Ei vaan voi saada mitään aikaiseksi, jos on ihan infernaalinen rapula. Yhtään mitään, ainakaan yhtälön sänky-soffa-jääkaappi ulkopuolella! [Juoruilunnälkäisille vielä viestittäköön sellaista, että vesikeksi voinee kertoa myös lisää siitä, missä niitä jatkoja voi perjantain ja lauantain välillä viettää - ja millä seurauksin *muahaha*.]

Tällä viikolla pitäisi sitten henkisesti valmentautua viikonlopun infernaaliseen nuorisolaisolemiseen. Jälleen kerran bussin nokka on suunnattu kohti Virtoja - tällä kertaa kyydissä on täysikäisiä järjestömme edustajia, eli juhlien voisi kuvitella olevan astetta..öö..mielenkiintoisemmat. Mm. yllätysesiintyjä äänentoistolaitteineen on tulossa - ja samoin noin rekkalastillinen siideriä. Sekä tietty villisti kaikkia schutinoita. Muahaha. Täti ei malta odottaa sunnuntain seminaarinjälkeistä raukeaa olotilaa - ihanasti kerrassaan.