torstai 13. syyskuuta 2007

Kirsusein miinus

Täytyy tehdä kauhia tunnustus. Olen täysin koukussa BB:iin. Sekä netti että subin tekstiteeveepalvelu on ihan liian aktiivisessa käytössä. [Sinälläänhän tän tiedon ei luulisi ketään ihmetyttävän; mä olen muistaakseni katsonut molemmat aiemmatkin kaudet (ja lisäksi omistan sen ykköskauden alennusreeveereenä)]. Tänhetkinen ihmetyksen kohde ko. sarjassa on niin mulla kuin noin koko universumillakin neiti Tiimiakatemia ja hänen valloittavat tempauksensa. Tämä kaksvitonen jyväskyläläismimmi maksattaa laskunsa äidillään, omistaa hevoisen, söpöilee vittu kirjakielellä omasta mielestään ihqsti rakkaansa kanssa (joka vedättää kyllä tyttöä pohojalaasella kylmäverisyydellä ihan koko rahan edestä), eikä itse asiassa edes tiedä mitä sana habitus tarkoittaa. Hän myös on käyttänyt kolme viikkoa nyt siihen, että kuvittelee koko maailman pyörivän oman erinomaisuutensa sekä riparihenkisen pikkuoravien pusuttelusuhteen ympärillä.

Asiaan hetken perehdyttyäni ei kyllä hulluna sen mimmin erikoinen maanisuus yllätä - niiden Akatemian nettisivuilla kun käy ilmi, että ko. AMKissa ei ole ollenkaan opettajia, vaan heitä kutsutaan valmentajiksi - ja ko. valmennusjohdon johtavina ajatuksina opetuslapsilleen ovat esimerkiksi keskinäinen luottamus, itsekuri ja ylpeys aikaansaannoksista. Ristuksen komiaa, etten paremmin sano.

Hattua kyllä täytyy nostaa kyseisen puljun valmennus- ja konserninjohdolle siitä tavasta, jolla ihanainen Satu on saatu todentamaan Akatemian toimintaohjeita:

1. Tee aloite, älä odota ohjeita.
2. Opi sietämään kaaosta. Se on ensimmäinen askel luovassa prosessissa
3. Tee virheitä. Älä pelkää niitä vaan opi niistä.
4. Kohdista energiasi ratkaisuihin, älä murehtimiseen.
5. Tee parhaasi, laita rimasi korkealle.
6. Näe mahdollisuuksia, älä esteitä.
7. Kokeile.
8. Hymyile ja pidä hauskaa
9. Ole nöyrä ja luo menestyksesi aina uudelleen.
10. Kunnioita kanssaihmisiä ja pidä huoli ympäristöstämme.

Jos niitä hevonpaskabingoplanketteja olisi kellään jakaa, niin pari voisi laittaa tähän suuntaan tulemaan. Nimimerkillä mistä tuota amkkituubaa [suokaa anteeksi syrjintäni] oikein tulee - ja kuka tuohon oikeasti jaksaa uskoa? Erityisesti, kun vielä valtakunnan teeveessä joka jeesuksen ilta yksi aivan täysin vauhkoontunut Akatemialainen kulkee firman mainospaita yllään... Hieman voisi kuvitella opinahjonkin uskottavuuden kärsivän moisesta kyseenalaisesta julkisuudesta!

[Miinuksia allekirjoittaneelle taas BB-aiheisesta polkasta. Anteeksanteeksanteeks - lopetan tän heti joulukuussa, hihihi.]

4 kommenttia:

Kalu kirjoitti...

Kirsusein+

Anonyymi kirjoitti...

Yleisöpalaute:

Koodaa tänne plokiin sellanen kalenteri minne kaikki halukkaat voi varata ajan henkilökohtaista audienssia varten.

Kirsuseinin elo on yhtä matala- ja korkealentoa ettei sitä muuten saa kiinni!

Kaisa kirjoitti...

Tieks mikä bändi on Semifainalis lauantaina?

Lartsa kirjoitti...

Aikanaan opiskelin vuoden Jyväskylän AMK:n tavistradenomipuolella (ei TA:ssa). TA:han mentiin ekan vuoden jälkeen - tai siis silloin sinne meni ne, jotka ei jaksaneet lukea edes normaalia tradenomioppisisältöä.

Siellä sai lukea kirjoja ihan omaan tahtiinsa (jos jaksoi). Niistä sai kirjapisteitä, jos ilmoitti lukeneensa... tosi ihq!