perjantai 21. syyskuuta 2007

Mä kuuntelen tomppaa?

Nohonni, terveinen juuston ja kiharakarvaisten lehmien maasta. Ollaan siis toista päivää ekskursioimassa Alppimaassa - ja harvinaisen odotetuissa merkeissä on kyllä loma alkanut. Arvatenkin yhtälöön kirsusein, kaisa, vuokra-auto ja navigaattori sisältyy jo lähtökohdallisesti melko monta tähtihetkeä.

Alusta aloitettuna tarina menee näin: saatiin eilen Zürichiin saavuttuamme sadallaviidelläkympillä (euroja siis, ei paikallista valuuttaa) simakka, hopeanvärinen uudenkarhea nissani alle. Ei kun nokka (eli navigaattori, also known as Tomppa Saatana) kohti Baselia ja suunta autobaanaa päin. Teoriassa matkaan piti kulutettaman yksi tunti - käytännössä saavuttiin perille kohteeseen, kuten Tomppa vittuilevaan äänensävyyn lopulta ilmoitti, noin 3,5 h startin jälkeen. Ajeltuamme sitä ennen kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä Baselin lähimaastossa - lähinnä massiivisista tietyömaista (joita navigaattoripolo ei tietenkään ymmärtänyt arvata, perkele sentään!) johtuen.

Kieltämättä epäusko oli melkoinen matkan varrella - joku kutsuisi tilannetta jopa surkuhupaiseksi. Erityisesti kuultuaan, että jälkikäteen kävi ilmi, että sekapäinen autojoukkueemme oli ajellut huomaamattaan pitkiä pätkiä myös Saksan puolella. Ihan vahingossa. However, loppu hyvin, kaikki hyvin. Tomppakin lopetti mykkäkoulunsa parin tunnin hiljaiselon jälkeen (me tulkittiin sen suuttuneen meidän itsepäisyyteen, kun ei suostuttu ajelemaan suljetuilla moottoriteillä napakoista käskyistä huolimatta). Ja nyt tuo eilinen sekoilu jo jopa naurattaa. Muahaha.

Ennen sunnuntaista pikkuheidi-henkistä ajelua kohti etelän Alppeja haluaisimme kuitenkin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Näkeekö navigaattori muka pimeässä, ja jos joo, niin miten?
- Onko navigaattorilla kyky tuntea esimerkiksi mustasukkaisuutta, kun se alkaa aina toimia moitteettomasti tasan samalla hetkellä, kun paperikartta avataan?
- Onko ko. vimpaimen asetuksissa sellainen ennakko-odotus, että mittasuhteiden ollessa jaardeissa ja maileissa, kaveri etsii automaattisesti nopeimman (amerikkalaistyylisen) motarin jolla ajella. Kun taas metriseen järjestelmään siirtymisen jälkeen, tyyppi ehdotteli poikkeuksetta ainoastaan moottoriteiden vieressä kulkevia vitun traktoripolkuja. Joita ajellessa oli kiva ohitella maatalouskoneita ja pälyillä kateellisena motarilla kahtasataa kiitäviä mersuja...?

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Bern kuittaa.

ps. Muuten ollut ihan tosi, tosi mukavaa. Ja nokka jopa vähän kärähtänyt, kun täällä on kuitenkin se +19 astetta vielä tähän aikaan vuodesta... :)

pps. Vastauksena otsikon kysymykseen: en enää välttämättä. Ainakaan aukottoman luottavaisesti. Me tullaankin tästä eteenpäin varaamaan pari-kolme tuntia, jokaista ajettavaa parikymmentäkilometristä kohti. Virheistä oppii ja sillä lailla?

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Ajattele: nyt kasvava sukupolvi ei tulevaisuudessa osaa suunnistaa kartan avulla ollenkaan, vaan luottavat täysin Tomppiin, Teuvoihin, mitä näitä nyt on!

Oli se kyl eri maailma, ennen vanhaan ala-asteen liikkatunneilla suunnistettiin pelloissa rämpien ja metsissä huhuillen karttaa ja kompassia väännellen. Saakohan ne sit tulevaisuudessa lainata isäpapan navigaattoria liikkatunneille? Tai noh, onhan kännyköissäkin nykyään jo GPS-navigaattorit. ;)