tiistai 11. syyskuuta 2007

Todella kaunis

Härregud, minkälaiset speksit oli viikonloppuna taas Virroilla. Ällistyksestäni selviän ehkä ensi kuuhun mennessä - ja siirryn sitten potemaan lieviä suorituspaineita keksiä jotain astetta ärhäkämpää ensi vuodeksi. Kraist oolmaiti.

Lähtökohdallisesti sata kaunista ja koreaa ex-vaihtaria sekä oululaisen bändin heittämä keikka ei välttämättä kuulosta ihan niin tajunnanräjäyttävältä kuin mikä lopputulos oli. Lauantai-iltana, kun porukka oli jo kärvistellyt päivän workshopeissaan sekä olympialaisissa, odotukset eivät ehkä kenelläkään olleet ihan älyttömän korkealla. Ja bändillä ehkä vähiten. However, ensimmäisestä biisistä lähtien tunnelma oli katossa - ja jos mahdollista kattoa jopa nostettiin kahden soitetun setin aikana sen pari-kolmisenkymmentä senttiä... [Todellisuudessa vanhan puurakennuksen lattia itse asiassa "niiasi" nuorisolaisjoukon pogoilun seurauksena, vähintään kymmeniä senttejä pahimpien bilepiisien aikana. Musta melko hyvä mittari bändin kuin bändin suosiolle - jos lattialaudat notkuu romahtamispisteessä hittibiisien aikana, niin keikan voi sanoa olleen onnistunut..?].

Ilta kruunautui bändin ihanaisen solistin laulamaan viimeiseen biisiin, Zen Cafen Todella kaunis. Täti-ihminenkin liikuttui yleisestä hurmoksesta - jengi lauloi mukana kaikissa biiseissä tosi hyvin, mutta tuon vikan kappaleen aikana ei bändiä meinannut edes kuulla yleisön laulun joukosta. Ihan huikea fiilis kerrassaan - juuri sitä paljonpuhuttua järjestömme puuttuvaa (?) kulttuuria.. Bändi [joka on tähän saakka siis esiintynyt ainoastaan häiden humppakeikoilla] itse oli myös suosiostaan ehkä hieman hämmentynyt: rumpalin kuultiin ihmettelevän mm. mimmien kiljuntaa, jota valehtelematta kesti tauotta ensimmäisestä soinnusta ihan siihen vihonviimeiseen...

Nyt ei kun ensi vuotta suunnittelemaan - kettu kiittää ja kuittaa. Ja hymisee täällä taas hetken aikaa tyytyväisyyttään. Ihanat nuorisolaiset, ihana tunnelma.

3 kommenttia:

Kalu kirjoitti...

Viime perjantaina kun ajelin Melaan päin pysähdyin Pirkkalan Aabeeceelle kahville. Siellä oli muutamia vaiefjuu paitaisia pimatsuja. Heti katseeni hapuili olisikohan Kirsuseinkin paikan päällä, mutta eipä näkynyt tai varsinkaan kuulunut. Harmi.

No, ehkä ensivuonna.

Anonyymi kirjoitti...

Satu-

Kirsi kirjoitti...

^eli see above.