maanantai 29. lokakuuta 2007

Astetta parempaa sämpylää

Mä ansaitsen kyllä jo pikapuoleen universumin huonoimman bloggaajan -tittelin. Jos käyttäisin kaiken sen ajan, jonka mietin "kyllä mun pitäis nyt jo jotain sinne blogspottiin vääntää.." itse tekstien kirjoittamiseen, niin nää juttuni olis ehkä kertaalleen jo kiertäneet maapallon. Sen sijaan jaahuilen vaan täällä näyttöpäätteeni edessä ja puuhaan kaikkea muuta. Mm. erään maikkarin Pariisin-kirjeenvaihtajan, menestyneen ankansukuisen suomalaisen elokuvaohjaajan sekä entisen opetus- ja viestintäministerimme (nykyään löytyy YLEstä) kanssa olen käynyt kiivasta spostikirjeenvaihtoa viime viikolla. Hih.

Viikonloppu kului kuitenkin vilpittömän consuelallisissa merkeissä - sain vierailijoita kaukaisesta Lauttasaaresta saakka. Ihan vähän vaan vieraani meinasi tikahtua mantelipipariin, mutta ei edes ensiapuhenkilöstöä kaivattu, niin vähäistä oiretta rakas pähkinäallergikkomme sai. Ruoka oli muuten oikein maittavaa - saatanpa joskus (jos innostun) ilahduttaa näin virtuaalisesti yleisöä punaposkikanan reseptiikalla.

Mutta sitten asiaan. Sunnuntaiaamun tajunnanräjäyttävä sämpyläresepti oli hurmaavuudessaan niin ihana, että pakko kehottaa muitakin kokeilemaan moista. Ei kestänyt tuoreen leivän saaminen kauan (paitsi kun piti kipaista kauppaan hakemaan lisää jauhoja kesken alustuksen) - eikä erityisestikään käynyt kipiää. Haasteena olisikin seuraavaa itse kullekin: ensi sunnuntaina, vaikka sitten kesken krapulan, kaivele kaapista seuraavat asiat ja hurmaa itsesi tiedottomaksi tuoreilla sämpylöillä. Se kannattaa, olen ihan 100% varma!

Sänpylätaikina

5 dl lämmintä maitua (tai vettä)
50g hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa oli ihan mainio)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
8-10 dl (ja vähän päälle) jauhoja. Sekaisin hiivaleipäjauhoja, vehnäjauhoja ja vaikka grahamjauhoja. Mitä sieltä kaapin pohjalta ikuna löytyykään. Ja huomiona vielä se, että mitä löysemmällä taikinalla jaksaa pelata, sen pehmeämpiä sänpylöitä saa uunista ulos.

Perinteisesti siis lämpimään nesteeseen mausteet ja hiiva (paitsi kuivahiiva jauhojen sekaan) ja sitten öljyä ja jauhot perään. Vaivaa (eli alusta) taikinaa viitisen minuuttia, niin että se irtuaa käsistä. Ja tosiaan, monenlaisista jauhoista on kovastipaljon makuiloa, eli kannattaa laittaa muutakin kuin ihan perusannihelenaa. Nostata taikinaa vedottomassa tilassa (suljettu mikro on tähän hurjan kätevä) vajaa tunteroinen - ja kyttää vaikka Dr. Philiä meanwhile.

Itsellänihän siis jauhot loppuivat sämpylöitä pyöritellessäni kesken - ja jouduin kipaisemaan Sandron juttusille kulmakauppaan. Taikina ei tästä pahemmin piitannut, vaan nättejä pullia sain pyöriteltyä luovasta tauostani huolimatta - ja kohotin niitä vielä vartin verran ennen uuniin laittoa. 225 astetta ja vajaa vartti on oikein sopiva paistolämpö ja -aika.

Sitten seuraa osastoa niksipirkassa ei kerrota tätä: kastele uuniin menevät sänpylät kevyesti kauttaaltaan esim. suihkupullolla. Lisäksi aina uunin ohi kävellessäsi avaa luukku ja suihki sisään lisää vettä - se lisää hurjasti rapsakkuutta kuoreen ja lopputuloksen herkullisuus lisääntyy eksponentiaalisesti.

Kun sänpylät on valmiit (eli pohjasta kuuluu napautettaessa kiva kumahdus), nosta ne pois uunista, mutta ÄLÄ peitä niitä millään liinalla. Menee muuten hyvä rapsakkuus ihan susille. Anna jäähtyä ritilän päällä ja syö pois samoin tein. Säilyvät myös pakastimessa, mutta nautinto on täydellisin margariinin sulaessa tuoreen sämpylän päälle...

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kiitos mahtavasta illallisesta, muiden kannattaisikin olla aika kade. Ensi sunnuntaiaamua odotellessa, kun saadaan tuoreita sämpylöitä pohjoisessa...hih.

Kaisa kirjoitti...

Muutan teille

seiti kirjoitti...

Sämpylöihin ei laiteta vehnäjauhoja eikä sokeria, koska ne on sämpylöitä eikä pullia. Kansa vaatii siirappia ja kunnon rouheisia jauhoja! Leseitä päälle!

Anu kirjoitti...

sänpylöitä... saiskos niitä matkaevääksi sunnuntaina??

Kirsi kirjoitti...

Seiti: sokeri on sille hiivalle, ei niille sämpylöille. Ja liiat rouheet ahistaa... :)

Vesikeksi kirjoitti...

Otin juuri kynän ja paperin esiin ja kirjoitin, että pitää ostaa jauhoja kaupasta. Olen vodkakrapulassa ensi sunnuntaina, ja mitäpä sitä muuta silloin tekis.

Normaalina päivänä ei viiti ees näköjään tiskejään tiskata, josko sitä olis tuottavampi pienessä dagenefterissä.

seiti kirjoitti...

Siirappi on sämpylöissä parempaa kuin sokeri, imho. Sämpylöihin laitetaan myös öljyä, mutta pulliin tulee sulatettua margariinia. Se on tarkkaa kuni kirpun nusauttaminen ;)

Herra K:n äitee oli kerran leiponut mykistävän hyvää saaristolaisleipää. Sitä oikeasti ihan hiljentyi siihen viljatuotteen äärelle, kun se oli niin makoisaa. Täytyypä kärkkyä ohje.