keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Naamakirjavapaa maa

Palauduin jälleen Etelä-Suomen kamaralle eilisiltana. Edeltävät viisi päivää menivät täysin netti- ja kyberasiapimeydessä: vallan vapautuneesti vaan luin kirjoja ja leikin elonkorjuuta (eli järjestelin pihamaata talviasuttavaan kuntoon, kun kaikki korjuutyöt oli esimerkiksi marjapuskien äärellä jo aikaa sitten tehdyt) sekä nautin elämästä. Osa nettivapaudesta oli täysin omavalintaista - ja osaan vaikutti lievä intterwebaiheinen kriisitilanne, kun modeemipiuha aina välillä irtuaa seinästä - ja korjaantuu vasta, kun killuuttaa vihaisesti Oulun Puhelimen asiakastukeen.

Hassua, kuinka vapauttavaa moinen addiktioton elämä oli. Ei mulla ollut mitenkään pakottava tarve esimerkiksi heitellä tuttuja ja tuntemattomia lampailla tai nipistellä niitä muuten vaan - tahi tatuoida otsaani keskimäärin kerran tunnissa senhetkistä tekemiseeni liittyvää mielentilaani. Myöskään kavereiden vertailu, mahdottoman tieteellisten ystäväpyörien tahi minkään muun yhtä sosiaalisesti olennaisen puuhan hetkellinen puuttuminen elämästä ei aiheuttanut tykytyksiä eikä muita - ihan mukava oli vaan olla ja puhua vastaantulijoille. Tai olla puhumatta, jos niikseen tuli.

Mä olen ansioituneesti koukuttanut itseni juurikin tuohon Naamakirjaan - mutta ehkä astetta skeptisemmällä asenteella. Mitä vitun järkeä on tosiaan käyttää tunteja [työnantajan aikaa] päivästä siihen, että nakkelee virtuaalikaloilla vastaantulijoita ja istuttaa heidän näyttöpäätteilleen aa) kukkia, bee) akvaariokaloja tai cee) vaikkapa hikisiä sukkia arkea piristämään? Enemmän kai allekirjoittanut saisi kuitenkin oikeasti kiksejä siitä, että joku ikivanha tuttu ehdottaisi yhteisiä kaffitreffejä 'for old times sake' - ennemmin kuin vastailisi iänikuisiin kyselyihin nuoruuden trendeistä tai krapulapäiväangstien aiheuttajista.

Jotenkin tuntuu siltä, että koko puuhan on keksineet samat tahot, jotka aikoinaan vertailivat barbien käyttöominaisuuksia, paperinukkiensa vaatetusta ja täyttivät ystävä-kirjoja universumin suurimmalla pieteetillä - ja jotka ottavat rasvaimun sekä silikonit ja kihlaavat ensimmäisen vastaantulijan ennen yläasteen luokkakokoustaan. Kulissit pystyyn hinnalla millä hyvänsä - netissä kun onneksi itsestään voi kertoa ainoastaan ne huikeimmat ja kiehtovimmat faktat. Kai. Ennen kuin julma totuus siitä, ettei meistä kenellekään kuitenkaan oikeasti kuulu mitään uutta käy ilmi. Kuten aina.

Ps. teki oikeasti hyvää viettää ylityövapaat koti-kotosalla. Ihan eri lailla hyväntuulinen ihminen kurkkii mua tällä hetkellä peilistä kuin ennen lomapätkää - ja parhautta tässä töihinpaluussa on se, että parin viikon päästä surffaan ihan samoissa maisemissa. Hah.

2 kommenttia:

seiti kirjoitti...

Hyvähyvähyvä!

Täten jätän edelleenkin rekkaamatta itseäni mokomaan sosiaaliseen kyttäysrinkiin. Nakelkoot ne lampailla toisiaan, jotka eivät "ehdi" oikeaan, reaaliaikaiseen ja fyysisesti läsnäolevaan kanssakäymiseen.

Kaverit on kivampia, kun ne on taputusetäisyydellä. Alltså på riktigt.

Nyt lakkaan varastamasta työnantajani aikaa (hah!) ja jatkan työntekoa. Lampaita vaan kaikille tasapuolisesti.

ee kirjoitti...

Samaa mieltä.

Koska tekstisi oli niin osuva, lainasin siitä pienen pätkän. Jos et sellaista halua, poistan sen toki.