keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Väliraportti

Tuossa maaliskuulla oli puhetta asioista, jotka allekirjoittaneen tulisi saada tehdyksi ennen sitä maagista 3-0 -lukua. Lähtölaskentahan on siis jo kovaa kyytiä käynnissä, mutta onneksi on vielä vuosi puuhastella kaikkea hurmaavaa. Lupasin jossain mielenhäiriössä myös väliraporttia aiheesta: eli tässäpä näitä. Ja kyllä: lisää ehdotuksia otetaan edelleen vastaan...

Kirsuseinin 30 Aikaansaatavaa Asiaa ennen 1.11.2008

2. Lähde viikonloppumatkalle yli 1000 kilometrin päähän. Joko yksin tai seurassa.

Köpikseen on Oulusta matkaa 1800 kilometriä (joka muuten näin kirjoitettuna kuulostaa paljon pahemmalta kuin vajaat 3h lentokoneessa.

3. Eksy maassa, jonka kieltä et osaa. Ei välttämättä tarvitse liittyä edelliseen kohtaan.

Kamaluus. Riittääkö jos eksyy maasta, jonka kieltä et osaa, maahan, jonka kieltä et myöskään osaa. Lokikirja automatkailusta Sveitsin ihmemaassa tässä.

4. Osallistu telkkariohjelman tekemiseen ja tule kansallisesti kuulluksi

Maikkarin kympin uutiset oli kevään kohokohta - tukka hyvin ja kellokin näkyi. Melkein. Onneksi pätkää ei enää saa ladattua mistään, ja thank God puolet suvustakin Kirsuseinin teesit universumin intterwebittömyydestä myös missasi. Paitsi Henkka, 2-v. joka uutispätkän päätteeksi vaan totesi "uuestaan laitetaan kiisitätiä.."

7. Osta liput rokkikonserttiin (stadionkeikalle siis). Antti Tuiskun keikkoja ei lasketa.

Kanye, my man. Kriisitilanteessa myös lahjaksi saadut liput lasketaan right? Ja Mr. Westhän on melkein kuin rokkari..?

9. Tee valitus kokemastasi epäkohdasta ja saa siitä ilmaista (hyvää!) kamaa hyvitykseksi. Viiden euron seteli kirjekuoressa won’t do!!

Musta Meri-Tuuli Lindströmin käsinkirjoitettu sähköposti on kuumempaa hottia kuin mikään rahapalkinto ikuna. Onpas. Voispa olla. Jatkan ehkä reklamaatiourallani vielä ensi syksyyn saakka.

11. Valvo yö ja kuuntele tunne-elämän kriisiä läpikäyvää ystävää.

Me ei kyllä valvottu ihan koko yötä, mutta aviokriisin pohtiminen kaksi viikkoa hääpäivän jälkeen aiheutti kuitenkin kaasolle päänvaivaa ihan riittämiin. Eikä viimeistä lukua siihen tunne-elämän mytäkkään ole vielä edes kirjoitettu.

13. Lue vähintään 400-sivuinen kirja yhdellä istumalla.

Joyce Carol Oatesin Putous tuli luettua kertarysäyksellä. Vain ja ainoastaan siitä syystä, että kirjapiirin tapaaminen lähestyi - ja kirjan laina-aika oli vajaa vuorokausi. Ihan hyvää huttua joka tapauksessa, suosittelen.

17. Hanki palkankorotus
25. Ota riski työasioissa (ks. kohta 17). Jos minä en sitä tee, ei tee kukaan muukaan!

Mites se lastenkasvatuksessakin toimiva metodi menikään: uhkailu, lahjonta, kiristys...? Nimimerkillä työnseisauksella ja muilla ulosmarssitoimilla alkukesästä uhannut - palkkaneuvottelut jatkukoon. Hyväntekeväisyysyhteisössä on niin palkitsevaa olla töissä, kun tosiaan ei esim. kuuluta mihinkään liittoon. Perkele.

23. Laula yleisön edessä.

Been there, done that. Sorry guys, ensi kerralla juon vähemmän. Ja laulan vielä paljon vähemmän.

26. Pyydä kiinnostavaa ihmistä treffeille. Kieltäytymisenkin uhalla.


Ääh. Ei tästä sen enempää. Ainakaan näin julkisessa foorumissa. Seuraava päämäärä voisi olla siirto Lontooseen soccermomiksi, kiitos Naamakirjan. Mutta se onkin sitten jo ihan eri tarina...

1 kommentti:

Kalu kirjoitti...

Voin auttaa sua vaikka 6, 10, 11, 18 ja 19 toteuttamisen kanssa. Otetaan joskuks oikein asiaks.