torstai 24. tammikuuta 2008

Elämän nallekarkit

M. on 13-vuotias pikkupoika, jonka oman huoneen lattialta löytää legoista rakennetun merirosvolaivan, kasakaupalla Aku Ankkoja, Voittoa kotiin Osku -kirjan sekä luonnollisesti myös likapyykkiä. Keskivertonuorisolaisesta poiketen huoneen ovessa on kuitenkin lukko, johon on avain vain pojalla itsellään sekä hänen omahoitajallaan.

Seiskaluokkalaisen koulumatka sujuu bussilla. Päivät tosin on melko pitkiä, kahdeksasta välillä jopa puoli neljään. Koulussa kivaa on kuulemma matikantunnit ja köksä (etenkin jos saa itse tehdä leipää semmosesta taikinasta) - sekä yksi ihastuttava luokkakaveri, vaaleahiuksinen Johanna. Harry Potter on kiva - ja merimiesleffat. Ja hampurilaisista maistuu erityisesti Big Mac.

M. asui helsinkiläisvanhempiensa luona vielä neljä vuotta sitten. Yhdeksän pitkää vuotta. Äitinsä kontribuoi M:n tulevaisuuteen erityisesti raskausaikana, nauttimalla säännöllisesti alkoholia (riskirajana pidettiin tuolloin 80-100g puhdasta alkoholia päivittäin). FAS (fetaalisella alkoholioireyhtymä) -lapselle tyypillisesti myös M. luokitellaan lievästi kehitysvammaiseksi - hänen kasvonpiirteensä ovat tavallisesta hieman poikkeavat. Ja esimerkiksi oppimis- sekä keskittymisvaikeudet varmasti tulevat seuraamaan pojan elämässä pitkälle tulevaisuuteen.

Alkoholistivanhemmat menettivät poikansa huoltajuuden siis vasta tämän alakouluiässä. Minkälainen on lapsuus humppujen (M:n itsensä käyttämä sana) ja heidän ystäväpiirinsä seurassa ollut - sitä voi vain arvailla. Luultavimmin kuitenkaan tavallinen perhearki ei välttämättä ole ollut - äiti kun kuulemma useimmiten unohti poikansa joka jumalan kerta, kun korkki jäi auki.

Tänään M. on poika, jonka äiti joi itsensä hengiltä viime syksynä. Isää ei ole tämän vuoden puolella näkynyt. Vaikka lastenkodissa on tapaamispäivä kahdesti viikossa, ei isä ole pysynyt selvänä tapaamisiin oikeuttavaa aikaa. Soittaa kuitenkin useimmiten, että tulisi mielellään, mutta ei nyt tällä haavaa juuri pysty. Lastenkodissa on onneksi seuraa - 16 samassa tilanteessa olevaa lasta ja nuorta. Pellavapäisiä ala-asteikäisiä tyttöjä ja poikia. Ja murkkuikäisiä tuiskahtelevia teinejä, joiden lukituista huoneista kuuluu illallispöydän keskusteluista loukkaantunut puhina.

Yhteistä kaikille on se, että periaatteessa heillä on kaikki hyvin. On rakkautta ja rajoja - vihdoinkin. Toisaalta taas kaikille lapsille ne rakkaimmat ihmiset (joiden kanssa vietetty aika on M:llekin tärkeimpiä hetkiä), heidän vanhempansa eivät saa osallistua arkipäiväiseen elämään. Lastenkodin ulkopuolisia, turvallisia aikuisia on vain harvalla - harvemmin huostaanotetun lapsen suku ottaa enää aktiivisesti osaa hänen elämäänsä.

Nallekarkkien tasajaosta voidaan olla montaa mieltä. Kannelmäkiselle ystävälle kuitenkin nöyrä kiitos eilisestä luistelureissusta - M. ja tämä kohta kolmekymppinen controller kun pelasivat hippaa ja harjoittelivat sirklausta sellaisellakin antaumuksella, että allekirjoittanut seurasi hurjaa menoa välillä kyynelsilmin.

Turvallisia aikuisia - niitä on harvassa. M:n kaltaisia lapsia ja nuoria on huostaanotettuina pelkästään Helsingissä 2500.

4 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Aloin jälleen kyynelehtiä tämän asian tiimoilta täällä työhuoneessani. Maailma on kaikille niin paljon parempi paikka, kun siellä on myös tuollaisia ihmisiä kuin sinä!

Henkinen halaus sinne suuntaan!

Anonyymi kirjoitti...

M:llä on onneksi ystävänä sinut! Olet mahtava!
T. Kyynelehtijä Korkeavuorenkadulta

lartsa kirjoitti...

L. kuittaa ja kiittää puolestaan! Tälläkin oli hauskaa jäällä ja jään ulkopuolella. Vauhtia oli välillä melkoisesti, välillä meinasi tulla jo siitäkin tippa linssiin. :-)

maijaatio kirjoitti...

Hieno, hieno teksti. Oletko ikinä miettinyt kolumnistin uraa? Kynä kun pysyy aika tautisen hyvin kädessä.