perjantai 28. maaliskuuta 2008

Vahingoniloa ja iloiloa

Nauratti melkein ääneen aamulla ratikassa, kun matkasin kohti erästä mainostoimistoa Hietalahdessa. Ihanaiset kanssahelsinkiläiset oli vissiin viime viikolla päättäneet, että nyt on jo kesä ja luonnollisesti juhlan kunniaksi on myös aika istuttaa kukkia ulos laatikoihin satunnaisia kaduntallaajia ilahduttamaan. Ihan jees noin muuten, paitsi että mehän tosiaan asutaan melko helvetin pohjoisessa osassa maapalloa. Missä maaliskuussa ei yleensä ole kannattanut piiskata narsissiparkoja ulkoilmalla - kun kuitenkin on jatkuva uhka yöpakkasista ja paleltumista.

Ja niin siis nytkin. Siellä ne narsissit sun muut kevätkukkaset Vanhan edustalla hytisevät hangessa, kun toissapäiväinen lumisade (siis ihan tavallinen lumisade, ei mikään valtava myrskyinen myräkkä, vaikka niin lehdistö sitä kai haluaisi kutsua) peitti kukkapurkit ja purnukat lumeen. Ihan oikein aikaisille kevätintoilijoille: tosiaan huhtikuussakin voi olla vielä kylymä ja vähän talavi, vaikka ilmastonmuutosta kohti kovaa kyytiä matkataankin.

Vapulta voi sitten heitellä kasveja myös pihamaalle (paitsi Oulusa), jos sää sallii. Me missään eteläeurooppalaisessa provinssissa eletä vielä, prkl.

Tänään illalla kirjapiireillään Zadie Smithin Nimikirjoitusmiehen tiimoilta. Lisäksi pitää ehkä juoda pullotolkulla kuohuvaa uuden työpaikan kunniaksi. (Tää tieto on tosin tänään vielä kansainvälisesti salaisuus, eli *shhhhhhh*) Kirsuseinin olemus muuttaa nimittäin elokuun alusta Amerikan pääkaupungin kupeeseen, puolentoista vuoden komennukselle. Pääsen oikein aitiopaikalle seuraamaan presidentinvaaleja ja muuta *hihittää*. Ihan huikean kauhean jännittävän ahdistavan iloinen olen työonnestani - nyt pitää sitten vaan uskaltaa luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Ajallaan.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Kukko ja kruunu

Kauhiasti väsyttäis. Vaikka periaatteessa loman merkeissä mennään jo toista päivää, ylityövapaita kun olen viettämässä (niin, ja sitä keväisen kristillistä juhlaa) kotosalla. Jostain syystä täällä pitää iltaisin kutvata ihan järjettömän myöhään ylhäällä - ja aamulla herätä semminkin ennen kukonlaulua. Että ole tässä sitten virkistäytymässä, kun väsyttää niin jumalattomasti.

Oulussa on vielä lunta - ja paistaa aurinko. Sillä tavoin keväisen lämmittävästi - eilenkin bussipysäkillä seisoskellessani meinasi oikein nokanpäätä kipristää ihanan lämpöiset auringonsäteet. Vallan hurmaavaa - ja jotain, mitä myös helsinkiläisten loskaan ja rapaan toivoisin. En vaan saa itsestäni niin paljoa irti, että menisin yksin tuonne hankeen könöttämään ja auringonpaisteesta nauttimaan. Ehkä huomenna, kun läsnä on myös enemmän noita kohta kolmevuotiaita..?

[Pojista on pakko tähän väliin todeta, että kovasti ovat taas kasvaneet - ja puheen kehitys on jotain ihan järjetöntä... Kummipoika hurmasi tätiään eilen paitsi kapsahtamalla kaulaan siinä vaiheessa, kun allekirjoittaneella oli vielä takki päällään, myös kysymällä noin toisessa lauseessa, että "onko mitään tuliaisia..?" Serkkunsa kanssa kävimme sitten illemmalla mielenkiintoista keskustelua mm. aiheesta "ruoka on ihmisen bensaa.." Hih ja heh.]

Pääsiäisruuista puheenollen (kun tuolla kommenttiloorassa reseptiikan perässä norkoiltiin): tänään olisi tarkoitus kipaista lihakauppaan ja etsiä sieltä syötäväksi kelpaavaa lammasta. Ei siis mitään villasukanmakuista paistia, vaan joko ihan filettä tai sitten sellainen vitsikäs kruunu. [Lanpaankruunu siis, ei prinsessan.] Saaliista riippuen meillä syödään sitten viikonloppuna joko perinteistä kruunullista lammasta - tahi sitten värkkään kreikkalaishenkisesti kleftikoa ja muita välimerellisiä lisukkeita. We'll see. Jotain reseptiikkaa pitäisi ehken vielä etsiä - harvemmin kun tulee tuota lampaankruunua esimerkiksi valmistettua. Eli esimerkiksi ei koskaan aiemmin.

Eipä siis muuta kuin rauhallista ja munarikasta pääsiäistä itse kullekin säädylle. Röllimunat on meidän suvun pääsiäiskukon mukaan kuulemma niitä parhaimman makuisia - niihin kun on sekoitettu valkoista suklaata sen iänikuisen bulguurialaisen bulkkisuklaan kaveriksi. *namskis*

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Haraldin herkku

Kummitädillä on kissa. Rotusellainen - norjalaisesta metsästä. Ko. eläimen tavanneet voinevat allekirjoittaa klausuulin, että Haaarald on ihan vaan vähän vinksallaanoleva kissapoika. Joka repii, syö ja raastaa paitsi omistajansa kukkasia, myös viattomien ohikulkijoiden pohkeita, selkänahkaa ja käsivarsia. Haarald myös tuossa muutama vuosi takaperin aiheutti vaatimattomasti kymmenientuhansien eurojen vesivahingon erääseen kamppilaiseen taloyhtiöön. Kas kun aamupäivästä venyttelee kissamaisesti keittiön vesihanan alla, niin litsis ja lätsis voipi iltasella emännän kotiinpalatessa olla vettä niin oman keittiön lattialla, eteisessä, talon julkisivussa, käytävässä kuin alakerran naapurinkin keittiössä. Puhaltimet sun muut kuivatin- ja korjaushärpäkkeet oli kolmisen kuukautta taloyhtiön ilona: Haarald puolestaan sai kevään karkeloissa talon asukkailta Vuoden Kissa -palkinnon.

Mutta, but. Nyt siis tätikultani (joka, kaikella ystävyydellä voinemme todeta olevan keittiöllisissä toimenpiteissään hieman rajoittunut. Ainoastaan hänen take out -skillsinsä on viime vuosina kehittyneet suorastaan kadehdittaviksi..) on tullut siihen johtopäätökseen, että Haaaaraldin ruokavalio on liian eineksinen. Eineksinen. Tästäpä intoutuneena täti rimpautti allekirjoittaneen kyläilemään Herttoniemeen eilisellä - ja inhimillisen sunnuntailounaan lisäksi pyöräytin sitten eräänkin holistista kissahoitoa tarjoavan kirjan reseptillä Haraldin herkkua.

Tässäpä siis kaikille kissanystäville ruokaohjetta - epäilen vahvasti, että tuo mättö ei ihmisystävien keskuudessa (suuresta surf-and-turf -henkisyydestään huolimati) saavuta sen suurempia riemunkiljahduksia...

Haraldin herkkuun tarvitaan:

400 g mahdollisimman rasvaista sika-nautajauhelihaa
1 pkt pakasteseitä
1 rkl kaurahiutaleita.
(Omega-rasvahappoa, jos on)

Ja ohjehan siis menee niin, että jauheliha ruskistetaan ja kaurahiutaleet lisätään paistokseen. Täräytetään jäinen sei pannulle ja lyödään kansi hela hoidon päälle. Annetaan hautua miedolla lämmöllä noin varttitunti. Tarjotaan jäähtyneenä - kyseinen kissakaveri ainakin veteli tuota melkoisen suurellakin innolla. Eww.

Ps. Pitävät hullua jännityksessä vielä tämän viikon. Huu.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Muuttoaikeita

Ihmeellinen ilmastonmuutos. Tää viikko alkoi jotenkin ääripositiivisissa tunnelmissa (lähinnä siis ulkoiluhetkien aikaan), kun linnut vinkui puissa ja kaduillamakaavat pikkukivetkin oli pesty pois, housunpuntteja riivaamasta. Pienenä bonuksena oli jopa Kallion asfalttiviidakkoon pesiytynyt kevään tuoksu - eli siis multa ja syksystä mädäntyneet lehdet lienee tän aromin takana. Mutta kas, mitäs sitä tyhjiä. Semminkin eilen ja tänään on ollut sellainenkin kalma ulkona, että alta pois. Viluttaa pelkkä ajatuskin - vaihtelevasti räntää, alijäähtynyttä vettä ja jotain muuta pirskoo jatkuvasti taivahalta, ja kylmä menee niin luihin kuin ytimiinkin.

Illat onkin menneet oman peiton alla villatakkiin kääriytyneenä - eilen tutustuin mm. Luukusta lukaali -nimiseen ohjelmaan. Ihan amerikkalaisen isosiskonsa (Extreme Home Makeover, Nelosella tiistaisin) rinnalle ei suomalainen versio yltänyt - ainakaan itkupaskahalvauskohtausten määrässä. Mutta kohtuullisen liikuttava oli tuokin show, ja ihan hullun kuumottavia ne raksakundit.

Kai sen kevään etenemisen huomaa vähintäänkin siitä, että television haalaripukuiset naulojahakkaavat urokset saa sydämen läpättämään - ja pienessä mielessäni aina viikonloppuisin suunnittelen muuttoa Kallion pelastuslaitoksen pihaan. Subin Pelastajat on ihan käsittämättömän ihanainen ohjelma (joudun kuolaamaan sitä valitettavasti vain kolme kertaa joka jumalan viikko) - ja sopivasti ne HCFD:n poijjaat asustelee siinä ihan mun välittömässä naapurustossani. Pitää katsoa, jahka tässä ilmojen vielä lämmitessä saisin toteutettua urbaanin kalliolaisen telttailusuunnitelman - epäilen, että reissuun olisi muutama muukin halukas allekirjoittaneen lisäksi... Palomeis on vaan kaikessa miehekkyydessään ja letkullisuudessaan ihan ihastuttava kokonaisuus. *ahihihi*

Kohta mennään Groteskiin juomaan kuplivaa ja parantamaan maailmaa. Huomenna on krapula ja Potter.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kuumotusta

Terveinen Riiasta. Oltiin siis Latvian kauniissa pääkaupungissa viikonloppu työ- ja koulutusmatkalla. Kerrassaan vinkeä keikaus, olkoonkin että keleissä olisi ehkä hieman ollut toivomisen varaa (kylmä kosteus meni suoraan luihin ja ytimiin) - ja neuvostohenkinen turistien huijaus raha-asioissa kyllä hieman pisti silmään. Suolaheinäsoppa oli oikeinkin maukasta, siihen ravintolaan (Čau Rasma) tuskin koskaan enää pääsee suomalaisia turisteja, niin makiasti me hihiteltiin lauantai-illan pääesiintyjänä toimineelle keski-ikäiselle humppakvartetille. Siinä oli verkkokalvot vereslihalla ja korvat punaisina, kun humppa raikasi taustanauhalta ja nämä keski-ikäiset ihmeet kiemurtelivat 1990-luvun karaokefilmien tyyliin. Jesus, vieläkin korvissa soi.

Maanantai oli hyvinansaittu pakkolomapäivä, jonka saldona oli lähinnä uusimman Harry Potterin ostamisen suunnittelua. Lisäksi käytiin kulttuurikerhon hengessä nauttimassa Engelissä brie-kylmäsavulohileipää latella - ja ilta kruunautui Tuomiokirkossa esitettyyn Mozartin Requiemiin. Kyllä on kansakuntamme musiikillinen tulevaisuus hyvissä käsissä, kun Sibeliuslukiolaisia kuunteli - ihan huikia esitys!

Eilinen meni työhaastattelusta toipumiseen - rehellisesti sanoen harvemmin on ollut niin tiukan paikan edessä allekirjoittanutkaan, kun kolmen jenkin huudellessa konferenssipuhelussamme yhteen ääneen. Kamaluus. Tunnin kesti se piina, jonka jälkeen inboksiin kilahti vielä kolmen vartin tietskariaiheinen testi - hiki hatussa sitten väänsin exceliin kaavaa ja powerpointtiin diagrammia, mutta sain kuin sainkin lähetettyä tehtävät aikarajan puitteissa takaisin. *puuh*

Pääsiäisen yli saa jännittää vastausta, nyt sitten vaan sorkat ja suonikohjut itse kullakin ristiin sinne saakka - ihan vähän kyllä kuumottaa se päätös. Enkä edelleenkään edes tiedä, haluaisinko ylipäätään päästä hakemaani työpaikkaan, tai uskaltaisinko sen perässä maasta muuttaa. Ngh. Mutta pidän teidät päivitettyinä, and that's a promise!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Sorreleita

Olen lipsunut valtavien paheiden tielle. Tällä viikolla olen suorastaan laiskotellut töissä - surffannut netissä ja vakoillut sekä galtsussa että eri foorumeilla, ja lähestulkoon joutunut ikiomalle mustalle listalleni työnantajan ajan väärinkäytöstä. Jotenkin vaan on sellainen fiilis, että kun on koko alkuvuoden ollut niin järjettömän työmäärän alla - niin nyt olisi hetki aikaa hengähtää. Kynä siis on tippunut tasan neljältä (tai no, vartin yli) - ja illat on menneet lokoisasti karkkipussin ja telkun vieressä. Maailman parhaassa seurassa, eli itsekseni.

Eilen tosin yllätin itsenikin valtavalla sosiaalisella pinnistyksellä; soiteltiin sukulaistädin kanssa ja kerroin sitten siihenkin suuntaan tästä mun hurjasta työnhakuprojektista ja sen seuraavista käänteistä. Vastaanotto oli (kuten suunnilleen kaikilla muillakin) ensikauhistuksen jälkeen hurjan ihastuneen kannustava - mutta edelleen, maanantaihin saakka pitäisi siis jännittää haastattelua (puhelimessa, manchesteriksi). Ja sitten siitä vielä viikko-pari sitä itse päätöstä.

Apua.

Meanwhile, lähdetään tyttöporukalla työmatkalle Riikaan viikonlopuksi. Lauantaina on illalliseksi sorrel-keittoa (kävi myöhemmin ilmi, että kyseinen sorrel on mitäpä muuta kuin suolaheinää), latvialaisen bändin säestyksellä. Ja sunnuntaille varattiin jopa vapaa-aikaa Vanhassa kaupungissa tuhlailtavaksi. Onk kellään mitään käsitystä, missä Riiassa kannattaisi käydä? Ja mitä sieltä voi ostaa?

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Remonttireiska

Ansaisitsisin kyllä taas jonkun pienen "oman elämänsä draamaqueen" -palkinnon viikonlopun suorituksista. Madeiran-valmennus meni vallan ihanaisesti perjantaina - syötiin quesadilloja ja juotiin viiniä - ja keskusteltiin mm. teemoista "Minä ja Madeira", "Näin pokaan stuertin" ja "Onko yhteiseen hotellihuoneeseen sopivaa tuoda karvaisia ja ällöttäviä miehiä yökylään". Eikä tässä kaikessa siis vielä mitään tarvetta draamalle.

Mutta. But. Lievistä krapuloista huolimatta seurueemme suhautti lauantaina, keskipäivällä kaiken kansan iloksi ja yllätykseksi Ikeaan - vain huomatakseen, että seuranamme siellä oli noin neljäsosa koko pk-seudun väestöstä. Kauppa oli suorastaan turvoksissa, ja sitä poruamisen määrää. Valtavaa tahdonvoimaa ja testosteronia uhkuen suoritimme ostokset, piipahdettiin Plantaageniin ja lopuksi vielä palkintopizzalle Käpylän Vanhaan Sofieen - vain, jotta itkupotkuhalvaus saisi alkaa.

Tein siis sen julmetun virheen, että kasasin yksinäni PMS-ilmiöstä alustavasti kärsien ruotsalaismallista eteisen hyllystöpenkkiä. Apunani ainoastaan se ohjevihko ja samaisesta lafkasta ostettu "työkalupakki". Normihyllykön kasaaminen nyt harvemmin vaatii ihan kamalaa ponnistelua, mutta koskapa mun luomuksessani oli paitsi kääntyviä osia, jousia ja saranoita sekä myös vain toiselta puolelta maalattuja hyllyjä - oli päänsäryn kaikki oireet valtavasti olemassa.

Ruuvasin, naulasin, kiroilin, kiristin, vedin irti nauloja ja ruuveja, ruuvasin uudestaan. Käänsin osia, väänsin niitä, käytin kuusioavainta - ja puolentoista tunnin puuhastelun jälkeen kasassa oli mitä kaunein eteisen penkki. Jossa ainoastaan yksi osa (eli pohja) on väärin päin. En jaksanut purkaa koko kapistusta enää havaittuani tämän pienen maalittoman alueen... Silti, se sinkkuuden kiroamisen määrä oli vaan jotain ihan älytöntä - samoin itsesäälinen marttyyrihuokailu "tätä tää nyt sitten on loppuelämäni vaan, kun pitää aina ITSE tehdä KAIKKI, jos jotain mielii valmiiksi. Ja onhan tuolla katossakin kolme noita palaneita lamppuja joita ei yllä itse vaihtamaan, kun luoja loi vaan persjalkaiselle lyhyet jalat ja kattoon on ainakin kolme metriä.." *ahihihi*

Saaga oli valmis eilen, kun digiboksini yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta. Ei näkynyt telkussa edes lumisadetta, kun vaan signaali oli niin hukassa, niin hukassa. Nyin johtoja ja johdon takuksia irti seinästä, sammutin ja sytytin laitetta yms. Velloen jälleen tuossa samassa itsesäälin suossa. "Kun ei tästäkään nyt taas tule mitään koskaan ja kaikki pitää itse osata ja ei edes tanssii susien kanssa -ohjelmaakaan koskaan nää ja kehtaako nyt kenellekään edes soittaa, että mun digiboksi on hajalla..." Kunnes huomasin vajaan tunnin ruikutuksen jälkeen, että sielläpä se herra antennijohto makasi ylhäisessä yksinäisyydessään lattialla - ja yhden piuhan kiinnityksellä näkyi taas vaikka sun mitä kuvia. Hi.

Ps. Erityisen jännittävään perspektiiviin tämän kaiken nurinan saa, kun kuuntelee kollegoideni/kavereideni täydellisiä kodin remontteja. Toiset räjäyttelee itse omia kylppäreitään ja opettelee kaakelointia ja sähkötöitä - ja mä puolestani saan näppylöitä Ikean kuusikulma-avaimesta. Kovin suhteellista on tämä elo täällä... *wirn*