tiistai 29. huhtikuuta 2008

Ennätys

Mä saan varmaan jonkun universumin paskin bloggaaja -tittelin. Hoksasin juuri tuosta oikeasta arkistopalkista, että olen tässä kuussa kirjoittanut tänne kokonaista neljä (4) kertaa! Seriously. Joku mato on selkeästi ryöminyt mun bloggauslihaksiin, ja veltostuttanut ne täysin - onhan tää nyt vaan ihan outrageous, että vuosi sitten oli aikaa ihan erilaisiin suorituksiin, kuin esimerkiksi kerran viikossa. Ngh. Puolustelen itseäni lomamatkalla ja kaikilla työkiireillä - olkoonkin, että kuulemma tuo viimeinen (edelliseen postaukseeni vedoten) ei ole mikään syy, jolla voisi tekemättäjättämisiään selitellä.

Viikonloppu meni yhdistyksen kevätkokouksessa ja sen jälkimainingeissa velloessa. Lisäksi tehotiimimme sai vihdoin kesän 2006 -kuvat yhteen (eli kahteen) kansioon - ja mä jopa aateloin albumini oikein kuvateksteilläkin. Sunnuntaina vaan olin: kävin kiivasta taistoa itseni kanssa siitä, lähdenkö ulkoilemaan, pesenkö ikkunat, vai olenko vaan. Yllättäen viimeinen vaihtoehto voitti - olkoonkin, että kakkoskohtaa toteutin oikein korttelin-mittaisella kävelyllä kohti Sandroa. Sitten vaan olin ja ahdistelin (itseäni, en ohikulkijoita) - ja otin parin tunnin tirsat.

Jotenkin sitä kai käy kuitenkin jännittävällä ylikierroksella työ- ja muiden asioiden takia: eilen podin julmettua päänsärkyä töissä koko päivän (alkoi siis kahden tunnin tiukasta palaverista esinaiseni kanssa) - ja sitten vihdoin kotiin päästyäni kuukahdin Simpsoneilta. Eli olin viime yönä höyhensaarilla kaikkien itseään kunnioittavien kolmekymppisten tavoin jo 20:30 alkaen. Heh. Eilisen turnausvoitoksi laskettakoon kuitenkin täysimittainen kesäloma, jota esinaiseni myös yritti välillä olla perumassa: "tiedäthän sinä kirsusein, että esimiehenäsi minulla on oikeus sanella koska sinä sitä kesälomaa sitten vietät - vai maksetaanko se sinulle tässä poikkeustilanteessa rahana.." En malttanut olla toteamatta (yhtä lailla vittumaiseen äänensävyyn): "tiedäthän sinä pomonen, että minulla on myös täysi oikeus irtisanoutua.." Muahaha. Asiasta ei siis enää keskustella.

Muuttoraporttina sen verran, että kämppä on nyt irtisanottu ja uusi passi hakusassa. Viikon verran ajattelin kuitenkin taas huijata universumia ja itseäni - ja vain nauttia perheen vappuseurasta Oulussa. Kone lähtee puoliltapäivin \o/.

Mukavaa vappujuhlaa itse kullekin säädylle - ainakin on kesä ja kärpäisiä vaan kaikkialla. Ihanaa!

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Viikonloppua

Tän viikon saavutuksiin (omiini ja muiden) kuuluvat ainakin seuraavat asiat:

- Triplatätiys. Siskokulta pyöräytti pienen poikavauvan tiistaina. Suvullemme jämptiin tyyliin nuorimies saapui täsmälleen laskettuna päivänä [kyllä, niitäkin on!] - ja on ilmeisimminkin jo hurmannut vanhempiensa sekä isoveikkansa lisäksi myös isovanhemmat ja isoisovanhemmat. Tämä täti pääsee pohjoiseen vasta tiistaina tulokasta ihailemaan: kuulemma on isonveljensä näköinen ja -oloinen tapaus, punertavalla tukalla ja kaikella.. Kerrassaan hurmaavaa! [Isoveli, pian kolme, on kuulemma jo uskaltautunut taputtelemaan vauvaa, ja tehnyt mm. tiukkaa analyysiä vauvan kahdesta jalasta JJA kädestä. Saapa nähdä miten päin nuorenmiehen nokka on ensi viikolla, kun äiti ja vauveli ovat kotona.. *wirn*]

- Tehokkaana maastamuuttajana olen tässä viimeisen kuukauden aikana saanut edistettyä tulevaa muuttoa ainoastaan irtisanomalla tv-lupamaksun. [Ja kyllä, tämä tarina on valitettavasti tosi!] Tätä vauhtia taitaa jäädä mun muuttoni tekemättä - kun en vaan yksinkertaisesti saa aikaiseksi esimerkiksi relokaatiokustannusten selvittelyitä tai muita. Vakuutusyhtiö lupasi siirtää kotivakuutuksen vuodeksi samalla rahalla, mutta yllättäen mun matka- ja henkilövakuutukseni hinta pompsahti kolmellasadalla. Pitäisi kai kilpailuttaa tuo(kin) tarjous..? Onk jossain joku opas, josta voisi lukea KAIKKI tehtävät asiat, ennen kuin voi hyvällä omallatunnolla painaa kotioven kiinni puoleksitoista vuodeksi?! Tai mikä parempaa - haluaisko joku ryhtyä mun personal traineriksi tällä saralla? Luulen, että tulosta syntyisi ainoastaan karmian vittuilun ja huutamisen seurauksena.

- Aikuismaisen kolmekymppisen tavoille uskollisena tirautin tänään pienet vitutusitkut töissä. Kun en vaan enää jaksa tätä jatkuvaa selän takana naputusta ja epäilyä kyvyistäni. Irtisanoutuminen kävi oikeasti ehkä noin kahden sentin päässä - eihän siinä nyt vain ole minkään jumalan järkeä, että viisaat, vanhemmat miehet kuusissakymmenissään aiheuttavat omassa epävarmuudessaan (ja luopumisen tuskassaan) tahallaan mulle ihan jatkuvaa päänsärkyä. Tänhetkisen kritiikin kohde on suunnittelun alla oleva fiftarihenkinen juhlagaala, jonka mainoksessa "ei myydä mitään" ja muutenkin gaalan luonteelle ei ole sopivaa se, että mainostetaan "50-luvun amerikkalaisuuden hehkutusta" tai "jameksiin ja kellohameisiin pukeutumista".. Kas kun kukaan ei hoksannut puuttua aiheeseen kuukausia aiemmin, kun tästä edellisen kerran oli puhetta. [Ja kas kun kukaan kritisoija ei kuitenkaan ole kuukausiin tehnyt gaalaillan eteen yhtään mitään]. No mutta, aina voi itkeä - töissä se antaa vielä sellaisen erityisen pikantin säväyksen *wirn*

- Tempaistiin WDC-hengessä eilen eräskin Venäjäaiheinen kaalipiirakka. Ei se kaali vielä mitään, mutta se hemmetin voitaikina. Mental note to self: kun reseptissä seuraavalla kerralla lukee "voitaikinaa" - niin voi mennä sen kaupan pakastealtaan kautta. Säästyy kahden ja puolen tunnin kaulimiselta. Nih.

Huomenna töitä kevätkokkouksessa ja kasakaupalla albumoitavia valokuvia - ja sunnuntai on kai vappaa..? Huisaa.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Amerikkaan muutosta..

Yleisön pyynnöstä - tässäpä nyt siis lisää speksejä allekirjoittaneen ensi syksyn suunnitelmista.. (niin ei tarvii erikseen selittää kaikille kahdelle kaverille *wirn*). Sain siis paikan tämänhetkisen työnantajani ns. kattojärjestöstä, joka sijaitsee Marylandin osavaltiossa - ihan siinä Jenkkien hallinnollisen pääkaupungin välittömässä läheisyydessä. Työnimike on International Program Specialist - ja työnkuvaan kuuluu erinäinen määrä projekteja (järjestömme kansainvälistä koulutusta), partneriorganisaatioiden työn seurantaa ja kehitystä (sekä ehkä jokunen tarkkailumatka eri puolille maailmaa), kaiken maailman firman sisäisiin julkaisuihin kirjoittelua yms. Sekä sitten herneenä kakun päälle, meidän maailmankonferenssin (syksyllä 2009 siis) organisointi ja toteuttaminen. Thaimaahan.

*reps*

Työ alkaa elokuun alusta, kämpästä ei vielä mitään tietoa - ja viisumiprosessikin edelleen aloittamatta. Vakuutusyhtiön kanssa olen käynyt keskustelua; kämpän irtisanon ensi viikolla (ja muutan maallisen majani kotinurkkiin Ouluun toukokuun lopulla) - ja muutenkin kaikki käytännölliset asiat on vaan ihan levällään edelleen. Mutta onhan tässä vielä aikaa: kaksi kuukautta töissä ja kuukausi lomalla. [Apua. Hyperventilaatio ehkä uhkaa, kun miettii asiaa tuosta perspektiivistä.]

Kollegoja ko. puljussa on tasan neljä kappaletta - sekä kansainvälinen intern, joka vaihtunee keskimäärin kerran kolmessa kuukaudessa. Mun pestini kestää siis 18 kk elokuun alusta eteenpäin - tosin sillä tämänhetkisellä tiedolla, että olen syyskuun aikana vielä kolme viikkoa Suomessa viemässä loppuun juhlavuotemme päätapahtuma-gaalan järjestelyt. Mutta siis lokakuun alusta eteenpäin olen sen juhlavat puolitoista vuotta sillä rapakon toisella puolella.

Hups.

Ajatukset tämän koko systeemin suhteen on melkoisen moninaiset - vaihdellen huikeasta ilosta melkoiseen ahdistukseen. Jotenkin kamalaa ajatella, että pitäisi pakata koko elämä melkein pariksi vuodeksi laatikkoon odottelemaan - ja muuttaa ylhäisessä yksinäisyyydessään kokonaista 7000 km länteen. Kavereita tulee ihan kamala ikävä, perheestä ja erityisesti niistä suvun pienimmistä nyt puhumattakaan. Lisäksi lohdutusta tuo se tieto, että itse on ollut siihen ainoaan ulkomaankomennuksella Sveitsissä viihtyneeseen läheiseen ystävään TODELLA vähän ja huonosti yhteydessä. Eli Alppinaakan kohtaloa odotellessa...

Kirsuseinin blogi tullee siis pikkuhiljaa muuntumaan myös ulkomaankomennukselle suuntaavaksi (ja sitten syksymmällä Amerikan-kuulumisia välittäväksi) foorumiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenenkään ei enää koskaan tulisi a) soittaa tai b) lähettää tekstiviestejä allekirjoittaneelle: olisi kauhian kiva vielä kuulla kaikista kavereista näiden parin Suomen-kuukauden aikana. Ja ainakin sitten viimeistään vinkeissä läksäreissä tavataan. Kutsun saa facebookista, heh.

Ps. Siskolla on tänään laskettu aika. Takapäivystäjä Oulusta raportoi, että vaakin syntymä on ihan oikeastikin käsissä - aika jännittävää.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Muito bem..

Terveinen Madeiralta. Charterkoneemme suhahti takaisin kotiin viime yönä - ja nyt sitten nakerrellaan ranteita täällä Kaisaniemessä ja mietitään elämän tarkoitusta. Lyhyenä matkaraporttina kerrottakoon seuraavaa:

- Saari on Atlantin valtameressä. Merellä tuulee - thus, myös saarella tuulee! Paljon. Esimerkiksi kahden päivän aikana (sieltä loman alkupäästä siis) suunnilleen 400 km/h. Ei vaan, oikeasti oli melkoinen myrsky alkuviikosta, niin että tukka pöllysi tuiskussa ja vähän ehkä palmutkin. Vitsikästä kuva- ja videomateriaalia seurannee.

- Saarella on turistien keski-ikä jotain kuudenkymmenen ja -sadan väliltä. Meidän nuorisolaisjoukkueemme sai melkoisesti niin paikallisten ihmisten kuin oravaislaisten puttepossukerholaisten taholta huomiota, minne menimmekään. Koomisinta lienee viiden tähden Pestana Grand -hotellimme loungessa sunnuntai-iltana soittaneen rytmikkään (ja ihan hauskannäköisen, toim. huom.) trion huudahdukset mikrofoneihinsa [kun eksyimme siis cocktailien siivittämänä tanssimaan Wake me up before you go-go'ta.. "Girls hei pliis, elekää menkö mihinkään vielä.. me soitetaan vaan teille tää seuraava biisi. Tulkaa takaisin tanssimaan." Lievää repeilyä, kaikin puolin, kun seuraavaksi pärähti soimaan ensi tahdit biisistä What a feeling.. *muahaha*

[Ja tässä vaiheessa todettakoon, että ihan älytöntä edes yrittää kuvailla lomaviikon fiiliksiä näin jälkikäteen intterweebissä. Seriously, mitä tahansa tähän kirjoitankaan niin en kuitenkaan saa välitettyä teille edes puolikasta siitä hilpeän vitsikkäästä tyttöjen lomamatkafiiliksestä, mikä meidän päällämme viikon verran lojui..]

- Jos tosiaan ulkona sattaa ja tuuloo ihan hulluna, niin Lomailevat Tytöt voi vapautuneesti mennä pelaamaan biljardia ja juomaan cocktaileja hotellin pelihuoneeseen. Kolmessa tunnissa saa kumottua drinksuja vajaalla satkulla (sitä säästön määrää) ja aikaiseksi melkoisen vitsikkään cocktailschhumalan. Kostoksi ilmojen herroille tempaistiin lisäksi melkomoinen kasa minttusuklaakermalikööriä, skumppaa, viiniä ja paikallisten erikoisherkkua Ponchaa. Illan enolekoskaan-pullonpyörityksen saldona yksi pieni liikuttunut (mun vika, I must admit) Lomaileva Tyttö - ja Iiiiso Krapula aamulla.

Kaiken kaikkiaan, ihan huima reissu - mitä hurmaavimmassa seurassa. Valtavista ennakko-odotuksista (ja kattoterassin puutteesta) huolimatta selvittiin hengissä flikkaporukalla - ja vieläpä hymyillen. Vaikkei rusketus ihan Bahaman luokkaa olekaan, niin tervettä punakkuutta on silti havaittavissa itse kunkin nokanpäässä. Ja mieli sekä sielu lepää ihmeellisellä tavalla, kun aurinko paistaa, valtameri pärskyttää suolaa ja uima-allasaluetta ympäröivällä betoniaidalla kipittää jonoksi asti sisiliskoja.

Kiitokset vielä osallisille - ja ensi vuonna uudestaan. Ehkä Brasiliaan...? Tai sitten sinne meidän omaan penthouseen *wirn*

ps. Nyt pitäisi sitten saada aikaiseksi yksi kappale muuttoja Yhdysvaltain Itärannikolle. Ngh. Olisko jollakulla joku kiva vinkki, mistä pitäisi aloittaa...?

torstai 3. huhtikuuta 2008

Pakastin nimeltä Corsa

Oltiin roadtrippaamassa Vaasassa. Meno oli muuten oikeinkin makiaa (ja, nimensä veroisesti Suomen aurinkoisimpana kaupunkinakin tunnettu Vasa esitteli meille niitä kauniimpia puoliaan. Melkein tuulettomasti jopa!) - ainoastaan vuokramenopelimme hyytävä sisälämpötila meinasi kangistuttaa jäseniä.

Vuokrattiin siis auto, upouusi Ooppeli. Muikian punainen, cd-soittimella ja oikeinkin ajotietokoneella varustettu kapistus. Allekirjoittanut menetti Helsingissäajo-neitsyytensä (eikä edes sattunut pahemmin); kaahailin menemään kuin vanha tekijä niin Krunikassa kuin Kanpissakin - Mannerheikintietä ja Länäriäkään unohtamatta. Enkä edes törttöillyt verenpainetta (omaani tai kanssakulkijoiden) kohottavalla tavalla, eli kaikin puolin mallikkaasti sujui matkantekomme - Tampereen moottoritielle asti...

Auton rapsakka sisälämpötila ei nimittäin tehnyt elettäkään noustakseen kymmenen plusasteen paremmalle puolelle - ei vaikka maisteroitunut kartturini kuinka väänteli nippuloita ja nappuloita. Ja sortui jopa ohjekirjan lukemiseenkin sen, minkä kiroilultaan ehti. Loppuviimein (vain nelisensataa kilometriä ajettuamme) tyydyimme kamalaan kohtaloomme - meissä ei yksinkertaisesti ollut naista saamaan Pakastimeen (artist formerly known as Cortsu) lämpöä.

Paluumatka sujui, jos mahdollista, vielä hyytävämmissä merkeissä. Kartturi kääriytyi takkiinsa ja huiviinsa (sekä manaili kotiinjäänyttä pipo-kalsariosastoa), minä lämmittelin ratista-vapaata kättäni perslämmittimellä, joka oli muuten take away -kahvien lisäksi se ainoa kehon ulkopuolinen lämmön lähde. Päästiin hengissä takaisin Helsinkiin - ja sain jopa auton palautettua liikkeeseen, suunnilleen yhtenä palana. Persia oli vaan virallisesti umpijäässä, ja nokanpäästä asti paleli. Ngh. Lupasivat Budgetilta kuitenkin palata vielä asiaan, kun aiheesta aamulla toimitusjohtajalle ohimennen mainitsin. Josko vaikka lahjakortin jäätelökauppaan, tai villasukat lähettäisivät kotiini...?

Eli siis loppu hyvin, kaikki hyvin. Eilen oli myös virallistettu mun nimitykseni International Program Specialistiksi - ja tänään on inboksiin ropissut onnitteluita eri puolilta maailmaa. Vähän piti myös töissä itkaista isäni lähettämää onnitteluviestiä. Ihan salaa vaan.