keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Surpriis

Kolmas työpäivä loman jälkeen - ja still kicking strong. Täytyy myöntää, että hieman on ollut pehmeähkö lasku tähän työntekoon (lisäinfoa seuraa) - eikä edes vituta mitenkään karmaisevasti. Kai tää välimallin oleminen (viikko siellä, toinen täällä) sitten passaa mun tänhetkiseen mielentilaan oikeinkin hyvin...?

Eilisestä on ihan pakko kirjoittaa pieni raportti. Esimieheni oli siis sopinut allekirjoittaneelle sekä eräällä nimeltämainitsemattoman hurmaavalle hotellinjohtajalle gaala-aiheisen palaverin Munkkaan eilisaamulle. Siinä sitten ihan muina naisina (eli muikkuina) pidin esitelmää aiheesta ja kävin ohjelmaa läpi. Oli suunitelmissa myös visiteerata cocktail-kutsujen tulevaa pitopaikkaa - josta sitten löytyikin jännittävä ylläri. Muka-tyhjässä neukkarissa olikin juhlavasti ihanainen konkkaronkka ystäviä ja kollegoita. Läksiäisbrunssia siis viettämässä.

Kilisteltiin kuohuvalla ja esinainen piti oikeinkin kauniin puheen ansioistani nuorisolaisten parissa - ja sitten nautiskeltiin viiden tähden hotelliaamiaista noutopöydästä. Kerrassaan ihastuttava aamu. Erityisesti mua virnistelytyttää se, että (joka olen elämässäni melko monet yllärijuhlat ystäväpiirissäni juoninut) olin pihalla kuin lumiukko koko suunnitelmasta. Ja ihmettelin vaan tykönäni, kun neukkarin ovi avautui, että mitä helvettiä, onhan täällä muka-vapaassa tilassa vaan ihan hulluna porukkaa.. Kunnes sitten noin nanosekuntia myöhemmin tajusin, että perkele, määhän tunnen nää ihmiset!! *wirn*

Pokka piti koko brunssin ajan (ilmeisesti valtavaa kyynelöintiä oltaisiin osattu odottaa..?), itkuun piti pillahtaa vasta kesäkortteerissa Herttoniemessä, kun luin kortin tekstin. Jahka kykenen, voisin ehken postata sen myös tänne - inspiraatioksi myös muille.

Oli kerrassaan vinkeä aamu. Ihania ystäviä, kaunis ajatus - ja mitä miellyttävin toteutus. Virtuaalinen vilkutus ja halauksia vielä siis kaikille juonimiseen osallisille täältä kustannuspaikalta. Myös niille, jotka oli dyykkailleet Lasipalatsin ratikkapysäkillä - tahi hyppineet pois valloittamastani nelosen ratikasta kesken reissun, etten olisi heitä ennakkoon nähnyt... *hihi*

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Viimeistä viedään

Olipa taas viikonloppu. Tätilapsi sai nimen (Akseliksi häntä tätä nykyä tulisi siis kutsuttaman), kolmevuotias serkkupoikansa lauloi ristiäisissä mitä liikuttavimmin mukana Ystävä sä lapsien -virttä, ollaan taas auringonpaisteessa grillattu niin ribsejä, scampeja kuin possun kokonaista sisäfilettäkin [tuota viimeistä kylläkin ihan julmetussa vesisateessa]. Ja nyt sitten pitäisi orientoitua kesäloman viimeiseen viikkoon *wirn*.

Hieman tuppaa vieläkin ohimolla tykyttämään suvun nuorimman nimen kunniaksi korkattu konjamiinipullo. Joka siis äiteen ja pikkuveljen suosiollisella avustuksella tyhjeni kokonaisuudessaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Yyh. Kaukonäköisenä ihmisenä toki tiesin jo lähtökohdallisesti tilanteen katastrofaalisuuden jo ennen ensimmäistä konjakkisiivua. Mitä sitä tyhjää. Eilen meinasi itku päästä, kun samainen laulava kolmevuotias tuli nykimään sormesta aamulla kymmeneltä. Onneksi kaurapuuro ja 800 mg ibuprofeiinia taltutti pahimman krapulan. Sekä illalla myöhään nautittu Opera Special ja Kuudes aisti -elokuva.

Pitäisi lähteä kaupunkiin hoitamaan asioita. Ja lapsia. Meillä maalla bussit tosin kulkee näin kesäaikaan kahden-neljän tunnin välein, että parempi mennä pysäkille ajoissa ettei myöhästy. Tästä perspektiivistä (allekirjoittaneenkin harrastama, I have to admit) helsinkiläinen "voi vittu kun spåra on taas ainakin 2,5 minuuttia myöhässä, perkele. Mä soitan kohta hookooällän johtajalle, kun kaikki on aina myöhässä just tän takia " -huutelu on melkoisen vitsikästä.

Metrot kulkee kuitenkin parin minuutin välein - ja ratikatkin suunnilleen viiden, paitsi ehkä poikkeustilanteissa. Meidän onnikkamme menee tästä kaupunkiin tosiaan aamulla kello 9.05 - ja seuraavan kerran sitten kello 13.15. Että parempi olla pysäkillä mielellään jo pari minuuttia ilmoitettua ohitusaikaan ennen. Jos ei oikeasti halua odottaa tuntitolkulla seuraavaa vuoroa.. [Mistä tulikin mieleeni - tähänköhän mahtaa oululaisten valtava jonotusintokin esimerkiksi lentoasemilla perustua? Löytyisiköhän jostain joku noheva sosiologi tutkimaan ilmiötä tarkemminkin...?]

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Matkalla

Kesälomalla on ollut jotenkin tosi vähän aikaa ajatella. Paitsi öisin. Mikä lienee ihan tosi, tosi hyväkin asia. Kevyesti on viime viikkoina tullut sellainen fiilis, että koko maastamuuttoajatus on hurjan kaukana. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja samaan aikaan toisaalla voi iltalampun valossa miettiä kaikkia vielä tehtäviä asioita.

Kuten esimerkiksi sitä, että hammaslääkärissä pitäisi käydä (yksityisellä, kun Helsingin julkiselta puolelta saattaisi tarkastusajan nyt saada sopivasti kotiinpaluun jälkeiselle ajalle parin vuoden päähän.. Kukakohan tuonkin lystin nyt sitten kustantaa..?). Ja hankkia hepatiittirokotteeseen viimeinen shotti, varmistaa muuttofirman kustannukset ja käytännön kuviot, jännittää viisumia (edelleen, perkele!), mailata tulevalle vuokranantajalle ja ruinata vuokranalennusta (nimimerkillä se ei ole tyhmä, joka pyytää - vaan se, joka suostuu). Sopia nykyisen työnantajan kanssa syyskuun palkanmaksukuvioista. Hankkia kätevä koti tuolle samalle ajankohdalle. Suunnitella läksiäisten tarjoomukset ja ohjelma. Miettiä vaatteiden sun muiden pakkaamista - niin kesän kuin elokuunkin ajaksi.

Saunoa varastoon, hellitellä pikkumiehiä koko syksyn edestä (valmiiksi jo itkettää pelkkä ajatuskin), kerätä viisaita ajatuksia äidiltä täältä kotoa, syödä ruisleipää ja oltermannia [jotenkin tää kauhea Suomi-fiilistely on just siitä syystä huvittavaa, että olen nyt kuitenkin lähtökohtaisesti tulossa kotiin ainakin kahteen otteeseen - vielä ennen joulua *wirn*] - ja jotenkin vaan olla henkisesti valmis - tai valmiimpi kaikkiin muutoksiin.

Hahah. Kasvavan haikeuden lisäksi on päivä päivältä hauskempaa ajatella syksyä kokonaan ihan uusissa kuvioissa. Uusi kotikatu, ruokakauppa, metrolinja, työyhteisö, työkieli, harrastukset, muutama kaverikin..? Tai ainakin ameriikkalaisten iiihanat teeveesarjat. Ja talk show't. Ja Taco Bell. Ja uuden kodin kaasuliesi. Lisäksi ainakin neljä viikonloppua on jo buukattu kavereiden vierailuille - vitsikästä indeed.

Mielenkiintoinen olotila, täytyy myöntää. Olla koko ajan matkalla johonkin sinne syyskuun 21. päivään saakka. Ja asettua sitten aloilleen - vain vähän yli vuodeksi.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Perhepiirissä

Täytyy myöntää, että uskollisesta oululaisuudestani huolimatta mua ihan hieman aina välillä tuppaa hihityttämään tämä paikallisväestö. Kaikella ystävyydellä, luonnollisesti. Mutta silti. Esimerkki numero noin kolmesataa ja yksi:

Kuten aiemmissa postauksissa olikin kai puhetta, niin sukumme vanhin täytti komeat kahdeksankymmentä viime viikonloppuna. Lähtökohdallisesti lupauduin tekemään kakkua kahdelletoista (vanhoja Leijonahenkisiä kamuja), mutta katastrofin laajuus selventyi vasta juhlien alusviikolla.

Perjantaina kannoin selkä vääränä kahvikuppeja ja kippoja juhlaresidenssiin ja laskin kahvipakettien, kerman sun muiden menekkiä. Juhlakalu itse istui taustalla ja ihmetteli, mitä kaikella laskeskelulla saadaan aikaiseksi - sääkeri mies kun on, niin luonnollisesti mahdollisimman vähäinen kulutus on sitä parempi, mitä parempi..

No, juhlan aamu koitti - paikallislehdessä (sekä valtakunnallisemminkin) ilmoitettiin oikein kuvan kanssa, että juhlan aihetta on, mutta että juhlaa vietetään perhepiirissä. Joillekin tahoille tämä ilmaisu tarkoittaa ehkä sitä, että kukkasia voi halutessaan lähettää, mutta juhlapaikalle ei itse välttämättä tarvitse vääntyä. Paitsi verisukulaisten. Oulusa puolestaan moinen viesti tulkitaan niin, että mitä aiemmin pääsee juhliin, sen parempi.. Ja kuta enemmän voi syödä esimerkiksi voileipäkakkua, niin sitä muikeampia ilmeitä saa keittiöhenkilökunnalta.

Lopetettiin laskeminen 70. vieraan kohdalle. Kun siis ensiksi Leijonat (lähes 30 henkeä, jotka saapuivat samalla ovenavauksella kello 13.04 tasan) olivat sipaisseet 50 hengen voileipäkakun henkihieveriin, jo ennen puolta kahta. Juhlissa nähtiin myös papan parturi, naapurin kolme perhettä lapsineen (kas, nehän tosiaan olivatkin perhettä. Toisilleen.), vuosikymmenten (!!) takainen entinen naapuri puolijulkkis-hanuristimiehensä kera - ja kymmenittäin muita välittömään ydinperheeseemme kuuluvia tahoja *wirn*.

Itse karkasin paikalta kahdeksan työtunnin jälkeen - ja kostoksi grillasin sellaisetkin ribsit, ettei paremmalla väliä. Juhlat olivat kuulemma jatkuneet puoli kymmeneen. Ja kakkuakin kai jäi muutama pala jäljelle. Ehkä. Lievästi suisidaalinen oli olo allekirjoittaneen loman puolivälissä, mutta ehkäpä tämä tästä... Nyt jännitetään ensisijaisesti viisumianomuspäätöstä, jonka pitäisi toivottavasti tulla ennen juhannusta. Pääsisi oikeasti suunnittelemaan (ja haaveilemaan) muuttojuttuja, kun tietäisi varmasti, että komennus kestää yli elokuun lopun.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kaljapersekanaa


Alkaneen kesän vinkein grillielämys on nyt koettu. Erinäisetkin tahot niin intterweebissä kuin lehtien palstoilla on suositelleet kokeilemaan kokonaisen (tuoreen) broilerin lykkäämistä grilliin allaolevin ohjein - mutta Oulusa ei jostain syystä kovin usein ole moista elukkaa lihatiskillä tavattu. Paitsi perjantaina Tsockmannilla. Niinpä tarttui siis lakkiaisten dagen efteriksi mukaan sellainenkin mättö, että alta pois. Suosittelen lämpimästi kaikkia kannellisen grillin omistavia kokeilemaan - ihan älsyn muikeaa ruokaa. Ja ihanan rapean, mehevän pehmeää lihaa.

Eli kirsuseinin kaljapersekanaan tarvitaan:

Yksi tuore broileri
½ rkl sipulijauhetta
½ rkl sitruunapippuria
½ rkl curryä
½ rkl paprikajauhetta
½ rkl suolaa
(muita mausteita, yrttejä tms. oman maun mukaan)
0,33 l oluttölkki, puolillaan
yksi folioalusta grilliin, rasvankerääjäksi

Elikkäs siis mausteet sekoitellaan omassa kulhossaan ja hierotaan broilerin nahkaan reippain ottein [ja tässä maustamisessa saa nyt olla niin luova kuin ikuna keksii]. Periaatteessa kanakaverin saa antaa maustua jääkaappiin pussitettuna vaikka koko yön, tai ainakin 2-3 tuntia. Broisku on kuitenkin hyvä nostaa huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen arvioitua paistoaikaa, että tasainen kypsyminen varmistuisi.

Grilli valmistellaan epäsuoraa paistokokemusta varten, mikä siis kaasugrillissä tapahtuu niin, että polttimet sytytetään vain grillin toiselta puolelta (tai meidän neljän polttimen grillissä vain molemmilta laidoilta), niin että broilerille varattu kohta jätetään ilman omaa lämmönlähdettä. Hiiligrillissä käsittääkseni hiilet pyritään lykkimään tasaisesti grillin kaikille laidoille niin, että siihen keskelle ei tule yhtään hiiliä.. Broisku kypsyy siis kannellisen grillin sisällä pyörivän kuumuuden toimesta, eli kannetonna ei tätä lajia juuri kannata kokeilla.

Ja sitten päästäänkin itse asiaan. Oluttölkistä siemaillaan puolet (saa kaataa myös viemäriin) ja se tölkin kansiosa avataan tölkinavaajalla. Hieman ruokaöljyä liukkariksi - ja sitten napakalla otteella survaistaan oluttölkki kanatytön hanuriin. Eli tölkki kokonaisuudessaan sinne takapäähän niin, että broisku lopulta istuu sen tölkin päällä. Melko irvokkaan näköisesti, I must admit. Mutta siis kanan kypsyessä oluthöyryt tekee siitä ihan järjettömän pehmeää ja mehukasta siitä lihasta - eikä bisse kyllä itse lopputuloksessa maistunut yhtään.

Broisku folioisen paistoalustan päälle (alusta siis rasvaa kerämään) grilliin pystyasentoon, ja sitten hihitellään. Ja taivastellaan grillissäistuvaa kanaparkaa. Paistoaikaa (broilerin koosta riippuen) kannen alla on noin tunti-puolitoista. Lihan kypsyyden voi tarkistaa viiltämällä terävällä veitsellä reisipalaa. Jos ulos tirsuva neste on kirkasta, on liha kystä. Jos ei, niin jatkokypsennystä vaaditaan.

Kun kana on kypsä -ja seurue hihitellyt tarpeeksi- tölkki poistuu kanaa nostamalla ja tölkistä kiinnipitämällä. On aika kuumaa se bisse, että ei kannata roiskia päälleen. Sitten annetaan lihan levätä hetki ennen leikkomista esimerkiksi folioon käärittynä - ja tarjoillaan kaljapersekana vaikka uuniperunoiden ja grillatun halloumin kanssa.

Kokkeilkaapa. Saattaa just taju mennä, kun on niin hyvvää!