keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Matkalla

Kesälomalla on ollut jotenkin tosi vähän aikaa ajatella. Paitsi öisin. Mikä lienee ihan tosi, tosi hyväkin asia. Kevyesti on viime viikkoina tullut sellainen fiilis, että koko maastamuuttoajatus on hurjan kaukana. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja samaan aikaan toisaalla voi iltalampun valossa miettiä kaikkia vielä tehtäviä asioita.

Kuten esimerkiksi sitä, että hammaslääkärissä pitäisi käydä (yksityisellä, kun Helsingin julkiselta puolelta saattaisi tarkastusajan nyt saada sopivasti kotiinpaluun jälkeiselle ajalle parin vuoden päähän.. Kukakohan tuonkin lystin nyt sitten kustantaa..?). Ja hankkia hepatiittirokotteeseen viimeinen shotti, varmistaa muuttofirman kustannukset ja käytännön kuviot, jännittää viisumia (edelleen, perkele!), mailata tulevalle vuokranantajalle ja ruinata vuokranalennusta (nimimerkillä se ei ole tyhmä, joka pyytää - vaan se, joka suostuu). Sopia nykyisen työnantajan kanssa syyskuun palkanmaksukuvioista. Hankkia kätevä koti tuolle samalle ajankohdalle. Suunnitella läksiäisten tarjoomukset ja ohjelma. Miettiä vaatteiden sun muiden pakkaamista - niin kesän kuin elokuunkin ajaksi.

Saunoa varastoon, hellitellä pikkumiehiä koko syksyn edestä (valmiiksi jo itkettää pelkkä ajatuskin), kerätä viisaita ajatuksia äidiltä täältä kotoa, syödä ruisleipää ja oltermannia [jotenkin tää kauhea Suomi-fiilistely on just siitä syystä huvittavaa, että olen nyt kuitenkin lähtökohtaisesti tulossa kotiin ainakin kahteen otteeseen - vielä ennen joulua *wirn*] - ja jotenkin vaan olla henkisesti valmis - tai valmiimpi kaikkiin muutoksiin.

Hahah. Kasvavan haikeuden lisäksi on päivä päivältä hauskempaa ajatella syksyä kokonaan ihan uusissa kuvioissa. Uusi kotikatu, ruokakauppa, metrolinja, työyhteisö, työkieli, harrastukset, muutama kaverikin..? Tai ainakin ameriikkalaisten iiihanat teeveesarjat. Ja talk show't. Ja Taco Bell. Ja uuden kodin kaasuliesi. Lisäksi ainakin neljä viikonloppua on jo buukattu kavereiden vierailuille - vitsikästä indeed.

Mielenkiintoinen olotila, täytyy myöntää. Olla koko ajan matkalla johonkin sinne syyskuun 21. päivään saakka. Ja asettua sitten aloilleen - vain vähän yli vuodeksi.

Ei kommentteja: