maanantai 14. heinäkuuta 2008

Jääkaappimagneetteja

Oli tosi mukava viikonloppu pienten poikien ja siskokullan (sekä miehensä) kanssa. Paljon tuli turistina hengailtua ja kummipojalle Helsingin-ihmeitä näyteltyä. Sekä bongattua makuuhuoneen ikkunasta niin metroja kuin kuumailmapallojakin. Toinen on jotenkin niin ylitsepääsemättömän liikuttava kaikessa kolmivuotiaan oma-aloitteisuudessaan. Mutta halusi kuitenkin metrossa pitää kädestä, kun mentiin tunneliin. Ja Lintsiltä palatessa kovaan ääneen selostaa rannekekellon käyttöominaisuuksia. Voi kuulemma katsoa siitä aina aamulla, että onko kello nyt kolmetoista vai yhdeksäntoista..

Piti täällä salaa hieman itkeä siskouden hienoutta - erään kolumnistin sanoin suhde sisaruksiin antaa elämällemme perspektiivin, ja luo sille horisontin. Lähentyvä lähtö on saanut allekirjoittaneen kyllä melko melankoliseksi - tänään on ensimmäinen päivä, kun koko olemustani vaan on leimannut mitä suurin surumielisyys. Ja määrittelemätön ikävä. Ja pelko yksinäisyydestä.

Sain päälleni kyllä melkoisen mielenkiintoisia katseita illalla metrossa, kun yhtä aikaa itkin ja nauroin tätä lähtemisen kaoottisuutta. Toisaalta on hurjan jännittävää saada FedExin lähettipojilta viisumipapereita ja vakuutuskortteja ja jääkaappimagneetteja (kyllä: mun 2500 USD:n arvoiseen viisumipakettiin sisältyy myös jääkaappimagneetteja. In English of course!). Ja toisaalta pieni ihminen meinaa vaan pakahtua yksinjäämisen tunteen edessä - ja siinä, kun kolmivuotias punatukkainen poika huikkaa viimeiseksi ovenraosta "..nähdään kirsi-täti sitten kohta.."

En minä sääliä kaipaa. Enkä lohdutusta. Enkä tsemppaavia "kyllä se siitä, lyhyt aikahan tuo vaan on. Ja ihan uskomaton mahdollisuus päästä lähtemään.." -puheita. Vaan pelkästään oikeuden surra silloin, kun siltä tuntuu. Ilman, että tarvitsee koko ajan tehdä tiliä tai selittää kaikille jotain. Ngh.

Huomenna Turkuun. Ja keskiviikkona kampaajalle. Ensi viikolle varasin sitten juhlan kunniaksi kolme hammaslääkäriaikaa - yksityiseltä. Mennee kaikki säästöt paikka-aineisiin ja röntgenkuviin. Mutta eipähän tarvitse toivottavasti sitten rääkyä lohjenneita hampaita Ameriikassa. Kai..?

Ei kommentteja: