tiistai 26. elokuuta 2008

Sisters’ antiques

Siskojen antiikkia. Talon kuppainen ulkoasu ehka hieman hamaa - sisalla on mita sopointa ja pitsisinta ja vitsikkainta. Ihan kasittamattoman hieno B&B.

Terveinen syksyisesta Kanadasta. Lento Torontoon oli mita miellyttavin, Air Canada tarjoilee matkustavaisille kokiksen ja maissinaksujen ohessa satoja tunteja laatuviihdetta pienella ruudulla (katsoin itsevalitsemani patkat Sinkkuelamaa, Greyn anatomiaa, Simpsoneita ja CSI:ta – puolentoista tunnin lennolla). Laskeutumisen jalkeen tehtiin pimenevassa sunnuntai-illassa pari tuntia matkaa kohti Monktonia, Ontariota. Ja perille paastyamme mua odotti mita viehattavin majoitus kylapahasen ainoassa Bed and Breakfastissa. Seriously, kunpa olisi kamera (taytyy oikeasti ostaa sellainen, viela talla viikolla!).

Kaksi noin seitsenkymppista leskirouvaa (siskoksia siis, osa kuuden katraasta) olivat leskeydyttyaan viitisen vuotta sitten ostaneet kaupungin ainoan hostellin. Koskapa pirtsakat mummelit ajattelivat vieraiden piristavan elamaa, remppasivat he (sukulaisten avustuksella, totta kai) majatalon katosta lattiaan – ja sisustivat kaksi kerrosta antiikkihuonekaluillaan. En ole kuunaan ollut nain vitsikkaasti sisustetussa pienessa talossa, hotellista nyt puhumattakaan.

Huoneet ovat keskenaan erilaisia, mutta kaikkialla on kilotolkulla pitsia ja puisia rokokoohuonekaluja. Jopa vessanponton kansi (seka luonnollisesti myos vessapaperiteline) on koristeltu pitsilla. Aamulla rouvat kiikuttavat poytaan (ainoalle asiakkaalleen) mittatilaustyona tehdyn aamiaisen – ja illalla juodaan kolmisin kaffit, siskosten pelatessa korttia.

Ilmeisesti siskoilla on myos nimikin (joita edes paikalliset eivat kayta) – rouviin referoidaan ainoastaan sanalla sister. He myos kommunikoivat toisilleen tuolla samaisella persoonapronominilla. Lievasti huvittavaa.

Kaikessa koomisuudessaan vallan virkistavan erilainen majapaikka – ja ehdottomasti lampimasti suositeltava kaikille Monktoniin kuunaan eksyville matkaajille. Saatan ehka ostaa koko elokuun palkalla antiikkia nailta ihastuttavilta rouvilta.

Ps. Ihan mahtavaa on myos kanadalaishenkinen sopeutumisvalmennus ensi viikon kotimatkaan. Taalla on ihan kirpsakan vilpsakka (+ 15 C) keli aamulla ja illalla JJA bonuksena nama kayttavat sita pahamaineista metrista systeemia. Eli vahan niinkuin puolivalissa Euroopan ja Ameriikan valilla jo ollaan. Hassua.

Ei kommentteja: