keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Oppia ika kaikki


Terveinen sateisesta Berliinista - ja lumisesta Zurichista. Paasin kuin paasinkin perille, tosin kera ihan jarjettoman vasymyksen. Ei malttanut unimasa heitella hiekkojaan mun penkkirivin suuntaan ollenkaan viime yona. Niinpa venkoiltiin tuskissamme - seka mina etta sveitsilaistaapero Nada, 9kk.

Onneksi matkaa oli vauhdittamassa Mamma Mia -elokuva, tulitikkurasian kokoiselta ruudulta tihrustettuna - ja meidan valittomaan laheisyyteen parkkeeranneet buffalolaiset college-cheerleaderit. Neidit olivat juttujensa perusteella melkosia ilmapaita (anteeksi rasismi ja valtavat ennakkoluulot) - mutta hattua taytyy nostaa porukan kiitospaivan ohjelmalle. Olivat matkalla -ilmeisesti- Bosniaan, amerikkalaisia joukkoja ilahduttamaan. Matka jatkui (heidankin suureksi jarkytyksekseen) Zurichista viela kahdella lennolla eteenpain. Hyvin voin kuitenkin kuvitella, kuinka mukavaa armeijan pojista on saada moinen tervehdys kotikonnuilta.

Paivan opetus kuitenkin tulee tassa: JOS tiedossa on lahes 9h lento Atlantin yli, niin EI ole ollenkaan hyva idea vetaa lounaaksi kulhotolkulla linssikeittoa. Heh. Linssit ovat palkokasveina nimittain keskivertohernarin luokkaa - ja sen kylla huomasi United Airlinen penkkiin sidottaessa. Auts ja osanottoni. Seka allekirjoittaneelle etta ymparistokunnille. Hihii.

Nyt Berliinin ihmeisiin tutustumaan. Meikkeja ja kengat pitaisi ostaa, seka doneria. Namskis. Palajan lisaraporttien kera, jahka intterweb jatkaa yhteistyotaan.

maanantai 24. marraskuuta 2008

50 asiaa minusta (39-50)

Nonni. Jotta saadaan tama itsensapaljastelu nyt johonkin rotiin [ja jotta meikkis kerrankin elamassaan saisi jonkun projektin myos paatokseen], niin tassapa viimeiset itsetutkiskelun rippuset...

39. Olen joutunut opiskeluaikana stressioireiden takia vatsalaukun tahystykseen. Synttareiden jalkeisena aamuna. Krapulassa. Ei kiva. Edelleen narastaa aina valilla, mutta onneksi enaa en tarvi reseptilaakkeita. Jesh.

40. Musta on kiva saada postikortteja. Olen myos kunnostautunut niiden lahettamisessa. Jokaiselta reissulta tulee laheteltya ainakin kymmenkunta postikorttia - vahan vaihteleviin osoitteisiin. [Vihje kortteja kaipaaville: laittakaa etanapostiosoite tahan suuntaan, niin saattaapi luukku kolahtaa ennemmin kuin arvaattekaan!]

41. Olen elamani aikana ollut ihastunut seka naisiin etta miehiin. [Lukijapalautteen perusteella tama ei kai tullut yllatyksena kenellekaan? Ja jos tuli, niin pahoitteluni akillisen trauman aiheuttamisesta *hih*.]

42. Kirjoitin fanipostia viime viikolla. Modernisti naamakirjan kautta, eraalle liminkalaiselle lauluntekija-solistille, jonka keikalla kavin Oulussa aikapaivia takaperin. Ja se jopa vastasi! Ihanaa interaktiivisuutta - kuulemma hammentavaa saada palautetta, sanoo toistaiseksi viela melko lailla anonyymi fanitukseni kohde.

43. Olen lapsena pakkasella jaadyttanyt kieleni kiinni mattotelineeseen. Useammin kuin kerran. Harjoitellessani pyorailya ilman kasia (ala-asteella, jos en ihan vaarin muista) kaaduin paalleni soratiella sen verran mellevasti, etta piti kayda terveyskeskuksessa laittamassa perhoslaastaria otsaan. Kolo tuntuu vielakin.

44. Odotan 1.12.2008 netissakin soittonsa taas aloittava Jouluradiota kuin kuuta nousevaa. Sitten ei tule tyonteosta tatakaan vahaa, kun pitaa vaan jatkuvasti vihellella varpusesta jouluaamuna. Hih.

45. Olen hyva tekemaan muistiinpanoja ja kirjoittamaan niiden perusteella seikkaperaisia raportteja, esitelmia ja muita tarkeita kirjallisia juttuja. Seka itseni etta esimiesteni mielesta! Harmi, ettei tama taito ollut erityisen vallitseva opiskeluaikoina..?

46. En ole juonut kahvia kohta kahteen kuukauteen. Yhtaan kuppia. Ollenkaan.

47. Olen Oikein Hyva Autonkuljettaja. Paitsi Helsingissa menee valilla kirkumiseksi. mutta muuten tykkaan ajamisesta - ja teen sita mielellani. Iskan tai aiteen autolla tosin.

48. Vuodenajoista pidan erityisesti talvesta. Ja kevaasta. Ja syksyllakin on kivaa. Ja erityisesti kesalla. Mutta mulla ei siis ole mitaan kinoksia ja nietoksia ja paukkuvaa pakkasta vastaan - etenkaan nyt, kun hummasin eilen itselleni uuden talvitakin. Punaisen ja villaisen. Humpsahti melkein $350 eilen suunnilleen varttitunnissa kauppaan. Hihi.

49. Olen jalleen kerran koukussa Big Brotheriin. Mika on taysin saalittavaa, koska en edes ole nahnyt ko. sarjaa telkusta yli kahteen kuukauteen. Kayn silti niiden nettisivuilla paivittain tsekkaamassa uutiset. Joo joo, pathetic. I know!

50. Luen myos saannollisesti muutamaa vaihtarifoorumia, galtsun vaihtarikeskusteluita, irc-quoteja, iltalehden nettiversiota ja noin kymmenta blogia/nettipaivakirjaa.

*puuh*

Olipa urakka. Ja varmasti kadotti noin kolmasosan tan mun muka-ulkomaankomennusjauhannan lukijoista. Too bad. Mun horinat jatkuu Berliinista suunnilleen keskiviikkona, jahka intterwebin hanat aukeaa myos vanhalla mantereella. Ja hotellissa toimii langaton.

perjantai 21. marraskuuta 2008

50 asiaa minusta (30-38)

Ja kun nyt on tanne saakka paasty, niin loppuun vaan - samalla sykkeella.

30. Pelkaan ampiaisia. Ja ennen kammosin myos ukkosta. Seka satunnaisesti lentamista. Kahden viimeisen kohdalla on tosin jonkinnakoinen jarjen aani kuuluvissa - ampiaisten kohdalla ei ollenkaan. Yyyh ja allotys.

31. Mua vituttaa Amerikassa ehka eniten tan maan ihan kasittamaton takapajuisuus tietyissa (erityisesti teknologisissa) jokapaivaisissa asioissa. Vuokranmaksu nyt esimerkiksi. Jokakuinen tilisiirto menee nyt siis niin, etta aina kuun 5. paivana pankinseta mun pankissa lahettaa vuokranantajasedan pankintadille itsekirjoittamansa shekin (fyysisesti Washingtonista Teksasiin). Jonka pankintati siella sitten laittaa vuokranantajan tilille. Oikeasti. Ei voi tehda elektronista siirtoa, kun sita ei voi tehda pankista toiseen. Alkaaka kysyko, etta miksi.

32. Mulla on huonot keuhkot. Silloin harvoin kun saan flunssan (keskimaarin kerran vuodessa, maksimissaan - paitsi taalla kerran kuussa so far), yska menee aina keuhkoihin. Mista seuraa keuhkoputkentulehdusta ja antibioottikuuria. Tai keuhkokuume, kuten syksylla 2004. Hups.

33. En pida kaljasta. Enka allomakeista paarynasiidereista. Muuten olen alkoholin suhteen hyvin kaikkiruokainen. Ja loyhaperainen.

34. Ikavoin Suomesta eniten ystavien (ja sukulaisten) kanssa viisastelua. Viinilasilla tai ilman. Sita, etta voi vaan istua iltaa ja puhua pulputtaa - eika tarvitse paattaa joka lausetta johonkin nonsaleeraavaan "aaah, i don't know what that is in English.." [Puhumattakaan nyt, etta taalla olisi ihmisia, joiden kanssa voisi syvallisyyksia edes jutella. Viela.]

35. Pelkaan torjutuksi tulemista. Piste. Olen myos Hyvin Epavarma Ihminen tietyissa tilanteissa.

36. Kautta aikojen viihdyttavin ja iloiseksi tekevin hankintani so far on ollut nama periamerikkalaiset rakennekynnet. Saan niista edelleen ihan hullut kipinat. Ja ei, en edes halua kuvitella, milta omat kynnet nayttaa, jahka naista koppuroista joskus aika jattaa. Ngh.

37. Hihittelen taalla yksinani paivittain kolme-ja-puolivuotiaiden siskonpoikieni sattumuksille ja edesottamuksille, joista on tullut kiitettavalla tavalla raporttia kotikonnuilta. Onneksi on tietokonepuhelin ja webbikamera - oikeastikin!

38. Mulla on ehka universumin toiseksi pienin rakko. Tai ainakin se on ihan superepaseurapiirimainen. Tama on erityisen hyvin todistettavissa baarissa, jolloin siideripissimisen maara on vaan jotain ihan kasittamatonta. Ja jarjettoman arsytavaa.

torstai 20. marraskuuta 2008

50 asiaa minusta (15-29)

..ja jatketaan samalla kaavalla.

15. Ma huolehdin nykyaan ihan kaikesta. Menneeko kulttuurishokin, vai vanhenemisen piikkiin, mutta olen onnistuneesti lietsonut itseani vaikka minkalaisiin suhteettomiin paniikkeihin yon pimeina tunteina. Ja valilla paivisinkin. Inhoan myos myohastymisia - ja julkisten liikenteen jonottamiset on mun todellinen heikkous. Kysykaa vaikka Madeiran-seurueelta. Hih.

16. Haaveilen urasta yrittajana. En ehka heti ensi vuonna, mutta oikeasti olisi kiva tehda meidan WDC-haaveista totta, one way or the other. Muutenkin yrittajyys kulkee vahan kuin verenperintona - kolmannessa sukupolvessa jo. Onpahan tassa onneksi aikaa puuhastella liiketoimintasuunnitelman ja kaiken maailman laskelmien kanssa taalta kasin..

17. Olen pelottavan vakuuttava valehtelija. En siis patologisesti valehtele kaikesta oikealle ja vasemmalle, mutta tarvittaessa valkoisia valheita paasee kylla liiankin sukkelasti. Ja uskottavasti.

18. Tykkasin kouluaikana eurytmiasta kuin hullu puurosta. Eukkapukuineen kaikkineen. Saatan olla universumin ainoa steinerkoululainen, joka meni niille tunneille mielellaan - pojat kun ainakin juoksi opettajaa karkuun, minka tossuiltaan paasi. Ja yllattaen pikkuveljeni aloitteesta 10 vuotta myohemmin ko. tunneista tehtiin vapaaehtoisuuteen perustuvia. Pyh.

19. Tykkaan laulamisesta. Silloin, kun kukaan ei kuuntele. Karaoke esimerkiksi on ihan kamalaa - ja kuorolaulustakin tulee talla epavarmuudensietokyvylla vaan paineita. Mika on sinallaan huvittavaa, etta ma todistetusti kuitenkin osaan ihan oikeasti kai laulaa. Mutta autossa on mukava hoilottaa biisien mukana, ja kavellessa.

20. Tykkaan amerikkalaisten myonteisyydesta, vieraanvaraisuudesta ja ystavallisyydesta ihan alyttoman paljon. Musta on mukava tervehtia ventovieraita ja kuulla tyopaikalla olemukseeni liittyvia kohteliaisuuksia (tanaan kuulemma ihan sadehdin). Tata tulee ihan varmasti ikava Suomessa. Ihan hulluna.

21. Omistan kahden lentoyhtion kanta-asiakaskortit. Ymparistotietoisuus on mun lentosuunnitelmissa kaukana - tulen seuraavan kuukauden aikana ylittamaan Atlantin neljasti, ja ensi vuonna on tiedossa ainakin useampi reissu Suomeen, pari koulutuskeikkaa Lattareihin ja yksi tyomatka Thaimaahan. Enka todellakaan maksa niita paastomaksuja, nailla palkoilla!

22. Rakastan kirjoja ja niihin uppoutumista. Ei ole parempaa ajanvietetta kuin sohvalla/sangyssa makaaminen, hyvasta kirjasta nauttien. Mulla on myos melkoinen kokoelma kirjoja ihan omastakin takaa - talla hetkella lapsuudenkodin vintille varastoituna tosin.

23. Olen elamani aikana soittanut viulua (suzukeissa 9 vuotta), pianoa (tunneilla kavin ehka neljasti), kannelta (kantelekerhossa kuljettiin pari vuotta), poikkihuilua (kaksi tuntia) ja nokkahuilua (koko steinerkoulu-urani ajan). Lisaksi olen laulanut eri mittaisia aikoja yhteensa kuudessa kuorossa. En kuitenkaan koskaan saanut suoritettua musiikinteorian 1/3 -tutkintoa.

24. Inhoan imurointia. Ja tiskaamista. Paitsi jonkun muun kotona.

25. Havahdun edelleen noin kerran viikossa siihen tosiasiaan, etta "perkele, mahan tosiaan asun nykyaan Jenkeissa.." Ja etta tulen olemaan taalla edelleen vuoden kuluttua tahan aikaan. Ja aika pitkan tovin viela sen jalkeenkin.

26. Olen oppinut vitsikkaita uusia enkunkielisia sanoja, keskimaarin yhden paivassa. Eilen kavi esimerkiksi ilmi, etta Union Stationille ripustetut valtavat joulukranssit (ks. kuva alla) on taalla nimeltaan wreaths.

27. Musta on ihan huippua, etta taman tuotantokauden Top Chef -ohjelmassa on mukana suomalaissyntyinen kokki, Stefan. Sen aksentti on ehka semisti hamaava, vahan kuten mulla. Ei kuulosta enaa suomalaiselta, mutta periaatteessa kuulee myos sen, ettei kuitenkaan ole ihan 100% amerikkalainenkaan. Se on myos parjannyt tosi hyvin ko. sarjassa, mika on musta kylla ihan ihanan jannittavaa.

28. En tykkaa varsisellerista enka kookoshiutaleista. Yyh.

29. Huuhteluaineella lutraaminen on ihan parasta! Tykkaan hyvantuoksuisesta pyykista - ja siita, etta kotona haisee kuivuva pyykki. Lakanoissa tosin on ulkoilman raikkaus ehka parhainta, ikuna. Aiti pesi ja kuivasi pyykkinarulla tyttarelleen Ameriikkaan mukaanvietavaksi kasakaupalla lakanoita - ja ne on edelleen hyvantuoksuisia, kun kaarii ne rullasta. Lakanoiden pitaisi myos periaatteessa olla mankeloituja - itse tosin kaupunkiasunnossa tuli harvemmin manklattua tahi silitettya lakanapyykkia. Mutta kivempi silti on kollia sileissa lakanoissa kuin myllatyissa.

tiistai 18. marraskuuta 2008

50 asiaa minusta (1-14)


En jaksa nyt miettia mitaan ajankohtaisen napakkaa lausuntoa elinymparistostani (johtuen lahinna paahani pesiytyneesta rakakeskittymasta - ei kulje henki, eika siis ajatuskaan. Kauhia nuha. Yyh.). Jatkan siis blogistaniassa kiertavaa "50 asiaa minusta" haastetta. Ainakin vesikeksi ja norpatti ja ville on aiheesta viime paivina bloganneet.

[Tassa vaiheessa valikysymys - onko naiden mun asioiden oltava ns. uusia? Eli sellaisia faktoja meikalaisesta, joita kukaan ei muka viela tieda..? Aah. Samaan konkurssiin nyt kaikenlaista.]

1. Leivoin elamani ensimmaisen mansikkakakun ihan itse [oikeasti!] 9 vuoden viisaassa iassa. Aiti pyoraytti juhannuksen 1988 kunniaksi pojan sukuun - ja allekirjoittanut juhlisti tapahtumaa itsetehdylla mansikkakakulla. Yksi vietiin synnytyslaitokselle ja toinen lahti mukana juhannuksenviettopaikkaamme Autioon, Utajarvelle. Kotimme paivittaista ruokahuoltoa olen hoitanut 14-vuotiaasta saakka.

2. Muistan lukuisia merkittavia yksittaisia hetkia elamastani, ihan kuten eilisen. Pystyn palauttamaan mieleen tuolloin kaytyja keskusteluita, tuoksuja, omia ajatuksiani, hammentavalla tavalla. Esimerkkeina mm. puhelun isilta 6.10.1994, etta olin saanut vaihtariksihyvaksymiskirjeen nykyiselta tyonantajaltani. 14.11.1998 ajamani kolarin, 13.8.1999 postilaatikosta loytamani hyvaksymiskirjeen Vaasan yliopistosta. Ja niin edelleen...

3. Kirjoitin varhaisessa nuoruudessani kirjaa. Kasin, ruutuvihkoon. Istuttiin siskon kanssa kesalomalla vaikka kuinka monta paivaa puussa (hmm. I know. Tuntui jotenkin taiteelliselta tuolloin moinen idea. Ala kysy enempaa!) Tarina oli luonnollisesti melodramaattinen eepos neljasta orpolapsesta. Aiti sai ilmeisen hyvat naurut aiheeseen tutustuessaan - ja onneksi luomus on sittemmin kadonnut maan paalta. Ei tarvitse enaa kuolla myotahapeaan.

4. Lapsuusmuistoihin kuuluu myoskin keittion ikkunan edessa leikitty Patakakkonen (selostettiin leipomisia nakymattomalle kameralle) ja toivekonsertteja mukaileva oma radio-ohjelma, jota nauhotettiin c-kaseteille. Mainoksineen kaikkineen.

5. Olin ysiluokkaan asti (steinerkoulussa) luokkamme armoton hikari. Ja opettajien suosiossa, kun muihin kasiluokalla iskenyt valtava [ja ihan kasittamattoman alyton, oikeasti] angst ei juurikaan meikalaista hetkauttanut. Istuinpa siis kerran jos toisenkin yksinani mm. saksan-luokassa, kun kaikki muut (!) olivat ankeytyneet opettajaa piiloon a) kaappiin tai b) komeroon. Luokkabileisiin allekirjoittanut soitettiin paikalle huolehtimaan muista kanniaalioista - tai tekemaan ruokaa.

6. Olen aina kadehtinut ihmisia, jotka osaavat tanssia. Lieneeko nuoruusajan traumoja oululaisdisko Party Zonesta, mutta edelleenkin pistaa silmaan ne tyypit tanssilattialla, jotka tuntuvat olevan kuin kotonaan. Tai siis pistaisi, jos joskus kavisi jossain.

7. Olen peruslaiska ihminen. Todella. Hyvana paivana innostuksellani ei ole rajaa, mutta esimerkiksi matikassa en koskaan jaksanut pinnistella tarpeeksi (kun ilmankin parjasi. Huonosti.). Niinpa esimerkiksi kirjoitin matikasta kahdesti (!!) pistetta vaille M:n. Heh. Siivotakaan en viitsi, jos ei ole ihan pakko. Hiiren-pelko persiissa olen kuitenkin ottanut tavaksi tiskata joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Kauhian aikuista.

8. En aina jaksa puhdistaa naamaa illalla. Johdannainen siis edelliseen kohtaan. Koska meikinpuhdistukseenhan kuluu ihmisella ehka yhteensa yksi minuutti paivassa. Enka myoskaan kayta hammaslankaa, vaikka muutama kuukausi takaperin investoinkin lahes 400 euroa suuni terveyteen. Tyhma paa, tyhma suu.

9. Mulla ei ole koskaan ollut nettiyhteytta kotona. Talla hetkella teoriassa olisi, mutta kun tietokone ei toimi - niin pelkalla nettiyhteydella nyt sinallaan ei juurikaan ole mitaan arvoa. Ja ihan hyvin olen parjannyt (tyonantajalta varastetulla bloggausajalla) tahankin asti...

10. Mulla oli ihan jarjeton vauvakuume noin vuosi sitten. Ehka vahan vielakin - naen usein unia siita, etta olen raskaana - tai, etta minulla on lapsi. Huvittavintahan tassa on se, etta ma en oikeasti ole koskaan uskonut mihinkaan biologisiin kelloihin, mutta niinpa vaan tuntui taannoin joka toisen vastaantulijan olemus kaantavan ajatukseni maailman tayttamiseen vauvoilla. [Onneksi jarjen aani kuuluu viela kauemmaksi - ihan tarpeeksi on huolehdittavaa itsessakin tallaisenaan. Puhumattakaan pienesta, kiharatukkaisesta ameriikan-tuliaisesta. Hih.]

11. Olen oikeasti huono ihminen kertomaan Itselleni Tarkeista Asioista. Puhun kylla paljon, mutta useimmiten jostain muusta kuin henkilokohtaisuuksista. Pelkaan kai liikaa haavoittavani itseani avoimuudellani. Uskaltaisin kuitenkin vaittaa, etta ystavani sanovat tuntevansa minut hyvin. He eivat vaan valttamatta ole huomanneet, etteivat oikeasti tieda paljonkaan mun henkilokohtaisista asioistani, tykkaamisistani tai ahdistuksen aiheuttajista. Hih.

12. Mulla on kolme persoonaa. [Ei aiti, ei sillai skitsofreenisesti. Olen vaan olemukseltani erilainen eri piireissa.] Koti-kotona Oulussa olen se lihapullantuoksuinen tati, joka laittaa ruokaa ja jarjestaa ja kokkaa ja sulattaa pakastimia ja puuhastelee aamusta iltaan jotain. Ei aina pelkastaan mielellaan - valilla vain siksi, etta on pakko. Ja kaikki multa sita olettavat. Kuljen taskut taynna nenaliinoja ja pillimehuja, seka tuusaan pikkupoikien kanssa. Opiskeluaikojen ystavat puolestaan tuntevat baarikarpas-kirsin, joka riekkuu baarissa pilkkuun snapseja ja jatkoja huudellen - ja tarvittaessa vehtailee kolmenkin eri kundin kanssa saman illan aikana. [Ja joka ainoa kerta, poytakirjaan merkittakoon, lahti myos kotiinsa yksin.] Helsingin-ystavat tunnistanevat parhaiten koordinaattori-kirsun, joka jamakan aidillisella otteellaan huolehtii kongressijarjestelyt ja tanssiaiset. Ja osaa lietsoa juhlamielta ymparistoonsa. Mutta on olemukseltaan kaikkea paitsi kevytkenkainen - nuorisolaisten silmissa jo sanalla sanoen ehka tadihtava. Joka ei pelkaa neuvoa lahimmaisiaan Elaman Suurissa Kysymyksissa.

13. Itken aarimmaisen helposti nykyaan. Elokuvissa, mainoksille, kirjojen niiskuttaville kohdille - hyvastijatoista nyt puhumattakaan. Olen ehka allerginen lentokentille, kun pelkka lahtemisen ajatus saa monesti itkuhanan auki. Olen myos lahjakkaasti itkettanyt kansaa. Satapaisia nuorisolaisjoukkoja - tai yksittaisia pullonpyoritysystavia. Mutta ainakin voi sanoa tuntevansa jotain, kun nyyhkyttaa hysteerisesti tanssiikirkanhaudalla -ohjelman finaalille. Hih.

14. Olen paatumaton mustavalkoinen kyynikko. Tefloniksikin joku sanoisi - itkettymisen lisaksi muu tunneilmaisu on kohdallani ehka hieman rajallinen. Uskon harvoin ihmisten haluavan toisilleen vain ja ainoastaan hyvaa. En voi kasittaa edustamani jarjeston kohderyhman (eli lukioikaisten) asennemaailmaa - enka sita, kuinka fiksut ja filmaattiset ihmiset kituvat puolinaisissa parisuhteissa yksinjaamista pelatessaan. "Kaikkihan tietaa, mita kirsi miehista ajattelee" on useammankin kundin suusta muutama vuosi takaperin kuultu totuus. [Hihityttaa vahan edelleen.] Enhan ma miehista ajattele pahaa - vaan huonosti kayttaytyvista ja ajattelemattomista ihmisista.

-- jatkoa seuraa. Ehka.

ps. nyt kotiin tekemaan salaattia huomiselle Kiitospaivan nyyttikestille. Toissa on siis taas kinkerit, mikas sen mukavampaa. Itse Kiitospaivaahan vietetaan vasta ensi viikolla. Siis silloin, kun eraskin allekirjoittanut leikkii koulutusta Berliinissa.

perjantai 14. marraskuuta 2008

0 kommenttia

Kauhian akkia meni viikko. Terapeutti-kamppis-esimies on hengaillut taas kotonani koko viikon (suoraan Sveitsista), ollaan kokkailtu, juotu viinia ja jarjestetty pienimuotoiset kokkarit. Jotka ennakko-odotuksista huolimatta sujui mita mainioimmin.

[Ja ei. Tanaan ei irtoa tekstia lamasta eika vallanvaihtajaispolitiikasta. Lukekaa lisaa vaikka CNN:n sivuilta aiheesta, jos kiinnostaa. Sorry.]

Kamppis on siita vitsikas tapaus, etta se on kaikessa esimiehisyydessaan suhteellisen suorasukainen tapaus. Oltiin esimerkiksi oltu kotona tiistaina (hanen saavuttuaan) ehka tasan vartti, kun keittiosta kaikui kysymys; "Well, kirsi, have you done any soulsearching lately..?" Kyseinen hahmo ei myoskaan hyvaksy mita tahansa (hanen mielestaan epamaaraisen vaillinaisia) vastauksia kysymyksiinsa - vaan inttaa ja jankuttaa ja uudelleenmuotoilee juttujaan noin puolikkaaseen hermoromahdukseen [allekirjoittaneen toimesta siis] saakka.

Ma olen siis joutunut puolivahingossa siihen samaan piinapenkkiin, johon olen viimeisten vuosien aikana melko monasti itse naulannut kavereitani. Enka oikeastaan tieda pitaisiko itkea vai nauraa.. Analyysia elamasta, omasta riittamattomyydesta, parisuhteista (ja -suhteettomuuksista), perheenperustamishaaveista [sen, ei mun], sitoutumiskammosta ja pettamisesta. Eilisen aiheet mainitakseni. Ollaan niiskutettu kimpassa television Brothers and Sisters -teeveesarjalle - ja hihitelty edustamamme nuorisolaisjarjeston "vahan vanhemmille edustajille", joiden joka toinen lause alkaa tyyliin "muistan kuin silloin 1920-luvulla..."

Piristavaa vaihtelua joutua nain tarkkaan syyniin - ja terve muistutus siita, miksi parisuhteessa on teoriassa niita ihan hyviakin puolia. Saa esimerkiksi huudella luvan kanssa aaneen ruokaa laittaessaan. Ja lukea sanomalehdesta uutisia aamukahvilla - ilman, etta kanssaihmiset pitavat taysin kajahtaneena. Kuivata astioita, kun joku toinen tiskaa. Ja ylipaataan jakaa elamansa arkea jonkun toisen ihmisen kanssa. Mika on tosiaan ihan oikeasti aika mukavaa.

[Ja sille toiselle lukijalle, joka ei siis ole esimieheni olemuksesta taysin tietoinen - han niinsanotusti kuuluu perheeseen. Eli ei puttaa griinilla. Eli seurustelee miehen kanssa. Ma en siis todellakaan suunnittele meille mitaan yhteista tulevaisuutta. Kunhan vaan ystavana ja alaisena taalla huutelen. Hihihi.]

Ps. laskin juuri inboksiini kuukauden aikana saapuneet spostit. Yhteensa kuusi kappaletta. Tata blogia on sentaan kommentoitu samassa ajassa melkein kymmenen (!!) kertaa. Prkl. Ma teen kohta jonkun istumalakon ja postaan uuden kirjoituksen vasta, kun edelliseen on joku jattanyt jonkun puumerkin. Oikeasti ihmiset - mulla on sentaan rakennekynnet ja kaikki... Ja nappis, josta em. syista puuttuu teksti 12 kirjaimesta. Ja nain hyvin saa edelleen tekstista selvaa...

maanantai 10. marraskuuta 2008

Teknologiaa

Mun kotini siirtyi siis valtavin teknologisin hyppayksin kaksituhatluvulle viime viikolla. Ensin saapui kuukausitolkulla odotettu pesukone, ja sitten myos entisen naapurin siskolta lainaksi saatu televiitsioon. Naista ihmeista onkin sitten riittanyt iloa viikonloppuna, muun muassa seuraavista syista.

Pesukone on sivustaladattavaa tyyppia. Siis sellainen peruseurooppalainen malli, paitsi etta tahan mun kotonani majailevaan kapistukseen mahtuisi kokonsa puolesta sisalle ehka puolikas afrikkalaiskyla savimajoineen. Melko lailla isohko kone noin sinkkukayttoon, mutta menkoon. Saatan mattojen lisaksi pesta tarskayttaa siella myos runkopatjan ja verhotangotkin. Koomisia piirteita sivustaladattava pesukone saa vasta kollegoiden kanssa siita keskusteltaessa. Taalla on ihan oikeasti edelleen vallalla sellainen kasitys, etta sivustaladattavat koneet on paholaisen suunnittelemia - ja ne kayttavat tuntitolkulla aikaa ja energiaa ensisijaisesti eri suuntiin pyorivan rummun taukoihin. [Sen sijaan siis, etta pesukone iloisesti hurruutteelisi samaan suuntaan koko ajan kuten paaltaladattavissa koneissa on tapana.]

Suora lainaus kyseisen kojeen kuluttajalta intterweebin ihmemaassa: "I watched the machine work and the machine goes around five times slowly then pauses. Then goes back in the other direction five times slowly then pauses. I wouldn't consider my clothes clean if I stirred them gently, stopped and then reversed direction (but I guess that's where the 52 minutes comes in)." Ehka ensi kerralla, kun mulla on tosi tylsaa, makin voin menna koneen ikkunan eteen ihmettelemaan laiskasti ympariinsa pyorivaa masiinaa..?

Televisio on kokonaan toinen juttu. Tutulta (ex-)naapurilta vuosikausia aiemmin luvan kanssa lainattu kaapelipiuha loytyi nimittain mun parvekkeeltani viela viime viikolla - ja mika parasta, se toimii edelleen!! Allekirjoittaneella on sitten tosiaan salaa “lainassa” nykyisen naapurin 100 kaapelikanavaa. Talla hetkella kiivainta kamppailua kaydaan Bravon uuden "Top Chef" tuotantokauden, Comedy Centralin stand-up iltojen ja Food Networkin 24-7 ruokaohjelmien valilla. Ihan ihanaa. Ja ehka semisti addiktoivaa - saattoi allekirjoittaneen kirjojenlukutahtiin tulla nyt melkoinen vahennys: tata ennen olen nimittain parissa kuukaudessa lukaissut semminkin yli 30 kirjaa. En enaa *wirn*.

Ainoa teknologillinen rajoite kirsun elamassa talla hetkella on edellisen suomalaiskolonnan ohimennen mukanaansa nappaama kannykan laturi. Tiedoksi siis kotivaelle saatettakoon, etta mun kannykasta loppuu akku suunnilleen tanaan - ja olen kylla tilannut netista jo uuden amerikkalaishenkisen laturin. Mutta en tieda, koska se mahtaa tanne saapua. [Ja aiti: tyomailin signaturesta loytyy lankanumero, johon voi killuuttaa hatatapauksessa ja jattaa viestin!] Raportoin kylla valittomasti, kunhan radiohiljaisuus kohdallani paattyy.

Ps. yllattaen on vallanvaihtujaisviikonlopuksi ollut jo melkoistakin tunkua allekirjoittaneen vierashuoneeseen. Taalla on lehdistoa myoten noteerattu viimeviikkoinen ilmio: ikivanhat luokkakaverit ja kummin kaiman tutut eri puolilla Amerikkaa ovat yllattaen herenneet yhteydenpitoon talla suunnalla asuviin "ystaviinsa".. Olisi niin kiva taas pitkasta aikaa tavata - kavisipa katevasti yhdistaa reunion juuri tuohon tammikuiseen tiistaihin, kun Obama astuu virkaansa. Hih.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Ann Nixon Cooper

Olipas jannittava kisastudio. CNN teki sen, minka lupasi: ihan huikean (tekniselta puoleltakin), mutta informatiivisen vaali-illan, jota oli ilo ulkomaalaisenakin seurata. Huipennus koitti kuitenkin kello 23 paikallista aikaa (lansirannikon aanestyspaikkojen sulkeutuessa), kun yhtakkia ruudun taytti teksti "Obama Elected as President". [Ja ei, ei rajahtanyt tajunta eika huudettu naapureille - mutta oli huikeaa seurata ihmisten reaktioita eri puolilla maata - ja maailmaa.]

Koskettavin hetki koitti noin tunnin kuluttua, kun vastavalittu presidentti perheineen saapui puhumaan Chicagoon kokoontuneille, noin neljannesmiljoonalle kansalaiselle. Muutosta – sitapa sita. Mutta seuraava lainaus tulevan presidentin kiitospuheesta sai allekirjoittaneen kylla kyyneliin.

Ann Nixon Cooper on lahes kuin kuka tahansa miljoonista amerikkalaisista, jotka seisoivat tuntikausia jonottamassa eilen, vain saadakseen aanensa kuuluviin naissa vaaleissa. Suurin ero kanssa-aanestajiin on rouvan ika; Ann Nixon Cooper on 106-vuotias.

Han syntyi vain yhden sukupolven paahan orjuuden loppumisesta. Aikana, jolloin teilla ei ollut autoja eika taivaalla lentokoneita; aikana, jolloin hanen kaltaisensa ihminen ei voinut aanestaa kahdesta syysta: koska han oli nainen – ja koska hanen ihonvarinsa oli musta.

Ann Nixon Cooper on elamansa aikana nahnyt paljon. Surua ja toivoa, taistelua ja edistysta. Naisten aanet on pyritty vaientamaan ja heidan toiveensa totuttu ohittamaan. Rouva Cooper on nahnyt naisten nousevan ja saavan aanensa kuuluviin.

Mies on kavellyt kuussa ja muuri on murtunut Berliinissa. Maailma on yhdistynyt ja pienentynyt modernin teknologian tavoin keinoilla, joita tuskin kukaan koskaan on kuvitellut.

Eilen Ann Nixon Cooper painoi eilen sormellaan elektronista ruutua aanestaakseen, koska 106 Yhdysvalloissa eletyn vuoden jalkeen han tietaa, etta maailma – ja Yhdysvallat – voi muuttua. Se, mihin suuntaan muutos lahtee tasta jaa meidan lastemme ja lapsenlastemme todistettavaksi.

---
Tanaan on toiveikas olo. Ihmiset kulkevat kadulla paat pystyssa ja hymyillen. Eika lienee ihan sattumaa, etta viisi tummaihoista [taysin tuntematonta] vastaantulijaa katsoi aamun tyomatkalla allekirjoittanutta silmiin ja tervehti – toivotellen ystavallisesti hyvaa paivanjatkoa. Ihan kuin heilla olisi viimein olo, etta ovat lunastaneet paikkansa tassa maassa..?

maanantai 3. marraskuuta 2008

Vaaleja, Omenaa ja teiniraskauksia

Hih. Melkein yhta jannittava otsikko kuin elokuvassa Seksia, valheita ja videonauhaa. [Mita en kylla koskaan ole edes nahnyt.] Viikonloppu vierahti juhlatunnelmissa Isossa Omenassa - sukulaisia lensi paikalle oikein kaksin kappalein. Toivat mukanaan myos mita viehattavampia lahjoja koti-Suomesta: aivan tahan aluksi haluaisinkin kiittaa kaikkia kirsuseinia muistaneita. Ihana rannekoru, salmiakkia, kymmenen punaista ruusua, kirja ja pinssi, naistenlehtia - ja gaalavalokuvakatsaus. Lammittivat mielta ihan hulluna. Kiitos ja halaus!

Patsasteltiin ympari kaupunkia lauantaina - ja kaikista maailman ihmisista bongasin sitten Jutta "aivan aluksi" Urpilaisen alusvaateostoksilta Century 21 -alennusmyyntikaupasta. Hih. Tennissukkia oli rouvan ostoskori pullollaan - mita luulette, voisko bongauksen soittaa seiskaan? Juotiin tadin ja miehensa kanssa kuohuviinia Empire State Buildingissa ja nautittiin ihan taivaallinen italialaishenkinen illallinen erinomaisen aanekkaassa ravintolassa, jota Frank Sinatrankin olohuoneeksi mainostettiin. Kaikkineen oli siis ihan ihanainen viikonloppu.

Eilen hurruuteltiin takaisin paakallopaikalle - taalla vaalihumu vaan kiihtyy kiihtymistaan. Televisiossa ei muusta puhutakaan, tyopaikasta nyt puhumattakaan. Ihmiset odottavat kauhunsekaisella jannityksella, mita kaikkea voi huomenna menna pieleen. Eittamatta paljon. Ja keskiviikkoaamun tunnelmaa odotan minakin pelonsekaisella innokkuudella. Joko ekstaattisen hyva ja innostunut fiilis - tai kauhun lamauttama vitutus. Miten tassa nain paasikaan kaymaan..? Tiukoille menee tulos silti, uskoisin vakaasti. Huu.

Pakko viela lehdistokatsauksessa raportoida viikonloppuna julkaistusta -yllattaen amerikkalaisesta- tutkimuksesta, jonka mukaan televisiota katsovat teinit tulevat kaksi kertaa muita nuorisolaisia todennakoisemmin raskaaksi. Eika siis mita tahansa ohjelmia katsovat, vaan paljasta pintaa vilauttelevia ja seksista avoimesti puhuvia sarjoja [kuten Sinkkuelamaa ja That 70's Show'ta] seuraavat nuoret siis sikiavat suurella todennakoisyydella. Mua tama tutkimusasetelma ehka semisti hihityttaa - raskaaksihan tullaan nuorisolaisiassa siis ensisijaisesti juuri tiettyjen televisio-ohjelmien innoittamana, eika esimerkiksi siita syysta, etta seksuaalivalistus ja ehkaisysta puhuminen on kouluissa joko kiellettya tai sita ollaan kieltamassa. Hmph.

[Ehdottomasti liikuttavimman synttariviestin sain kuitenkin kummipojalta Kaakkurista. Perhekerhossa -kakkupaperista ja puisesta napinpuolikkaasta- askarreltu paperinen suojelusenkeli, joka "lensi meren yli Ameriikkaan rakasta tatia katsomaan." Vielakin tulee itku pelkasta ajatuksesta - ja olen kuitenkin vitsikkaasti kyynelehtinyt saman kortin yli jo ainakin neljasti. Heh.]