tiistai 30. joulukuuta 2008

Potkuroiden

Isi osti joulun alla uuden (eli uusvanhan) pihalelun. Potkurin. Siis potkukelkan, ei sellaista laivan liikkumiseen liittyvää juttua. Punaisella potkurilla on nyt siis viipotettu ympäriinsä, jopa autotiellä asti - lähinnä postinhakukeikoilla. Eittämättä ihan valtavaa nostalgiaa potkia jäisellä tiellä hullut vauhdit, sitten nostaa jalat jalaksille - ja nauttia vauhdin hurmasta.. Ihan kuin olisi palannut ajassa muutaman kymmenen vuotta taaksepäin, kun viimeksi moisella kulkupelillä paikasta toiseen oli tapana siirtyillä.

Joulunaika on kulunut kuin siivillä; nelisen päivää meni kokonaisuudessaan keittiössä, mutta hyvvää oli. Tapanina kylässä piipahti parisenkymmentä sukulaista, ja viime päivät on menneet lähinnä yllättävää rauhaa ihmetellessä. Eilen tosin piti sydän syrjällään seurata kohta nelivuotiaan kummipojan rattikelkkailua pulkkamäessä: osaa ne pojat ilmeisesti jo tuossa iässä tehdä koiruuksia rattiskallaan - kaiken maailman käsijarrukäännöksiä ja muita vauhdikkaita retkautuksia. Huh.

Huomenna perinteistä tinanvalantaa ja nakkeja (sekä rikottavia lupauksia) jälleen keskiyöllä - ja sitten perjantaina nokka taas kohti Washingtonia. Kevään tietää kyllä menevän täysin omasta edestään jo tässä vaiheessa - tällä hetkellä on nimittäin allekirjoittaneen B&B-tiloihin varauksia 15 hengellä akselille tammikuun puoliväli - maaliskuun loppu. Mietin täällä jo viime yönä kaiken maailman majoituspoliittisia kysymyksiä ja yhteisiä pelisääntöjä kaikkien osapuolten hyväntuulisuuden ja ehtoisuuden takaamiseksi *wirn* Mutta kiva, kun on kavereita - arvioin muistaakseni jo ennen lähtöä, että teoriassa mulla pitäisi olla ainakin 18 Amerikan-reissun toteuttavaa ystävää (eli yksi per kuukausi)... Kahdeksan kuukauden saldo lähentelee keväällä kuitenkin jo pariakymmentä - että aliarvioin ilmeisesti ystävieni matkustusinnon. Hihi.

Oikein riemukasta ja produktiivista alkavaa vuotta itse kullekin säädylle. Minä lähden nyt kampaajalle!

Ps. Joulun liikuttavimpina muistoina kummipojan kyselyt enkeleistä (kun käytiin hautausmaalla, jossa hänen mukaansa on vain paljon enkeleitä).. 'Tuleeko Kirsi-täti sustakin joskus vanha ja sitten enkeli ja sitten mulla ei enää ole sua mun tätinä..?' Myönteisen vastauksen kuultuaan nuorimies vain totesi, että hänellä ei ole aikomustakaan vanhentua tai kasvaa aikuiseksi. Korkeintaan kouluikään, kun lyijykynät ja teroitin on jo hankittuina.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Kotona

Selvisin kotiin. Lievasta myohastelyaiheisesta (ja myohemmin taysin aiheettomasta) lahtopaniikista huolimatta yhteys Washingtonista Kööpenhaminan kautta Helsinkiin sujui oikein mallikkaasti, ja melkein ajallaan. Atlantin yli oli matkalla itseni lisäksi myös noin koko koneellinen kotiinpalaavia ekspatteja perheineen. Aika riemukas huutokonsertti oli laskeutuessa - vaan eipä silti, ei saa valittaa. Oltiin kuitenkin 40 minuuttia arvioitua aikaisemmin perillä, huolimatta siitä, että kone lähti lähes kolme varttia myöhässä.

Helsingissä oli ihana nähdä kavereita kahvilassa - olkoonkin, että jetlaginen olemukseni ei ehkä ihan 100% voinut keskittyä huomioimaan ihan kaikkia paikallaolevia. Ainakaan yhtä aikaa. Jumbossa oli mun makuun ehkä vähän liikaa ihmisiä - ja siellä huomasi kyllä kertaheitosta, että meillä suomalaisilla ei valitettavasti ole oikein kyllä tapoja. Jengi tönii toisiaan - eikä edes hoksaa olevansa epäkohteliaasti tunkemassa toisiaan ympäriinsä. Ihana oli kuitenkin päivittää kuulumiset tusinan ystävän kanssa kerralla. Kiitos siis kaikille paikalle eksyneille!

Lento Ouluun meni tajunnan rajamailla - itku pääsi vasta lentokentällä, kun kaksi pientä pojanpalleroa oli liimannut nenänsä tuloaulan lasiin kiinni. Sitä vilkuttelun määrää, kun piti odotella matkalaukkuhihnalla. Ja riemukasta jälleennäkemistä... Kummipoika oli askarrellut allekirjoittaneelle tuliaiseksi korvikset, jotka siis voi ripustaa langalla korviin. Oikein helmiä ja kaikkia. Nassikka ilmeisesti keksi, että kun tädille ojentaa tuliaiset jo kentällä, niin voi sitten vastaavasti heti tiedustella, että mitä sää toit mulle.. Heh.

Nukahdin muutaman kuoharilasillisen ja saunan jälkeen ennen puoltayötä - vain herätäkseni täsmälleen samasta asennosta 10h myöhemmin. Ai miten niin väsyttää?

Tänään ollaan koristeltu joulukuusta - huomenna pitäisi kai ehtiä ruokakaupoille. Ja sitten aatonaattona hellan ääreen imellys- ja muihin puuhiin. Ihan tuntuu siltä, kuin ei poissa olisi ollutkaan. Mikä on tosi mukavaa. Kaksi viikkoa on nyt armonaikaa täällä, ja sitten takaisin sorvin ääreen. Kummallista.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Hiljaisuutta

Piti bloggaamani amerikkalaisesta joulusta. Firman joululounaasta - ja Secret Santa -pelin paatoksesta. Angiinan ja korvatulehduksen aiheuttamasta penisilliinikuurista ja vesisateen jatkuvasta lotinasta seka orvokeista joulukuussa. Washingtonin kohonneista rikostilastoista ja perjantaina metromatkani keskeyttaneesta poliisirynnakosta [saivat puukottajan kiinni, vaikkei etsittya asetta vaunusta loytynytkaan]. Kotiinpaluun odotuksesta - ja kaikista niista toiveista, mita allekirjoittaneella on ensi viikkoja silmallapitaen.

Piti bloggaamani siis. Kunnes sain taas ystavalta Suomessa osoituksen elinpaiviemme rajallisuudesta.

Surua on vaikea pukea sanoiksi - ja lohdutusta viela hankalampi. Ei ole keinoa kertoa siita, kuinka lapikotaisin pahoillaan on ystavansa menetyksesta. Valimatkasta johtuen myos arjessa lasna oleminen on talla hetkella sanalla sanoen haastavaa. Ajatukseni matkaavat kuitenkin yli Atlantin sanattomuuttani nopeammin. Toivon voimia arkeen - ja jaksamista surun kohtaamiseen. Ennemmin tai myohemmin. Puhdistavaa itkua ja surun vaistyessa myos niita hilpeita ja hymyilyttavia muistoja vuosien varrelta.

Ja Sinulle, satunnainen lukija, toivon erityisesti mahdollisuutta hengahtaa hetkeksi ja nahda niiden arjessa lahimpana olevien kauneus ja arvokkuus. Erityisesti nain joulun lahestyessa - ala suorita piparitaloja, kinkkuja ja torttuja -tai loppumattomia joululahjaostoksia.

Kerro rakkaillesi, etta he ovat sinulle tarkeita. Huomisesta ei koskaan tieda.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Slumdog Millionaire


Olin eilen elokuvissa. Pitkasta aikaa todella mukaansatempaava leffa, jota suosittelen kylla ihan kaikille sieluille.

Slumdog Millionaire
sijoittuu siis Intiaan - ja kertoo omalaatuisella tavalla kahden pienen pojan kivuliaan tien aikuisuuteen. Elokuvan tarina on kierretty sujuvasti Haluatko miljonaariksi -pelin ymparille - ja vaikka aika ajoin vakivaltaisuus ehka ahdistikin hieman, oli leffa kuitenkin mita suurimmissa maarin nautittava. Musiikin rytmi, varien kirjo ja arjen kuvauksen autenttisuus toi kylla Intian kasinkosketeltavaksi. Ja nuoret nayttelijat selvisivat rooleistaan mita parhaimmin. Allekirjoittanutta ilahdutti myos valtavasti hetkittain hurjan surullisista kaanteista huolimatta kasikirjoituksen viimeisilta sivuilta loytynyt onnellinen loppu.

Kannattaa siis ehdottomasti kayda katsastamassa raina, jos elokuva lahiteatteriin koskaan saapuu. Ja toivottavasti saapuu.

Viikonloppuna viimeistelen jouluostokset ja osallistun elamani ensimmaista kertaa amerikkalaiseen kirjapiiriin. Lisaksi pitaisi kai ehtia pyykata - ja poteakin hieman. Sain tanaan (taas) kymmenen paivan penisiliinikuurin angiinaan ja korvatulehdukseen. Jotenkin kovin aikuismaisia diagnooseja mulla. Vaan parempi kai korvatulehdus kuin inkontinenssi, hihi.

[ps. Viikon paasta olen jo lentokentalla. Jihuu!]

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Secret Santa

On joulufiilis allekirjoittaneella vahan hakusassa - ulkona on jostain hassusta ilmastonmuutoksellisesta syysta +15C lamminta, ja kotona on kaikkea muuta paitsi jouluntuoksua ilmassa. En ole saanut aikaiseksi edes lammittaa World Marketista ostamaani ruotsalaista glogia, niin vetamaton on ollut allekirjoittaneen olemus koko viikon.

Mutta onneksi.

Toissa on taalla ollut Secret Santa –merkkinen leikki talla viikolla. Samaa kamaa siis, kuin se ripariaikainen salainen kirjekaveruus; kaikki halukkaat rekisteroityivat Elfster-nettisivustolle - ja talla viikolla on siis tarkoituksena ostaa noin parinkymmenen dollaarin lahja (tai monta pienta, kuten maa) omalle Secret Santa -tyypilleen. Jja superbonuksena pelin nimihan on siis viela se, etta lahjat pitaa yrittaa sniikata vastaanottajalle ilman, etta tassa toimessa jaadaan kiinni. Kauhiaa salamyhkaisyytta moinen.

Ja tosi mukavaa. Olin maanantaina, ensimmaisena kisapaivana ainakin varttitunnin ihan upset ja devastated, kun allekirjoittaneen ikioma Secret Santa ei ollut muistanut mua mitenkaan. Mutta eilen ja tanaan tyopisteessani mua on odotellut ensiksikin puolimetrinen sypressi, jossa oli koristeita ja hersheys kisseja ja kaikkia. Ja tanaan aamulla tyotuoliin oli niitattu villasukat ja niiden sisalle tungettu kaksi levya suklaata. Hihi. Muille tyokavereille pukki on tuonut oliiveja, metrokortin, viinipullon, joulukarkkeja - ja vaikka mita. Ja luonnollisestikin toimistolla aamuisin vallitseva fiilis on melkoisen ratkiriemukkaan hilpea!!

Luonnollisestikin lounaalla ja toiden jalkeen kaydaan villia spekulaatiota siita, kuka on kuka - ja vaikka kuinka on lapsekas idea, niin ihan oikeasti on jalleen kerran aivan valloittavan hyva esimerkki tyopaikan yhteisollisyydesta. Ensi tiistaina on sitten tiedossa yhteinen Holiday Lunch, jolloin kaikki paljastavat oman salaisen pukkinsa. Hihi.

Joululahjaostelu on jo hyvassa vauhdissa. Pikkuelmereiden paketit on kasassa - samoin epamaarainen kasa ryjaa ja roipetta. Viela kun saisi kaikki tavarat matkalaukkuihin - ja laukut turvallisesti kotiin (itsensa lisaksi, totta kai) niin jopas olisikin somaa.

Nimimerkilla ensi perjantaita odotellessa.. TJ enaa 9. Jesh!

perjantai 5. joulukuuta 2008

Neljassadas postaus


Hoksasin juuri, etta tanaan menee sitten kuparinen (tai vaikka titaaninen) rikki - kyseessa on nimittain allekirjoittaneen neljassadas postaus tanne vinkeaan blogistaniaan. Onnea kirsusein!

Kavaisin toissapaivana reklamoimassa postipakettini puutteista, turhaan. Luonnollisestikin amerikkalaisessa postissa ei toimistohiirut tee yhtaan mitaan postimerkkien myymista kummempaa, vaan allekirjoittaneen piti sittemmin reippahasti puhelimella killuuttaa ilmaisnumeron johtoportaaseen asiansa kanssa. Tietenkaan taalla kukaan ei ota myoskaan moisesta reklamaatiosta ollenkaan itseensa - komensivat ainoastaan olemaan yhteydessa paketin lahettaneeseen tahoon. Itella saa kuulemma tehda virallisen tutkintapyynnon (justihinsa juu), jonka jalkeen sitten ameriikkalaiset tekevat taalla oman raporttinsa mun seiskan ja salmiakkiaskien tamanhetkisesta kohtalosta. *huokaus* Lievasti skeptisesti siis suhtaudun taman prosessin etenemiseen, mutta we'll see. Niin kauan on toivoa, kuin on toivoa. Kai.

Katselin toissailtana ihan mahtavaa reality-sarjaa Secret Millionaire. Miljonaarimies ja poikansa pukeutuivat raasyihin (eli normaaleiden ihmisten vaatteisiin) ja jattivat partansa paivaksi ajamatta. Sitten heidan tehtavanaan oli asua slummissa kuusi paivaa ja miettia, kenelle kanssakoyhailijoista he antaisivat noin 50 000USD shekin naiden elamaa ja elinoloja parantamaan. Ihan kutkuttavan ihanaista sosiaaliporn.. eikun viihdetta - sita myotahapeaa on vaikea kuvailla, kun aikuinen mies kyynelehtii elamansa muuttuneen koyhien (!) ihmisten tapaamisen seurauksena. Ja etta kuinka nyt ahdistaa se, kuinka vaan on ihan huoletta lennellyt yksityiskoneellaan ja tarvannyt tuhansia dollareita varttitunnissa - kun sama summa kuulemma muuttaisi niin monen ihmisen arkea.

Akkia paasivat kuitenkin ahdistuksensa yli - jaettuaan kolme anteliasta shekkia (ja paljastettuaan todellisen olemuksensa), kyseinen mies poikineen hyppasi jahtiinsa ja ajaa karautti silla auringonlaskuun. Etta se siita, ja sen kestavyydesta.

Viikonloppuna ei ole tiedossa itsenaisyyspaivan juhlallisuuksia - lahinna ajattelin ottaa rauhallisesti ja huokaista huomenna. Ja sitten sunnuntaina singota kohti ostoshelvettia joululahjojen perassa. Saapa nahda. Kynnet pitaisi lisaksi vaihtaa - ja osallistua kollegan piparitalonrakennus/kaljanjuontitalkoisiin. Kun vain loytaisi taalta jostain piparitaikinaa. Ei millaan jaksaisi ryhtya vankaamaan sen valmistuksen kanssa.

Rauhallista itsepaisyyspaivaa kuitenkin kaikille sieluille. Polttelen huomenna illalla kahta kynttilaa Lexington Placella ja soitan Kari Tapio "Olen suomalaista". Or maybe not.

ps. kuva on Union Stationin perinteisesta norjalaisesta joulusta. Meinasi sokeus iskea, kun katsoin kuusta pain - se nimittain oikeasti haikaisee!!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Skuuppi


Palasin Berliinista. Sassin sinipunaisilla siivilla – muuten ihan mukava kotiinpaluu, mutta aina vahan jannittaa, jos konetta korjataan tuntitolkulla matkustavaisten silmien edessa. Esimerkiksi vaihtamalla jarruja. [Ja joo, parempi hoksata vika maassa, kuin 11 kilometrin korkeudessa. I agree. Eika niita jarruja kai edes lennellessa tarvita..? Sitten vasta, kun kone kopsahtaa kiitoradalle, I suppose?]

Enihuu, kotiovella mua odotti jo pitkaan vartomani synttarilahjapaketti suoraan Otaonnelasta. Innosta (ja vahan pikkupakkasesta) taristen availin postipakettia – vain hamaantyakseni laatikon sisallosta pahemman kerran. [Tunnetusti lahjanantaja-DI –ystavalla on melko mielenkiintoinen huumorintaju ja ajatuksenjuoksu aina satunnaisesti – joten ensialkuun kuvittelin oikeasti laatikon sisallolla olevan jonkin mystisen yhdistavan tarinan. Mita sita tyhjaa.]

Totuus selvisi valaisevan mesekeskustelun perusteella; yli puolet paketin oikeasta sisallosta on havinnyt taivaan tuuliin – ja vastaavasti joku vitsikas posti- tai tullimies on saanut melkoiset kipinat sulloessaan mun synttarilahjalaatikon tayteen ROINAA. Vai mitas sanotte paketin sisallosta..?

- 6 Ressuaiheista nenaliinapakettia
- 13 palaa saippuaa (Dove, Palmolive, Irish spring)
- 6 lasinalusta Ranskasta (kuvissa mm. Eiffel-torni)
- Paksu, pitka turistihenkinen lyijykyna Roomasta
- 4 korttia Euroopasta, joiden allekirjoittajana on “Stef” ja osoitteena Washingtonin osavaltio
- Keraaminen lehma-magneetti
- 3 rasiaa Tic Tac –karkkeja
- Kaytetty tietokoneen mustekasetti (musta)

Vastaavasti mun paketistani on todistetusti kadonnut ainakin 5 Fazerin suklaalevya, Seiskapaivaa- ja Trendi –lehdet, turkinpippureita, kirje ja synttarikortti – seka CD-levyllinen kuvia (ja videoita) allekirjoittaneen olemuksesta viime vuosien varrelta.

Marssin illalla postiin tekemaan reklamaatiota – ei niinkaan kadonneen tavaran arvosta poyristyneena, vaan siita periaatteesta, ettei ihmisten tavaroita saa noin vaan ronkkia!! Oikeasti, ymmarran kylla jos tulli poistaa mahdollisesti luvattomia elintarvikkeita paketeista, mutta mita luvatonta mahtaa olla Seiskan kannessa poseeraavassa Susannassa? Ja pitais kai moisesta poistosta jattaa edes lappu? Eika nyt ainakaan tayttaa puuttuvaa kolmea kiloa (paketin lahtopaino vs. mulle osoitetun tavaran osuus) esimerkiksi saippuapaloilla?! Kauhia vaaryys, sanon mina!!

Ja joo, vituttaa myos ehka vahan.