tiistai 30. joulukuuta 2008

Potkuroiden

Isi osti joulun alla uuden (eli uusvanhan) pihalelun. Potkurin. Siis potkukelkan, ei sellaista laivan liikkumiseen liittyvää juttua. Punaisella potkurilla on nyt siis viipotettu ympäriinsä, jopa autotiellä asti - lähinnä postinhakukeikoilla. Eittämättä ihan valtavaa nostalgiaa potkia jäisellä tiellä hullut vauhdit, sitten nostaa jalat jalaksille - ja nauttia vauhdin hurmasta.. Ihan kuin olisi palannut ajassa muutaman kymmenen vuotta taaksepäin, kun viimeksi moisella kulkupelillä paikasta toiseen oli tapana siirtyillä.

Joulunaika on kulunut kuin siivillä; nelisen päivää meni kokonaisuudessaan keittiössä, mutta hyvvää oli. Tapanina kylässä piipahti parisenkymmentä sukulaista, ja viime päivät on menneet lähinnä yllättävää rauhaa ihmetellessä. Eilen tosin piti sydän syrjällään seurata kohta nelivuotiaan kummipojan rattikelkkailua pulkkamäessä: osaa ne pojat ilmeisesti jo tuossa iässä tehdä koiruuksia rattiskallaan - kaiken maailman käsijarrukäännöksiä ja muita vauhdikkaita retkautuksia. Huh.

Huomenna perinteistä tinanvalantaa ja nakkeja (sekä rikottavia lupauksia) jälleen keskiyöllä - ja sitten perjantaina nokka taas kohti Washingtonia. Kevään tietää kyllä menevän täysin omasta edestään jo tässä vaiheessa - tällä hetkellä on nimittäin allekirjoittaneen B&B-tiloihin varauksia 15 hengellä akselille tammikuun puoliväli - maaliskuun loppu. Mietin täällä jo viime yönä kaiken maailman majoituspoliittisia kysymyksiä ja yhteisiä pelisääntöjä kaikkien osapuolten hyväntuulisuuden ja ehtoisuuden takaamiseksi *wirn* Mutta kiva, kun on kavereita - arvioin muistaakseni jo ennen lähtöä, että teoriassa mulla pitäisi olla ainakin 18 Amerikan-reissun toteuttavaa ystävää (eli yksi per kuukausi)... Kahdeksan kuukauden saldo lähentelee keväällä kuitenkin jo pariakymmentä - että aliarvioin ilmeisesti ystävieni matkustusinnon. Hihi.

Oikein riemukasta ja produktiivista alkavaa vuotta itse kullekin säädylle. Minä lähden nyt kampaajalle!

Ps. Joulun liikuttavimpina muistoina kummipojan kyselyt enkeleistä (kun käytiin hautausmaalla, jossa hänen mukaansa on vain paljon enkeleitä).. 'Tuleeko Kirsi-täti sustakin joskus vanha ja sitten enkeli ja sitten mulla ei enää ole sua mun tätinä..?' Myönteisen vastauksen kuultuaan nuorimies vain totesi, että hänellä ei ole aikomustakaan vanhentua tai kasvaa aikuiseksi. Korkeintaan kouluikään, kun lyijykynät ja teroitin on jo hankittuina.

Ei kommentteja: