keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Secret Santa

On joulufiilis allekirjoittaneella vahan hakusassa - ulkona on jostain hassusta ilmastonmuutoksellisesta syysta +15C lamminta, ja kotona on kaikkea muuta paitsi jouluntuoksua ilmassa. En ole saanut aikaiseksi edes lammittaa World Marketista ostamaani ruotsalaista glogia, niin vetamaton on ollut allekirjoittaneen olemus koko viikon.

Mutta onneksi.

Toissa on taalla ollut Secret Santa –merkkinen leikki talla viikolla. Samaa kamaa siis, kuin se ripariaikainen salainen kirjekaveruus; kaikki halukkaat rekisteroityivat Elfster-nettisivustolle - ja talla viikolla on siis tarkoituksena ostaa noin parinkymmenen dollaarin lahja (tai monta pienta, kuten maa) omalle Secret Santa -tyypilleen. Jja superbonuksena pelin nimihan on siis viela se, etta lahjat pitaa yrittaa sniikata vastaanottajalle ilman, etta tassa toimessa jaadaan kiinni. Kauhiaa salamyhkaisyytta moinen.

Ja tosi mukavaa. Olin maanantaina, ensimmaisena kisapaivana ainakin varttitunnin ihan upset ja devastated, kun allekirjoittaneen ikioma Secret Santa ei ollut muistanut mua mitenkaan. Mutta eilen ja tanaan tyopisteessani mua on odotellut ensiksikin puolimetrinen sypressi, jossa oli koristeita ja hersheys kisseja ja kaikkia. Ja tanaan aamulla tyotuoliin oli niitattu villasukat ja niiden sisalle tungettu kaksi levya suklaata. Hihi. Muille tyokavereille pukki on tuonut oliiveja, metrokortin, viinipullon, joulukarkkeja - ja vaikka mita. Ja luonnollisestikin toimistolla aamuisin vallitseva fiilis on melkoisen ratkiriemukkaan hilpea!!

Luonnollisestikin lounaalla ja toiden jalkeen kaydaan villia spekulaatiota siita, kuka on kuka - ja vaikka kuinka on lapsekas idea, niin ihan oikeasti on jalleen kerran aivan valloittavan hyva esimerkki tyopaikan yhteisollisyydesta. Ensi tiistaina on sitten tiedossa yhteinen Holiday Lunch, jolloin kaikki paljastavat oman salaisen pukkinsa. Hihi.

Joululahjaostelu on jo hyvassa vauhdissa. Pikkuelmereiden paketit on kasassa - samoin epamaarainen kasa ryjaa ja roipetta. Viela kun saisi kaikki tavarat matkalaukkuihin - ja laukut turvallisesti kotiin (itsensa lisaksi, totta kai) niin jopas olisikin somaa.

Nimimerkilla ensi perjantaita odotellessa.. TJ enaa 9. Jesh!

2 kommenttia:

Miimi kirjoitti...

Mä OON niin kade. Mulle on iskenyt joku hirveä Americanakuume. Vaikuttaa vakavalta. Äpääpääpä.
Noh, anyways, oli askaakin. Voinko linkittää teitin blogin minun Argentiinan matkasta kertovaan blogiin? Sen osoitteeksi tulee http://mite-moina.blogspot.com/ Kiitos ja anteeksi.

Kirsi kirjoitti...

Uijuhuu miiminen. Linkkaa ihmeessa blogit toisiinsa. Jospa niille on siita toisilleen jotain iloa..?

Olen myos kateellinen sun Argentiinan-matkasta. Etta tasoissa ollaan. Hihi.