lauantai 31. tammikuuta 2009

Varauksetonta ihailua

Olin torstaina työpäivän jälkeen täysin valmistautunut rauhalliseen koti-iltaan. Bussipysäkillä kollega sai kuitenkin mut ylipuhuttua mukaansa happy hourille. Täällä tuota nimitystä käytetään siis siitä, kun (yleensä melko suurehko) porukka kokoontuu töiden jälkeen yksille drinksuille jutustelemaan. Käytännössä yksi myös usein on yhtä kuin yksi - eli suomalaiskansallisia yllätyskännejä noista ei yleensä saa aikaiseksi.

Enihuu, ajeltiin siis metrolla ihan superjännittävään kaupunginosaan U streetille, ja hetken kuljailun jälkeen löytyi myös oikea Asian Lounge. Paikan päällä kävi ilmi, että kyseinen porukka edusti siis kollegani tiistai-illan harrastuksen (lukioikäisten mentoroinnin) koulun porukkaa - ja illanvieton tarkoituksena oli rekrytoida lisää jengiä mentoreiksi. Ihan mainio idea - olemassaolevat mentorit tapasivat toisiaan ja kyseisen koulun opettajia, toivomuksen ollessa, että kukin toisi yhden ystävän mukanaan tutustumaan toimintaan.

Istuin omena-martinini ääressä ja seurasin vierestä käsittämättömän mielenkiintoista keskustelua. Omanikäiseni, fiksut ja menestyvät lukio-opettajat olivat valinneet työpaikakseen paikallisen charter schoolin (joka saa kyllä valtion rahoitusta, mutta jossa opintovaatimukset poikkeavat public schooleista), melkoisen haastavalta alueelta. Lukioporukka ei ole menestynyt tavallisissa kouluissa - eli vaativat varmasti tämänhetkisiltä opettajiltaan melkoisesti. Hilpeitä tarinoita oli opeilla kerrottavanaan - ja kollegani sai spontaanit aplodit kertoessaan, ketä oppilaista hän kerran viikossa jeesii ja motivoi läksyjenluvussa.

Ilta päättyi Ben's Chili Bowl'iin - paikallinen diner, joka on noussut kulttiasemaan chilihodareidensa sekä niiden kuuluisien asiakkaiden ansiosta. Viime viikkojen kärkisijoilla sekä Bill Cosby että presidentti Obama.

Oli siis mukava ja silmiäavaava ex tempore -reissu. On tässä aina välillä joutunut kyseenalaistamaan omia valintojaan ja sitä, onko yhden ihmisen toimilla ihan oikeasti kuitenkaan mitään merkitystä maailmankaikkeudelle. Kyseisen koulun opettajien puheista ja teoista kävi vastaus tähänkin harvinaisen selväksi: kyllä on! Jos yhdenkin ihmisen elämään pystyy jättämään positiivisen jäljen - vaikka tsemppaamalla tätä läksyissä niin, että vaivanpalkkana on jossain vaiheessa yksi kappale lukion päättötodistuksia - niin onhan sitä siinäkin jo jotain toisen tulevaisuudelle. Aika paljon!

Ps. Ihanasti lakkouhkailu toimii myös blogistaniassa. Pitää ehkä virnistellä noille sanoille jokunen hetki täällä. Ja miettiä, kuinka esimerkiksi 'evakuointi' liittyy muhun. Paitsi eräissä beach partyissä, käytännön harjoituksina Virroilla ja muissa paikoissa... :)

torstai 29. tammikuuta 2009

Meemi

Viisi sanaa sinulle: Pistä mielikuvia, sanahelinää minulle!
Kirjoita tähän viisi sanaa,
jotka mielikuvasi mukaan liittyvät jollakin tavalla minuun.
Ne voivat olla esineitä,
asioita,
mitä vain.
[Lisää tämä sitten omaan päiväkirjaasi.]

perjantai 23. tammikuuta 2009

Reklamaatiosta

Oli aiemmin puhetta postipakettini kohtalosta. On jo hetken aikaa pitänyt raapustella tilannekatsausta aiheeseen - tässäpä siis saagan jatko-osaa. Enjoy!

1. Paketin lähettäjä kirjoitti närkästyneen viestin Itellalle. Allaolevaan tyyliin:

'Lähetin marraskuun alussa postista hankkimasta omenakuosisessa pahvilaatikossa ystävälleni Washington DC:hen lähes 5 kg:n edestä tavaroita. Alkuperäisestä tavaramäärästä oli jäljellä alle 2 kg, eli yli 60 % tavaroista oli kadonnut.

Pettymyksen, harmistuksen ja luottamuspulan määrä kansainvälisiin postilähetyksiin on sekä minulla että paketin vastaanottajalla valtava tapahtuneen johdosta. Siksi, että toisten tavaroihin on kajottu, otettu ja vaihdettu luvatta – ilman minkäänlaisia perusteita. Vai onko olemassa syy ja perustelu, miksi suomalaisia aikakauslehtiä sekä suklaalevyjä ei saisi lähettää Atlantin yli?

Haluan kattavan selvityksen viipymättä. Mitä lähettämälleni paketille ja sen sisältämille tavaroille on sattunut lähetyksen aikana? Kuinka on mahdollista, että paketin sisältö muuttuu, ilman syitä ja selityksiä, sen ollessa ”luotettavan” palveluntarjoajan vastuulla? Kenellä on vastuu kadonneesta tavarasta ja sen vaihtumisesta merkityksettömään roinaan?'


2. Samaan aikaan toisaalla - sain Stefin Washingtonin osavaltiossa asuvan äidin kiinni puhelimitse. Kuulemma mimmi oli ollut suhteellinen paskana, kun kotiväen joulupaketista oli perillä löytynyt yksi (!) ainoa suomenkielinen lehti. Rouva kiitteli kovasti yhteydenotosta, ja oli oikein iloinen kuullessaan, että mm. lehmämagneetti löytää tiensä sittenkin oikeaan kotiin.

3. Itella vastasi reklamaatioon ja palautti puolet postipaketin arvosta sekä korvasi osan postikuluista. Syytä takavarikolle eivät hekään osanneet antaa [allekirjoittanut epäilee syyksi erästä hevosnaamaista ex-uimarin ex-vaimoa, joka poseerasi seiskan kannessa. Hihi.]

4. Postitin saippuat ja mustekasetit eteenpäin Washington stateen. Joululoman aikana oli vastapalloon lähetetty minulle kiitosviesti ko. kohteesta - kuulemma minä olin saanut vain pienen osan Stefin alkuperäisestä paketista. Ja vastaavasti saippuan oikea lähettäjä ei edelleenkään ole selvillä. Kiitoskirjeen mukana oli myös shekki vaivanpalkaksi ja korvaukseksi postimaksuista.

5. Mitä opimme tästä..? Amerikan postipojilla on paitsi huono muisti, niin myös ilmeisen hulppea huumorintaju. Kuka lie on marraskuulla paketteja availlutkin, niin epäilemättä olisi kannattanut paremmin pitää kirjaa siitä, mikä merkityksetön tavara kuuluu mihinkin laatikkoon.. Tai sitten vaihtoehtoisesti esimerksi avata vain yksi paketti kerrallaan. Mihinköhän osoitteeseen näitä kehitysehdotuksia voisi lähettää..?

Ps. Piti bloggaamani yksinäisyydestä ja hiljaisesta kodista. En kehdannut. Ei kai se satunnaisen lukijan ongelma ole, että velikulta palasi tänään Suomeen ja tyhjästä talosta oikein huokuu yksinäisyys? Varmaan kadulle saakka. Koti-ikävä tuntuu tänään varpaissa asti.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Virkaanastujaisissa...

Rosa Parks syntyi Alabamassa helmikuussa 1913 ja on nykyään tunnettu joulukuussa 1955 tapahtuneesta pidätyksestä, kun hän kieltäytyi antamasta paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle Montgomeryssä, Alabamassa. Hänet pidätettiin tuolloin ja tuomittiin häiriökäyttäytymisestä. Kun Parks valitti tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus viimein teki tuomion, joka julisti busseissa tapahtuvan rotuerottelun perustuslain vastaiseksi.

Martin Luther King käytti Parksin saamaa tuomiota nostaakseen vuoden mittaisen bussiboikotin Montgomeryssä. King päätteli että järjestäytynyt, väkivallaton kansalaistottelemattomuus eteläistä rotuerottelua vastaan keräisi julkisuutta mustien tasa-arvon ja äänioikeuden tavoitteluun.

Martin Luther Kingin Lincolnin muistomerkillä elokuussa 1963 pitämä historiallinen puhe, jossa hän esittää toiveensa mustan ja valkoisen väestön välillä vallitsevasta rauhasta ja tasa-arvosta ennakoi Yhdysvaltain lakiin lisättäviä kansalaisoikeuslakia (Civil Rights Act) vuonna 1964 ja äänioikeuslakia (Voting Rights Act) vuonna 1965.

Barack Obama syntyi Havaijilla vuonna 1961. Muistelmissaan 'Dreams from my father' Obama kuvailee, millaista oli kasvaa äidin valkoihoisessa ja keskiluokkaisessa perheessä. Hänen tietonsa kenialaisesta isästä olivat peräisin tarinoista ja valokuvista. ”Sitä, että isäni ei näyttänyt yhtään siltä, mitä oli ympärilläni, että hän oli musta kuin piki ja äitini valkoinen kuin maito, en koskaan ymmärtänyt.”

Obaman puheiden kantavana linjana on viime päivinä ollut se, että hän ei halua jakaa kansaansa punaisiin tai sinisiin osavaltioihin, tai afrikkalais-amerikkalaisiin ja valkoisiin kansalaisiin. Hän toivoo kaikkien amerikkalaisten kertovan kotimaansa olevan United States of America - ihonväriin, poliittiseen suuntautumiseen tai muihin ulkoisiin seikkoihin puuttumatta.

"Rosa sat so Martin could walk. Martin walked so Obama could run. Obama ran so children could fly."

maanantai 19. tammikuuta 2009

We are one

Puolen miljoonan ihmisen keskellä on hyvä nukkua.
George W. suoritti ylilennon.
Paikalla oli kuulemma puolisen miljoonaa ihmistä. Kaupungin väkiluku on noin 600 000.
Uutisryhmiä on joka kadunkulma pullollaan.
Bajamaja poikineen.
Opasteita onnellisille paraatilipun omistajille. Kaikille parillesadalle tuhannelle.
Kaupungissa on yli 42 000 poliisia ja erilaista turvahenkilöä alkuviikon ajan. Vertailun vuoksi Afganistanissa on amerikkalaisjoukkoja noin 31 000 henkilöä.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Domestic Goddess

Heräsin lauantaiaamun kunniaksi ennen kahdeksaa. Naapuritalossa (joka on siis seinä seinässä kiinni mun kotini kanssa - ja ilmeisesti eristyksiin ei ole käytetty mitään paperia paksumpaa) tehdään extreme makeoveria edelleen [aloittivat jo ennen saapumistani Lexingtonille]. Ja luonnollisestikin hispanoremontti-joset ovat peliasemissa aina mahdollisimman aikaisin aamusta. Voidakseen sitten kätevästi lopettaa hommat jo ennen puoltapäivää. Perskule.

Raahattiin maailmanlopun hengessä eilen kymmenisen kiloa elintarvikkeita kotiin Capitol Hillille - siinä oli taas kanssa-washingtonilaisilla ihmettelemisessä, kun pikkuveli raahasi kahtatoista kaljatölkkiä, gallonan mehutölkkiä, parin litran limsapulloa ja muita tykötarvikkeita kuuden korttelin matkan kotiin. Ngh. Jenkkiläiset muovipussit kun on suunniteltu tasan autoonlastausta varten, eli needless to say - meidän kauppakassit lasahti juurikin tuohon kotiovelle. Mutta selvittiin perille. Nyt voidaankin sitten pysytellä maanpinnan yläpuolella keskiviikkoaamuun saakka, ihan vaan varotoimenpiteenä.

Ihanasti kuitenkin paikalliset ilmaisjakelulehdet jakeli eilen neuvoja sekä paikallisasukeille että kaupunkiin saapuville kisaturisteille. Mitä tehdä, missä ja kuinka. Metrossa on kuulemma hyvä pitää mielessä kohteliaat käytöstavat (ja hymyillä armottomasta vitutuksesta huolimatta) - ja käyttää liukuportaissa esimerkiksi lausetta: Excuse me, please stand on the right" usein ja ystävällisesti. Ettei just päädy raivokohtauksineen esimerkiksi juutuubiin. [Oikeasti, tuo luki lehdessä eilen!]

Nyt Holocaust-museoon ja kaupungille harjoituskierrokselle. Pitää pitää joku korkeanpaikan leiri tässä vielä sietokyvyn karkaisemiseksi. Sekä ruuhkien että pakkasen osalta.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Metrosta

Eilen kotimatkalla metrossa viereeni istui iso musta mies. Musta villakangastakki ja nahkahanskat käsissään. Ja ranteessa valtava kultainen rolex. Vastapäätä matkaa teki suoraan rap-videosta leikattu nuori mies isoine kultakoruineen ja sheideineen. [Vasemmassa nimettömässä oli leveä sormus. Mitäköhän hänenkaltaisensa tyyppi sanoo perheelleen astuessaan kotiovesta sisään?] Taakseni istui kundi hyvinistuvassa puvussaan, tuoksuen opiskeluaikani Suuren Ihastuksen parfyymille. Sitä itsekseenhihittelyn määrää.

Olla siitä onnellisessa asemassa, että asuu suurkaupungissa jossa voi törmätä näin monenlaisiin ihmisiin. Käydä ranskalaishenkisessä bistrossa syömässä herkullista kanapataa käsittämättömän herrasmiesmäisen pikkuveljen ja uuden suomalaistuttavuuden kanssa. Suunnitella viikonloppumatkaa Philadelphiaan - ja perua se Metallican keikalle yllättäen ilmaantuneiden lippujen innoittamana.

Tuntea olevansa oikeassa työssä, oikeaan aikaan. Kirjoittaessa nelisivuisen muistion viimeisiä rivejä ihmetellä sivusta, mistä nämä kaikki vieraskieliset alan sanat oikein tulevat?

Ilmeisesti muutos on mahdollista, kun siihen oikein uskoo. Kuten Obama ja hänen kymmenettuhannet ruohonjuurisotilaansa - mitä pääsen todistamaan aitiopaikalta ihan muutaman päivän kuluttua.

[Onko täällä muuten ketään, jonka mielestä edelleen on ihan käsittämättömän hienoa se, että Amerikalla on kohta musta, nuori presidentti. Ei voi ymmärtää!]

Olen etsinyt ja löytänyt, itseäni siis.

Uskon Erykah Badun sanoihin:

I start over when necessary
I do not have the answers
I desire to learn
I am the plan
I am strong
I am weak
I want to grow
I know I will
I take on responsibility
I hide myself from no one
I´m on my path

Warriors walk alone.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Mita Helsingissa tapahtuisi, jos…

- Kaikki (!!) kaupunkiin vievat sillat – ja suurin osa moottoriteista suljettaisiin vuorokaudeksi?
- Kaikkea henkiloautoilua keskustan alueella pyrittaisiin estamaan mita erikoisimmin keinoin – mm. omalle kotikadulle parkkeeraaminen olisi suurimmassa osassa keskustaa kiellettya.
- Kaikkien lahettifirmojen (tai huoltoajoa tekevien) autojen kaskettaisiin pysymaan poissa kaupungin kaduilta vuorokauden ajan.
- Jo ennalta toimimatonta metroa **) pyoritettaisiin ruuhka-aikatauluilla (kello 04-02 valisen ajan) kaksi paivaa, kapasiteetin ollessa muutenkin jo aivan aarirajoilla?
- Ravintoloille ja soittoruokaloille annettaisiin lisa-anniskeluaikaa kello 05 saakka?
- Kaikki hotellit kymmenien kilometrien sateella olisi myyty loppuun jo kuukausia takaperin?
- Paikallisia asukkaita kehotettaisiin antamaan osan huoneistoistaan kiskurihintaan vuokralle kyseiseksi ajankohdaksi. Tama myos mahdollistetaan lakimuutoksella.?
- Kaupunkiin julistettaisiin kansallinen hatatila, jotta tapahtumien mahdolliset ylimaaraiset kustannukset voidaan korvata valtion budjetista?
- Kaivopuiston ilmaiskonsertissa esiintyisi perajalkeen Usher, Bruce Springsteen, Beyonce, Mary J. Blige, Bono, Garth Brooks, Sheryl Crow, Josh Groban, John Legend, Shakira ja Stevie Wonder. Lisaksi lavalle olisi nousemassa Jamie Foxx, Martin Luther King III, Queen Latifah ja Denzel Washington. Seka eras nimeltamainitsematon herra tuleva presidentti?

...Ja kaiken hyvan paalle viikonlopun ajaksi paikalle odotettaisiin noin Suomen vaeston verran ylimaaraisia silmapareja historiallisia tapahtumia todistamaan?

Oikeasti: Washingtonin vakiluku on yleensa noin 600 000 henkiloa – suunnilleen siis Helsingin verran. Tanne on nyt ilmeisesti kuitenkin pakkaamassa keskimaarin Suomen vakiluvun verran (ennustusten mukaan lahes 5 miljoonaa) kisaturistia tulevaksi viikonlopuksi. Luonnollisesti suunnilleen koko maailman katse on kaantyneena tahan suuntaan ensi lauantaista alkaen. Eli tassa on lievasti ehka katastrofin aineksia ilmassa...

Allekirjoittaneen virkaanastujaisviikonlopun suunnitelmiin kuuluu ruokavarastojen tayttamista perjantaina – ja sitten julkisten kulkuvalineiden aktiivista valttelya keskiviikkoiltaan saakka. Onneksi esimies ymmarsi tuskan ja myonsi kaksi paivaa vapaata viikon alkuun. Onpahan ainakin jotain, mita kauhistella tulevat viikot ja kuukaudet..

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Iihania investointeja

Ensimmäinen huomio - kirsun koti-intterweb toimii jälleen (kiitos isin ja Best Buyn poikien verkkokorttien). Eli siis tästä eteenpäin voi ehken taas odotella säännöllisempää päivittelyä. Sekä ääkkösellistä hölinää. Jesh.

Toisin sanoen eilen oli ehkä universumin kolmanneksi tehokkain päivä, miesmuistiin. Käytiin Eastern Marketilla aamiaisella ja ihastelemassa aurinkoista aamua ja sitten hurruuteltiin metrolla sinne vanhaan tuttuun Pentagonin kaupungin ostoskeskukseen. Veljmies löysi paitoja ja hupparia, ja allekirjoittanut tosiaan investoi verkkokorttiin sekä oranssiin suoristusrautaan. Lisäksi jenkkihengessä nautiskeltiin Taco Bellin tarjoomuksista, Reese's Peanutbutter Cupseista - ja Häagen Dazsin jäätelöstä. Namskis.

Mutta illalla kiepsahti kulinarismin kuppi ympäri - tein niin hyvää beef brisketiä (naudan rintalihaa) uunissa, että taju meinasi lähteä. Kas näin se käy:

Ostetaan kilon-puolentoista verran naudan rintalihaa kauppahallista. Sekoitellaan öljypohjaiseksi marinadiksi esimerkiksi seuraavia ainehia:

- 3 rkl öljyä
- 2 rkl soijaa
- 2 rkl hot saucea
- chilihiutaleita (oman maun mukaan)
- cayannepippuria
- suolaa ja mustapippuria

Annetaan lihan marinoitua jääkaapissa nelisen tuntia.

Itse brisketin valmistukseen käytimme seuraavia ainehia:

3 valkosipulinkynttä
1 rkl karkeaa suolaa
öljyä
kourallinen perunoita
1 paprika
6 pienikokoista tomaattia
2 sipulia
5 dl punaviiniä

Valkosipulinkynnet ja suola hierotaan leikkuulaudalla sileäksi tahnaksi. Onnistuu siis leveän veitsen ollessa lappeellaan - tarvii hieman voimaa ja hetken aikaa. Sekoitetaan valkosipulitahna pieneen määrään öljyä. Lohkotaan paprika (suhteellisen isoiksi paloiksi) sekä sipuli. Ruskistetaan brisket paistinpannulla molemmilta puolilta ja laitetaan isohkoon uunivuokaan. Sivellään valkosipulitahna lihan päälle. Lisätään joukkoon myös vihannekset ja lopuksi punaviini. Peitetään komeus foliolla ja annetaan kypsyä n. 150C lämmössä kolmisen (tai jopa neljä, riippuen lihan koosta) tuntia. Paistia tulee valella uunivuoan liemellä noin puolen tunnin välein. Itse otin paistoajan loppuvaiheessa folion pois, jotta liha saisi kauniin ruskean värin pintaan.

Annetaan vetäytyä varttitunti folion alla ennen tarjoilua - ja nautitaan viinin kera, mielellään hyvässä seurassa. Oli oikeasti tosi, tosi hyvää. Vaikkakin hieman aikaavievää.. Hih.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Pitsaperjantai

..tosin vietettiin pikkuveljen kanssa moista jo eilisella. Matkustavainen (ja samalla mun B&B-sesongin ensimmainen vieras) siis saapui turvallisesti Washingtoniin eilen. Vahan ehka pokkyrassa tuntikausien lentelysta ja junailusta, mutta hyvin olivat paasseet perille. Ankyroista maahantuloviranomaisista huolimatta. Illalla kaytiin vain pikaisesti pyorahtamassa Capitolilla - pepperonipitsan ja chicken wingsien jalkeen jet lag vei miehen mennessaan. Eli allekirjoittanut sai nauttia Greyn anatomiasta kaikessa rauhassa.

Jatin aamulla sohvapoydalle pinkan ohjeita, metrokartan ja Lonely Planetin. Seka mun jenkkilaisen kannykan. Aurinko tuolla ulkona nyt ainakin paistaa, etta toivottavasti on matkustaja saanut itsensa ulkoilmaan kaikelta nukkumiselta. Illalla on ehkapa tiedossa ohjattua sightseeingia (tai sitten vaan ruokaa ja muutama olut kotosalla). Ja viikonlopuksi pitaisi kehitella kaikenmoista puuhaa ostoskeskuksista elaintarhoihin. Tiistaiksi sain varattua liput NHL-peliin - Washington Capitals vs. Edmonton Oilers. Noinkohan sielta piippuhyllylta edes nakee kiekkoa, mene ja tieda.

Oli ajatuksissa myos piipahtaa joko Philadelphiassa tai Baltimoressa tassa ennen virkaanastujaisia - taalla nimittain edelleen uhkaillaan useammalla miljoonalla kisaturistilla, joiden on ilmeisesti tarkoitus saapua kaupunkiin ensi viikon viikonloppuna. Samaan syssyyn myos kaikki autoliikenne DC:n keskustassa tullaan blokkaamaan (mm. sulkemalla kaikki Potomac-joen ylittavat sillat), eli melkoisen mielenkiintoiseksi menee tama touhu taalla kylla.

Eilen olivat poliisisedat jo tarkastamassa joka ainoan Capitol-buildingin edustalle ajavan auton takaluukkuja - parkkikielto on voimassa melkoisen monella kadulla, ja muutenkin turvajarjestelyt ovat ihan omaa luokkaansa. Itsehan joudun pitamaan ko. paivat (seka ma etta ti) vapaana, kun yksinkertaisesti toihin tai sielta pois paaseminen on nailla spekseilla taysin mahdoton ajatus. Vaan enpa valita. Joko ollaan reissussa pitka viikonloppu, tai kaveleskellaan ympariinsa miljoonien ihmisten tavoin. Kivaa ohjelmaa tiedossa joka tapauksessa.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Takaisin lahtopisteessa

Lentelin perjantaina siis takaisin kotiin Amerikkaan. Lahto oli odotetusti haikea, erityisesti pienten pojanpalleroiden ikavaa on hankala tadin kasitella. Toinen yritti heipatuskeikalla blokata mut omaan huoneeseensa pikkuveljen pinnasangysta irroitettua seinaa apunaan kayttaen - toisen kaivautuessa viimeisena iltana tadin kainaloon kollottamaan. Onneksi on vaan 14 viikkoa seuraavaan Suomen-excursioon, siskokullan sanoin "jotain odotettavaa siis.."

Helsinki-Vantaalla niiskuttavaa olemustani tosin muistettiin melkoisen jannittavalla tavoin: sain nimittain hetki ennen koneen lahtoa henkilokohtaisen kuulutuksen portille. Allekirjoittanuthan tasta vallankin riemastui; noinkohan olivat kuulleet haaveeni ylibuukatusta koneesta ja taten ylimaaraisesta yosta Suomessa. Ehdin siis maalailla jos vaikka minkalaisia skenaarioita mielessani, kunnes paasin lahtoportille. Jossa iloinen checkari-Janne vain hymyillen ojensi uuden boarding passin. 'Laitettiin sulle vahan mukavampi paikka koneeseen..' Olin upgreidauksestani bisnesluokkaan semminkin jarkyttynyt, etten ilmeisesti hoksannut edes kiittaa - mutta matkustin siis ensi kerran elamassani Lufthansan bisneksessa, eika kylla voi valittaa. Katkarapuja, lohta ja kuohuviinia. Seka ruhtinaallisesti enemman tilaa kuin turistissa...

Epailin, etta kollegallani Alexilla (joka matkustusvarauksen siis aikanaan oli tehnyt) olisi nappinsa pelissa - kuten olikin. Iloisesti kyseinen herra nimittain tanaan vaan tiedusteli, kuinka lennot sujuivat. Ja naureskellessani yllattavaa matkustusluokan ylentymista han vain totesi, etta 'mapas taidankin tietaa tuosta jotain..' Han kun kuulemma tykkaa olemuksestani seka Suomesta - ja halusi ilahduttaa kotiinpalaavaa kirsuseinia pienella yllatyksella. Ihanasti.

Viikonloppu meni siivoillessa ja pyykkia pesten - eilen seurasin televisiosta reaaliajassa Obaman saapumista Washingtoniin. Illalla pyori melkoinen maara taas helikoptereita minunkin naapurustoni ilmatilassa - lieko uutis- vai turva-asioilla liikkuneet...? Melko huikea pariviikkoinen tassa tiedossa: pikkuvelikulta lentaa kulmille loppuviikosta todistamaan historiallisia virkaanastujaisia.

ps. Oulussa tuntui oudosti silta, ettei koskaan olisi poissa ollutkaan - ja eittamatta taalla tuli ihan samanlainen fiilis tanaan. Omituista maailmankansalaisuutta - kotina koko maailma, indeed!

pps. Vesikeksin hurjan muodonmuutoksen innoittamana laitoin taallakin vahan siivoillen... mitapas sanotte uudesta leiskasta? Johan sita joutaakin kerran kolmessa vuodessa vahan kuosia vaihtamaan *wirn*