perjantai 23. tammikuuta 2009

Reklamaatiosta

Oli aiemmin puhetta postipakettini kohtalosta. On jo hetken aikaa pitänyt raapustella tilannekatsausta aiheeseen - tässäpä siis saagan jatko-osaa. Enjoy!

1. Paketin lähettäjä kirjoitti närkästyneen viestin Itellalle. Allaolevaan tyyliin:

'Lähetin marraskuun alussa postista hankkimasta omenakuosisessa pahvilaatikossa ystävälleni Washington DC:hen lähes 5 kg:n edestä tavaroita. Alkuperäisestä tavaramäärästä oli jäljellä alle 2 kg, eli yli 60 % tavaroista oli kadonnut.

Pettymyksen, harmistuksen ja luottamuspulan määrä kansainvälisiin postilähetyksiin on sekä minulla että paketin vastaanottajalla valtava tapahtuneen johdosta. Siksi, että toisten tavaroihin on kajottu, otettu ja vaihdettu luvatta – ilman minkäänlaisia perusteita. Vai onko olemassa syy ja perustelu, miksi suomalaisia aikakauslehtiä sekä suklaalevyjä ei saisi lähettää Atlantin yli?

Haluan kattavan selvityksen viipymättä. Mitä lähettämälleni paketille ja sen sisältämille tavaroille on sattunut lähetyksen aikana? Kuinka on mahdollista, että paketin sisältö muuttuu, ilman syitä ja selityksiä, sen ollessa ”luotettavan” palveluntarjoajan vastuulla? Kenellä on vastuu kadonneesta tavarasta ja sen vaihtumisesta merkityksettömään roinaan?'


2. Samaan aikaan toisaalla - sain Stefin Washingtonin osavaltiossa asuvan äidin kiinni puhelimitse. Kuulemma mimmi oli ollut suhteellinen paskana, kun kotiväen joulupaketista oli perillä löytynyt yksi (!) ainoa suomenkielinen lehti. Rouva kiitteli kovasti yhteydenotosta, ja oli oikein iloinen kuullessaan, että mm. lehmämagneetti löytää tiensä sittenkin oikeaan kotiin.

3. Itella vastasi reklamaatioon ja palautti puolet postipaketin arvosta sekä korvasi osan postikuluista. Syytä takavarikolle eivät hekään osanneet antaa [allekirjoittanut epäilee syyksi erästä hevosnaamaista ex-uimarin ex-vaimoa, joka poseerasi seiskan kannessa. Hihi.]

4. Postitin saippuat ja mustekasetit eteenpäin Washington stateen. Joululoman aikana oli vastapalloon lähetetty minulle kiitosviesti ko. kohteesta - kuulemma minä olin saanut vain pienen osan Stefin alkuperäisestä paketista. Ja vastaavasti saippuan oikea lähettäjä ei edelleenkään ole selvillä. Kiitoskirjeen mukana oli myös shekki vaivanpalkaksi ja korvaukseksi postimaksuista.

5. Mitä opimme tästä..? Amerikan postipojilla on paitsi huono muisti, niin myös ilmeisen hulppea huumorintaju. Kuka lie on marraskuulla paketteja availlutkin, niin epäilemättä olisi kannattanut paremmin pitää kirjaa siitä, mikä merkityksetön tavara kuuluu mihinkin laatikkoon.. Tai sitten vaihtoehtoisesti esimerksi avata vain yksi paketti kerrallaan. Mihinköhän osoitteeseen näitä kehitysehdotuksia voisi lähettää..?

Ps. Piti bloggaamani yksinäisyydestä ja hiljaisesta kodista. En kehdannut. Ei kai se satunnaisen lukijan ongelma ole, että velikulta palasi tänään Suomeen ja tyhjästä talosta oikein huokuu yksinäisyys? Varmaan kadulle saakka. Koti-ikävä tuntuu tänään varpaissa asti.

3 kommenttia:

Kalu kirjoitti...

Ekskjuusmii, tarinaltanne puuttuu keskiosa! Kuka Steff jne.

Kirsi kirjoitti...

Aah. Hyva pointti. Tarkkasilmaisempi lukija ehka hoksasi, etta mun paketissa oli siis nelja postikorttia Washingtonin osavaltioon - joiden allekirjoittajana oli eraskin Stef.

Intterwebista loytyi ko. katuosoitteeseen puhelinnumero (joo, kuinka pelottavaa!), johon sitten killuutin. Ja langan paassa oli Stefin aitee.

Stef itse on opiskelijavaihdossa Hollannissa - ja lisaksi ilmeisesti reissannut muutenkin ympariinsa Vanhalla Mantereella. Tuliaisroippeesta paatellen.

Any other questions?

Karo kirjoitti...

Arsyttavaa!! Mutta tama voi hyvinkin olla jenkkipaassa postihemmojen napistelya...meilla on usein "vahingossa" aukeillut (kuin saksilla tai veitsella leikattu!) kirjekuoressa olevia kortteja jotka tulevat vanhemmilta sukulaisilta. Idea on kai etta isovanhemmat, yms. lahettaisivat rahaa synttarilahjoiksi. Taalla on postin valvojat federal agentteja jotka kantavat aseita. Taitaa olla postitoiminta hieman rankempaa kuin Suomessa.

Multa on postissa vuosien varrella havinnyt magneetteja, suklaata, ja oikeasti VALITUT PALAT.

Eli empatiaa loytyy...kaikista v-maisinta on etta sille ei kai voi juurikaan mitaan =(