tiistai 3. helmikuuta 2009

Amorin asialla

Olen kulkenut puoli vuotta aamuisin bussilla yhtä matkaa Anna-nimisen naisen kanssa. Viime viikolla tälle ikäiselleni tyypille kävi vihdoin ilmi se, että olen Suomesta asti tänne tullut. Uutisesta riemastuneena hän ensin kertoi pomonsa käyneen kotimaassani kahteen otteeseen. Ja tästä seuraavana päivänä välitti pomoltaan pyynnön.. Kyseinen maailmanmatkaaja kun oli reissullaan Suomessa viime syksynä tavannut vanhemman, invalidisoituneen naisen - joka sittemmin oli lähettänyt hänelle kaksi kirjettä. Suomeksi. Mr. D halusi ystävällisesti tiedustella, voisinko kääntää kyseiset kirjeet englanniksi - minkä lupasinkin tehdä.

Tänään lounasaikaan Mr D., noin viisikymppinen, oikein charmantti ja hyväkäytöksinen mies tuli tapaamaan mua työpaikalleni - kahden kirjeen kanssa. Hetken hyvääpäivääkirvesvartta -chitchatin jälkeen sain kirjeet käsiini - ja meinasi persia revetä. Seriously.

Vanhemman ihmisen kauniilla, väräjävällä käsialalla oli siniselle kirjepaperille raapustettu semminkin imelä rakkauskirje, ettei paremmasta väliä. [Edelleen toistettakoon: Mr. D oli reissullaan tavannut kyseisen naisen yhden ainoan ohikiitävän hetken. Eikä ilmeisesti ollut kovinkaan innostunut kosiomatkastaan. Mutta asiaan.] Sylvia-neiti Karvialta kertoi räityvästä rakkaudestaan, siitä kuinka hän ei voi olla ajattelematta D:tä, ja kuinka hän toivoo heille yhteistä tulevaisuutta. Kuinka aina ennen nukkumaanmenoa hän ajattelee heidän ihanaa rakkautta - ja sitä, kuinka kauniita asioita tämä on hänen elämäänsä tuonut. Sylvia myös oli opiskelemassa englantia, jotta he voivat paremmin kommunikoida rakkauden kielellä.

Mä siis luin tätä kieltäni purren - ja vain sisäisesti kovaan ääneen hirnuen, D:n seuratessa naamanvääntelyäni mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Miten helvetissä voi kertoa ihan hurmaavalle ja selvästikin täysjärkiselle miehelle, että tällä on ikioma karvialainen hellu!? Ja vielä täysin pyytämättä ja yllätyksenä.

Kaartelin aikani - ja päädyin kääntämään jotain yliolkaista siitä, kuinka paljon Sylvia-neiti arvosti D:n vierailua. Kunnes pääsin sitten kirjeeseen numero kaksi. Jossa rakkaudentunnustukset olivat vielä astetta suorasukaisempia - ja niitä oli ryyditetty graafisilla esityksillä intohimoisista suuteloista sun muista. Muistaakseni käytin simultaanitulkkauksessa sanaa 'smitten' - eli pikkasen pihkassa ollaan.. tsihihi.

Oikeasti. Ihan pimiää. Kovasti sain kiitoksia avusta - ja itselleni räkäiset naurut. Mental note to self: kun istun yksinäni neljänkymmenen vuoden päästä mökissä Tyrnävän takametsässä - ei kirjoitella intohimoisia rakkauskirjeitä ohikulkeville amerikkalaismiehille. Tai muille. Ken tietää, minkälaisen hyypiön kääntämiksi ne sitten loppuviimein päätyvät. *wirn*

5 kommenttia:

Nevis kirjoitti...

Jösses, tuohan oli aivan kuin jostain romaanista. Jos romaani olisi satiiri (vaikka Austeria), se kuulostaisi sun blogikirjoitukselta - jos taas romanttinen romsku (vaikka Maeve Binchyä), kirjoittaisit nyt suomeksi Mr. D:n sanelemaa vastinetta lemmentunnustuksiin. Ja he saisivat lopulta toisensa!

Anonyymi kirjoitti...

Jäi vaivaamaan - aikooko Mr. D vastata kosiokirjeisiin?
Ja pääsetkö laatimaan vastauksen suomenkielistä versiota?

Moina kirjoitti...

Kreiseintä. Ja aika mageeta. Mutta Mitä Jos Mr D. onkin myös salaa korviaan myöten rakastunut rajojen raajarikkoon? Onhan ne kuitenkin ilmeisesti tavanneet niin kauan, että Mr. D. on ehtinyt antaa sydänkäpyselleen osoitteensa. Hmm. Mutta, keep us posted.

Kirsi kirjoitti...

Heh. Eipä vissiin ole jatkotoimenpiteitä tiedossa, ainakaan mun osaltani. D meinas kyllä lähettää jotain kirkollista avustusta mökkiin Karvialle - mutta epäilen, etteipä tästä taida tulla vuosisadan tuhkimotarinaa.

Kyynel. I'll keep you posted though!

Kaisa F kirjoitti...

Tämä tarina on jotenkin koskettava ja hirnauttava samanaikaisesti. Palaan tähän toistuvasti uudelleen.