maanantai 11. toukokuuta 2009

Sopeutumiskäyrällä

Kaikki vähääkään vieraassa kulttuurissa pidempiä aikoja viettäneet ovat varmasti tuttuja sopeutumiskäyrän kanssa. Se on se U:n tai W:n muotoinen jännittävä kapistus, jonka on ajateltu kuvaavan uuteen ympäristöön sopeutumista, tietyllä aikajanalla. Aluksi on kivaa, sitten vähän vähemmän - seuraa suhteellisen vääjäämätön kulttuurishokki - kunnes ajan tehdessä tehtävänsä, myös sopeutuminen alkaa olla täydellisempää. Kurvi nousee useimmiten takaisin huippuunsa noin 8-10 kk sisällä uuteen kulttuuriin muuttamisesta - ja mikä vitsikkäintä: tunnun kerrankin olevan juuri oikealla käyrällä...

Toki siihen lukioaikaiseen vaihtovuoteen vertaaminen on kuin vertaisi kalaa polkupyörään - lähes 13 vuotta kulttuurierojen ja sopeutumistekniikoiden kanssa töitä tehtyään on ehkä hieman eri tavalla kartalla siitä, mikä ns. kuuluu asiaan - ja miten sitä omaa oloaan voi tarvittaessa helpottaa. Toisin kuin teininä, näin aikuisiällä ei jaksa kuluttaa aikaansa tarpeettomaan itsesäälissä veulaamiseen ja ihmisten ja asioiden spekulointiin - kunhan itse on suhteellisen järjissään, ja jaksaa suoriutua arjesta, niin silläkin pääsee jo melkoisen pitkälle.

Tänne pääsiäisen jälkeen palaaminen tuntui ensimmäistä kertaa jopa helpolta - kuin olisi kotiinsa tullut. Illoiksi ja viikonlopuiksi on löytynyt ihan kiitettävästi tekemistä - enemmänkin olisi kai kysyntää, mutta kärsin edelleen iltaisin (12h vieraalla kielellä puuhasteltuani) jonkinsortin antisosialismista. Eli esimerkiksi perjantaina palkkapäivän margaritojen (no, kannullisen I have to admit) jälkeen oli ihan kiva suunnata jo kymmeneksi kotiin. Muiden siis suunnatessa baariin.

Arki on arkea kaikkialla - päivät seuraavat toisiaan, ja tietyllä tavalla sen arkielämän sietäminen on avain onnellisempaan olemiseen. Olipa sitten kyseessä vastasyntyneen kanssa yöaikaan valvominen, vuorotyörytmien kanssa selviytyminen tahi uuteen työpaikkaan sopeutuminen - niin ajalla on ihmeellinen, parantava vaikutus. Niin myös vieraaseen maahan ja sen tapoihin, ja ihmisiin sopeutumisessa. Muistan edelleen ne kaksi sydäntäpuristavaa toivottomuuden hetkeä viime elokuussa (toinen Bostonin lentokentän naistenhuoneessa, kun olin juuri saapunut maahan - ja toinen seuraavana aamuna kotini keittiössä), kun vaan tuli ylitsepääsemätön ahdistus siitä, että mä en taida ihan oikeasti jaksaa olla täällä puoltatoista vuotta. Etten vaan yksinkertaisesti selviä tästä kaikesta, yksin. Annoin itselleni viikon aikaa asettua aloilleni - ja kas kummaa, seuraavalla viikolla välittömin toivottomuus oli väistynyt. Ja tällä hetkellä nautin työstäni, ympärillä olevista ihmisistä, tulevasta helteisestä kesästä ja kaikesta tutusta ja turvallisesta melkoisesti.

Toki sydän - ja ne kaikista rakkaimmat ihmiset ovat edelleen kaukana Pohjolassa. Ja hyvä niin. Mutta nykyteknologialla yhteydenpito on suhteellisen helppoa - ja kun kaikki kuitenkin toivovat rakkaimmilleen vain onnellisia hetkiä ja onnistumisen kokemuksia, niin uskoisin että heistä on myös hyvä tietää, että minä pärjään. Ja voin hyvin, välimatkasta huolimatta...

Ps. Kirsi 2 - Hiiri 0. Meinasi tänään jo epäusko vallata, kun Deadgarin paska sukulainen mellasti ympäri kämppää (marssi mm. maailmanomistajan elkein olohuoneen matolla, mun istuessa skypessä sohvalla. Onneksi oli luurit korvilla - olisi muuten ehkä pitänyt kirkua AIKA lujaa...). Tungin ladattuna olleen loukun täyteen fazerin sinistä, kun en enää muutakaan keksinyt - ja kas: siellä makaa nyt Deadgar #2 roskapöntön pohjalla. Ilmeisesti on herkkuperseitä nuo maalaishiirten kaupunkilaisserkutkin...? Eeewww, silti!!

3 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Täytynee siis kesällä pakata matkalaukku täyteen Fazerin sinistä :)

Kalu kirjoitti...

Rakas Kirsu. Oot ollu siellä jo melkosen kauan ja kotiinpaluukin häämöttää jo. Sitä helpottaakseni kysynkin, että millä väreillä haluat sen ylimääräisen huoneen eli Etelä-Haagan Showroomin eli sun huoneen maalattavan? Vielä nimittäin voi vaikuttaa sisustusratkaisuihin.

Kirsi kirjoitti...

Kati: juu, hankin tanaan jahtia vauhdittamaan kaksi loukkua lisaa - seka jotain superkorkeaa (hiiren korviin kipeasti ottavaa) aanta tuottavan kapistuksen. Oon perkele paattanyt voittaa tan sodan!!

Kalle: ihan milla varilla vaan - viikon teemaan sopisi ehka hiirenharmaa tai verenpunainen..? Muahaha.