maanantai 15. kesäkuuta 2009

Priceless. Melkein.

Oli kai puhetta, että käytiin viime viikolla melkoisen kansainvälisellä porukalla illastamassa. Mukana menossa oli siis kollegani Scott ja Joanne - sekä järjestömme vapaaehtoisia ja/tai työntekijöitä sekä Saksasta että Tanskasta. Oikein mukava kreolilainen kalaravintola löytyi Barracks Row'lta, ja ilta sujui kerrassaan hulvattomissa merkeissä. Kunnes siis päästiin laskun maksuun...

Tässä maassa ei tunneta käsitettä laskun jakaminen tilausten mukaan. Seurueen koosta huolimatta, käytännössä joka jumalan ravitsemusliikkeessä, tarjoilija tuo pöytään yhden ainokaisen laskun, josta sitten kunkin syömärin tulisi itse osata päätellä oma osuutensa. Eikä siinä vielä kaikki - kun mukaan palettiin lisätään yksi kappaletta 10% veroja (jota ei ole leivottu sisään annoksen hintaan) ja vielä bonuksena 15-20% tippi, niin helvetti on yleensä melko lailla irti.

[Käytännön harjoitustehtävä tähän väliin: mun ruoka maksoi siis $19.95 ja lasi chardonnayta $7.. Paljonko pitää kasata taaloja pöydälle, että saa poistua ravintelista tiskaamatta? **]

Parhaimmillaan pienehkö jengi on syönyt ja juonut sen verran samansuuntaisesti, että koko paska voidaan laittaa tasakokoisiin osiin (paitsi siis sen tippi) - ja tarjoilija useimmiten vinguttaa ihan iloisesti paria-kolmea korttia saman verran kutakin. Mutta, tätä onnea ei valitettavasti ole ollut luvassa kovinkaan usein - ihmiset kaivavat kupeistaan tippilaskureita sun muita vipstaakeja: pyöristävät, kääntävät ja vääntävät summaa pienessä mielessään. Pinoon kasataan erilaisia seteleitä, ja suoritetaan välitilinpäätöstä vielä puuttuvista varoista. Ja AINA laskun loppusumma on vähintään kymmenellä dollarilla vajaa. Seriously!

Niin tälläkin kertaa - ja koskapa olin itse koonnut joukon yhteen, ajattelin höylätä 'ylimääräisen' $12 omalta kortiltani. Kaikki meni mukavasti - siirryimme naapurin paariin vielä kritiikkisiiderille (kyllä: Magnersia). Matkalla itse asiassa törmättiin John Kerryyn (se entinen pressaehdokas). Vihdoinkin kunnollinen julkkisbongaus.

Ja vasta tänään, käytyäni modernissa nettipankissa tsekkaamassa tilini saldon, katastrofin laajuus selvisi. Ihanainen tarjoilijattaremme oli kätevänä eukkona höylännyt tililtäni sekä ne ylimääräiset $12 että koko laskun loppusumman $217. Hoh. Kuvittelikohan lienee, etten huomaisi pientä feelua (allekirjoitin nimittäin jostain syystä kuitin vain tuolle $12) - vai olikohan hänellä tarkoituksena jopa jossain välissä hyvittää tekemänsä virhe..?

Needless to say, soitin tänään kyseiseen kuppilaan - ja odottelen yhä heidän vastaustaan. Jos eivät myönnä erehdystään, niin tulipa kyllä crabcakeille (ravunlihasta valmistetut kakkuset) hintaa. Todellakin.

Huomenna Mika Kaurismäen leffaan Helsinki Napoli All Night Long - ja ensi viikolla on luvassa paitsi suurlähettilään vastaanottoa, myös Karita Mattilan konserttia. Kerrassaan erinomaisen isänmaallinen fiilis!

(** Niin ja mainittakoon siis tehtävään vielä, että koskapa seurueessa oli yli 6 henkeä, niin laskun loppusummaan oli lisätty valmiiksi 20% tippiä. Se, että mistä summasta tuo 20% on laskettu, jääkin sitten korkeamman käteen.. Hi.

4 kommenttia:

Kaisa F kirjoitti...

Olin sunnuntaina melomassa Meilahden tienoilla ja törmäsin tasavallan presidenttiin uimapuuhissaan. No ok ok, ei se ole mikään Kerryn veroinen megajulkkis, mutta silti!

Anu kirjoitti...

toi on kyl aina yhtä kauheeta kun tulee laskun aika.

puhumattakaan mökkireissujen yhteisistä ruoista: lihat, makkarat, perunat, sienet, pekonit, kesäkurpitsat, kurkut, tomaatit, kahvit, maidot, teet, rapsukat, jogurtit, juustot, patongit, sämppärit, jne, jne.
ja sitten kuka on syöny mitäkin - minä en ainakaan ole juonut kahvia, yksi otti vain kaksi perunaa kun toinen kymmenen, ja sitä paitsi pojat syö enemmän kuin tytöt..

eli juhannusta odotellessa.

mut onneks osaa olla kaukaa viisas ja on jo pessyt kätensä tuollaisesta ja kieltäytynyt kaikesta yhteisestä muonituksesta. :)

Kirsi kirjoitti...

Anu - tollaisissa tilaisuuksissa joko suurpiirteinen 'mä grillaan omani, mutta ostetaan kimpassa perunoita ja leipää' on ehkä se kivuttomin muoto - tai sit vaan julmasti kauppalasku tasamittaisiin paloihin, ja kukin syö sen, minkä ehtii.. Hulluahan se olisi sekin, että kukin raahaisi paketin ruispaloja ja kilon pottuja mökille - ja sitten takaisin kotiinsa...

Meillä ei kai aikuisiämmällä ole ollut niin euron päälle, että menöö ihan justiinsa kulutuksen mukaan - huomaa kyllä täällä, että monasti seurueen penskat (eli vastavalmistuneet kakskolmoset, jotka on vielä köyhiä ja kurjia) on ihan ihme miihaajia ja pennin päälle laskijoita. Kun itselläni olisi hällävälikkäämpi meno. Mutta kukin tyylillään.

Ja KaiZen: hieno bongaus. Uiskenteleva presidentti. Olik henkivartija loiskimassa kans?

Kaisa F kirjoitti...

Ei ollut henkivartija uimassa :)